Nesjavellirin maalämpövoimala
Kuva: Gretar Ívarsson, 
Wikimedia Commons

Punkkari, anarkisti ja Reykjavikin kaupunginjohtaja

GÉRARD LEMARQUIS

TALOUSROMAHDUKSEN JÄLKEEN vuonna 2008 Islannin pääkaupungin ilme oli lohduton. Finanssikuplan aikaan kasvanut nostokurkien viidakko oli poissa. Lumimyrskyt pieksivät Reykjavikin keskeneräisten kerrostalojen käsittelemättömiä betoniseiniä. Merkittävä osa väestöstä oli ylivelkaantunutta ja menettänyt asuntonsa – tai raatoi yötä päivää säilyttääkseen sen. Kuntavaaleissa vuonna 2010 neuvottomat äänestäjät valitsivat pääkaupungin kaupunginjohtajaksi näyttelijä-humoristin Jón Gnarrin.

Myrskyisen uran läpikäyneen, pahasti lukihäiriöisen, Tristan Tzaraa, Pierre Joseph Proudhonia ja Mihail Bakuninia ihailevan punkkarin1 asettuminen ehdokkaaksi oli alkujaan tarkoitettu pelkäksi parodiaksi. Gnarr ilmoitti haluavansa päästä valtaan, jotta voisi ”kahmia taskunsa täyteen kepulikonsteilla” ja saada tilaisuuden ”sijoittaa kavereitaan mehukkaisiin virkoihin”. Hänen tukijoukoissaan oli muusikkoja ja näyttelijöitä, joista monet olivat laulajatar Björkin lähipiiristä ja määrittelivät itsensä ”surrealistianarkisteiksi”.

”Parhaan puolueen” ehdokaslistan pääviesti oli, että se pettäisi vaalilupauksensa ja tarjosi muun ohessa kaikkien velkojen mitätöimistä ja yllätysmatkoja vanhuksille sekä halusi pakottaa miehet jäämään kotiin tiettyinä päivinä ja istuttaa Islantiin jääkarhuja, oravia ja sammakoita.

Kun Jón Gnarrista tuli kaupunginjohtaja, hän liittoutui sosiaalidemokraattien kanssa ja ryhtyi johtamaan kaupunkia, jossa asuu yli kolmannes maan väestöstä ja joka oli pitkään ollut konservatiivisen itsenäisyyspuolueen linnakkeena. Provokatiivisesta haistattelijasta kuoriutui silloin esiin aseistariisuvan nöyrä persoonallisuus, joka veti kaupunkilaiset mukaansa läpinäkyvyyden ja osallistuvan demokratian tielle. Epätyypillisenä ehdokkaana aloittanut uusi kaupunginjohtaja osoitti paradoksaalisesti olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun laman kourissa pyristelevät islantilaiset olivat menettäneet uskonsa lupauksiin ja kokivat nyt, että parhaat tulokset löytyisivät marginaalista ja elämänlaadusta.

Talouskriisi auttoi Jón Gnarria ja hänen ystäviään muuttamaan autojen hallitseman Reykjavikin ympäristöystävälliseksi ja trendikkääksi pääkaupungiksi, jossa risteilee taaja pyöräteiden verkosto. Vauraudesta rajulla tavalla lamaan syöksyneet islantilaiset luopuivat kolmannesta ja jopa toisestakin autostaan ja kaupungin moottoriliikenne rauhoittui pyöräilyn ja jalankulun hyväksi – tosin nykyisin jalankulku- ja pyöräilytiet ovat vaurauden ja liikenneruuhkien paluun myötä autoilijoiden ärsytyksen kohteina.

Jón Gnarr halusi laajentaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia yli kaupunginosia koskevien asioiden. Siksi kaupunginhallitus ei ryhtynyt kilpailemaan kahden it-ohjelmoijan kehittämien ”parempi kaupunginosa” ja ”parempi Reykjavik” -foorumeiden kanssa vaan kannusti heitä kehittämään niitä edelleen. Nyt jokaisella kaupungin asukkaalla on mahdollisuus esittää siellä ideansa kaupungin tai jonkin kaupunginosan kehittämiseksi. Ideas­ta käydään keskustelua, johon jokainen osallistuu omalla nimellään. Eniten kannatusta saaneelle hankkeelle myönnetään saman tien rahoitus. Kaikki mielipiteet on selitettävä ja perusteltava ja tällä tavalla ehkäistään riidat, kaunat ja suuret sanat.

