maailman-parhaat-kasvatusajatukset

Kun kasvatus muuttuu talouden välineeksi, sivistys katoaa

Sivistyksen puolustuspuhe

JARNO PAALASMAA

Sivistys on katoamassa talouslähtöisen kilpailukykyajattelun tieltä. Ihmisenä kasvamisen ja sivistyksen takia meillä ei ole varaa unohtaa peruskysymyksiä totuudesta, vapaudesta, kauneudesta ja hyvästä elämästä. Koulutusta ei tule ohjailla elinkeinoelämän tarpeista käsin. Vastakkain ovat humaanin kulttuuri-ihmisen idea ja kilpailuyhteiskunnan arvot.

maailman-parhaat-kasvatusajatukset
Rousseau. Maurice Quentin  de La Tourin muotokuva.  Kuva: Wikimedia Commons
Rousseau. Maurice Quentin
de La Tourin muotokuva.
Kuva: Wikimedia Commons
Pestalozzi. Friedrich Gustav  Schönerin muotokuva.  Kuva: Wikimedia Commons
Pestalozzi. Friedrich Gustav
Schönerin muotokuva.
Kuva: Wikimedia Commons
Rembrandtin maalaus "Vanhan  miehen muotokuva" esittää  mahdollisesti Comeniusta.  Kuva: Wikimedia Commons
Rembrandtin maalaus ”Vanhan
miehen muotokuva” esittää
mahdollisesti Comeniusta.
Kuva: Wikimedia Commons

Sivistyksestä on syytä keskustella ja kirjoittaa juuri nyt. Sivistys on niin sanotusti vapaassa pudotuksessa. Populismi, tietämättömyys ja jopa tietämättömyyden ihannointi lisääntyvät. Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja Trumpin esiintyminen ovat vain yksi esimerkki populistisesta antisivistyksestä. Sivistys on katoava sana, kun koulu valmentaa talouselämään.

Lapsuutta kunnioitetaan liian vähän aikaa

Yksipuolinen sivistystulkinta korostaa kapealaisempaa osaamista ja opiskelijoiden valintojen mukaan painottuvaa koulutusta. Pinnallinen sivistyskäsitys näkyy ylimitoitetuissa koulutusleikkauksissa, digiloikan ylilyönneissä, suoritusorientoituneisuuden lisääntymisessä ja pyrkimyksissä lyhentää opintoihin käytettävää aikaa. Esimerkiksi varhaisempi kouluun menoikä ja ylipäätään työelämään siirtymisen nopeuttaminen voi olla perusteltua lyhyellä tähtäimellä talousnäkökulmasta, mutta johtaa lapsuuden lyhenemiseen.

Talouslähtöistä koulutusajattelua edustavien poliitikkojen, virkamiesten ja etujärjestöjen näkemykset perustuvat työvoimapoliittisiin lähtökohtiin ja työurien pidentämiseen eikä lapsen kehityksen tuntemukseen. Kasvatuksen ja koulutuksen pitäisi perustua vahvaan kasvatusajatteluun, sivistysteorioiden tuntemukseen, kasvatusfilosofiaan, ymmärrykseen lapsen ja nuoren kehitysvaiheista ja oppimisen psykologiaan. Kun tämä unohdetaan, tehdään huonoja päätöksiä ihmisenä kasvamisen kannalta.

Syksyllä 2016 alkoi opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämä valinnaisuutta lisäävä lukion tuntijakokokeilu. Tämä mahdollistaa esimerkiksi koko lukion käymisen ilman minkäänlaisia historian opintoja. Opetusministeri on perustellut esitystään sillä, että suomalaisille taataan riittävä yleissivistys jo peruskoulussa. Sivistys määritellään liian usein yksilöllisten valintojen ja oletettujen työelämän tarpeiden pohjalta.

Sivistystä ei myöskään löydy googlettamalla. Kun sivistyksen tietopainotteista tulkintaa pidetään aiheestakin vanhentuneena, on vaarana menettää sivistyksen ydin kokonaan. Sivistys ei ole tiedon siirtoa, mutta ei se ole myöskään sivistyksen kadottamista valinnaisuuteen ja erikoistumiseen. Eikä sivistystä sen paremmin tule määritellä vain korostamalla erilaisia tulevaisuudessa tarvittavia avaintaitoja ja osaamisalueita. Sivistys on inhimillisyyttä. Se on muun muassa kokonaisvaltaista kykyä hahmottaa asioita, henkistä pääomaa ja tunne-elämän kehittyneisyyttä.

Koulun tulee olla osa ihmiskunnan selviytymisstrategiaa. Koulu voi rakentaa tulevaisuutta, jossa olemme sisäistäneet vapauteen kuuluvan vastuun merkityksen rajallisella maapallolla. Jatkuvan talouskasvun ideologia on mielekäs vain, jos kaksi sitä edeltävää ehtoa toteutuu: luonnon hyvinvointi (ilmastonmuutoksen hillitseminen) ja ihmisoikeudet. Luontoarvo ja ihmisarvo ovat ensisijaisia, raha ja talouskasvu toissijaista1.

Koulutuspuhe kaipaa rinnalleen toisesta suunnasta katsomista

Tällä hetkellä kasvatus- ja koulutuspuheessa toistuvat liikaa sanat muutos, kehitys, tuloksellisuus, suoritukset, oppimistulokset sekä erilaiset key kompetenssit ja skillsit. Sivistys ja ihmisenä kasvaminen on kutistettu EU:n ja OECD:n piirissä testipistemääriksi ja taitopuheeksi.2 Sivistys on pinnallistettu puheella taidoista, laatujärjestelmistä ja tulevaisuuden laaja-alaisesta osaamisesta.3 Vallalla oleva kasvatusajattelu tunnustaa enää harvoin menneisyyden arvoa. Filosofinen lähestymistapa ja historian uudelleentulkinta luovat edellytyksiä toisin toimimiselle. Ylipäätään ilman historian ymmärrystä, ymmärrämme hyvin vähän elämästä.

Viime vuosikymmeninä kasvatustieteen keskeisimmäksi käsitteeksi on noussut oppiminen. Oppiminen onkin oleellista, mutta ongelmaksi se muodostuu silloin, kun se käännetään kilpailukyvyn ja talouden kielelle ja valjastetaan vain niiden palvelukseen. Tai päinvastoin: kaikki tuottava ja yrittäjämäinen toiminta voidaan kuvata oppimisena.4 Kummatkin ajattelutavat yksinkertaistavat liikaa ja kaventavat kasvatuksen autonomiaa. Toisaalta oppiminen siis saatetaan nähdä lähinnä talouselämän tarpeisiin vastaamisena, toisaalta talouselämästä omaksuttujen mallien toteuttamista pidetään oppimisena.

Tarvitsemme klassisen kasvatusviisauden parhaita oivalluksia. Historiallisen ja filosofisen tason ohentuminen näkyy tänä päivänä sekä koulun kehittämisessä että ylipäätään hapuilevassa kasvatustoiminnassa.

Mitä varsinaisesti tarkoittavat lapsilähtöisyys, ihmiskeskeisyys ja elämälähtöisyys? Mitä vapaus tarkoittaa hyvässä lapsilähtöisessä kasvatusajattelussa?

Olemmeko menettämässä kasvatuksessa lopullisesti jotain sellaista, mitä emme saisi menettää? Miten hyödynnämme kaikkien aikojen parhaita kasvatusajatuksia?5

Nykykeskustelussa painottuu liikaa tieto ja taito-oppiminen, kasvatuksen kustannuksella. Oppimaan oppimisen rinnalle tarvitaan näkökulmia kasvamaan kasvamisesta. Kasvatuksen humanistis-filosofinen pohja ei saa kokonaan kadota. Koulussa ei pitäisi istua sen takia, että tullaan tietynlaisiksi työntekijöiksi. Lapsi elää tässä ja nyt eikä tulevaisuudessa. Lapsi tarvitsee leikkiä ja kiireettömyyttä. Ja luovuus suorastaan edellyttää niitä.

Perimmäinen idea ei siis ole kasvattaa lapsia yhteiskuntaa varten, vaan kasvattaa aikuisia, jotka pystyvät rakentamaan yhteiskuntaa ihmistä varten. Alexander Sutherland Neill6 kirjoittaa, että koulu on sovitettava lapsen mukaan – eikä lasta koulun mukaan.

Talous ja -yhteiskuntalähtöisen kehittämisajattelun rinnalle tarvitaan elämä- ja ihmislähtöistä koulutusajattelua. Koulua ei tulisi käydä koulua varten eikä edes vanhan sanonnan mukaisesti elämää varten. Koulun itsessään tulisi olla elämää. Nyt näyttää usein siltä, että koulua käydään talouselämää varten. Peruskysymykset totuudesta, vapaudesta, eettisyydestä ja hyvästä elämästä on liian usein korvattu kysymyksillä tuottavuudesta ja sen mittaustavoista. Kasvatuksen ydinkysymykset ovat ajattomia. Vapaus on kriittistä asennetta lapsen ulkopuolelta asetettuja tavoitteita kohtaan.

Sivistyksen puolustamisessa on tavallaan kyse myös kasvatuksen, koulun ja opettajan autonomian puolustuksesta. Vanhemman vapaus toteuttaa omien lapsiensa suhteen itse oivaltamaansa inhimillistä ja eettistä kasvatusta otetaan vielä usein selviönä, mutta koulutasolla arviointikriteerejä ja normiohjausta tiukentamalla kavennetaan liikaa kasvatuksen ja opetuksen vapautta. Opettajan lähes jaloksi tekeviä puolia on kautta historian ollut sen vahva autonomisuus.

Yksi suurimpia suomalaisen koulun vahvuuksia on koulun ja opettajan suhteellisessa vapaudessa. Luovuus edellyttää vapautta. Elävä ja luova kasvatus ei synny keskusvallasta käsin valtion ja viranomaisten määräyksellä, vaan alhaalta päin, kasvattajista käsin. Aktiivisia yksilöitä yhteiskuntaan kehittävä luova oppiminen vaatii kasvatuksen vapautta, mutta ei ns. vapaata kasvatusta.7

Kasvatuksen tulee olla itsekkyyden vastakulttuuria

Sellaiset kasvatuksen klassikot, kuten Jean-Jacques Rousseau, Johann Heinrich Pestalozzi ja Rudolf Steiner tarjoilevat eteemme paljon uhanalaista ja säilyttämisen arvoista viisautta. Mitä kasvatuksessa ja opetuksessa merkitsevät esimerkiksi vapaus, moraali, rakkaus, taide, viisaus, luonto, läsnäolo tai kauneus? Tätä tšekkiläisestä Johan Amos Comeniuksesta alkanutta suurta humanistisen kasvatusajattelun virtaa, lapsilähtöisen ja reformipedagogisen kasvatusajattelun perinnettä, voi professori Reijo Wileniuksen tavoin kutsua myös ikuiseksi pedagogiikaksi.

1600-luvun klassikkona Comenius on vahvassa koulutususkossaan tänäkin päivänä puhutteleva. Koulutus, kasvatus ja oppiminen eli sivistyminen on se parempaa tulevaisuutta rakentava luova voima sekä yksilöille että koko ihmiskunnalle. Silloin kun viisaus ja sivistys puuttuvat, on Comeniuksen värikkäällä kielenkäytöllä ilmaistuna, ”rikas vain leseillä syötetty sika, köyhä vain kuormavetoon tuomittu aasi ja kaunis nuorukainen vain kaunissulkainen papukaija”. Siemenet lahjoittaa luonto, mutta siemenet eivät vielä ole hedelmä. Comeniuksen mukaan ”ihmistä on sivistettävä, jotta hänestä tulisi ihminen”8. Kuten J. V. Snellmankin totesi 1800-luvulla: ”Sivistyksen voima on sen [Suomen kansa] ainoa pelastus.” Maailmaa ei muuteta vain politiikan avulla, vaan myös kasvatuksen avulla. Yhteiskuntaa uudistetaan politiikan avulla ulkoisesti ja kasvatuksen avulla sisäisesti.

Kasvatuksen klassikot arvostivat luontoa ja ymmärsivät sen merkityksen ihmisenä kasvamiselle. Nykypäivänä ilmastonmuutos ja edessä häämöttävä ekokatastrofi pakottavat konkretisoimaan luonto-arvoa myös kasvatuksessa. Kasvaako lapsistamme omaa etua ajattelevia ja itsekkäitä kuluttajia vai toiset ihmiset ja luonnon huomioonottavia ihmisiä? Myös luonto on arvo sinänsä, eikä vain asia, jota voimme hyödyntää.

Rousseaun9 ajattelun mukaisesti sekä vanhempien että opettajien pitäisi korvata teknologian ihannointia lasten luontosuhteen rakentamisella, moninaisella ja omakohtaisella luontoon, metsään ja ympäristökasvatuskysymyksiin liittyvällä tekemisellä. Ihminen on osa luontoa, mutta myös vastuussa siitä. Kyse ei ole vain kierrätyksen ja lajittelun omaksumisesta ja tiedostavasta kuluttamisesta. Paulo Freiren hengessä kyse on myös yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja ympäristövaikuttamiseen aktivoimisesta.10 Professori Veli-Matti Värrin mukaan olemme talous- ja tehokkuusajattelua korostavassa välinearvojen maailmassa matkalla kohti sellaista ekologista kriisiä, joka tekee ihmisen ja luonnon välisen suhteen muutoksesta välttämättömän.11

Edelleen haasteenamme on löytää vapaampia, luovempia ja aktiivisempia suuntia verrattuna perinteiseen kuunteluun, valmiisiin oppimateriaaleihin ja luokassa istumiseen rakentuvaan pedagogiikkaan. Kehitystyön lähtökohdaksi on yhä vahvemmin nostettava järkevästi ymmärretty elämä- ja lapsilähtöisyys. Tällöin suunta on yhä vahvemmin lapsen ulkopuolisista asioista kohti lasta. Kyse on lapsen kehitysvaiheiden huomioimisesta, kriittisestä suhteesta yhteiskunnan valtarakenteisiin ja talouselämälähtöiseen ajatteluun sekä toiminnallisuudesta ja aktivoivasta kasvatuksesta. Kasvatuksen klassikoiden kautta rakentuu kuva elämälähtöisyyttä, toiminnallisuutta, luontoa, taidetta, leikkiä, draamaa, vuorovaikutteisuutta ja oppimisympäristöjen laajentamista korostavasta kasvatuksesta ja opetuksesta.

Myös nykyinen mediakulttuuri tarvitsee vahvojen mielipiteiden sijaan tutkivan ajattelun läpivalaisun ja sen pohjalta tietoteknologia on otettava järkeväksi osaksi koulua ja kasvatusta. Lapset ja nuoret asettuvat sosiaalisiin suhteisiin verkossa ja tietokoneen avulla. On huomioitava sekin tosiasia, että tällä hetkellä myös koneet kasvattavat lapsia ja nuoria. Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön suhteen esiintyy paljon sekä muutosvastarintaa että pitkälle vietyjä uudistusvaatimuksia. Molempien asenteiden suhteen on nähtävissä, että asiaa ei ole mietitty loppuun asti.

Lapsilähtöisestä ja vaihtoehtopedagogisesta kasvatustraditiosta katsottuna koulun toimintakulttuuri näyttää vuosikymmenestä toiseen liian passivoivalta ja tietosisältöjä korostavalta. Lapsen ja nuoren arkea nyt ja tulevaisuudessa on läpäistävä nykyistä vahvemmin taiteen, leikin, draaman, luonnon, aidon yhdessä oppimisen, vuorovaikutuksen ja kohtaamisen avulla. Koulun tehtävää ei pidä tulkita eri oppiaineiden tietomäärien omaksumisena. Todellinen sivistys on sitä, mitä jää jäljelle, kun ulkokohtaiset tiedot unohtuvat.

Kasvatuksen ja opetuksenkin on ilman muuta herättävä uudistamaan itsensä ollakseen elämälähtöinen. Tässä uudelleen ajattelussa työkaluna voivat toimia myös kasvatuksen historian klassikot. Klassikot auttavat meitä löytämään idean siitä, mikä on lapsi ja mitä hän tarvitsee. Eurooppa elää aikaa, jolloin sen on pakko löytää tie ihmisyyteen. Nyt jos koskaan meillä olisi käyttöä maailman parhaille kasvatusajatuksille. Albert Einsteinin mukaan sivistyneen ihmiskunnan kohtalo riippuu moraalin tasosta, ei tuotantokyvystä. Sivistys on yritystä ymmärtää kokonaisuutta. Kyse on sekä menneisyydestä, nykyisyydestä että tulevaisuudesta. Tarvitaan kiinnostusta nähdä asioita eri näkökulmista.

On olemassa vahvaa ja heikkoa kasvatusajattelua. Heikko kasvatusajattelu on kohtalokasta, kuten kasvatusfilosofi Veli-Matti Värri muistuttaa12. Viime kädessä se jättää lapset ja nuoret heitteille. Kasvatuksen klassikot edustavat vahvaa kasvatusajattelua. Värrin mukaan vaihtoehtopedagogiikat muistuttavat meitä siitä, että kasvatusta tarvitaan ja kasvatuksella on perusta: lapsi on ihmeistä suurin, ja hänessä on avain maailman kaikkiin salaisuuksiin. Kasvatus on auttamistoimintaa eikä se saa tulla talouden välineeksi.

1 ks. Salonen, A. O. 2010. Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Helsingin yliopisto, tutkimuksia 381. Helsinki: Yliopistopaino.

2 Ks. esim. European Comission/EACEA/Eurydice 2012 European Comission/EACEA/Eurydice. 2012. Developing key competences at school in Europe: Challenges and opportunities for policy. Eurydice report. Luxemburg: Publications office of the European Union.

3 Autio, T. 2012. The Finnish case of schooling and curriculum: between and beyond the German Didaktik and the Anglo-American Curriculum. Japanes Journal of Curriculum Studies 3 (vol. 21). Autio, T. 2013. Bildung-käsitteen genealo­giaa. Julkaisematon käsikirjoitus.

4 Saari, Jokisaari & Värri 2014 Saari, A., Jokisaari, O.-J. & Värri, V.-M. 2014. Johdanto – Kritiikin mahdollisuus. Teoksessa Saari, A., Jokisaari, ­O.-J. & Värri, V.-M. (toim.) Ajan kasvatus. ­Kasvatusfilosofia aikalaiskritiikkinä. Tampere: Tampere University Press.

5 Ks. Paalasmaa, J. 2016. Maailman parhaat kasvatusajatukset. Helsinki: Into Kustannus.

6 Neill, A.S. 1968. Sumerhill Kasvatuksen uusi suunta. Suom. M. Lahtela. Helsinki: Weilin & Göös.

7 Ks. esim. Steiner, R. 1989. Tasapainoinen kasvu ja kasvatus. Suom. Reijo Wilenius. Helsinki: Suomen antroposofinen liitto.

8 Comenius, J. A. 1928. Suuri opetusoppi. Suomentanut E, J. Tammio. Porvoo: WSOY.

9 Rousseau, J. J. 1933. Emile eli kasvatuksesta. Suom. J. Hahl. Porvoo–Helsinki: WSOY.

10 Freire, P. 2005. Sorrettujen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino.

11 Värri, V-M. 2011. Välineajattelusta hyvään kasvatukseen – kasvatuksen arvonäkökulmat ja ihmiskäsitys. Teoksessa J. Paalasmaa (toim.) Lapsesta käsin. Kasvatuksen ja opetuksen vaihtoehtoja. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-kustannus.

12 Värri, V.-M. 2007. Kasvatusfilosofian tärkein tehtävä. Niin & Näin. Filosofinen aikakauslehti nro 52, 1/2007. 70–73. Värri, V-M. 2011. Välineajattelusta hyvään kasvatukseen – kasvatuksen arvonäkökulmat ja ihmiskäsitys. Teoksessa J. Paalasmaa (toim.) Lapsesta käsin. Kasvatuksen ja opetuksen vaihtoehtoja. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-kustannus.

Uusliberalismi lisää radikaalin oikeiston suosiota
Punkku Ranskan sotajermujen veressä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *