Tobinin vero ei riitä

Tobinin vero ei riitä

J. Otto Seibold

J. Otto Seibold Yhdysvaltalaisen sarjakuvataiteilijan James Otto Seiboldin potretissa katkelmia presidentinvaaleista 2008, www.jottodotcom.com.

Vuonna 1997 Le Monde diplomatique teki tunnetuksi ajatuksen valuutanvaihtoverosta.1 Valuuttatransaktiot vastasivat tuolloin arvoltaan 15 kertaa maailman vuotuista reaalitalouden tuotantoa, nyt niiden arvo on 70-kertainen.

15 vuotta sitten subprime-lainoja ei juuri tunnettu eikä kukaan osannut ennustaa Euroopan velkakriisiä. Useimmat Euroopan sosialistit olivat pääministeri Tony Blairin pauloissa ja vannoivat rahoitusmarkkinoiden innovaatioiden nimiin. Yhdysvalloissa presidentti Bill Clinton rohkaisi säästöpankkeja spekuloimaan asiakkaidensa varoilla. Nykyinen Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy huumaantui Amerikan rahamarkkinoista ja unelmoi ranskalaisista subprime-lainoista.

Toisin sanoen Tobinin vero ei herättänyt innostusta vuonna 1997: kaikkihan oli tuolloin niin hyvin. Ranskan valtiovarainministeri Dominique Strauss-Kahn arvioi, että vero ei toimisi ja Sarkozy puolestaan sivalsi: ”Tobin-verojuttu on mieletön (…) Joka kerta kun rankaisemme vaurauden luomisesta omalla alueellamme, suosimme vaurauden luomista jossain muualla.”2 Tultuaan valituksi presidentiksi Sarkozy lisäksi määräsi tuolloisen valtiovarainministerinsä Christine Lagarden poistamaan pörssiveron. Nykyinen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja oikeutti verovapautta näin: ”Toimenpide pyrkii vahvistamaan Pariisin houkuttelevuutta finanssimarkkinoiden kannalta”. Lagarde ennusti, että ilman veron poistoa ”sopimuksia tehtäisiin ulkomailla paikoissa, jotka ovat hylänneet vastaavat verot jo aikapäiviä sitten.”3

Myöhemmät tapahtumat ovat kuitenkin osoittaneet vastuuttomiksi ne poliitikot, jotka halusivat hyötyä ”rahamarkkinoiden innovaatioista” lietsomalla verokilpailua. Valtiot ovat pelastaneet pankit, jotka käärivät vastapalvelukseksi entistä muhkeammat voitot. Päätöksiä rahamarkkinoiden sääntelystä ei ole tehty, sen sijaan kuullaan yhä enemmän nurinaa ”rahan vallasta”. Yhdysvalloissa jopa äärikonservatiivit republikaaniedustajat parjaavat nykyään Wall Streetin ”korppikotkia”, jotka ”vohkivat yrityksesi kaikki varat, vetävät sinut konkurssiin ja poistuvat paikalta miljoonineen”.4

Ei ole siis yllättävää, että neljä kuukautta ennen presidentinkautensa loppua Sarkozy vaati, että ”finanssialan pitää osallistua aiheuttamiensa vahinkojen korjaamiseen.” Valuutanvaihtoveron ”mielettömyys” on nyt unohdettu, samoin pelko siitä, että keinottelun kultamunien hautominen siirtyisi ulkomaille.

Voisimme yhä tyytyä ”heittämään hiekkaa rahoitusmarkkinoiden rattaisiin”, kuten taloustieteilijä James Tobin aikanaan julisti. Mutta koska on tunnustettu, että finanssiala on tärkeä julkishyödyke, jota osakkeenomistajat haluavat käyttää kaikkien muiden kustannuksella, on pyydettävä enemmän. Nyt on aika vaatia, että pankit on irrotettava yksityisen eduntavoittelun määräysvallasta.

Serge Halimi | Suomennos: Jari Sihvola

 

1 Katso Ibrahim Waden artikkeli ”Le projet de taxe Tobin, bête noire des spéculateurs cible des censeurs”, LMD helmikuu 1997 & Ignacio Ramonet, ”Désarmer les marchés”, LMD joulukuun 1997.
2 France 2 -televisiokanavalla, 7. kesäkuuta 1999.
3 Senaatin istunto 23. marraskuuta 2007.
4 Newt Gingrich, ”Today Show”, NBC, 9. tammikuuta 2012.