Olivier Piot oli menossa Gaboniin tekemään reportaasia. Hänellä oli etukäteen hankittuina kaikki tarvittavat luvat, mutta hänen saavuttuaan Librevilleen 9. syyskuuta, hänet käännytettiin tylysti takaisin.
Kuva: Shutterstock

Vaalituloksen vastustus tukahdutettu väkivalloin

Nepotismin rattaat jumissa Gabonissa

OLIVIER PIOT

Vaikka vuosikymmeniä sitten huolellisesti laaditun käsikirjoituksen piti pysyä kasassa, Ranska ei tunnustanutkaan heti Gabonissa 31. elokuuta 2016 järjestetyn presidentinvaalien tulosta. Sitä väitettiin väärennetyksi ja maassa puhkesi mellakoita. Pysyipä presidentti Ali Bongo vallassa tai ei, kyseessä on todellinen käännekohta tämän pienen Keski-Afrikassa sijaitsevan maan historiassa. Se kertoo myös siitä, että Ranskan ja sen entisten siirtomaiden välisten ”Françafrique”-suhteiden perustukset ovat järkkymässä.

Ali Bongo Obinda ja Sylvia Bongo  Obinda Barack ja Michelle Obaman  vieraina vuonna 2014 Valkoisessa talossa. Kuva: Office of the White House,  Amanda Lucidon, Wikimeda Commons
Ali Bongo Obinda ja Sylvia Bongo
Obinda Barack ja Michelle Obaman
vieraina vuonna 2014 Valkoisessa talossa.
Kuva: Office of the White House,
Amanda Lucidon, Wikimeda Commons

”Ei vaaleja sen takia järjestetä, että ne hävittäisiin.” Vuodet 1967–2009 maata hallinneen presidentti Omar Bongon virkahdus tunnetaan Gabonissa hyvin, ja sillä on ollut maan vastikään järjestettyjen presidentinvaalien jälkeen aivan erityinen kaiku. 31. elokuuta 2016 pidettyjen vaalien jälkeen puhjennut kriisi on suora kopio levottomuuksista, joista Gabon on kärsinyt säännöllisesti siitä lähtien, kun maahan tuli monipuoluejärjestelmä vuonna 1990. Nyt kuitenkin ollaan aivan eri suuruusluokassa: tällä kertaa paitsi Ranska myös EU ja YK ovat avanneet suunsa toisin kuin vuoden 2009 presidentinvaa­lien yhteydessä, jolloin niiden vaikeneminen vaikutti painostavasti vaalien sujumiseen1. Tällä kertaa kansainväliset tahot vaativat heti kättelyssä vaalien tuloksilta ”läpinäkyvyyttä”.

Vuonna 2009 valittiin seuraaja edesmenneelle Omar Bongolle, joka oli ollut Afrikan maiden valtionjohtajien ikäpresidentti ja suuri Ranskan ystävä. Ali Bongon julistaminen vaalien voittajaksi herätti oppositiossa välittömästi voimakasta kritiikkiä, ja ääntenlaskentaa syytettiin vilpilliseksi. Siinä ei kuitenkaan auttanut mikään, eivät kansainväliset tarkkailijat Euroopan unionista, Afrikan unionista tai ranskankielisten maiden yhteistyöjärjestöstä, eivät mielenosoitukset saati perustuslakituomioistuimelle tehdyt valitukset. Omar Bongon oletetusta pojasta2 tuli isänsä seuraaja Ranskan tuolloisen presidentin Nicolas Sarkozyn suopeiden silmien­ alla. Sarkozy onnitteli ”ystäväänsä” jo ennen tietoa perustuslakituomioistuimen päätöksestä.

Ali Bongo sai vuonna 2009 yhdellä ainoalla äänestyskierroksella virallisesti 41,79 prosenttia äänistä ja meni virallisesti kahden kilpailijansa edelle, joista Pierre Mamboundoun ääniosuus oli 25,64 prosenttia ja André Mba Obamen 25,33 prosenttia. Useissa jälkikäteen tehdyissä selvityksissä todistettiin, että äänestystulos oli väärennetty. Ranskan France 2 -televisiokanavalla 2. joulukuuta 2010 esitetyssä dokumenttielokuvassa presidentti Jacques Chiracin entinen Afrikan asioi­den neuvonantaja Michel de Bonnecorse vahvisti olevansa asiasta samassa käsityksessä3.

Paria kuukautta myöhemmin, helmikuussa 2011, myös WikiLeaks vahvisti asian: ”Lokakuussa 2009 Ali Bongo käänsi ääntenlaskennan tuloksen päinvastaiseksi ja julisti itsensä presidentiksi”, kirjoitti Yhdysvaltain Ranskan suurlähettiläs Charles Rivkin marraskuussa 2009 ulkoministeri Hillary Clintonille osoittamassaan sähkeessä. Clinton suositteli välittömästi presidentti Barack Obamalle, ettei tämä tunnustaisi Ali Bongon vaalivoittoa4 – mutta turhaan. Vuonna 2011 Bongo saapui Yhdysvaltoihin Obaman vieraaksi. Tämän vuoden tammikuun puolivälissä France 2 -televisiokanavan ”On n’est pas couché” -keskusteluohjelmassa pääministeri Manuel Valls lipsautti, että vuonna 2009 Bongoa ei ollut valittu virkaansa ”niin kuin kuuluisi”.

Äänestysprosentti 99,93

Vuoden 2016 vaaleissa polemiikki syntyi Haut-Ogoouén maakunnan virallisesta äänestystuloksesta. Sen mukaan 95,46 prosenttia Bongon suvun esi-isien alueen äänestäjistä oli kannattanut Ali Bongoa. Kun äänestysprosentti oli 99,93, se tarkoitti, että vain 50 äänestäjää 71 714:stä olisi jättänyt äänestämättä Bongoa! Onko selitys yksinkertaisesti se, että maakunta nyt vain sattuu olemaan Bongon klaanin ikiomaa aluetta? ”Ei todellakaan. Se myytti on syytä vihdoinkin kaataa. Ali ei nauti siellä lainkaan samaa kannatusta kuin isänsä”, hermostuu ammatinharjoittajana toimiva Claire H., joka on Gabonissa tunnettu julkisuuden henkilö5. Miksi sitten juuri tämä hallintoalue on julkisen kiinnostuksen kohteena?

”Kahdeksan muun maakunnan äänestystulokset yllättivät Alin”, toteaa Gustave D., gabonilainen tutkiva journalisti. ”Vaikka niissäkin tuloksia ’järjesteltiin’, ero opposition ehdokkaaseen Jean Pingiin oli silti valtava – noin 60 000 ääntä. Vallanpitäjät joutuivat siis keskittämään koko vaalivilpin Haut-Ogoouén vaalipiiriin, jotta saisivat eron kurottua umpeen ja pääsisivät juuri ja juuri edelle.”

Liian näkyvistä langoista liian nopeas­ti veteleminen on johtamassa niihin hirttäytymiseen. Haut-Ogoouén alueella jätetyistä 297 rikosilmoituksesta merkittävä osa on Euroopan unionin kiireesti paikalle lähettämien tarkkailijoiden hallussa. ”EU:n tarkkailijat eivät voi sulkea silmiään tältä. Kyse on enää vain ajasta”, vakuuttaa Pierre P., joka on tunnettu gabonilainen Librevillessä toimiva asianajaja.

Pierre P. tuntee tapauksen läpikotaisin – hän toimi vuonna 2009 opposition perustuslakituomioistuimelle tekemässä muutoksenhakuprosessissa vastuullisena juristina.

”EU:n vaalitarkkailijoiden on sopimuksensa perusteella kunnioitettava Gabonin suvereniteettia ja maan omia menettelytapoja, mutta mainitessaan alustavassa raportissaan ’poikkeavuudet’ se on tällä kertaa antanut varoituksen Ali Bongolle.”

Onko mahdollista, että vuoden 2009 tilanne olisi toistumassa? ”Ei! Vuoden 2016 Gabon ei ole sama maa kuin vuonna 2009”, huomauttaa Michel K., entinen korkea virkamies, joka kuuluu edelleen Bongon suvun lähipiiriin.

”Tuomioistuimen puheenjohtaja Marie-Madeleine Mborantsuo on edelleen vallanpitäjien vasalli, mutta ympäröivä yhteiskunta on sitä vastoin muuttunut. Alilla ei ole samaa painoarvoa kuin isällään. Muutamassa vuodessa hän on muuttanut isänsä keskus- ja yksinvaltaisen järjestelmän pelkäksi saalistajien dynastiaksi, mikä on vain vahvistanut gabonilaisten päättäväisyyttä siitä, että muutos on välttämätön.”

