RANSKAN ilmavoimien A400M-­kone laskeutui Lombokiin Indonesiaan viime elokuun 24. päivänä. Kone oli osa Pegasos-operaatiota (ilmavoimien laitteiden laajaa esittelyä Kaakkois-Aasiassa). Balin itäpuolista aluetta viikkokausia ravistelleiden maanjäristysten jälkeen se oli ainoa humanitaarista apua tuonut kone: muutama tonni vauvantuotteita, ravintoa, rakennustarvikkeita ja kaksi ambulanssia. Se toi myös kymmenkunta indonesialaista ensiapuhenkilöä, sekä siviilejä että sotilaita. Siihen asti Indonesia oli kieltäytynyt kaikesta ulkomaisesta avusta osoittaakseen, että se pystyy pelastamaan väestönsä yksin.

Mistä moinen poikkeus? Osaselitys löytyy koneen ohjaamosta. Armeijan suuri kuljetuskone on suunniteltu ääritilanteisiin, ja kenraali Patrick Charaix tiimeineen selitti tunnetulle kutsuvieraalle Airbusin valmistaman koneen poikkeuksellista suorituskykyä koko operaation ajan. Kutsuvieraalla ei ollut mitään tekemistä hätäavun kanssa: hän oli yritysministeri Rini ­Soe­marnon oikea käsi. Soemarno tutkii mahdollisuutta ostaa kaksi tällaista konetta indonesialaiselle Petromina-öljy- ja kaasuyritykselle. Tuli siis tilaisuus esitellä konetta tositoimissa.

”Vähän kyynistähän se on, mutta tartuimme tilaisuuteen”, myöntää muuan ranskalainen korkeampi upseeri. Britit tekivät samanlaisen operaation lokakuun alussa, ja heilläkin oli A400M.

Pegasos-operaatio pyrki luomaan hyvät diplomaatti- ja operaatiosuhteet ranskalaisten ja aasialaisten sotilashenkilöiden välille, mutta lisäksi se toimi Ranskan lentokonetuotannon näyteikkunana. Airbusin A400M:n ja Dassault’n Rafalen lisäksi paikallispäättäjät saattoivat nimittäin kiinnostua myös Ranskan muista potentiaalisista vientikoneista: Airbus A330 MRTT -konetta käytetään lennossa tankkaamiseen ja NH90-kuljetushelikoptereita valmistaa Aix-en-Provencessa sijaitseva NHIndustries. Ranskalaiset sotilashenkilöt tarjosivat Aasian-kiertueensa jokaisella etapilla näytöksiä aliupseereille ja poliittiselle johdolle.

Indonesiassa, samalla kun ministeri Soemarno lensi A400M-­koneessa koko pääesikuntansa kanssa, ilmavoimien upseerit lentelivät Rafalessa. Malesiassa kahden lentotukikohdan komentajat lensivät ranskalaisella taistelukoneella saadakseen käsityksen sen kyvyistä. Singaporessa yksi ilmavoimien korkeimmista upseereista sai yksityisesittelyn, jossa verrattiin A400M-konetta ja hänen omien joukkojensa käyttämää yhdysvaltalaisen Lockheedin C-130 Hercules ­-konetta.

Ovatko ranskalaislentäjät siis aseteollisuuden edustajia? Kenraali Charaix täsmentää: ”Tietysti Dassault ja Airbus ovat kutsuneet minut drinkille. Mutta pääasia on näyttää kokardeja.”

Upseeri vakuuttaa: yksikään hänen alaisistaan ei ole joutunut minkäänlaiseen koulutustilaisuuteen, jossa opetettaisiin myyntineuvottelijaksi. Sellaista ei edes tarvita, kuten erään alueella sijaitsevan lähetystön sotilasvastaava selittää: ”Lentäjät ovat parhaita myyjiä.” Yksimielisinä koneidensa laadusta he kertovat tehtävistään Afganistanissa, Libyassa, Sahelissa, Levantissa ja jopa Ranskan ilmatilassa.

