4-2015

Uusi Diplo&NG tupsahti painosta: erityisaiheena ordoliberalismi ja Kreikan kyykyttäminen. Gianis Varoufakis raportoi velkaneuvotteluista ja Pablo Iglesias Podemosin uusista strategioista. Nikolay Donskov analysoi sanktioiden vaikutuksia ja Venäjän opposition tilaa, ex-trolli kertoo työstään. Asiaa muun muassa ilmastonmuutoksesta, ihmisen esihistoriasta ja Kiinan valuuttapolitiikasta. Luettavissa myös digilehtenä, katso Serge Halimin ja Mika Rönkön esipuheet.

Emme halua tällaista Eurooppaa

Serge Halimi
Pääkirjoitus
Kreikan tapahtumat ovat sokki Eurooppa-hankkeen puolestapuhujille. Niistä voi oppia kolme asiaa. Ensinnäkin EU:sta on tullut luonteeltaan yhä autoritäärisempi. Saksa pystyy pakottamaan muut vastarinnatta tahtoonsa ja pakkomielteisiinsä. Toiseksi rauhan lupaukselle rakennettu yhteisö ei kykene oppimaan historiasta yhtään mitään, vaikka ...

EUROOPAN TAPPIO

Gianis Varoufakis
Taloustieteilijä ja Kreikan entinen valtiovarainministeri Gianis Varoufakis raportoi Kreikan velkaneuvotteluista, jossa euroryhmän johtajat halusivat ”ainoastaan nöyryyttää Kreikan hallitusta ja pakottaa valitsemaan joko alistumisen tai antautumisen väliltä. Sen hintana olisi varmuus, että velkojavaltiot eivät saisi kuunaan rahojaan takaisin ja samalla tuhoutuisi ...

Podemosin kolme haastetta

Pablo Iglesias
Ciudadanos-puolueen perustaminen asemoi Podemosin perinteiselle vasemmisto–oikeisto-akselille. Se pakottaa uudistajapuolueen uudistumaan. ”Muotoilemme Podemosin strategian uudelleen”, kirjoittaa puolueen puheenjohtaja Pablo Iglesias, jonka vaalikampanjaa eurojohtajat yrittävät parhaansa mukaan kesyttää: ”Nyt euroryhmän päämääränä on vain torjua kaikki Kreikan hallituksen ehdotukset, jotta muut meidän kaltaisemme ...

Tunisian naiset

Florence Beaugé
On kulunut neljä vuotta presidentti Zine el-Abidine Ben Alin vallan kukistumisesta. Erot naisten asemassa eri osissa Tunisiaa paljastavat nyt maan poliittisen jakautuneisuuden ja kertovat suurista alueellisista ja sosiaalisista eroista ja epätasa-arvosta. Tunisialaisista naisista on pidetty yllä yhdenmukaista kuvaa ...

Kurdinaisten toinen taistelu

Nada Maucourant
Vaikka Irakin Kurdistanin naistaistelijat ovat saaneet suurta ja myönteistäkin julkisuutta, naisten asema Kurdistanissa on kokonaisuudessaan täynnä vastakkainasetteluja. Naisten emansipaatio on toki edennyt isoin askelin myös lainsäädäntöteitse, mutta naisiin kohdistuva viha ja alistaminen sekä kunniarikosten kaltaiset epäkohdat ovat edelleen arkipäivää. Helly ...

Ilmastonmuutos luo konflikteja

Agnès Sinaï
Planeetan johtajat eivät enää voi kiistää ihmisen toiminnan vaikutusta ilmastoon. Loppuvuodesta he kokoontuvat Pariisiin YK:n 21. ilmastokokoukseen (COP21). Päättäjät eivät tunnu tajuavan ongelman koko laajuutta siitä huolimatta, että tilanne on yhä tukalampi. Esimerkiksi Kiinan sadon kehnous saattoi lietsoa arabikevättä. Vuosina ...

