Jätkät & jytkyt – Perussuomalaiset ja populismin retoriikka

Jatkat__jytkyt

Emilia Palonen & Tuija Saresma (toim.): Jätkät & jytkyt – Perussuomalaiset ja populismin retoriikka

Tavalliset, kunnolliset ja tolkun ihmiset marssivat julkisuuteen ympäri maailmaa. Suomessa perussuomalaisten nousu tapahtui samaan aikaan, kun monikulttuurisuuskritiikki kärjistyi, retoriikka muuttui aggressiiviseksi ja vihapuheesta tuli maan tapa.

Populistisen retoriikan ja liikehdinnän ymmärtäminen on nykymaailmassa tärkeä kansalaistaito. Jätkät & jytkyt – Perussuomalaiset ja populismin retoriikka kuvaa, kuinka populismi toimii vastakkainasettelujen ja yksinkertaistusten varassa. Populismille on tyypillistä kaksoispuhe, jossa vaaditaan asiaa ja samalla vastustetaan sitä. Timo Soini totesikin vuonna 2002: ”Mikä demokratia se sellainen on, jota ei saa arvostella tai jopa vastustaa.”

Populismi imee voimaansa vahvoista tuntemuksista ja synnyttää niitä. Jätkät & jytkyt hahmottaa suomalaisen populismin lähihistoriaa aikana, jolloin perussuomalaisten kannatus lähti nousukiitoon ja puolue siirtyi marginaalista politiikan valtavirtaan.

Esko Juhola