5-2017

DIPLO5_lr

99 prosentin huijaus

Serge Halimi
Pääkirjoitus
Sadassa asteessa vesi kiehuu, se on varmaa. Silti ei kannata jäädä odottelemaan, että yhteiskunnan elämä taipuisi fysiikan lakeihin. Vaikka yksi prosentti maapallon väestöstä pitääkin hallussaan suurinta osaa maapallolla tuotetuista rikkauksista, se ei tee jäljelle jääneistä 99 prosentista solidaarista yhteiskuntaryhmää ja ...

Yksi kieli tekee rajoittuneeksi

Ari Turunen
Pääkirjoitus
Donald Trump ärsyyntyi syksyllä 2015, kun kuuli toisen esivaaliehdokkaan Jeb Bushin puhuvan vaalitilaisuudessa espanjaa. Bushin olisi paras puhua Yhdysvalloissa englantia, Trump totesi. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun presidenttiehdokasta arvostellaan Yhdysvalloissa tämän kielitaidosta. Vuonna 2004 demokraattien John Kerryä pilkattiin hänen ...

Bysanttilaiset vaalit

Kirill Martynov
Kolumni
Tulevien kuuden kuukauden aikana ennen Venäjän vaaleja vallanpitäjien on keksittävä jotakin juonentynkää saadakseen kansalaiset innostumaan aiheesta. Hankkeeseen varatut taloudelliset resurssit eivät varmaankaan lopu kesken, mutta luovista ideoista näyttäisi olevan pulaa. Jokin aikaa sitten kirjoitimme yhdestä hankkeesta, nimittäin yrityksestä houkutella nuoria ...

Todellinen ydinasevalta

Martine Bulard
YK:ssa puhuessaan Yhdysvaltojen presidentti lupasi ”tuhota Pohjois-Korean kokonaan”, jos se hyökkää. Ranskan ja Venäjän johtajat suosittelevat puolestaan dialogia, mutta hekin ovat tehneet ydinohjelman lopettamisesta ennakkoehdon, ei neuvottelujen tavoitetta. Lähestymistapa on tuhoon tuomittu. Onko ydinasepiru jo päässyt irti? Saadaanko sitä enää ...

Slovakia on pettynyt Eurooppaan

Philippe Descamps, Silvia Rupeldtova & Milan Jaron
Maantieteellisen Euroopan keskellä sijaitseva Slovakia on esittänyt euroalueen mallioppilasta. Volkswagenin tehtaan työläisten lakko paljasti kuitenkin voimakkaan turhautumisen siihen, että kansainvälisestä työnjaosta päätetään Brysselissä ja Frankfurtissa. Mitä syvemmälle sisämaahan mennään, sitä korostuneemmin eriarvoisuus näkyy ja sitä selvemmäksi käy, että ollaan hohtonsa ...

Työntekijät voittivat Volkswagenilla

Philippe Descamps, Silvia Rupeldtova & Milan Jaron
”Vastuuton vaatimus”, kuului Volkswagenin Slovakian edustajan Lucia Kovarovič Makayován vastaus työntekijöille, jotka halusivat palkkoihinsa 16 prosentin korotuksen. Kuusi päivää kestäneen laajan lakon jälkeen Volkswagenin 12 500 työntekijää kuitenkin lopulta saivat viime kesäkuun lopussa 14,1 prosentin korotuksen, joka toteutetaan kahden vuoden aikana, ...

Uusi silkkitie kulkee Kazakstanin kautta

Arthur Fouchère
Kiinan presidentti Xi Jinping ilmoitti 2013 Kiinan silkkitiehankkeesta, joka yhdistää Kiinan maa- ja meriteitse Lähi-itään, Afrikkaan ja Eurooppaan Keski-Aasian kautta. Venäjä piti hanketta aluksi Kiinan tunkeutumisena sen takapihalle, mutta sittemmin se on nähnyt silkkitiessä mahdollisuuden yhteistyöhön, josta voi odottaa myönteisiä ...

Venäjän geopoliittinen valtti

Floren Detroy
Kiinan presidentti Xi Jinping voi olla tyytyväinen Pekingissä 14. toukokuuta 2017 järjestettyyn ensimmäiseen foorumiin, jonka teemana oli Kiinan silkkitiehanke – osallistuihan siihen peräti kolmisenkymmentä valtionpäämiestä ja pääministeriä. Vain Intia boikotoi tilaisuutta vastalauseeksi moottoritiehankkeelle Doklamin (kiinaksi Donglang) ylätasangolla, jonka hallinnasta Bhutan ...

Paranneltua sotilasta etsimässä

Ioana Puscas
Asevarustelu monipuolistuu. Konventionaalisia aseita ja ydinaseita uudistetaan ja hiotaan koko ajan, mutta niiden rinnalla myös taisteluautomaatit kehittyvät huimaa vauhtia. Koneet eivät kuitenkaan ole koko tarina. Kulissien takana tutkijat tekevät parhaansa parantaakseen liiankin inhimillisen ihmissotilaan suorituksia, sillä esikunnan silmissä hän on ...

Tuhat ja yksi aakkostoa

Philippe Descamps & Xavier Monthéard
Kirjoittamistapojen kirjo tarjoaa erityisen näkökulman maapalloistumisen pitkään tapahtumakulkuun. Vaikka latinalaiset aakkoset yhä jylläävätkin, kilpailevien kirjoitusmuotojen käyttäjämäärät ovat kasvussa. Kirjoittaminen ilmaantui ihmisten tekemisiin vasta myöhään. Vanhimmat todistuskappaleet, sumerilaisen Urukin kaupungin kuvakirjoituslaatat, juontavat vain 5 300 vuoden takaa. Pitkän ajan kuluessa ...

Jakartan kuvernööri vankeuteen jumalanpilkasta Indonesian versio islamista on uhattuna

Martine Bulard ja Marie Beyer
Indonesia on ollut ylpeä suvaitsevaisesta maineestaan, mutta nyt vastassa on kaksi uhkaa: korruptio ja fundamentalismin nousu. Heinäkuun puolivälissä parlamentin puheenjohtaja joutui eroamaan korruptiosyytteiden takia. Tiukka islamin tulkinta on ollut Indonesiassa pitkään tuntematonta, mutta nykyään se on alkanut tehdä tuhojaan. Voimakkaimman ...

Pakotteet eivät huolestuta venäläisiä

Nikolai Donskov
Putinin kannatus nousi vuoden korkeimpaan lukemaan välittömästi uusien pakotteiden voimaantulon jälkeen. Elokuussa astuivat voimaan uudet Yhdysvaltojen asettamat venäjänvastaiset pakotteet. Ne ovat laajimmat koko kolmivuotisen sanktiosodan historiassa. Länsimaisten poliitikkojen käsityksen mukaan venäjänvastaisen politiikan koventamisella saadaan aikaan muutakin kuin pelkkä maan talouden ...

Bolivar ei kuittaa velkoja

Arnold Hatšaturov
Venäjän hallitus ja valtionyhtiöt ovat sijoittaneet Venezuelan diktatuuriin jo 20 miljardia dollaria – eikä loppua näy. Öljy-yhtiö Rosneftin tarjoama lainaraha auttaa Venezuelan presidenttiä Nicolas Maduroa pysymään vallassa ja estää maan ajautumisen täyteen maksukyvyttömyyteen. Saamansa valuutan Caracasin hallinto käyttää maan muiden ...

Venezuelan kriisin kahdet kasvot

Renaud Lambert
Venezuelan syvä ja verinen kriisi herättää intohimoja. Suurissa viestimissä se palvelee pakkomiellettä: Jean-Luc Mélenchoniin kohdistettua kritiikkiä Ranskassa, Jeremy Corbyniin arvostelua Britanniassa ja Pablo Iglesiasin (Podemos) kritisointia Espanjassa. Kriisi saa myös perinteisen vasemmiston hämmennyksen valtaan. Miten tapahtumia pitäisi tulkita? Miten pitäisi ...

Esiteollisen maailman talous- historia tiivistettynä

Kirjallisuus
Johan Söderberg: Maailman taloushistoria – Esiteollinen aika Ruotsalaistutkijan Johan Söderbergin kunnianhimossa ei ole moittimista, kun pyrkimyksenä on kertoa esiteollisen ajan taloushistoria reilussa neljässä sadassa sivussa. Suomeksi tällaisia esityksiä ei ole juuri julkaistu, joten opiskelijoiden kädet ovat kuluttaneet tähän mennessä ...

Eläketurma

Kirjallisuus
Teemu Muhonen & Jari Hanska: Eläketurma Vuosikymmeniä toistetun mantran mukaisesti suomalainen on eläkkeensä maksanut ja ansainnut. Tuore tietokirja kyseenalaistaa tämän väitteen, sillä vain noin neljännes työeläkkeistä maksetaan tosiasiallisesti ja lopun osan kustantavat eläkeläisten jälkeen tulevat sukupolvet. Hommassa ei ole ...

Pentti Linkola – Ihminen ja legenda

Kirjallisuus
Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – Ihminen ja legenda Jo 50 vuoden ajan Pentti Linkola on ollut näkyvin ja kuuluvin ekologisen elämänmuodon puolestapuhuja Suomessa. Hänen puheenvuoronsa, artikkelinsa ja kirjansa ovat havahduttaneet ja innostaneet mutta myös nostattaneet rajua kritiikkiä. Omalla elämäntavallaan ...

Myrkkyjen maailma

Kirjallisuus
Matti Vuento: Myrkkyjen maailma Renessanssiajalla elänyt myrkkyjen tutkimuksen kantaisä Paracelsus oivalsi, ettei ole olemassa rohtoja ja myrkkyjä, on vain oikeita ja vääriä annostuksia. Myrkkyjen tärkein ominaisuus on niiden tappavuus jopa pieninä määrinä. Yhden myrkky voi myös olla toisen parannuskeino ...

Ihmismielen sosiaalisuus

Kirjallisuus
Ihmismielen sosiaalisuus Ihmiset ajattelevat tekevänsä valintoja omien uskomustensa, halujensa ja tunteidensa pohjalta. Yksilökeskeinen käsitys ihmismielestä on hallinnut myös valtaosaa ihmisen kognitiota tutkivista tieteistä viime vuosisadan loppupuolelle saakka. Ihmismieli on kuitenkin sosiaalinen, ja omat sosiaaliset ympäristömme vaikuttavat mieleemme ja toimintaamme ...

Ennen ja jälkeen Kiinan kulttuurivallankumouksen

Kirjallisuus
Xu Sanguanin Elämä ja verikaupat on kertomus tavallisesta kiinalaismiehestä ja hänen perheestään. Tarina alkaa siitä, kun Xu Sanguan vierailee maaseudulla 4. setänsä luona ja kuulee, että verta myymällä voi tienata rahaa. Sanguan kokee, että verikaupoilla tienatut rahat merkitsevät enemmän ...

Muistojen kirja

Kirjallisuus
Petina Gappah: Muistojen kirja Memory oli syntymästä asti ollut erilainen. Hänen lumivalkea ihonsa kuumassa ja polttavassa Zimbabwen auringossa kärsi aina paljon. Elämä oli jokapäiväinen taistelu. Memory oli yhdeksän, kun hänen vanhempansa myivät hänet ventovieraalle miehelle, Lloydille. Lloydista tuli kuitenkin ...

Loistava ystäväni

Kirjallisuus
Elena Ferrante: Loistava ystäväni Elena Ferrante saa lukijansa pohtimaan, millaista on kasvaa lapsesta nuoreksi toisen maailmansodan jälkeisessä Napolissa romaanillaan Loistava ystäväni. Täysin selvää vastausta teos ei anna, sillä se on kuvattu lapsikertojan näkökulmasta. Kukaan ei puhu menneestä, mutta kireän ilmapiirin ...

Kiintymyksiä

Kirjallisuus
Kiintymyksiä pitää otteessa tunnelmallaan  Rodrigo Hasbúnin Kiintymyksiä on mielenkiintoinen ja hämmentävä yhdistelmä faktaa ja fiktiota. Se kertoo 1950-luvulla Boliviaan muuttaneen Ertlin perheen surullisen tarinan. Keskiössä on perheen vanhin tytär Monika, jonka päätös liittyä vasemmistosisseihin ravistelee koko perheen jo ennalta ...

Diplo 10 v vaaka

LE MONDE DIPLOMATIQUE & NOVAJA GAZETA Meritullinkatu 21, 00170 Helsinki, 040 179 5297, www.mondediplo.fi

tilaukset www.mondediplo.fi, 040 179 5297,­ vuosi­­tilaus 6 numeroa 34 euroa, kestotilaus 30 euroa julkaisija Into Kustannus Oy

kustantaja ja ilmoitusmyynti MIKA RÖNKKÖ, mika.ronkko@mondediplo.fi, 050 436 2170 kustannuspäällikkö Teemu Matinpuro, 050 594 1499 vastaava päätoimittaja Ari Turunen, ari.turunen@intokustannus.fi ulkoasu Elina Salonen, aineisto@mondediplo.fi

toimituskunta eERO KOISTINEN, Tatu Matilainen, Iida Simes, ANTTI KUKKONEN, Klavdia Kurkinen suomentajat Kirsi Kinnunen, TAPANI KILPELÄINEN, Marjo Rudnitskaya, Jarkko S. Tuusvuori

sa le monde diplomatique 1 avenue Stephen Pichon, 75013 Pariisi, monde-diplomatique.fr, +33 1 53 94 96 01, secretariat@monde-diplomatique.fr Toimituksen johtaja ja vastaava päätoimittaja Serge Halimi talousjohtaja Bruno Lombard päätoimittaja Philippe Descamps

varapäätoimittajat Benoît Bréville, Martine Bulard ja Renaud Lambert kansainvälisten toimitusten päällikkö Anne-Cécile Robert

toimitussihteeri Mona Chollet toimitus Akram Belkaïd, Evelyne Pieiller, Hélène Richard, Pierre Rimbert, Anne-Cécile Robert

painos 15 000, issn 2242-2949 painopaikka Botnia Print, Kokkola