Koulun vika

Gilles Balbastre
Olipa ongelma mikä vain, Ranskassa käännetään katse koululaitokseen. Niin tekevät päättäjät ja media. Näin kävi silloinkin, kun Charlie Hebdo -lehden toimitukseen ja kosherkauppaan tehtiin väkivaltaiset iskut. Media ryntäsi kouluihin tekemään juttuja siitä, miten lähiönuoret eivät suostuneet pitämään hiljaista minuuttia ...

Ordoliberalismi

François Denord, Rachel Knaebel & Pierre Rimbert
Saksassa omaksuttiin Toisen maailmansodan jälkeen ordoliberalistinen oppi, sosiaalisen markkinatalouden järjestelmä, jossa talouden säännöt on tiukasti eristetty poliittisesta demokratiasta. Se on myös Euroopan unionin talouspoliittisten säännösten ideologinen perusta. ”Mikäli tarvitsimme enää lisää todisteita siitä, että kansanäänestykset vaarantavat modernien demokratioiden toiminnan, ...

Taloustieteen ajatuspoliisi

Laura Raim
Uusklassinen talousoppi hallitsee yliopistoja ja ohjaa talouspäättäjiä voimakkaammin kuin koskaan, vaikka sen innoittama politiikka on epäonnistunut toistuvasti. Opin puolestapuhujat, ranskalainen taloustieteen professori Jean Tirole yhtenä näkyvimmistä, vastustavat kaikkia yrityksiä saavuttaa moniarvoisuus. Hallitsevassa asemassa olevat taloustieteilijät saattavat puhua vääristämättömän kilpailun puolesta, ...

Juanit kaikkien taskuihin?

Ding Yifan
Kiinan elokuinen devalvaatio yllätti markkinat. Maailman kärkivientimaa Kiina on kaupankäynnissään riippuvainen dollarista ja pyrkii vapautumaan rahataloudellisesti ja poliittisesti alisteisesta asemastaan kansainvälistämällä juanin. Se on jo nyt maailmankaupan viidenneksi tärkein valuutta. Kiinan hallituksen neuvonantaja selittää vaiheet, joiden kautta tavoitteeseen pyritään. Renminbi ...

Venäläinen patti

Nikolai Donskov
Vuosi Krimin kaappaamisen jälkeen Venäjällä vallitsee uusi todellisuus. Miten Venäjä on muuttunut, kuka voittaa sanktiosodassa ja onko umpikujasta ulospääsyä, kysyy pietarilainen toimittaja Nikolai Donskov. Hallitusta tukevat Venäjän tiedotusvälineet ovat viime vuoden aikana toistuvasti rehennelleet presidentti Vladimir Putinin suunnattomalla kannatuksella. Esimerkiksi ...

Trollitehdas

Nina Petljanova
”Ne ihmiset siellä todella uskovat kirjoittamaansa. Se on pelottavaa.” Trollitehtaalta lähteneen Marat Mindijarovin haastattelu. Marat Mindijarov on koulutukseltaan maantiedon ja biologian opettaja. Hän taitaa montaa kieltä ja on työskennellyt pitkään oppaana. Tästä ammatillisesta taustasta huolimatta hän tilapäisessä rahapulassaan päätyi töihin ...

Venäläiset sukupolvet

Vladimir Pastuhov
Sukupolvien vaihtumisella on Venäjän historiassa ollut erityisen suuri merkitys. Aihetta laajasti tutkineen sosiologi Teodor Shaninin teoria auttaa hahmottamaan eri sukupol­vien ja venäläisen yhteiskunnan murroskohtien yhteyden. Sukupolvien vaihtuminen vaikuttaa aina olennaisesti kehitykseen. Venäjä on erityislaatuinen siinä mielessä, että suuret yhteiskunnalliset muutokset ...

Väkivallan myytti

Marylène Patou-Mathis
Onko ihmisten väkivaltaisuus synnynnäistä vai tilannesidonnaista? Antropologinen ja arkeologinen nykytutkimus antaa mahdollisuuden vastata kysymykseen, joka jakoi aikoinaan suuret filosofit kahteen leiriin. Sota nimittäin näyttää ilmestyneen ihmisten elämään vasta neoliittisella kaudella noin kymmenen tuhatta vuotta sitten, tuotantotalouden synnyn ja yhteisörakenteiden ...

Dinastija ja muita epätoivottuja ilmiöitä

Kirill Martynov
Politiikan paluu Venäjälle valpastutti maan hallinnon. Heti alkuun muutama huono uutinen. Dinastija-tiedesäätiön perustaja Dimitri Zimin ilmoitti säätiön lakkauttamisesta, Kidutuksen vastainen komitea on keskeyttänyt työnsä ja lehdissä on julkaistu ”isänmaallinen stop-lista” eli lista ei-toivotuista järjestöistä, joiden toiminta voidaan lopettaa haitallisena. Jopa ...

Velkabumerangit

MIKA RÖNKKÖ
Pääkirjoitus
Hallituksen pöyristyttävien kehitysyhteistyöleikkausten saattelemana valtiovarainministeriö ehdottaa nyt humanitaarisen avun kuohimista jopa kolmanneksella edellisvuodesta. Samaan aikaan avun tarve maailmassa vain kasvaa. Historian ironiaa on kuinka syvälle Eurooppaan avun tarve ja humanitaariset kriisit jo ulottuvat. Etelärajalla torjutaan täyttä kaaosta ja vähän joka ...

Putinin sodat

Kirjallisuus
Marcel H. van Herpen Putinin sodat – Venäjän uuden imperialismin nousu terra cognita Suom. Kimmo Pietiläinen

Venäjän demokratian heikko kehitys tai jopa taantuminen askarruttaa myös maan ulkopuolella. On jopa väitetty, että diktatuurilla on vankka sija kansan sydämessä. Venäjää hyvin tuntevat ...

TIETOKIRJAT

Kirjallisuus
Pekka Valtonen Puolen maailman valtias, Kaarle V:n 1500-luku ja Euroopan mahdin synty gaudeamus

Pekka Valtosen järkälemäinen historiateos Puolen maailman valtias alkaa seikkaperäisellä selvityksellä eurooppalaisten monarkkien keskinäisistä suhteista 1400-luvun lopulla. Tätä ei ole syytä pelästyä, sillä varsin pian päästään ...

Pilkun paikka

Kirjallisuus
Luiz Ruffato (toim.) Pilkun paikka - brasilialaisia jalkapallotarinoita aviador kustannus Suom. Jyrki Lappi-Seppälä

Pilkun paikka on alaotsikkonsa mukaisesti kokoelma jalkapalloaiheisia tarinoita. Kirjan on toimittanut brasilialainen kirjailija Luiz Ruffato, jonka tarina myös päättää teoksen. Niinkin paljon kuin Brasilia yhdistetään jalkapalloon, ei ...

KAUNOKIRJAT

Kirjallisuus
Chuangtse Joutilaan vaelluksesta basam books Suom. Pertti Nieminen



Pertti Niemisen suomentama Joutilaan vaelluksesta ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1991 Otavan julkaisemana. Nyt julkaistu versio on toinen, tarkistettu painos. Chuangtsen kirja on vaikuttanut suuresti kiinalaiseen buddhalaisuuteen sekä zeniläisyyteen. On kuitenkin ...

Tekijät

LE MONDE DIPLOMATIQUE & NOVAJA GAZETAMeritullinkatu 21, 00170 Helsinki, 040 179 5297, www.mondediplo.fi TILAUKSET www.mondediplo.fi, 040 179 5297­ VUOSI­­TILAUS 6 numeroa 34 euroa KESTOTILAUS30 euroa JULKAISIJA Into Kustannus Oy KUSTANTAJA JA ILMOITUSMYYNTI Jaana Airaksinen, jaana.airaksinen@mondediplo.fi, 045 633 4495 KUSTANNUSPÄÄLLIKKÖ Teemu Matinpuro, 050 5941499 VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Mika Rönkkö, mika.ronkko@intokustannus.fi;050 4362170; fb: mondediplo; ...