Teollisuusväen tehtävänä on jatkaa silloin, kun täytyy puhua sopimusten summista ja yksityiskohdista, paikallisoloihin sopeutumisesta ja korvauksista. Nämä pienet ”ruskeat kirjekuoret” kuuluvat kaikkiin suuriin strategisiin sopimuksiin (asehankinnat, energia, infrastruktuuri jne.), sillä ne helpottavat allekirjoittamista tarjoamalla tukea kansalliselle taloudelle ja yhteiskunnalle. Yleensä tuki on teknologiansiirtoa, jonka tarkoituksena on antaa vauhtia asiakkaan teollisuudelle. Joskus se voi olla väestölle hyödyllisen infrastruktuurin rakentamista: teitä, lentoasemia, logistiikkaa… Tällaiset neuvottelut eivät ole Ranskan armeijan alaa.

Siksi maastopukuisten miesten joukkoon tarvitaan jokaisessa kohteessa myös muutama pukumies. Lähetystöjen illanvietoissa ja näytöslennoilla kauppiaat solmivat sopimuksia ja vastaavat kysymyksiin. Journalisteihin he kuitenkin suhtautuvat epäluuloisesti ja suostuvat puhumaan ainoastaan nimettöminä.

Yksi sotilas- ja siviilielektroniikkaa valmistavan Thalesin johtohenkilö pahoitteleekin, ettei Ranska investoi tähän maailmankolkkaan: ”Ranska ei ole juuri läsnä eikä tunne näitä markkinoita.” Hänen kollegansa Dassault’lta täydentää: ”On tärkeää voida esitellä tuotetta.”

Sotilaat ja upseerit eivät tunteile. He näyttävät laitteensa ja osoittautuvat täysin avoimiksi, vastaavat kaikkiin tai melkein kaikkiin kysymyksiin.

Rafalen navigaattori, apuohjaaja, joka auttaa toveriaan vaikeissa tehtävissä, asettaa kuitenkin muutaman rajan: ”Tiedän, minkä arvoinen koneeni on. Olen viettänyt siinä muutaman vuoden ja taistellut siinä muita kansakuntia vastaan. En kuitenkaan kerro kaikkea. Vastapäätä istuvat kaverit esittävät kysymyksiä, mutta tiedämme, mikä on salaista. Meitä ei ole koulutettu avustamaan vientikauppaa, tämä on varsin epämuodollista. Tietyllä tasolla koko juttu ei enää koskekaan meitä: poliittiset asiat menevät meiltä yli hilseen. Meitä koskee ainoastaan tekniikka­puoli.”

Esittelylennoilla lentäjät voivat näyttöjä kontrolloimalla valita, mitä he sallivat takaistuimella istuvien kutsuvieraidensa nähdä.

Kaakkois-Aasian ja erityisesti Kiinanmeren jännitteet, aseistuksen osittainen vanheneminen ja toisaalta yhä voimakkaampien talouksien varojen lisääntyminen tekevät alueesta aseteollisuudelle houkuttelevamman kuin koskaan. Ranskalaiset eivät ole ainoita, jotka yrittävät saada osan markkinoista: yhdysvaltalaiset ovat paikalla, samoin venäläiset ja kiinalaiset, mutta myös muut eurooppalaiset, israelilaiset ja vielä eteläkorealaisetkin. Eivätkä kaikki epäröi täyttää laukkujaan käteisellä ja muilla lahjoilla vakuuttaakseen keskustelukumppaninsa allekirjoittamaan.

Harrastavatko ranskalaiset tällaisia temppuja? Pariisissa, niin aseteollisuuden suuryritysten päämajoissa kuin ulkoministeriöissäkin, vakuutetaan, etteivät harrasta.

Indonesia on kuitenkin hyvä esimerkki. Valittuaan viime helmikuussa venäläiset Suhoi Su-30 -hävittäjät, joiden hinta tuntui normeihin verrattuna suhteettomalta, Indonesia kehitteli kummallisen rahoitusjärjestelyn A400M:lle. Useat tarkkailijat ihmettelivät, mitä Pertaminan kaltainen öljy- ja kaasuyhtiö tekee sotilaslentokoneella. Jotkut luulevatkin tietävänsä, että kone luovutetaan eteenpäin ilmavoimille. Epäilyksiä ei ainakaan vähennä se, että maassa on viime aikoina harrastettu vähintäänkin kyseenalaisia asioita: vuonna 2015 armeijan kuljetuskone murskautui maahan mukanaan siviilejä, jotka olivat maksaneet laittomasta lennosta. Eikä BTR-4-panssariauto oikein selvinnyt uima-allaskäynnistä liiankin kosteassa yksityisessä illanvietossa. Monet indonesialaisupseerit hankkivat lisätuloja sotilaskalustolla tekemällä pikku palveluksia tai myymällä koneidensa varaosia mustassa pörssissä.

Eräs pitkään saaristossa asunut ranskalainen, joka tuntee tällaiset neuvottelut, suostui kertomaan vaikutelmistaan nimettömyyden suojissa. Hän kuvailee tapaamisia ja aterioita, jotka ”ovat kuin kohtauksia elokuvasta Kummisetä”. Hänen mielestään on vaikea irrottaa edut ja henkilökohtaiset intressit tällaisista sopimuksista, eikä hän näe, miten hänen maanmiehensä voisivat paeta systeemiltä: ”Korruptio ei ole heille helppoa. Joskus jopa tietyille fasilitaattoreille maksaminen on monimutkaista.”

Korruption haamu palasi lehtien lööppeihin, kun Intiaan myytiin kolmekymmentäkuusi Rafale-konetta vuonna 2016. Myyjinä olivat presidentti François Hollande ja silloinen puolustusministeri Jean-Yves Le Drian. Intian parlamentin oppositio syytti pääministeri Narendra Modia siitä, että tämä oli suosinut Dassault’n kumppaniksi itselleen läheistä Anil Ambania, vaikka tämän Reliance ADA -yhtymällä ei ollut kokemusta sektorilta. Häviäjänä oli julkinen yritys Hindustan Aeronautics. Kolme intialaista teki valituksen keskusrikospoliisille.4 Valituksessa todettiin, että sopimuksen välityspalkkiot Reliancelle ovat kohtuuttomia, ja huomautettiin, että yhtymä oli samaan aikaan rahoittanut Hollanden naisystävän, näyttelijätär Julie Gayet’n, elokuvaa. Dassault-yhtymä vastasi 11. lokakuuta vakuuttaen ”valinneensa vapaasti”, että se lähtee yhteisyritykseen Reliance-­yhtymän kanssa ja että ”korvaavat investoinnit” vastaavat 50 prosenttia markkina-arvosta. Mihin päättyvät lobbaaminen ja diplomatia? Mistä alkaa korruptio?

Tätä taustaa vasten Ranskan ilmavoimien kiertueesta oli pakko tulla huomaamaton, vaikka ilmavoimat olivatkin uneksineet valokuvista, joissa Rafale-koneet lentäisivät legendaarisen Taj Mahalin yllä. Mitään kuvia ei sallittu ja ovien avaaminen lehdistölle oli ankarasti kielletty. Vaikka akkreditointi ja viisumi olivat kunnossa, muutama tunti ennen Singaporesta lähtöä 1. syyskuuta meille ei siis myönnetty lupaa saapua Intian alueelle.

Monille ranskalaisille sotilashenkilöille arvokas teollisuudelle annettu apu oikeutetaan sillä, että tahdotaan olla riippumattomia yhdysvaltalaisesta isoveljestä. Kun kansalliskokouksen puolustuskomissio haastatteli viime talvena Dassault’n, Thalesin, Naval Groupin, MBDA:n, Nexterin ja Renault Trucks Defensen (toukokuusta 2018 lähtien Arquus) puheenjohtajia ja pääjohtajia, he arvioivat, että tarvittiin koko liikevaihdosta 40–60 prosentin vienti pitämään heidän yritystensä tilit tasapainossa.

Sotilashenkilöt puolestaan keskittyvät mieluummin saavutuksiinsa taisteluissa. Ennen Aasian-kiertuetta muuan Rafale-lentäjä selittikin eräiden laitteiden toimintaa Persianlahden maiden merkkihenkilöille. Tilaisuutta varten hänet vapautettiin puolustusvoimien palveluksesta teollisuuden palvelukseen. Välittäjänä toimi DCI-osakeyhtiö, jonka tehtävänä on neuvonta ja koulutus. Johtuiko tämä tietyistä transaktioista vai pimeän käteisen siirtämisestä?

Lentäjä ei tahdo mennä liian syvälle: ”Se ei ole minun asiani. Katson vähän, mutten turhan paljon. Jos miettisin liikaa, en ehkä pystyisi enää tekemään työtäni.”