Ali Bongon valtakoneiston liikkeelle on tunnusomaista sekä jatkuvuus että katkot, jotka kumpikin – erikoista kyllä – pitävät omalta osaltaan yllä nykyistä politiikan kriisiä. Jatkuvuuteen kuuluu ensisijaisesti se, että Gabonin tasavallan vauraus on vuonna 1960 saavutetusta itsenäisyydestä lähtien perustunut samaan muuttumattomaan korkotulostrategiaan: maan koko talous on kytketty luonnonvarojen hyödyntämiseen ja vientiin.

”Siirtomaavallan aikaan trooppinen okoume-puulaji piti pystyssä paitsi Gabonin myös koko ranskankielisen päiväntasaajan Afrikan taloutta. Myöhemmin mukaan kuvaan tulivat mangaani ja uraani sekä tietysti öljy”, kertoo maantieteilijä Roland Pourtier, Paris I-Panthéon-Sorbonnen yliopiston kunniaprofessori.

Vuonna 1975 Gabon liittyi öljynviejämaiden järjestöön OPECiin. Jäsenyyden saannin helpottamiseksi presidentti Albert-Bernard Bongo otti silloin musliminimekseen El Hadj Omar Bongon. Siitä alkoi Gabonin kansantalouden yltäkylläisyyden aika, jota kutsutaan nimityksellä ”kaksitoista loiston vuotta”. Se loppui vuoden 1985 öljykriisiin, kunnes 1990-luvun lopussa alkoi uusi vaurauden kausi, joka päättyi vuonna 2014.

Metsien hyödyntämistä (Gabonin pinta-alasta 85 prosenttia on metsien peitossa) seurasivat kaivosjaksot ja niiden jälkeen tuli öljyn vuoro. Vuonna 1975 öljyntuotanto oli 250 000 tynnyriä päivässä, mistä se nousi huippulukemiin vuonna 1997, jolloin saavutettiin 350 000 tynnyrin päivätuotanto, mikä merkitsi ennätyksellistä 18,5 miljoonan tonnin tuotantoa vuodessa. Gabonia kutsuttiin tuolloin ”tropiikin emiraatiksi”. Väestöltään pienen valtion (vuoden 2013 asukasluku oli 1,8 miljoonaa) talous elää raaka-aineiden hintojen noteerausten mukaan vaihtele­vien korkotulojen varassa.

Järjestelmän ytimessä ovat ”suuret, suurimmalta osin ranskalaiset yhtiöt, jotka hyödyntävät eri sektoreita (puuta, öljyä, uraania) ja Gabonin valtion osuus niiden pääomasta on systemaattisesti 20 prosenttia”, selittää Roland Pourtier.

Raaka-aineiden tuottamat miljar­dien CFA-frangien korkotulot ovat vaurastuttaneet vallassa olevaa eliittiä, mutta vain murto-osa niistä on investoitu takaisin maan talouteen. ”Gabonin valtio on koroillaaneläjä, joka on vuosikaudet riistänyt maan luonnonvaroja johtavan luokan rikastuttamiseksi [ja vallanpitäjien ympärille] on kehittynyt loiskapitalismi, mikä estää väestön elinolojen kohentumisen”, tähdentää politiikan tutkija Thomas Atenga7.

Gabon on pitkään ollut Ranskan Françafrique-suhteiden malliesimerkki. Siitä muodostui Omar Bongon johtamana keskusvaltainen valtio, jossa vaurautta on Bongon kehittämän mallin mukaan jaettu taitavasti korruptiolahjoina ja etuina eri maakunnille, heimoille ja poliittisille voimille. Korkotulojen (erittäin puolueellisessa) jakamisessa noudatettiin alusta alkaen nykyään hyvin tunnettuja menetelmiä. Reitit olivat sekä virallisia – vallankäyttäjien lähipiiri ja aluehallinto saivat ”ruskeita kirjekuoria” – että epävirallisia – sosiaalisten ongelmien ilmetessä ”päällikköpresidentti” jakoi henkilökohtaisia lahjoituksia (yliopistoille, sairaaloille jne.) sekä piti yllä omaa ja lähipiirinsä rakastajattarien verkostoa.

”Yhteen aikaan Librevillessä oli kokonaisia kortteleita, joiden pääasialliset tulot muodostuivat johtavan eliitin ’seksiretkeilynsä’ yhteydessä harjoittamasta runsaskätisyydestä”, muistuttaa Roland Pourtier.

Valtion ylläpitämä ”korko-korruptio”-kähmintärakenne on sittemmin asetettu niin ranskalaisten kuin amerikkalaistenkin tutkijoiden suurennuslasin alle8.

Öljyn kirot

Vuodesta 2009 vallassa ollut Bongon dynastian ”kruununperillinen” ei ole juurikaan tehnyt muutoksia isänsä millimetrintarkasti kehittämään järjestelmään.

”Gabonin valtion organisaatio ja taloudenpito jatkuvat olennaisilta osin entiseen malliin”, toteaa Roland Pourtier.

Samalla kun monipuoluejärjestelmä astui voimaan, maahan perustettiin vuonna 1991 perustuslakituomioistuin ja sen strategisesti merkittävää puheenjohtajan virkaa on pitänyt hallussaan jo yli 20 vuotta Marie-Madeleine Mborantsuo (jota kutsutaan liikanimellä ”3M”), edesmenneen Omar Bongon entinen rakastajatar.

Ali Bongo kampanjoi vuoden 2009 presidentinvaaleissa kunnianhimoisen valtiontalouden uudistushankkeen turvin. ”Gabonin nousevan talouden strategia” (PSGE), jonka pääkohtia olivat teollistuminen ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen. Hankkeen piti tarjoa Gabonille uusia tulevaisuudennäkymiä ja se täsmäsi monien muidenkin Afrikan maiden johtajien tahtotilan kanssa, jonka mukaan ”nouseva talous” saavutetaan ”integroitumalla yhä laajemmin” globalisoituvaan maailmaan. Hanke noudatti myös Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ohjeita – juuri niiden samojen järjestöjen, jotka olivat olleet pakottamassa Gabonia talouden rakennemuutoksiin jo 1990-luvulla.

Bongon strategiaohjelman pohjalta tehtiinkin joitakin uudistuksia. Metsätaloudessa ulkomaiset yhtiöt joutuivat vastedes jalostamaan raakapuun Gabonissa ennen maastavientiä. Valtion pyrkimys hallita luonnonvarojen tuottamaa lisäarvoa paikallista jalostusteollisuutta kehittämällä synnytti maahan yhden huonekalutehtaan. Myös elintarviketeollisuuteen investoitiin, minkä ansiosta öljypalmu- ja kumipuuistutuksia saatiin laajennettua. Uudistushankkeet eivät kuitenkaan ole Ali Bongon seitsemän vallassaolovuoden aikana kyenneet rajoittamaan öljystä saatavien korkotulojen painoarvoa valtiontaloudessa saati vapauttamaan maata elintarvikkeiden tuontiriippuvuudesta (80 prosenttia on tuontitarvikkeita). Gabonia vaivaa tyypillinen ”Hollannin tauti”, jossa muut toimialat kärsivät siitä, kun kansantalous tukeutuu liikaa raaka-aineisiin9.

Perinteinen meno Gabonissa keskeytyi toden teolla ensimmäisen kerran oikeastaan vasta öljyn hintojen romahduksen yhteydessä. Gabon on Saharan eteläpuolisen Afrikan öljyntuottajamaista neljänneksi suurin Nigerian, Angolan ja Brazzavillen Kongon (Kongon tasavalta) jälkeen. Öljy on ollut Gabonin valtiontalouden mannaa (70 prosenttia viennistä, 20 prosenttia bruttokansantuotteesta ja 40 prosenttia budjetin tuloista) mutta sen osuus on sulanut kuin lumiukko Saharassa kesällä 2014 tapahtuneen talousromahduksen jälkeen. Kaksi vuotta sitten öljytynnyristä sai vielä 100 dollaria, mutta vuonna 2016 hinta on ollut enää vajaat 40 dollaria. Tämä on nostanut julkisen velan räjähdysmäiseen kasvuun, mikä kaivaa pohjaa valtion budjetilta ja investoinneilta. Nopea muutos on näivettänyt Gabonin taloudellisen pääkaupungin Port-Gentilin. Yhdessä vuodessa öljysektorin toimijoiden (Total, Shell, Vaalco jne.) investoinnit ovat loppuneet kuin seinään: ne ovat sulkeneet toimipaikkojaan ja irtisanoneet valtavat määrät työntekijöitään. Öljysektorin työntekijöiden kansallinen järjestö on laskenut, että puolentoista vuoden aikana 4000 työpaikkaa 140 000:sta on muuttunut epävarmoiksi tai hävinnyt kokonaan.

Näin valtava suhdanteiden muutos (joka Maailmanpankin mukaan koskettaa myös elintarvike-, rakennus-, metsätalous- ja kuljetussektoreita) vaikuttaa nopeasti koko yhteiskunnan perustaan10. Kun koroillaan elävältä saalistajavaltiolta ei liikene kansalaisille juurikaan mahdollisuuksia selvitä arjestaan, vähäisinkin kansantalouden häiriö syöksee väestön sosiaaliseen kurjuuteen. Vaikka Gabon on Afrikan maiden kärjessä, kun tarkastellaan tuloja asukasta kohti – vuonna 2009 ostovoimakorjattu bruttokansantuote oli 15 100 dollaria ja vuonna 2015 se oli noussut 20 100 dollariin – maa romahtaa 112. sijalle kansainvälisessä inhimillisen kehityksen indeksin mukaan kootussa luettelossa, jossa siinä otetaan huomioon sosiaaliset kriteerit, kuten terveydenhuollon palvelujen tai koulutuksen saavutettavuus. Yli puolet gabonilaisista elää nykyisin köyhyysrajan alapuolella.

Kaikki eri tekijät – koroilla eläminen, korruptio, kansantalouden rappio ja sosiaalisten ongelmien laajuus – yhdessä selittävät sen, miksi elokuun lopussa 2016 käynnistyneestä poliittisesta kriisistä on tullut niin syvä ja miksi oppositio on radikalisoitunut niin voimakkaasti. Viime vuosina pääkaupungissa ja suurimmassa osassa muitakin kaupunkeja (85 prosenttia maan väestöstä asuu kaupungeissa) asukkaiden arkipäivä on muuttunut niin surkeaksi, että se on alkanut kerta kaikkiaan rapauttaa koko yhteiskunnan jo muutenkin epävarmaa sosiaalista verkostoa. Gabonilaisten päivittäisiin ongelmiin kuuluvat muun muassa nuorisotyöttömyys (koko työttömyysprosentti on 30 ja työikäisestä väestöstä 60 prosenttia on nuoria), sattumanvaraiset pidätykset ay-liikkeen tai opiskelijoiden järjestämien mielenosoitusten yhteydessä (joita on ollut lukuisia tammikuun 2016 jälkeen), terveydenhuoltopalveluihin saavutettavuuden vaikeutuminen (sairaalaan ei nykyisin pääse ennen kuin on maksanut 300 000 CFA-frangin eli 450 euron takuumaksun), julkisten palveluiden heikkous, jatkuvat sähkökatkokset jne.

Tällaiselta näyttää siis se väkivalta, joka ”kattaa fyysiset teot yhtä lailla kuin ne toimet tai sen vuorovaikutuksen, jotka edustavat psykologista aggressiota ja sosiaalista arvonalennusta ja [johon] sisältyvät myös valtion ja sen edustajien käyttämät pakko- ja väkivaltatoimet11”. Väkivallan monet muodot selittävät osaltaan nuorten pariin 1990-luvulla laajasti levinneen hiphop-liikkeen nykyisen radikalisoitumisen.

”Suurin osa opposition jäsenistä joutuu nykyisin pelkäämään henkensä puolesta Librevillessä”, kertoo gabonilainen toimittaja Gustave D. ”Presidentti Ali Bongon koneiston harjoittamaan pakkovaltaan kuuluu nykyisin ’huppupäisten palkkasoturien’ palveluihin turvautuminen silloin, kun tarvitaan likaisen työn tekijöitä.”

Ali Bongon vastaehdokas Jean Ping päätti 8. syyskuuta viimein tehdä muutoksenhakuvaatimuksen perustuslakituomioistuimelle. ”Tunnen hyvin tuomioistuimen sisäiset kiemurat”, kommentoi asianajaja Pierre P. ”Gabonissa demokratia näyttää ulospäin olevan terveellä pohjalla. Meillä on sekä perustuslakituomioistuin että riippumaton ja pysyvä kansallinen vaalilautakunta, joiden molempien pitäisi taata, että läpinäkyvyyden periaatetta ja lakeja noudatetaan. Tarvitsee vain raaputtaa pintaa hiukkasen, niin viranomaisten todelliset kasvot paljastuvat – systeemi on täysin vallanpitäjien mädättämä. Sen takia Jean Pingin leirissä epäröitiin niin pitkään ennen kuin valitus tehtiin.”

Kun tietää, että perustuslakituomioistuimen yhdeksästä tuomarista kolme nimittää tasavallan presidentti, kolme senaatin puhemies ja kolme kansalliskokouksen puhemies (molemmat kuuluvat Bongon klaanin lähipiiriin) ja että sen puheenjohtaja on juuri nimitetty virkaansa jo neljänneksi seitsenvuotiskaudeksi, niin vakuuttuu siitä, että tuomioistuimen pilkkanimi ”Pisan torni” ei ole tuulesta temmattu: se kallistuu aina samaan eli vallanpitäjien suuntaan. Gabonilaiset tietävät, että siihen heidän on tyytyminen. Valtiovalta on jo kymmenien vuosien ajan totuttanut kansan siihen, että vallankäyttö on pelkkää isoa varjoteatteria ja kaikki salaisuudet ovat samaan aikaan tarkkaan suojeltuja ja kaikkien tiedossa.

Kansa lähtee liikkeelle

Vuosien 2009 ja 2016 presidentinvaalien toinen suuri ero näkyy ruohonjuuritasolla: tällä kertaa väestö, yhdistykset ja ay-liike ovat liikekannalla. Iso osa gabonilaisista on varma, että vuoden 2009 vaalien tulos perustui huijaukseen, ja väki on nyt herännyt vastarintaan. Siihen ovat kannustaneet myös Gabonin ulkopuoliset tapahtumat, kuten arabikevät 2011, Ali Bongon ”ystävän” Nicolas Sarkozyn häviö Ranskan presidentinvaaleissa 2012 ja erityisesti Burkina Fason yksinvaltaisen johtajan Blaise Compaorén kaatuminen vuonna 201412. Oppositio boikotoi vuoden 2011 parlamenttivaaleja, ja sen jälkeen on perustettu useita järjestöjä, joiden päämääränä on politiikan ja julkisen vallan toimielinten uudistaminen. Esimerkiksi Ça suffit comme ça! -liike (”Nyt riittää tätä lajia!”) on vuodesta 2012 taistellut paremman hallinnon ja vuoden 2016 presidentinvaalien läpinäkyvyyden puolesta. Järjestö on lobannut ankarasti Ranskan ja kansainvälisten organisaatioiden suuntaan ja järjestänyt lukuisia tiedotustilaisuuksia niin Pariisissa kuin Strasbourgissakin.

Ça suffit comme ça! -liike toimi ennen presidentinvaaleja muiden kansalaisjärjestöjen rinnalla äänitorvena varoittamassa vaalivilpin vaarasta. Se toimitti muun muassa presidentti François Hollandelle ”kriisin ratkaisu” -asiakirjan heti tämän tultua valituksi toukokuussa 2012. Vaaleihin valmistautumisen viimeisenä strategisena vetona oli se, että monet ehdokkaat vetäytyivät pois vaaleista Jean Pingin hyväksi. Mutta riittääkö tällainen poliittinen ja juridinen mobilisaatio taittamaan Bongon klaanin selkärangan? Entisenä puolustusministerinä (1999–2009) Ali Bongo voinee luottaa armeijan ja poliisin uskollisuuteen, joskin nekin ovat joutuneet niin sosiaalisen kuin perheen sisäisenkin painostuksen alaisiksi. Burkinan Fason presidentti Compaoré ja Tunisian Zine el-Abidine Ben Ali saivat kumpikin kokea tahollaan, mitä siitä voi seurata. Mitä tulee ulkopuoliseen tukeen, Ali Bongolla ei ole Afrikan mantereella kovinkaan monta varmaa liittolaista. Lisäksi toisin kuin vuonna 2009, Ranska, Yhdysvallat, Euroopan unioni ja Afrikan unioni ovat valittaen todenneet vaaleissa esiintyneen ”poikkeavuuksia” ja vaatineet julkisesti ”läpinäkyvyyden” kunnioittamista sekä äänten ”uudelleenlaskentaa” vaalihuoneisto huoneistolta kansainvälisten tarkkailijoiden valvonnassa.