Vuoden 2014 kuntavaaleissa poliittinen luokka odotti malttamattomana Gnarrin ilmoitusta siitä, aikoiko hän vallan makuun kerran päästyään asettua uudelleen ehdokkaaksi. Se olisi ollut johdonmukaista, ja näin Gnarrista olisi viimein tullut yksi heistä. Ollessaan mielipidetiedustelujen kärjessä Gnarr kuitenkin ilmoitti jäävänsä pois politiikasta. Hän kieltäytyi palaamasta politiikkaan myös silloin, kun Panama-episodin jälkeen ihailijat pyysivät häntä vuoden 2016 presidentinvaalien ehdokkaaksi. ”Parhaan puolueen” matka kuitenkin jatkuu – nyt uudella nimellä, joka on ”Loistavan tulevaisuuden” puolue. Sillä on kuusi edustajaa parlamentissa, ja se on myös edelleen Reykjavikin kaupunginhallituksessa, jota johtaa sosiaalidemokraatti ja johon osallistuvat myös vihreä vasemmisto ja piraattipuolue.

Matkailun räjähdysmäisen kasvun ansiosta iltaisin ennen niin synkkä pääkaupunki on nykyisin eloisa, iloinen ja dynaaminen kaupunki, jonka tarttuvaa tunnelmaa kannattelevat lukuisat kulttuuritapahtumat ja turvallinen ilmapiiri. Matkailijat, joita usein syytetään luonnonympäristön pilaamisesta, kulkevat pääkaupungissa jalan – tapa jonka reykjavikilaiset itse olivat jo unohtaneet – ja ovat kasvattaneet kaupungin ympäristöystävällisyyttä. Matkailun vuoksi hinnat ovat nousseet, mutta toisaalta ilman turisteja lukuisat viime aikoina syntyneet baarit ja ravintolat eivät olisi olemassa. Varjopuolena on se, että kaikki vaatii tilaa. Nostokurjet ovat siis palanneet kaupunkikuvaan. Vasemmistojohtoinen kaupunginhallitus on myöntänyt rakennuslupia luksushotelleille, vaikka samaan aikaan köyhimmiltä asukkailta puuttuu asuntoja. Airbnb:n suosion nopea kasvu on vähentänyt ympärivuotisten vuokra-asuntojen tarjontaa ja nostanut hintoja. Oppositiossa oleva oikeisto, joka ennen ei nähnyt mitään ongelmaa vanhojen puutalojen purkamisessa, on yhtäkkiä löytänyt esteettisen silmänsä ja kritisoi nyt keskustan betonirakentamista.

Vuonna 2010 Jón Gnarr lupasi köyhtyneelle pääkaupungille edullisia unelmia. Seuraavissa vaaleissa panoksena vaurastuneen väestön äänien saamiseksi lienee eritasoliittymien rakentaminen kaukana keskustasta sijaitsevien lähiöiden liittämiseksi keskustaan. Kaupunki nimittäin kehittyy ja laajenee nykyisin kahta eri tahtia – niin kuvaannollisesti kuin konkreettisesti – mikä on johtanut siihen, että Reykjavikilla on tyylikäs autoton keskusta, jossa on helppo kulkea jalan, kun taas tavanomaisissa peruslähiöissä autoja riittää tukkimaan tiet niin pahasti, että liikenne etenee kävelyvauhtia.

1 Hän kertoo siitä kahdessa englanniksi käännetyssä kirjassaan The Indian ja The Pirate, Deep Vellum Dallas, 2015 ja 2016.

LMD 10/16

Gérard Lemarquis on toimittaja joka on kirjoittanut teokset Les Islandais, Ateliers Henri Dougier (HD), Pariisi, 2014, ja Reykjavik, Signal Books, coll. ”Innercities Cultural Guides”, Oxford, 2013. Suom. Kirsi Kinnunen

Matkailu – uusi kupla?
Intian sortotoimet uudessa vauhdissa Kashmir vastaa kulttuurin keinoin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *