Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen ja kenraali Mark A. Milley Pentagonissa, Washingtonissa 25.2.2020. Kivinen on hävittäjäostojen merkittävin päättäjä ennen poliitikkoja. Kuva: Carlos M. Vasquez II, Joint Chiefs of Staff

Tuleeko hävittäjähankinnasta Suomen kallein virhe?

Monitoimihävittäjillä – uusilla tai vanhoilla – ei ole juuri muuta käyttöä kuin rynnäköinti maakohteita vastaan. Ne eivät pysty ohjusten tai rakettien torjuntaan, ja siksi koneita käytetään pääasiassa hyökkäyksiin maakohteita vastaan.

Sanna Marinin (sd.) hallituksen pohdinta Hornetien ”suorituskyvyn” korvaamisesta tarkoittaa käytännössä pommituskykyä Venäjän suuntaan. Siihen Suomi tarvitsisi laajan liittokunnan tukea, sillä yksin se ei onnistu, vaikka haluja olisi.

Tämän mahdottoman – ja Suomelle tarpeettoman – pommituskyvyn hankkimista perustellaan puolustusministeriön raportissa ”Esiselvitys Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamisesta” (8.6.2015). Ja tältä pohjalta virkamiehet tarkastelevat viiden konevalmistajan tarjouksia. Poliitikot ovat antamassa pelkkien koneiden hankintaan silmät ummessa 10 miljardia euroa. Asejärjestelmät vaativat lisärahaa saman verran. Kenraalit haluavat 64 konetta, mutta eivät kerro hankinnan lopullista hintaa, perustele sen tarpeellisuutta tai sitä, miksi he kiirehtivät tekemään päätöksiä ennen aikojaan. Uusilla koneilla ei ole todellista kiirettä.

Esiselvitys tarjoaa vanhentunutta ja puutteellista tietoa, jolla on pyritty luomaan tarve vain miehitetyille hävittäjille. Maailmalla sotilasilmailun kehitysvaroista on kuitenkin jo vuosikausia käytetty yli puolet miehittämättömiin ilma-aluksiin.

”Selvityksessä olisi pitänyt käsitellä ilmapuolustuksen kaikki osatekijät ja tehdä esitys kokonaisratkaisuksi, perusteina mm. operaatioanalyysin menetelmät sekä elinjaksojen järjestelmä- ja kustannusanalyysit”, kirjoittaa pääesikunnan entinen suunnittelupäällikkö, eversti evp. Pertti Tervonen Uussota-kirjassa (2019).

Ilmavoimissa on Tervosen mukaan jääty vaarallisesti jälkeen ilmapuolustuksen nykytilasta ja sen nopeista muutoksista.

Esiselvityksessä ei nähdä juuri 2020-luvun yli, vaikka uusia koneita uskotellaan käytettävän 2060-luvulle asti.

Monitoimihävittäjien seuraava sukupolvi tulee lähivuosina. Jo 2030-luvulla monien Suomen hävittäjäehdokkaiden ylläpito on mahdollisesti lopetettu. Yhdysvallat pyrkii tuottamaan uusia hävittäjiä viiden vuoden välein.

Selvityksessä käsitelläänkin erityisesti Yhdysvaltain ilmavoimien suorituskykyä, joka heijastetaan Suomen puolustamiseen sopimattomilla johtopäätöksillä. Ikään kuin Suomen ilmavoimat olisi osa Yhdysvaltain asevoimia. Totta onkin, että Yhdysvallat pyrkii siihen, eivätkä Suomen Hornetit voi suorittaa sotatoimia ilman Yhdysvaltain lupaa ja apua.

”Ilmavoimat haluaa luoda hyökkäyskyvyn, joka ei Suomelle ole mahdollista, vieläpä maanpuolustuksen kustannuksella”, korostaa Tervonen.

Tervosen mielestä vireillä olevaa ”hävittäjähanketta joudutaan katumaan moneen kertaan, viimeistään kun koneet ovat käytössä”. Menneen maailman ilmavoimien maksajiksi pääsevät suurten ikäluokkien lapsenlapset liki eläkeikäänsä saakka.

Yhdysvaltain palkitsemat kenraalit

Pommitustehtäviin Hornetit on saatu valmiiksi vasta hiljattain. JASSM-rynnäkköohjusten liittäminen asevalikoimaan kesti 25 vuotta ja maksoi noin viisi miljardia euroa. Suomen maksamia aseita on varastoitu Nato-maihin.

Pommituskyvyn hankinnan pääurakoitsija on Hornet-lentäjäkenraali, entinen puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg. Lindbergiä ei sotilas­ura sinänsä ole kiinnostanut.

”Olen täällä pelkästään lentämisen takia”, hän sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa (10.6.2019) ja tunnusti tuntevansa euforiaa hävittäjää ohjatessaan.

Lentämisen ohessa hänen elämäntyönsä ovat asehankinnat Yhdysvalloista. ”Olen yli neljännesvuosisadan kulkenut toistuvasti, vuosittain Yhdysvaltoihin erittäin haastaviin, tiukkoihin neuvotteluihin hallinnon ja kaikkien suurempien puolustusvälineteollisuuden valmistajien kanssa”, Lindberg kertoi Ylelle (29.7.2019).

”Tähän JASSM-rynnäkköohjusten neuvotteluun minulta meni kokonainen vuosikymmen”, kertoo kenraali ponnisteluistaan Yhdysvaltain sotateollisuuden hovihankkijana. Siksi JASSM-ostos on ­Lindbergille ”niitä asioita, joita on sitten mukava muistella kiikkustuolissa”.

Häntä auttoivat 2000-luvun alussa puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala ja diplomaatti Pauli Järvenpää, jotka rakensivat 1990-luvulla Suomen puolustusta riippuvaiseksi Yhdysvalloista.

Kenraali Lindberg palkittiin Washingtonissa heinäkuussa 2019 Yhdysvaltain Legion of Merit -kunniamerkillä, jonka ovat saaneet myös Gustav Hägglund ja Juhani Kaskeala sekä sotilas­asiamiehet Washingtonissa kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa ja kenraalimajuri Jan Laukka. Saako kunniamerkin myös sotilas­asiamiehestä tiedustelupäälliköksi nostettu kenraalimajuri Pekka Toveri?

Tämä kunniamerkki annetaan kiitoksena ”poikkeuk­sellisen ansiokkaasti” Yhdysvaltain asevoimien hyväksi tehdystä työstä.

Lindberg oli jo majurina 1990-luvun alussa riisumassa Horneteista pommituskykyä silloin kun siihen ei ollut vielä varoja. Samalla hän kehitti suunnitelman siitä, milloin pommituskyky palautettaisiin koneisiin.

Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen ja kenraali Mark A. Milley Pentagonissa, Washingtonissa 25.2.2020. Kivinen on hävittäjäostojen
merkittävin päättäjä ennen poliitikkoja.
Kuva: Carlos M. Vasquez II, Joint Chiefs of Staff

Hornet-kauppa salataan ja paloitellaan rahapulassa

Kuudenkymmenenneljän Hornet-hävittäjän osto julkistettiin 6. toukokuuta 1992.

Puolustusministeriön kansliapäällikkö kenraaliluutnantti Aimo Pajunen syötti pääministeri Esko Aholle (kesk.), puolustusministeri Elisabeth ­Rehnille (r.) ja valtiovarainministeri Iiro ­Viinaselle (kok.) hankintaa puoltavat poliittiset vuorosanat. Muut pidettiin ulkona asioista. Ministerikolmikko tuskin itsekään pääsi perille virkamiesten juonista heidän selkänsä takana.

Kaupan pääongelma oli rahanpuute. Piti myös häivyttää se, että oltiin ostamassa nimenomaan pommitushyökkäykseen tarkoitettua konetta eikä pelkkää torjuntahävittäjää, kuten uskoteltiin.

Hankinnan todellinen hinta oli päätä­huimaava. Puolustusministeriöllä oli siksi salainen suunnitelma kaupan pilkkomiseksi lisärahoitusketjuun.

Yhdysvaltain varapresidentti Dan Quayle sai Suomessa ministeriön salaisen (5.2.1992) muistion. Siinä kerrottiin, ettei eduskunta ole myöntänyt hävittä­jien ostoon riittävästi rahaa. Siksi hanke oli pilkottu kolmeen osaan. Kevään aikana neuvoteltiin kahden loppuosan rahamäärät, jotka istutettiin seuraavien vuosien budjetteihin. Hankinnan lopullista hintaa ei paljastettu kansanedustajille.

Konetta ”riisuttiin” ja alkukaupasta jätettiin pois aseet ja paljon muuta. Pommitusjärjestelmien palauttamiseen 2010-­luvulla jouduttiin käyttämään enemmän rahaa kuin koko alkuhankintaan.

Kansliapäällikkö Aimo Pajunen valitsi Hornetin jo talvella 1991, kun hän otti yllättäen koneen mukaan tarjouskilpailuun.

”Ilman Pajusen suhteita ei Hornetia olisi saatu”, korostaa Pauli Järvenpää. Pajunen oli jo nuorena kapteenina 1960-luvulla ollut opintomatkalla Pentagonissa. Hän oli amerikkalaisten luottomies.

Hornet-kauppias Steve Krause kertoi nettikirjoituksessa vuonna 2014, että heti maaliskuussa 1991 ”lensimme Helsinkiin noutamaan tarjouspyynnön, enkä hevin unohda alastomana saunomista puolustusministeriön hankintapäällikön ja hänen avustajiensa kanssa. Keväällä 1991 Suomen ilmavoimat halusi Hornetin. Me voitimme.”

Toinen Hornet-myyjä, Thomas Gunn, on paljastanut kauppamiesten saaneen käyttöönsä salaista tietoa heitä auttaneelta Suomen puolustusministeriön virkamieheltä.

Amerikkalaiset hämäävät eduskuntaa

Esko Ahon porvarihallitus esitti syyskuussa 1991 eduskunnalle Hornetien hinnaksi nykyrahan arvolla 2,3 miljardia euroa (9,5 miljardia silloista markkaa). Virkamiehet tiesivät, ettei raha riitä.

Aiemmin oli esitetty, että hävittäjähankinta maksaa ”vain” 1,4 miljardia euroa.

Lokakuussa 1991 Hornet-johtaja Larry Lemke lupasi, että budjettiraamien mukaisella 2,3 miljardilla eurolla saataisiin 64 konetta. Tuolla rahalla saatiin vain hyödyttömät aseistamattomat koneet.

Koneiden ja varusteiden osto sekä niiden käytön kustannukset muodostavat Hornet-asejärjestelmän lopullisen hinnan. Sitä ei ole paljastettu eduskunnalle koskaan.

Hyväksyessään ensimmäisen määrärahan puolustusvaliokunta korosti, että hankintojen painopisteen olisi edelleen oltava maavoimien suorituskyvyn parantamisessa. Toive oli turha. Virkamiehet suunnittelivat varuskuntien lakkautuksia ja joukkojen supistuksia, jotta rahaa saataisiin koneisiin.

Ministeri Viinanen puhui eduskunnassa hävittäjähankinnoista 17. syyskuuta 1991: ”Kyse on noin kymmenen vuoden projektista, joka pitää sisällään myös sen, että muita armeijan tilausvaltuuksia ja muita hankintoja tullaan supistamaan ja yleensäkin armeijan määrärahoja muiltakin momenteilta karsimaan.”

Viinanen kertoi avoimesti maavoi­mien näivettämissuunnitelman, mutta hävittäjien osalta hän harhautti. Kyse ei ollut 10 vuoden vaan 35 vuoden projektista, joka syö valtion varoja koko kestonsa ajan – joka päivä.

Ministeri Rehn aloitti maavoimien, puolustuksen perustan, alasajon ja heitti kaiken ilmavoimien varaan, vaikka lentokoneet ovat vain pieni osa puolustusta. Ratkaisevaa on maavoimien epäsuora tulivoima, jonka perusta ovat tykistöaseet: tykit, ohjukset ja raketit. Jos ne puuttuvat, on hyökkäyksen torjunta mahdotonta.

Hornetien asejärjestelmät ovat kallein mahdollinen ratkaisu kaukovaikutteiseen tulivoimaan. Esimerkiksi ­JASSM-tyyppisten ohjusten laukaisu maasta raketinheittimillä on kustannuksiltaan hyvin pieni osa siitä, mitä niiden laukaisu ilmasta maksaa.

Yhtä raketinheitintä kohden riittää kolme varusmiestä, kun yhtä Hornetia kohden tarvitaan 500 miestä. Pelkästään yhden lentäjän koulutus maksaa yli 10 miljoonaa euroa. Käytettyjä raketinheittimiä saa sata yhtä uutta hävittäjää kohden.

JASSM-kaukovaikutuskyvyn hankkiminen kalliilla ohjusratkaisulla Horneteihin oli Yhdysvalloille tehty poliittinen ja sotilaallinen myönnytys, jota johti amiraali Juhani Kaskeala komentajakaudellaan (2001–2009) apunaan eversti ­Lindberg.

Lamavaltio heittää rahaa ilmaan

Tammikuun alussa 1992 hävittäjähankinnalle tuli kiire, kun puolustusministerille selvisi Suomen talouden olevan romahtamassa.

Myös Horneteja valmistava yhtiö oli matkalla konkurssiin. Kauppoja tarvittiin elvyttämään yhtiötä ennen sen sulauttamista Boeing-yhtiöön.

Eduskunta hyväksyi tammikuussa 1992 Hornet-hankintaan nykyarvoltaan 2,3 miljardin euron määrärahan äänin 99–68. Vihreät, vasemmisto ja SDP vastustivat ostoa.

Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas kertoi (HS 1.6.2013), että hän kävi valtiovarainministeri Viinasen pyynnöstä Aimo Pajusen kanssa lounaalla, ja sanoi sitten ministerille, että kyllä niitä hävittäjiä tarvitaan. ”Iiro sanoi, että ostetaan pois.”

Hallituksen muut ministerit pidettiin eduskunnan lailla pimennossa.

Suomalaiset hätiköivät ostoa valtion tappioksi. Pari vuotta myöhemmin Yhdysvaltain asevarastojen alennusmyynnissä Hornetejakin oli tarjolla noin 80 prosenttia Suomen maksamaa hintaa halvemmalla.

Puolustusministeri valvoi amerikkalaisten etuja

Hallitus valtuutti 6. toukokuuta 1992 puolustusministerin tekemään esisopimuksen Horneteista. Päätös vilahti ohi salamavauhtia.

Kun valtioneuvoston istunnossa käsiteltiin yllättäen hävittäjähankintaa, upseeri toi neljä paksua mappia asiakirjoja. Pääministeri Aho kopautti hankintaratkaisun päätökseksi ja avaamattomat mapit kerättiin pois.

SDP:n eduskuntaryhmä ilmoitti, että hallitus oli antanut harhaanjohtavia tietoja hankinnan hinnasta ja koneita olisi pitänyt ostaa vain noin 20 kappaletta. Vihreidenkin mielestä kansanedustajia jymäytettiin hankinnassa.

Hallituksen salamaistunnon esittelymuistio oli salainen 25 vuoden ajan, ja se vapautui julkisuuteen vasta vuonna 2017. Muistiosta paljastuu, kuinka puolustusministeriö kaunisteli Hornetien 30 vuoden käyttökulut valheellisen pieniksi.

Vuosien varrella on tehty yli sata lisähankintasopimusta. Siksi Hornetien käytön lopullinen kokonaishinta nykyrahassa tulee olemaan noin 22 miljardia euroa. Hallitukselle esitettiin 28 vuotta sitten, että tuo summa olisi 3,9 miljardia.

Ministeri Elisabeth Rehnin on katsottu virkamiestensä kanssa valvoneen amerikkalaisten etuja, ei suomalaisten. Rehn kertoo Lillan-elämäkerrassaan (2014), että huonon taloustilanteen vuoksi aikaa ei ollut mihinkään tiedottamiseen. ”Päätös valmisteltiin pimennossa ja vietiin läpi pikavauhtia, poikkeuksellisella tavalla.”

Asia hoidettiin niin, ettei kansanedustajille annettu tietoa kaupasta. ”Pelättiin, että se ei etene mihinkään, jos laajat kansanedustajajoukot tai muut päästetään debatoimaan asiasta.”

Hankintaa salattiin myös siksi, että sen todellisen hinnan paljastuminen olisi estänyt rahoituksen olipa taloustilanne mikä tahansa.

Ahon hallituksen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen sanoi vuonna 2015, että toukokuun 1992 hinta-arvioita pidettiin tuolloin pitävinä. ”Ei puhuttu mitään elinkaarikustannuksista, esitettiin vain hankintahinta. Kustannukset ovat nyt aivan eri todellisuudessa kuin silloin pidettiin varmana.”

Pietikäisen mielestä Rehn oli vain välikäsi. Kauppaa ajoivat Aho ja Viinanen, joilla oli ”aivan hirvittävä” usko vastakauppoihin. ”Esitettiin, että tästä tienataan. Ne olivat ylimitoitettuja odotusarvoja, joihin en itse uskonut. Osto oli kupla suhteessa käytettyyn rahaan, siksi olin hankintaa vastaan.”

Valtiosalaisuuksia mukana kaupassa

Kun Suomen hallitus kuukautta myöhemmin (4.6.1992) hyväksyi sopimuksen Yhdysvaltain hallituksen kanssa, hinta oli noussut jo 3,1 miljardiin euroon. Rehn allekirjoitti kaupan 5. kesäkuuta 1992.

Syksyllä 1993 Hornet-kauppa vaati lisää rahaa. Koneisiin tarvittaisiin myös aseet ja paljon välttämätöntä, joka oli jätetty pois.

Puolustusministeriön salaisessa muistiossa (12.10.1993) oli lisäostoksille edellytys, että eduskunta myöntää tarkoitukseen varoja ”suunnitellulla tasolla vuoden 1994 budjetissa”. Kyse oli nykyrahassa reilusta miljardista eurosta, jolla hankittiin ilmataisteluohjuksia. Muistiossa todettiin: ”Koneet hankitaan vain ilmataisteluvarustuksessa eikä hankinta sisällä rynnäkköaseistusta.”

Tämä oli täyttä totta siihen saakka, kunnes Kaskeala ja Lindberg ryhtyivät 2000-luvun alussa JASSM-rynnäkköohjuksien ostoon kaivamalla rahoja myös maavoimien varoista.

Hankinta liikutti myös puolustussalaisuuksia. Eräiden Hornetille elintärkeiden elektronisten laitteiden ”ohjelmointiin Suomessa liittyy mahdollisesti tarve vaihtaa tiedustelutietoja valtioiden kesken”. Amerikkalaiset painostivat; tiedot annettiin ja asiat etenivät.

Aimo Pajunen lähetti 13. lokakuuta 1993 kiitoskirjeen virkaveljelleen William Perrylle Pentagonissa saamastaan lounaasta. Samalla hän kertoi, että lisähankintojen rahoitus odottaa eduskunnan hyväksyntää. Eduskunta päätti Pajusen esityksen mukaan.

Viimeisimmät lisäkustannukset päivityksistä ja JASSM-risteilyohjuksen liittämisestä Hornetin aseistukseen 2010-luvulla ovat olleet noin viisi miljardia euroa.

Hävittäjät ovat poliittinen valinta

Hornet-vedätys on ollut karvas yllätys kansantaloudelle. Suomen sotilaallisen puolustuksen liimaaminen Yhdysvaltain kainaloon on kallista. Hornetit rasittavat Suomen taloutta vuoteen 2035.

”Se merkitsi lähentymistä Natoon. Olen aina ollut Naton kannalla”, sanoi Rehn vuonna 2011.

Myös korvaajien hankintapäätös on poliittinen. Testilennot Suomessa ovat lähinnä ilmailunäytöstä kotimaan yleisölle. Koneiden ominaisuudet on tiedetty jo vuosia, kaikki ovat teknisesti riittävän hyviä. Kyse on liitossuhteen (riippuvuuden) jatkumisesta Yhdysvaltoihin – tai suhteen väljentämisestä, jos amerikkalaista konetta ei valita.

Hätiköity tilaus olisi taas tuhoisa maan sotilaalliselle puolustukselle ja taloudelle.

Esimerkiksi juuri Hornet-hankinnan vuoksi pääkaupunkiseutu on suojaton, kun sen turvana ollut korkeatorjuntaan (20 km) pystyvä venäläinen BUK-ohjusjärjestelmä poistettiin poliittisista syistä. Tilalle ostettiin Lindbergin johdolla vain viiden kilometrin torjuntaan pystyvä, USA-yhteensopiva NASAMS, joka kaikkineen maksoi 600 miljoonaa. Ohjuksia saatiin silti vain 70, joista puolet Horneteihin – maavoimien ilmatorjuntaupseerien pettymykseksi.

Lähivuosina on edessä lisäksi korkealle yltävien ilmatorjuntaohjusten ja uusien harjoitushävittäjien miljardiluokan hankinnat.

Myös vuonna 2007 hankitut raketinheittimet ovat vielä vailla 300 kilometriin kantavia ohjuksia. Raketinheitinratkaisu todettiin jo vuonna 2004 Hornetiin verrattuna kymmeniä kertoja halvemmaksi ja varmemmaksi tulivoiman kaukovaikutukseen. Kustannustehokkuus on ollut sana vailla merkitystä.

Uusien koneiden oston yksi kynnys­ehto on vastakaupat, jotka nykyisin kulkevat uudella nimellä ”teollinen yhteistyö”.

Virkamiehet uskottelivat eduskunnalle, että sataprosenttiset Hornet-vastakaupat valtion ja myyjäyhtiön välillä ovat sitovia ja kaupan ehto.

Niistä tuli salatiedettä: edes kansanedustajille ei annettu asiakirjoja. Puolustusministeriön kansliapäällikkö, insinööri­prikaatikenraali Jukka Juusti halusi 17. tammikuuta 2017 Paasikivi-seuran juhlapuheessa kumota ”väitteen, etteivät Hornet-kaupan vastaostot olisi toteutuneet täysimääräisesti”. Hän korosti, että ”Hornet-hankinnan osalta on olemassa kiistaton dokumentoitu näyttö siitä, että vastaostot toteutettiin yli 100 prosentin tasolla”.

Juustin luulisi tietävän, olihan hän mukana Hornet-kaupoissa. Mutta mitä tarkoittaa ”yli 100 prosentin taso”?

Jos lasketaan, että yhden dollarin arvo on yksi dollaria, Juusti on täysin väärässä.

Vastakaupoista toteutui vain osa, ja niitäkin mitattiin ”pisteytysjärjestelmällä”, jossa yhden dollarin ”arvo” voitiin merkitä vaikka kymmeneksi. Virkamiehet pienensivät taikadollareilla Boeing-yhtiön noin viiden miljardin euron velvoitteita ja niin vuonna 2018 – puolitoista vuotta Juustin ilmoituksen jälkeen – Boeing tiedotti saaneensa vastakauppavelvoitteensa lopulta täyteen. Yhtiö viittasi tuolloin kaikkiaan noin 2,5 miljardin euron arvoihin.

Amerikkalainen kenraali: Tulevaisuus on lennokeissa

Käsillä ovat ainekset kansalliselle katastrofille: mittakaavaa on vaikea ymmärtää ja tyrimisen perinne on pitkä. Suomen Hornetit ovat menossa hätiköiden ennenaikaiseen vaihtoon, sillä niillä voidaan lentää paljon pidempään kuin nyt uskotellaan.

Virkamiehet haluavat päätöksen Hornetien korvaajasta hallitukselta syksyllä 2021 ja uudet koneet käyttöön 2025 lähtien. Tähän ei kuitenkaan ole mitään teknistä tarvetta.

Hätäisen aikataulun ajajat eivät näytä olevan puhtaasti Suomen asialla. He ajavat Yhdysvaltain näkemystä siitä, että sen liittokunnan – ja myös Suomen – tulisi vaihtaa mahdollisimman pikaisesti taistelukoneensa amerikkalaisiin F-35-hävittäjiin – riippumatta käytössä olevien koneiden kunnosta. Mutta F-35-hävittäjien valmistumisen myöhästyminen on pakottanut Yhdysvallat jatkamaan nykykaluston käyttöä.

Pikapäätöksellä ostettavat koneet olisivat hankkeen ajajien mukaan käytössä vielä 2060-luvulla. Se on uskomaton väite. Esimerkiksi amerikkalaiset itse luopuvat Suomen hankintalistalla olevasta Super Hornet -koneesta viimeistään noin 25 vuotta aikaisemmin. Niiden kauppaamisessa Suomeen auttaa amiraali evp. Juhani Kaskeala.

Lobbareiden mukaan Hornetit pitäisi uusia jo silloin kun koneelle tulee täyteen reilut 4 000 lentotuntia, vaikka valmistajan mukaan ne kestävät vähintään 6 000 tuntia rasittavissa lentotukialusoloissa ja maakentillä jopa 12 000 tuntia, kuten ilmoitettiin ja kehuttiin vuonna 1995. Suomessa on lennetty maakentiltä.

Suomen ilmapuolustuksen ja kansantalouden edun vuoksi hankkeessa kannattaisi ottaa viiden vuoden aikalisä seuraavien eduskuntavaalien yli.

Nykyisellä käytöllä Horneteilla voi lentää hyvinkin 15 vuotta lisää. Joulukuussa 2019 julkaistussa Yhdysvaltain tykistökoululle tehdyssä tulivoimatutkimuksessa todetaan, että monilla laivaston ja merijalkaväen perus-Horneteilla on lennetty enemmän kuin 8 000 tuntia. Siis koneilla, jotka ovat olleet rasittavassa lentotukialuskäytössä.

Näiden Hornetien käyttöikää on vuodesta 2018 pidennetty 3 000 tunnilla päivittämällä niiden tekniikkaa. Uudempia Super Horneteja tullaan käyttämään myös aiottua pidempään niitä korvaavan F-35-hävittäjän toimitusten myöhästymisen vuoksi. Ehkä ohi vuoden 2031, joka on yksi suunniteltu poistohetki.

Perus-Horneteja aiotaan myös rakentaa Super Hornetien kykyisiksi, jotta nekin paikkaisivat F-35-koneiden myöhästymistä. Yhdysvallat on tässä hankkeessa ottanut aikalisän – niin pitäisi Suomenkin ottaa.

Vaikka sitä ei julkisesti haluta kertoa, tarvitaan puolustuksen päävoiman eli maavoimien varustamiseen miljardeja. Ja pian. Esimerkiksi siviilikohteiden ilmatorjunta on olematonta ja kenttätykistö, joka on taistelukentän tulivoiman perusta, on suorituskyvyltään heikkoa vanhentuneen pääkaluston ja erikoisammusten sekä erikoislaitteiden puutteen vuoksi.

Vuonna 2013 Yhdysvaltain ilmavoimien entinen komentaja (2008–2012) kenraali Norton Schwartz sanoi, että tulevaisuus on miehittämättömissä ilma-aluksissa. Hän kertoi, että ilmavoimat koulutti jo vuonna 2012 lennokkien kauko-ohjaajia enemmän kuin koneessa istuvia ohjaajia. Kenraali ennusti, että 2020-luvulla lennokkeja on ilmavoimien ilma-aluksista noin 80 prosenttia.

”Hävittäjien aikakausi on ohitse”, sanoi avaruusmatkailuun keskittyvän SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Musk ilma­sotakonferenssissa Floridassa helmikuussa. Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on ostanut Muskin rakettipalveluita 1,6 miljardilla dollarilla.

Muskin mukaan sotaa käydään tulevaisuudessa miehittämättömillä lennokeilla, halutaan sitä tai ei. Hän sanoo puhuvansa asiasta nyt, koska pelkää Yhdysvaltain jäävän jälkeen asekehittelyssä, jollei se kykene innovatiivisuuteen. Taistelukoneen heikoin lenkki on lentäjä.

PENTTI SAINIO on suomalainen toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. teokset Armeijan hukatut miljardit (Into, 2016) ja
Minne Suomi pommittaa? (Into, 2018).
Hän valmistelee kirjaa hävittäjähankinnasta.