2-2017

”Amerikka ensin!”

Serge Halimi
Pääkirjoitus
Jo ensimmäisessä presidenttinä pitämässään puheessa Donald Trump teki pesäeron edeltäjiinsä. Nyrkkiä puiden Trump julisti kopeaan sävyyn, että iskulause ”America First” kiteyttää ”sen uuden vision, jonka pohjalta maata nyt hallitaan” ja että Yhdysvaltojen yli 70 vuotta sitten luoma kansainvälinen järjestys palvelee ...

Solvaamisen politiikka

Ari Turunen
Pääkirjoitus
2010-luku muistetaan populismin vahvasta noususta kaikkialla maailmassa. Sen tunnuspiirteinä on piittaamattomuus totuudesta, aggressivisuus ja räyhääminen. Presidentti Donald Trump väitti Twitterissä, että Barack Obama olisi salakuunnellut häntä. Tämän lisäksi hän väitti, että Obama on sairas. Toinen innokas Twitter-käyttäjä, Turkin presidentti Recep ...

Krimin kevät

NIKOLAY DONSKOV
Kolumni
Venäjällä vietetään 18.maaliskuuta toistaiseksi nimetöntä juhlaa. 18.3.2014 presidentti Putin allekirjoitti määräyksen Krimin liittämisestä Venäjään, niin että Krim palasi perheyhteyteen ja historiallinen oikeus voitti. Ilkeämieliset torjuvat yhä tämän retoriikan, ja nimittävät toimenpidettä Krimin anneksioksi. Termi muistuttaa ikävästi Saksan toimista 1938 huhtikuussa ...

11 presidenttiehdokasta

Lutte Ouvrière (lo) Nathalie Arthaud Trotskilainen kommunistipuolue, vasemmisto Trotskilaisuutta edustava puolue Lutte ouvriere (suom. työläisten taistelu) pyrkii yritysmaailman voittojen keräämiseen keskittyvän ”kapitalistisen yhteiskunnan kumoamiseen [työläisten] vallankumouksen avulla”. Puolueen ehdokkaan Nathalie Arthaud’n tavoitteena on poistaa tuotantovälineiden yksityisomistus eli kansallistaa pankit ...

Poliittisten puolueiden loppu?

ALLAN POPELARD
Ranskan presidenttiehdokkaat uskaltavat hädin tuskin olla avoimesti oman puolueensa edustajia. Kaikkia keinoja käytetään etäännyttämiseen: kansanliikkeet, vaaliliitot, avoimet esivaalit. Ranskassa oli 20 puoluetta vuonna 1990, nyt niitä on peräti 451. Charles de Gaullen lähipiiri loi Ranskan viidennen tasavallan instituutiot vähentääkseen poliittisten ...

Kiusalliset siirtolaiset

Benoît Bréville
Kysymys siirtolaisuudesta jakaa Ranskan presidentinvaalien suosituimmat ehdokkaat kahteen leiriin. Toiset ovat tehneet maahanmuuton vastustamisesta vaalikampanjansa ytimen, kun taas toisille aihe on tukala. Osa ehdokkaista hyödyntää sumeilematta erilaisia siirtolaisuuteen liittämiään ongelmia, kuten työttömyys, terrorismi, julkisen talouden kriisi, asuntopula, turvattomuus tai rauhattomuus ...

Uuden miehen vanhat vaatteet

François Denord ja Paul Lagneau-Ymone
Presidentti François Hollanden talouspolitiikkaan tiiviisti sitoutunut En marche! -liikkeen Emmanuel Macron esiintyy ”järjestelmän ulkopuolisena” ehdokkaana, joka on kaukana puolueista ja kaikenlaisista kuppikunnista. Median tukemana Macron on muuntautunut poliittiseksi evankelistaksi, joskin rooli peittää kehnosti lattean tarinan teknokraatista, joka on osannut ohjuksen ...

Järjestelmänvastaista kuohuntaa

Perry Anderson
Rooman sopimuksen ja yhteismarkkinoiden kuudettakymmenettä syntymäpäivää 25. maaliskuuta ei otettu vastaan hurraten. Euroopan lippu on menettänyt loistonsa, sillä unionin politiikka on osoittautunut täysin katastrofaaliseksi. Järjestelmänvastaiset liikkeet kukoistavat kaikkialla. Joissain maissa ne sijoittuvat päättäväisesti vasemmalle, mutta monet niistä käyttävät ksenofobiaa käyttövoimanaan ...

Brasilian vankilakaaos

Anne Vigna
Rikollisjärjestöjen yhteenotot aiheuttivat tammikuussa yli sadankymmenen vangin kuoleman Brasilian vankiloissa. Maan vankimäärä on seitsenkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa. Toisin kuin luvattiin, kova linja ei ole johtanut turvallisuuden lisääntymiseen tai ”huumeidenvastaisen sodan” edistysaskeliin vaan se on voimistanut jengejä, jotka hallitsevat niin vankilassa kuin ...

Poliittista taistelua bangladeshilaisittain

Jean-Luc Racine
Tähän saakka islamistinen väkivalta on rajoittunut yksittäisiin salamurhiin. Tulitaistelu dhakalaisessa ravintolassa 1. heinäkuuta 2016 vaati yli kaksikymmentä ihmishenkeä ja kiihdytti kuitenkin arvuuttelua Bangladeshin tulevaisuudesta. Paljastui yhteys koulutettua keskiluokkaa edustaneiden verityön tekijöiden ja iskusta nopeasti vastuun ottaneen Isisin välillä. Vaurastunut eteläaasialainen ...

Vanhempiensa pettämät lapset kapinoivat

Kirill Martynov
Internetissä kiersi vitsi politiikantutkijasta, joka vastasi kommenttipyyntöön tärkeästä tapahtumasta: ”En jouda, minulla on algebraa”. Maaliskuun 26. päivän mielenosoituksien aikaan useimmilla politiikantutkijoilla oli oma algebrantuntinsa. Emme älynneet tyytymättömien olemassaoloa ja yhtäkkiä he olivatkin jo toreilla. Sunnuntain protesteilla on useita ulottuvuuksia: ...

Presidentti, yliopisto ja muutama mutkikas asianhaara

Anna Baidakova
Yksi Venäjän arvostetuimmista yliopistoista, Pietarin eurooppalainen yliopisto (EUSP), syntyi yhtä aikaa Venäjän nuoren demokratian kanssa. Presidentti Putin on osoittanut tukevansa yliopistoa, mutta silti sen toiminnan jatkuminen on jälleen kerran vaakalaudalla. Homopropagandalain isänä tunnetun duuman edustajan Vitali Milonovin jättämän valituksen jälkeen ...

Levadan ahdinko

Andrei Lipski
Viime vuonna 5.9. oikeusministeriö julisti mielipidetutkimuksia tekevän Levada-tsentrin ulkomaiseksi agentiksi. Aiemmin mustan leiman olivat saaneet ekologit, valtiokoneistoa vastaan kamppailevia ihmisiä auttavat juristit, kystisen fibroosin (CF) potilasjärjestö ja lukuisat muut, jotka eivät olleet arvanneetkaan harrastavansa politiikkaa. Nyt oli siis tutkimuksen vuoro ...

Minskiltä ei kysytty

Kirill Martynov
Olen kuullut, että Valko-Venäjällä pelätään nyt tosissaan venäläisten sotaharjoituksia ja mahdollista ”vihreiden ukkojen” ilmaantumista. Mainittakoon, että nyt ei ole kyse Lukašenkasta. Hänellä ei ole pelkojen kanssa suoranaista tekemistä eivätkä ne ole syntyneet hänen tyypillisestä pyrkimyksestään manipuloida yhteiskuntaa. Pelko on luonnollinen ...

Armahtamisen voima ja heikkous

Leonid Nikitinski
Ystävälle lähetetyn tekstiviestin perusteella tuomitun Oksana Sevastidin armahdus on linjassa viimeaikaisten vapauttavien tuomioiden kanssa, mutta... Oksana Sevastidin armahdus, jonka Putin ajoitti tyylikkäästi kansainväliselle naistenpäivälle, on selkeä signaali presidentin pyrkimyksestä muuttaa ”repressiivistä poliittista kulttuuria”, joka hänen mukaansa johtuu pääosin syyttäjälaitoksen tekemistä ...

Miksi NG:n kirjeenvaihtaja Ali Feruz on pidätetty?

Aamulla 16.3. Novaja gazetan kirjeenvaihtaja Ali Feruz pidätettiin kotinsa edustalla. Sisäministeriön työntekijät veivät hänet Presnjan poliisiasemalle. Poliisi ei löytänyt tarkastuksessaan työntekijästämme moitteen sijaa, mutta FSB on kiinnostunut hänestä. Passin mukaan hänen nimensä on Hudoberdi Nurmatov. Moisella nimellä ei totisesti ole ...

Suomen nuoret jihadistit

Kristiina Koivunen
Kirjallisuus
Lööpit ja sosiaalinen media kertovat Syyriaan Isisin riveihin lähteneistä ihmishirviöistä. Mikä ajaa nuoria radikalisoitumaan ja liittymään terroristijärjestöihin Suomestakin? ”Suomi ei ole niin segregoitunut, eli kahtiajakautunut, kuin esimerkiksi Ranska, Belgia ja Britannia. Niissä on alueita, joissa asuu vain maahanmuuttajia”, selittää Mazin ...

Miten julkinen järjenkäyttö rapautuu?

Hannele Huhtala, Sami Syrjämäki, Jarkko S. Tuusvuori
Kirjallisuus
Liian paljon huonoja ideoita ja vääriä väitteitä menee läpi ja kertautuu suomalaisessa julkisuudessa. Aina se ei ole harmitonta hömppää, vaan tietona esitetty epätieto, vaikuttamistoiminta kyseenalaisin tutkimusväittein ja kriittisyyden vähättely ovat yhteiskunnalle haitaksi. Niiden paksuuntuessa julkinen järjenkäyttö ohentuu. Tammikuussa ”tiedetoimittaja” ...

Auschwitzin kuolemanenkeli pakoili vastuuta

Kirjallisuus
Gerald L. Posner & John Ware Josef Mengele. Elämä ja teot. MINERVA Holokaustia on vaikea käsittää. Aihepiiriä on kyllä pengottu ja tutkimusta on ilmestynyt hyllymetreittäin, mutta silti saatetaan kiistää, että juutalaisten kansanmurhaa edes tapahtui. Tähän sodanjälkeiseen epätotuuksien, huhujen ja ...

Kun sorron yöstä noustiin

Kirjallisuus
Jesse Matilainen Suomen suurin kommunisti SUURI KURPITSA ”Helsinki, maaliskuu 1918. Suomi on keskellä väkivaltaista sisällissotaa. Maa on repeytynyt kahtia, punaisiin ja valkoisiin. Toistaiseksi punaiset ovat olleet voitokkaita. Ulkoasiainkanslisti Yrjö Sirola on matkalla kansanvaltuustoon töihin.” Näin alkaa yli 250-sivuinen sarjakuvamuotoinen ...

Noidankattilallinen nyky-Afrikkaa

Kirjallisuus
Lauren Beukes Zoo City AULA Jos Raymond Chandler, Haruki Murakami ja Quentin Tarantino lyötettäisiin yhteen ja heille annettaisiin tehtäväksi luoda rappioromanttinen cyberpunk-tarina, voisi tulos olla lähellä sitä, mitä Lauren Beukes on vanginnut romaaniinsa Zoo City – Eläinten valtakunta. Etelä-afrikkalaisen ...

Steampunkia, westerniä ja varjomaailman tuulia

Kirjallisuus
Erika Vik Hän sanoi nimekseen Aleia GUMMERUS Suomalaisen fantasiakirjallisuuden uusi tähti Erika Vik yllättää esikoisromaanillaan hyvällä tavalla. Kirjan henkilöiden monitahoinen kavalkadi, sekä heidän seikkailunsa ja kohtaamisensa läpi fantasiamaailma Dwyrin tekevät kirjasta todella hienon lukukokemuksen suomalaisen fantasiakirjallisuuden saralla. Kirjan päähenkilöiden, ...
LE MONDE DIPLOMATIQUE & NOVAJA GAZETA Meritullinkatu 21, 00170 Helsinki, 040 179 5297, www.mondediplo.fi tilaukset www.mondediplo.fi, 040 179 5297­ vuosi­­tilaus 6 numeroa 34 euroa kestotilaus 30 euroa julkaisija Into Kustannus Oy kustantaja ja ilmoitusmyynti Jaana Airaksinen, jaana.airaksinen@mondediplo.fi, 045 633 4495 kustannuspäällikkö Teemu Matinpuro, 050 5941499 vastaava päätoimittaja Ari Turunen ari.turunen@intokustannus.fi, Mika Rönkkö (virkavapaalla –31.3.) mika.ronkko@mondediplo.fi ulkoasu Elina Salonen toimitussihteeri Veera Järvenpää toimituskunta KUKKA-MARIA AHOKAS, Esko Juhola, ELINA HUTTUNEN, Tatu Matilainen, KERTTU MATINPURO, Antti Kukkonen, IIDA SIMES, MATTI POHJOLAINEN suomentajat Jarkko S. Tuusvuori, Kirsi Kinnunen, TAPANI KILPELÄINEN, Marjo Rudnitskaya, Meri Päivärinne, HERMANNI YLI-TAPSA