Pariisissa 18. syyskuuta 2016. Asianajaja Pierre P. kommentoi vallanpitäjien uusimpia hyökkäyksiä opposition yhteistä ehdokasta vastaan. ”He eivät ole ymmärtäneet sitä, ettei kukaan elättele suuria toiveita myöskään Pingin ja hänen ohjelmansa suhteen siinä tapauksessa, että hän nousisi valtaan”, Pierre P. to­teaa rauhallisesti. ”Hän on entisiä Bongon klaanin lähipiiriläisiä eivätkä ihmiset ole unohtaneet sitä. Mutta hänen lippunsa alla tapahtuva liikehdintä voi saada Bongon dynastian kaatumaan ja se on tällä hetkellä kaikkein tärkeintä.” Yhtäkkiä lakimies kääntyy kuuntelemaan radiota. Radio France Internationalen (RFI) aalloilla puhuu Gabonin 6. syyskuuta eronnut oikeusministeri Séraphin Moundounga, joka kertoo, että hän ”pelkää” nykyisin henkensä puolesta. Entinen oikeusministeri syyttää valtiovaltaa poliittisesta pakkovallasta ja murhayrityksistä, joiden kohteeksi hän on joutunut Gabonissa.

”Historian pyörä on nyt pyörähtänyt vääjäämättömästi liikkeelle”, Pierre P. toteaa silmät välkähtäen. ”Tällä kertaa gabonilaiset eivät anna ryöstää vaalitulosta itseltään. Jos oikeustoimet ja kansanvälisten organisaatioiden tarkkailijoiden läsnäolo ei riitä siihen, että Bongo hyväksyy läpinäkyvyyden periaatteen ja myöntää tappionsa, gabonilaiset tulevat antamaan tuomionsa kadulla.” Nähtäväksi jää, mikä sen hinta tulee olemaan.

1 Philippe Leymarie, ”Au Gabon, Ali Bongo joue avec le feu”, Défense en ligne, 31. elokuuta 2009, http://blog.mondediplo.net

2 Ali Bongon sukulaisuussuhde Omar Bongoon on 2000-luvun alusta lähtien herättänyt polemiikkia: onko Ali todellakin Omar Bongon poika vai adoptoitiinko hänet Biafrasta 1950-luvulla? Asialla on suuri merkitys, koska Gabonissa ehdokkaiksi voivat asettua vain syntyperäiset gabonilaiset.

3 Patrick Benquet’n elokuva Françafrique: 50 années sous le sceau du secret, Infrarouge, 2011.

4 Esimerkiksi Régis Marzin, ”Gabon: du coup d’État électoral de 2009 au départanticipé d’Ali Bongo ?”, Regard excentrique -blogi, 2. tammikuuta 2015.

5 Turvallisuussyistä osa haastateltavista ei halunnut antaa nimeään julkisuuteen.

6 Väitöskirjaan perustuvan kaksiosaisen teoksen Le Gabon kirjoittaja, L’Harmattan, Pariisi, 1989.

7 Thomas Atenga, ”Gabon: apprendre à vivre sans pétrole”, Politique africaine, n° 92, Pariisi, joulukuu 2003.

8 Esimerkiksi Douglas A. Yates, The Rentier State in Africa: Oil Rent Dependency and Neocolonialism in the Republic of Gabon, Africa World Press, Trenton (New Jersey), 1996.

9 Bertrand Feutemio, Le Gabon, un pays si riche… mais très pauvre, Publibook, Pariisi, 2008.

10 Maailmanpankki, ”Gabon. Vue d’ensemble”, 2016, www.banquemondiale.org

11 Alice Aterianus-Owanga, Maixant Mebiame Zomo ja Joseph Tonda (toimittajat), La Violence de la vie quotidienne à Libreville, Academia, coll. ”Anthropologie prospective”, Louvain-la-Neuve, lokakuu 2016.

12 David Commeillas, ”Coup de balai citoyen au Burkina Faso”, Le Monde diplomatique, huhtikuu 2015.

LMD 10/2016

Suom. Kirsi Kinnunen

Afrikan sarvi Jemenin sodan vaikutuspiirissä
Françafriquen mallioppilas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *