Asmara. Kuva: Reinhard Dietrich, Wikimeda Commons.

Suurvaltojen intressit vs. alueellinen valtataistelu

Afrikan sarvi Jemenin sodan vaikutuspiirissä

GÉRARD PRUNIER

Arabian niemimaata hipova Afrikan sarvi on satamineen, öljykenttineen, rahtilaivoineen, aseineen ja moninaisine heimoineen ja väestöineen strategisesti tärkeää aluetta. Länsimaat, Aasian maat, monikansalliset yhtiöt, öljymonarkiat sekä paikalliset valtiot, kärjessä Etiopia ja Eritrea, käyvät siellä räjähdysaltista valtataistelua, jota Jemenin konflikti vain kärjistää.

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.
Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.

Varhain aamulla 12. kesäkuuta 2016 Etiopian armeijan tiedusteluyksiköt tunkeutuivat naapurimaahan Eritreaan ja törmäsivät Tsoronan alueella paikalliseen sotilaspartioon. Muutamassa minuutissa useamman kymmenen kilometrin pituinen osuus maiden välistä entistä sotarintamalinjaa (1998–2000) räjähti vuorokauden ajaksi täyteen sotaan, jossa käytettiin raskasta tykistöä, tankkeja ja rumputulta. Eritrea syytti Etiopiaa ”aggressiosta”, ja Etiopian vastauksena oli vaivautunut hiljaisuus. Vasta kaksi päivää myöhemmin Etiopian hallitus antoi julkisuuteen sotaisuutta uhkuvan tiedotteen, jossa se julisti, että se ”kykenee täyteen sotaan Eritreaa vastaan”.

Tällainen uhittelu vaikuttaa suhteettomalta siihen nähden, että vastaavanlaisia yhteentörmäyksiä on tapahtunut rajaseudulla kymmenittäin sen jälkeen, kun maat solmivat epämukavan aseleposopimuksen Algerissa vuonna 2000 (katso tietolaatikko). Kovasanaisuus kertoo kuitenkin siitä, että alueen nykyinen tilanne on paljon jännittyneempi ja vakavampi kuin miltä näyttää. 18. kesäkuuta järjestettiin Washingtonissa Etio­pian hallituksen pyynnöstä hätäkokous, josta ei pidetty julkista hälyä, ja 21. kesäkuuta Geneveen kokoontuivat kaikki Etiopian aseistautunutta oppositiota edustavat tahot. Etiopiassa ei ole minkäänlaista siviileistä koostuvaa oppositiota, koska maan hallinto on vaientanut kaikki toisinajattelijaliikkeet. Vuonna 2012 kuolleen entisen presidentin Meles Zenawin EPRDF:llä (Etiopian kansandemokraattinen vallankumousrintama) on parlamentin alahuoneessa hallussaan 472 paikkaa 527:stä. Talouden kasvusta paitsi jätettyjen oromojen ja amharojen kansannousut kukistettiin verisesti vuosina 2015 ja 2016.

Etiopia siirsi myös joukkoja viime kesäkuussa samaan aikaan poliittisen ja diplomaattisen tason yhteydenottojen kanssa. Etiopialaissotilaita on ollut 6. kesäkuuta lähtien ryhmitettyinä Djiboutin Tadjouran alueelle toukokuun alussa Djiboutin presidentin Ismail Omar Guellehin kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti. Djiboutin armeijan pääesikunnan päällikkö on ilmoittanut julkisuuteen, että sopimuksen perusteella Etiopian joukot saavat ylittää maan rajan ilman ennakkolupaa, käyttää paikallisia sotilaslaitoksia ja jopa puuttua pikkuruisen tasavallan sisäisiin konflikteihin. Sopimus tehtiin kaikessa kiireessä sen jälkeen, kun Somalimaan hallitus oli ilmoittanut solmineensa Berberan sataman kehittämissopimuksen Dubai Ports World -yhtiön kanssa, joka voitti kilpailussa ranskalaisen Bollorén. Vuosina 1998–2000 Eritreaa vastaan käydyssä sodassa Etiopia menetti pääsyn merelle ja jäi naapurimaiden ympäröimään loukkuun. Djiboutissa Etiopian joukkoja vastassa ovat Eritrean joukot, joita on ollut maassa kesäkuusta 2008 lähtien, jolloin Eritrea ja Djibouti kävivät rajakiistoja Doumeiran niemestä. Kahta armeijaa toisistaan erottavaa kapeaa linjaa on kesäkuusta 2010 valvonut joukko Qatarin sotilaita, jotka Qatar lähetti paikalle Eritrean ja Djiboutin yhteisestä pyynnöstä. Etiopian sotilaita on myös Afarin alueella, joka ympäröi Eritrean Assabin satamaa, josta Arabiemiirikunnat haluavat kehittää sotilaallisen syväsataman Jemenin rannikkoa vastapäätä.

Geopoliittinen kaaos

Afrikan sarven geopoliittinen tilanne on kaoottinen, mutta sen ymmärtämiseen on tarjolla useita avaimia. Ensimmäinen niistä avaa Etiopian tilannetta, jossa vallitseva ikiaikainen kammo voidaan tiivistää seuraavasti: ”Meitä kaikkialta piirittävät arabiviholliset ovat saaneet eritrea­laisten vihollistemme takia jalansijan Afrikan rannikolta”.

Näkemys voi vaikuttaa vainoharhaiselta, mutta se käy ymmärrettävämmäksi, kun sitä tarkastellaan historiallisesta näkökulmasta: muslimit edustavat pitkäaikaista uhkaa entiselle Abessinian valtakunnalle. Pelkoa on vahvistanut myös Egyptin yhä radikaalimmaksi käyvä vastustus Etiopian Niiliin rakentamaa Grand Ethiopian Renaissance Dam -vesivoimalaitosta kohtaan1. Rakenteilla olevan patojärven täyttämisen (67 miljardia kuutiometriä) lasketaan vaativan seitsemän vuotta, minä aikana Niilin virtaama hidastuisi 25 prosenttia. Egypti on jopa suunnitellut tuhoavansa padon – jo edellinen presidentti Hosni Mubarak oli sillä kannalla. Vaikka on mahdotonta, että Saudi-Arabian ja Emiraattien yhteiset joukot hyökkäisivät Etiopiaan, on sitä vastoin mahdollista, että Egyptin ilmavoimat uhkaisivat uutta sotilastukikohtaa Assabissa arabien välisen solidaarisuuden nimissä. Etiopiassa EPRDF:n turvallisuusasioita käsittelevissä hyvin pienissä ja valituissa piireissä on alkanut voimistua ajatus, jonka mukaan tällaisen uhan toteutuessa ennaltaehkäisevä hyökkäys olisi paras puolustus. Etiopia, jonka armeija on yksi Afrikan sarven suurimpia, saisi tällöin vastaansa koko arabikoalition, joka joko kostaisi sotilaallisesti tai painostaisi taloudellisin ja diplomaattisin vastatoimin.

Toinen tilannetta avaava selitys löytyy Djiboutista. Se edustaa heikkoa lenkkiä Eritrean ja Etiopian vanhassa konfliktipelissä2. Mikrovaltio Djibouti on perinteisesti esiintynyt rauhan satamana alueella vallitsevan kuohunnan keskellä, mutta nyt siitä on tullut kaikkien alueellisten intohimojen pelikenttä. Siirtomaavalta-ajan jäänteenä Djiboutissa on edelleen Ranskan sotilastukikohta, jossa on 2400 sotilasta ja joka maksaa Ranskan valtiolle 30 miljoonaa euroa vuodessa. Vuodesta 1999 Djiboutissa on ollut 4000 amerikkalaissotilasta (hinta Yhdysvalloille on 60 miljoonaa euroa), minkä ansiosta Yhdysvallat voi tehdä lennokki-iskuja valittuihin kohteisiin Jemenissä ja Somaliassa. Japanilla on vuodesta 2011 ollut alueella muutama sata sotilaasta sekä joitakin vanhoja Lockheed-lentokoneita vainoamassa somalialaisia merirosvoja. 20 miljoonan euron vuosi-investoinnilla Japanin armeija on ensimmäisen kerran saanut ulkomaisen tukikohdan sitten vuoden 1945. Saksalla ja Espanjalla ei ole varsinaista tukikohtaa, mutta kumpikin on majoittanut muutaman kymmenen sotilaan ryhmät Djiboutin hotelli Kempinskiin.

Tämän vuoden joulukuussa Tadjouran lähelle – etäälle länsimaiden sotilaista – on rakentumassa Kiinan sotilastukikohta, jossa on tilaa 5000–10 000 sotilaalle sekä mahdollisesti lentotukialukselle. Tukikohdan vuosikustannukset ovat valtiosalaisuus, mutta sen arvioidaan sijoittuvan 25–85 miljoonan euron välille sen mukaan, rakentaako Kiina sinne myös sataman ja lentokentän. Tukikohdan ensimmäiset rakennukset ovat jo valmistumassa.

Venäjä ei ole halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, joten Moskovasta on lähetetty epävirallista viestiä Djiboutin suuntaan, jossa on ilmaistu halu liittyä maahan muodostuneeseen sotilaalliseen turistiklubiin.

Djiboutin pinta-ala, 23 000 neliökilometriä, vastaa Euroopassa Sloveniaa ja alueella liikkuu piakkoin enemmän ulkomaisia kuin maan omia sotilaita. Voiko Djiboutia edes kutsua kansallisvaltioksi? ”Djibouti on ennemmin kauppaa käyvä kaupunkivaltio kuin oikea ’maa’, ja sen toimintaa hallitsee yksi ainoa ihminen eli Ismail Omar Guelleh”, totesi eräs länsimainen diplomaatti Wikileaksissa julkaistussa asiakirjassa vuonna 2004.

Guellehin yksinvaltiutta ei ole edelleenkään kyseenalaistettu, sillä hän sai 8.4.2016 järjestetyissä presidentinvaaleissa 86,59 prosenttia äänistä. Sotilaspolitiikka on tärkeä vallankäytön väline tässä valtiossa, jossa valta jaetaan klaanien mukaan. Vuonna 1977 perustetun Djiboutin johdossa on aina ollut issaheimon edustaja, ja Guellehien suku edustaa issojen alaklaania mamasaneja. Djibouti samoin kuin naapurivaltionsa Etiopia ja Eritrea ovat ihmisoikeusjärjestöjen tarkkailussa autoritaarisen hallintonsa vuoksi3.

Kolmas asia, joka auttaa ymmärtämään alueen kimuranttia tilannetta, on taistelu satamista alueen maissa. Djiboutissa kaikki pyörii satamatoiminnan ympärillä. Siitä saatavat tulot edustavat peräti 76:tta prosenttia maan bruttokansantulosta. Niistä 80 prosenttia tulee yhdeltä asiak­kaalta eli Etiopialta, joka vuosina 1998–2000 käydyn sodan vuoksi sai porttikiellon Eritrean Assabin satamaan.

Djiboutin asema kärsi pahan kolauksen, kun tunnustamaton valtio Somalimaa4 solmi 8.5.2016 kauppasopimuksen Arabiemiirikuntien omistaman, maailman kolmanneksi suurimman satamayhtiön Dubai Ports Worldin (DPW) kanssa, sillä Somalimaan Berberan satamasta muodostui suora kilpailija Djiboutille. Djibouti oli peruuttanut DPW:n kanssa tekemänsä sopimuksen vuonna 2013, kun Emiraatit oli kieltäytynyt luovuttamasta Djiboutiin maan presidentin tärkeintä poliittista vastustajaa Abdurahman Borehia, joka elää maanpaossa Dubaissa. Borehilla on vankat suhteet Emiraatteihin ja juuri hän oli vuonna 2006 kannustanut Dubai Ports Worldia pyrkimään satamasopimukseen Djiboutin kanssa. Peruutettuaan DPW:lle myöntämänsä toimiluvan Djibouti solmi satamasopimuksen kilpailevan yhtiön kanssa, ja asiasta käydään nyt kiistaa lontoolaisessa tuomioistuimessa. Tilanne on kärjistynyt niin pahasti, että Djiboutin ja Arabiemiirikuntien väliset diplomaattisuhteet katkesivat huhtikuussa 2016.

Djiboutin diktaattorilla on huolia

Dubai Ports Worldin tulo Somalimaan Berberan satamaan sekä tietoisuus siitä, että taustalla lankoja vetelee Abdurahman Boreh, on aiheuttanut paniikin Djiboutissa. Berbera on vanha rappeutumaan päästetty brittiläinen siirtomaasatama, jonka läpi on kulkenut vain 40 000 konttia vuodessa, kun Djiboutin vastaava luku on 900 000 konttia. Dubai Ports World aikoo investoida Berberan sataman kunnostamiseen 400 miljoonaa euroa, mikä on huomattavasti enemmän kuin Somalimaan valtion vuosittainen talousarvio, ja Etiopia on ilmoittanut haluavansa siirtää sinne 30 prosenttia rahtiliikenteestään. Djiboutin presidentille tulikin kiire tarjota rajanaapurilleen Etiopialle ”turvallisuussopimusta”, joka antaisi Etiopian armeijalle luvan liikkua Djiboutin alueella kuin valloitetussa maassa. Etiopian hallitus oli jo vuonna 2014 ilmoittanut toivovansa, että ”Etiopiaa ja Djiboutin tasavaltaa voitaisiin tarkastella yhtenä yhtenäisenä alueena”, mikä merkitsisi Djiboutille eräänlaista ”rajoitettua riippumattomuutta”.

Djiboutin diktaattorin huolten taakkaa raskauttaa hänen vastustajansa Borehin turhan näkyvä vehkeily. Boreh oli pyytänyt päästä viralliseksi kutsuvieraaksi, kun Somalimaa juhli 25-vuotista itsenäisyyttään 18.5.2016. Tunnustamattoman tasavallan viranomaiset olivat varovaisuussyistä jättäneet toiveen toteuttamatta, koska sen hyväksyminen ”olisi tarkoittanut sodanjulistusta Djiboutille”, kuten eräs somalimaalainen viranomaislähde totesi. Tilanne on jatkuvasti kireä, eikä sitä ollut omiaan rauhoittamaan Djiboutin keskustassa 21.12.2015 tapahtunut verilöyly, jonka kohteena olivat Borehin äidin puolen issoihin kuuluvan yonis moussa -alaklaanin jäsenet. Tapahtuman kulkua ja syitä ei ole edelleenkään selvitetty eikä edes kuolonuhrien tarkkaa määrää tiedetä. Yonis moussa -klaanin jäsenet edustavat 60:ta prosenttia niistä Djiboutin armeijan joukoista, jotka partioivat Mablavuorten alueella Tadjouranlahden pohjoispuolella. Joukkojen tarkoituksena on ollut taistella afarikapinallisia edustavaa FRUD-rintamaa (Front pour la restauration de l’unité et de la démocratie, Yhtenäisyyden ja demokratian palauttamisen rintama) vastaan. Joulukuun verilöylyn jälkeen sotilaiden taisteluhalu on ymmärrettävästi pudonnut nollaan.

Presidentti Guelleh on yrittänyt vastata tilanteeseen hakeutumalla yhteistyöhön Somalimaan gaddabursien klaaniin kuuluvan sulttaanin Abukabar Elmi Wabarin kanssa, joka on oppositiossa maansa viranomaisia vastaan. Mutta Guelleh on pahasti sotkeutunut vyyhteen, jossa vaikuttavat vastakkaiset liittoutumat ja uhat: samalla kun hän anelee apua Etiopialta – joka joka tapauksessa jatkaa liiketoimiaan Dubai Ports Worldin kanssa Berberassa – hän joutuu neuvottelemaan Etiopian arabivihollisten kanssa, jotka nekin vaativat Djiboutista sotilastukikohtaa voidakseen toimia sieltä käsin Jemenin sodassa.

Neljäs avain Afrikan sarven solmujen ymmärtämiseksi löytyy Jemenistä. Jemenissä roihuaa sota vain kolmenkymmenen kilometrin päässä Afrikan mantereesta, Bab-el-Mandebin (”kyynelten portti”) salmen toisella rannalla. Arabikevään tuulet puhalsivat Jemeniin asti ja saivat aikaan sen, että vuodesta 1978 maata rautaisin ottein hallinnut diktaattoripresidentti Ali Abdallah Saleh joutui luopumaan vallastaan vuonna 2012. Mutta jo paljon ennen vuoden 2011 levottomuuksia tässä länsimaita suosivassa diktatuurissa oli toiminut erityisen aktiivinen jihadistihaara, Arabian niemimaan al-Qaida (AQPA). Lisäksi Saadan ja Amranin maakunnissa kuohui zaidilaisten huthikapina. Vuoden 2011 ”kansanvallankumous” jätti vapaan tilan näille kahdelle ryhmittymälle, joista kumpikaan ei erityisemmin tavoittele demokratiaa.

Kun zaidilaistaistelijat, joita kutsutaan myös hutheiksi liikkeen perustajan, uskonnollisen johtaja Hussein al-Huthin mukaan, joka sai surmansa taisteluissa vuonna 2004, olivat vallanneet Jemenin pääkaupungin Sanaan ja liittoutuneet entisen diktaattorin Salehin kanssa, Saudi-Arabia päätti puuttua Jemenin tilanteeseen. Se kokosi sunnivaltioiden joukoista koalition5 ja iski Jemeniin 25.3.2015. Šiialaisiin samaistettuja hutheja alettiin yhtäkkiä syyttää Iranin ”viidenneksi kolonnaksi” Punaisellamerellä ja Salehin seuraaja Abd Rabbo Mansur Hadi nostettiin uuden demokratialiikkeen vähemmän vakuuttavaksi symboliksi. Jemen oli ennen sisällissotaansa toiminut Afrikan sarvesta Eurooppaa kohti suuntaavien poliittisten ja talouspakolaisten merkittävimpänä kauttakulkupaikkana. Tällä tavalla sen afrikkalaiset naapurit tulivat vähitellen vedetyksi mukaan arabikurimukseen.

Huhtikuussa 2015, vain muutama päivä Saudi-Arabian Jemeniin tekemän hyökkäyksen jälkeen, Eritrean presidentti Issayas Afeworki allekirjoitti kattavan yhteistyösopimuksen Saudi-Arabian ja Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvoston (CCG) jäsenistä koostuvan sotilasliittoutuman kanssa (6). Sen pohjalta Arabiemiirikunnat rakensi Assabiin lentokentän saudien pommikoneita varten. Myös Assabin satama kunnostettiin nopeasti. Ensimmäiset (vaatimattomat) eritrealaiset sotilasyksiköt ovat jo saapuneet Jemenin rintamalle. Yhteistyöhön on liittynyt nyttemmin myös Sudan, jonka presidentti Omar Al-Bashir on lähettänyt Jemeniin sotilaitaan vastapalvelukseksi Saudi-Arabian mittavasta rahallisesta tuesta. Lisäksi Eritrea on karkottanut takaisin Jemeniin maassa siihen asti oleskelleita Jemenin vastarintaliikkeen jäseniä.

Hämmästyttävä demokratia

Naapurivaltio Eritrean poliittis-sotilaallisen toiminnan kiihtyminen on saanut Etiopian huolestumaan. Eikä huoli ole lainkaan aiheeton, onhan sen verivihollinen ryhtynyt tiiviiseen yhteistyöhön arabimahtien kanssa, minkä lisäksi Yhdysvallat on asettunut täysin arabikoalition rinnalle – sille on tärkeää osoittaa tukensa sunnilaiselle arabiyhteisölle vastineeksi šiialaisen Iranin kanssa solmimastaan ydinohjelmasopimuksesta. Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvoston toimiessa välimiehenä Eritrea saa nyt osansa amerikkalaisten suopeudesta, mihin se ei ole ihmisoikeusrikkomuksista syytettynä lainkaan tottunut. Raportissaan YK:n tutkimuskomissio totesi 8.6.2016, että ”on hyvä syy uskoa, että Eritreassa on tehty rikoksia ihmisyyttä vastaan vuodesta 1991 ja niihin ovat kuuluneet orjuus, vangitseminen, kidutus, raiskaukset ja murhat”. Persianlahden maiden miellyttämishalussaan Yhdysvallat sotkeutuu yhä epäilyttävämpään ja myötäilevämpään veljeilyyn Afrikan sarven alueella.

Emiraatit ja Saudi-Arabia eivät epäröineet kutsua heinäkuussa 2015 vieraakseen Somalimaan ”presidentin” Ahmed Mohamud Silanyon, joka ei ole tottunut tällaiseen vieraanvaraisuuteen, koska Somalimaata ei ole edelleenkään kansainvälisesti tunnustettu. Tapaaminen sujui kuin huolellisesti suunniteltu varjoteatteri, jossa jokainen toteutti omaa rooliaan tarkan kuvion mukaisesti. Kun Silanyolta pyydettiin sotilaita Jemeniin ja mahdollisuutta käyttää Berberan satamaa, hänen suustaan ei kuultu ”ei”-vastausta, mutta sitä vastoin hän piti kätensä puuskassa ja Persianlahden maiden yhteistyöneuvoston johtajat esittivät kuin eivät olisi huomanneet mitään. Näin kenenkään kunnia ei kärsinyt kolausta.

Myös Djiboutin presidentti on tahollaan pysytellyt varovaisena Jemenin tilanteen suhteen. Kun CCG pyysi häntä vastaavasti avaamaan sotilastukikohdan arabiliittoutuman joukoille sekä lähettämään sotilaita Jemeniin, hän ei vihollisensa Sila­nyon tapaan vastannut sen enempää myönteisesti kuin kielteisestikään. Lopulta Guelleh suostui siihen, että saudien kuljetuskoneet saavat laskeutua Djiboutiin, mutta varsinaiset sotaan osallistuvat lentokoneet sitä vastoin eivät. Vaikka Djibouti ja Somalimaa kalistelevat miekkoja keskenään Punaisenmeren satama-asioissa, ne molemmat suhtautuvat yhtä varautuneesti Saudi-Arabian ja Emiraattien Jemeniin suuntautuvaan sotaretkeen.

Viides ja viimeinen Afrikan sarven geopoliittista tilannetta selittävä tekijä koskee Somalimaata. Sitä ei ole edelleenkään tunnustettu virallisesti itsenäiseksi, vaikka se on sitä ollut jo 25 vuotta. Tämän takia se ei voi saada mitään ulkomaista apua eikä voi kuulua mihinkään kansainväliseen järjestöön. Sillä on kuitenkin hallitus, poliisi (ei aseistettu), armeija (suhteellisen hyvin varustettu) sekä toimiva oikeuslaitos. Maassa on vallinnut rauha kahdenkymmenen vuoden ajan. Toisin kuin sen afrikkalaisissa naapurivaltioissa, sen demokratia toimii kiistämättömän tasaisesti ja maassa järjestetään vaalit säännöllisesti rauhallisissa merkeissä. Tämä kansainvälisessä karanteenissa elävä hämmästyttävä demokratia7 syntyi entisestä Brittiläisen Somalimaan nimellä kulkeneesta protektoraatista. Se julistautui itsenäiseksi vuonna 1991 Somaliassa raivonneen sisällissodan jälkeen, joka kaatoi maan silloisen johtajan Siad Barren hallinnon. Somalimaata on hallittu sen jälkeen varovaisesti, suorastaan ujosti, ja maassa on vallinnut rauha. Sen suhde kansainväliseen diplomatiaan ja maan suuri köyhyys kuitenkin kuluttavat sitä. Se on onnistunut sisäpolitiikassaan hyvin samaan aikaan kun Somaliassa on sotkeuduttu sisäisiin konflikteihin. Vuonna 2006 Somalian väliaikaisen hallituksen joukot valtasivat Mogadishun sotaherroilta ja Islamilaiselta oikeusistuinten liitolta Afrikan unionin ja Etiopian joukkojen tukemana. Somaliaa ravistelee myös Al-Shabaabin islamistitaistelijoiden terrorismi, mistä uusimpia esimerkkejä on pääkaupungin erääseen hotelliin 25. kesäkuuta tehty kuolonuhreja vaatinut isku. Somalimaata puolestaan rasittaa suuresti se eristys, johon ”kansainvälinen yhteisö” sen on pakottanut.

Dubai Ports World -yhtiön kanssa 8. toukokuuta solmittu sopimus on sekoittanut pakan, ja tähän asti alueen tapahtumista syrjässä pysytellyt Somalimaa on nyt joutunut keskelle alueellista ”haaleaa sotaa”. Siitä on oleva monenlaisia seuraamuksia, jotka saattavat rapauttaa Somalimaassa vallitsevaa rauhaa – sopimus nimittäin edustaa Djiboutille niin taloudellista kuin poliittistakin uhkaa, se sijoittaa hauraan Somalimaan Arabiemiirikuntien vaikutuspiiriin halusi se sitä tai ei ja saattaa lisäksi häiritä maan sisäistä vakautta. Berberan satama on uneliaisuudestaan huolimatta ollut äärimmäisen köyhässä Somalimaassa ainoa taloudellisesti merkittävä tekijä. Isaaq-klaanin habr awal -alaklaanin issa moussa -haaran hallinnassa oleva satama on tarjonnut seudun väestölle ruokaa ja klaanille mukavan toimeentulon, jota se ei halua menettää. Tämän takia Somalimaata saattaa uhata uusi klaanisota, jonka se on onnistunut pitämään aisoissa jo neljännesvuosisadan ajan.

Somalimaa selvisi hengissä kymmenen vuotta kestäneestä Somalian sisällissodasta sekä sen jälkeen leimahtaneesta viisi vuotta kestäneestä alueellisesta sisällissodasta, mitä on seurannut kahdenkymmenen vuoden köyhyys ja kansainvälinen ylenkatse. Voiko se nyt selviytyä paitsi yllättävästä suhteettoman suuresta rahantulosta, myös siitä, että se yhtäkkiä joutuu keskelle diplomaattista ja mahdollisesti myös sotilaallista tilannetta, jonka kaikkia vaikuttavia tekijöitä se ei pysty hallitsemaan? Afrikan sarven rauhattomalla alueella tämä on suuri kysymysmerkki.

Suurvaltojen imperialismi on kriisissä: sitä vastassa on moninaisia muotoja saanut mikroimperialismi, joka on kyseenalaistanut sen, taistelee sitä vastaan, tunkeutuu sen toimialueelle ja jopa ohittaa sen – ja tämän tosiasian kanssa suurvaltojen on nyt tultava toimeen. Se ei suinkaan tarkoita, että Kiinan, Yhdysvaltain, Ranskan tai Venäjän suurvalta-asema olisi hävinnyt, vaan suurvallat ovat nyt samassa tilanteessa kuin lilliputtien hyökkäyksen kohteeksi joutunut Gulliver. Ne joutuvat varomaan jokaista askeltaan ja tasapainottelemaan toisaalta rasittavien liittolaisten ja toisaalta puolittaisten vihollisten seassa. Monenlaiset rauhanhäiritsijät osoittavat toimeliaisuutta, joka on yhtä päättäväistä kuin kiistanalaistakin ja jonka ei tarvitse tippaakaan kadehtia yläpuolella kohoavia dinosauruksia niiden vaarallisuudesta. Vielä pahempaa on se, että julkinen mielipide ei millään tavalla uhkaa näitä lilliputteja, koska se on passivoitunut ja kiinnostuneempi geopoliittisten kysymysten sijaan sisäpolitiikasta.

Afrikan sarven alueella Yhdysvallat on täydellisen hämmennyksen vallassa. Alueen maista kaikki paitsi Eritrea ja Sudan (joka on valmis mihin tahansa myönnytyksiin saadakseen talouspakotteet poistumaan) ovat virallisesti Yhdysvaltain ”ystäviä”. Egyptillä on täysi työ muslimiveljeskunnan tukahduttamisessa. Etiopia on pysynyt Yhdysvaltain uskollisena liittolaisena joskin se vilkuilee syrjäsilmällä Kiinaan. Djibouti on valmis toimimaan koko globaalin kapitalismin satelliittina ja ottaa vastaan vaikka itse paholaisen, jos sillä on Kansainvälisen valuuttarahaston suositus. Saudi-Arabia ja Emiraatit hyljeksisivät mieluusti Yhdysvaltoja, mutta niillä ei ole vaihtoehtoja. Somalimaan on pakko kerjätä kunnianarvoisan seurakunnan sääliä. Porukan ainoa häirikkö on Eritrea. Tosin sekin päätyy talouskatastrofinsa ja nuorten maastalähdön vuoksi säännönmukaisesti kerjäämään suurvaltojen ovelle.

Yhdysvallat ei ole onnistunut luomaan sopua ”ystäviensä” välille, jotka ilman sen lupaa käyvät sotaa keskenään, vehkeilevät toisiaan vastaan ja noudattavat omaa politiikkaansa välittämättä amerikkalaisten sateenvarjosta tai sitten lainaten sitä lupaa kysymättä. Esimerkiksi CCG:n koalitio on saanut Yhdysvalloilta 10 miljardin dollarin arvosta sotatarvikkeita Jemenin sodan jatkamiseen, vaikka Yhdysvallat samaan aikaan ei ole lainkaan innostunut koko sodasta. Etiopian vihat Yhdysvallat on saanut päälleen sen takia, että se on auttanut taloudellisesti Eritreaa. Se on siis saanut suojattinsa ja liittolaisensa nousemaan toisiaan vastaan, mikä saattaa loppujen lopuksi työntää ne Kiinan syliin.

1 Habib Ayeb, ”Qui captera les eaux du Nil?”, Le Monde diplomatique, heinäkuu 2013.

2 Jean-Louis Péninou, ”Un redéploiement stratégique dans la Corne de l’Afrique”, Le Monde diplomatique, joulukuu 2001.

3 Vrt. Yleisafrikkalainen ihmisoikeusverkosto, www.protectionline.org.

4 ”Jours tranquilles au Somaliland”, Manière de voir, n° 143, ”Afrique, enfer et eldorado”, loka–marraskuu 2015.

5 Laurent Bonnefoy, ”Au Yémen, une année de guerre pour rien”, Le Monde diplomatique, maaliskuu 2016.

6 Manière de voir: ”De l’Arabie saoudite aux émirats, les monarchies mirages”, n° 147, kesä–heinäkuu 2016.

7 Robert Wiren: Somaliland, pays en quarantaine, Karthala, Pariisi, 2014.

LMD 9/2016

Suom. Kirsi Kinnunen

Länsimaiden haavekuvia
Nepotismin rattaat jumissa Gabonissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *