1449501406_1439986139_diplotekijat

Salainen sota

Kalle Kniivilä

Tuntuu pahalta katsoa venäläisten sotavankien kuulusteluja, jotka Ukrainan viranomaiset julkistivat 25. elokuuta. Ammattisotilaiden pokka vielä pitää, mutta 19-vuotias asevelvollinen tekee melkein itkua lähettäessään terveisiä kotiin äidille, isälle, mummolle ja tyttökaverile.

– Me ajettiin saattueessa peltojen yli. En minä edes nähnyt, milloin rajan yli mentiin, poika selittää.

Vasta kun näköpiiriin ilmestyi Ukrainan lipuin varustettuja panssariajoneuvoja hän ymmärsi missä ollaan, hän kertoo.

– Mutta tiesitte että olitte menossa Ukrainaan? kuulustelija kysyy.

– Kyllä tiedettiin.

Sitten kuulustelija lukee 19-vuotiaan itsevarmoja kommentteja venäläiseltä Vkontakte-sivustolta. Siellä hän kertoo kavereilleen olevansa lähdössä sotaan antamaan opetuksen Maidanin väelle.

Poika näytää vaivaantuneelta.

– Hävettää puhua koko jutusta. Rehentelin kavereille.

Tietysti myös Ukrainan viranomaisten pitäisi ymmärtää hävetä. Vankien pakottaminen videokameran eteen ei ole pelkästään moraalisesti väärin, se on myös sotavankien käsittelyä koskevan Geneven sopimuksen vastaista. Siis jos kyseessä ovat sotavangit.

Ja siinähän se ongelman ydin onkin. Ovatko Venäjä ja Ukraina sodassa keskenään? Ja jos ovat, milloin sota alkoi?

Ukrainan viranomaiset ovat jo useita kuukausia väittäneet, että separatistien “kansantasavallat” saavat laajamittaista sotilaallista tukea Venäjältä. Kun Ukrainan armeija onnistui työntämään kapinalliset kauemmas rajalta Donetskin kaakkoispuolella, kerrottiin pian venäläisen tykistön tulittavan Ukrainan armeijan asemia omalta puoleltaan rajaa.

Ulkomaalaiset journalistit molemmin puolin rajaa ovat kertoneet nähneensä venäläisten sotilasajoneuvojen saattueita ylittämässä vartioimattomia rajaosuuksia. Nato julkaisi äskettäin tiedustelutietoja, joiden mukaan venäläistä tykistöä on siirretty Ukrainan puolelle rajaa, missä se on jatkanut Ukrainan armeijan asemien tulitusta.

Kuulusteluvideoiden ilmestymiseen saakka Venäjä oli johdonmukaisesti kiistänyt kaikki väitteet.

Nyt Venäjän puolustusministeriö on keksinyt uuden selityksen. Vangit ovat tosiaankin venäläisiä sotilaita, mutta heidän saattueensa tehtävänä oli vain vartioida rajaa. Vahingossa he tosin sattuivat ajamaan parikymmentä kilometriä Ukrainan puolelle, alueelle, jossa käytiin taisteluita. Vahingossa he myös varmaankin ensin peittivät maalilla panssariajoneuvojen numerot.

Venäjän viranomaisten mukaan Venäjä ei missään tapauksessa ole sodassa Ukrainan kanssa. Siksi venäläisiä sotilaita ei myöskään ole voinut kaatua Ukrainassa. Ja siksi venäläisten riippumattomien toimittajien kimppuun hyökätään, kun he Pihkovassa yrittävät selvittää, miksi nuoria sotilaita kaupungin varuskunnasta haudataan salaperäisissä oloissa.

Edesmenneiden sotilaiden kirjoitukset tulevasta Ukrainan-retkestä katoavat sosiaalisesta mediasta. Perheenjäsenten puhelinnumerot lakkaavat toimimasta. Kerrotaan, että omaisille maksetaan rahakorvaus – mutta heidän on luvattava pitää suunsa supussa.

Venäjä ei siis ole sodassa. Siksi ei sotavankejakaan voi olla. Mutta Venäjän korkein johto ei myöskään aio antaa Ukrainan hallituksen tukahduttaa aseellista kapinaa asevoimin. Siksi Venäjä osallistuu taisteluihin yhä avoimemmin.

Venäjän kansan valtaenemmistö ei kuitenkaan halua, että venäläisiä sotilaita lähetetään kuolemaan Ukrainaan. Täysimittainen sotilaallinen hyökkäys tulisi Venäjälle äärimmäisen kalliiksi monessakin suhteessa. Siksi sen pitäisi olla mahdottomuus. Mutta niin piti Krimin valtauksenkin olla.

Kalle Kniivilä on Malmössä ilmestyvän Sydsvenska Dagbladetin Venäjään erikoistunut toimittaja, jonka kirja Putinin väkeä – Venäjän hiljainen enemmistö julkaistiin elokuussa (Into).

Siunattu teknologia?
Uusi kylmä sota

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *