shutterstock_239979361

Pommituksia, nälänhätää ja koleraa

Laurent Bonnefoy

ratkaiseva-myrsky
Fatima Shooie 85-vuotiaan äitinsä ja 22-vuotiaan tyttärensä luona sairaalassa Sanaassa.   Heitä hoidetaan koleran takia. Kuva: WHO/S. Hasan
Fatima Shooie 85-vuotiaan äitinsä ja 22-vuotiaan tyttärensä luona sairaalassa Sanaassa.
Heitä hoidetaan koleran takia. Kuva: WHO/S. Hasan

Lähi-idän politiikkaan puuttuminen ei ole tarjonnut Saudi-Arabialle juhla-ateriaa, sillä seurauksena on ollut sarja fiaskoja Qatarista Libanoniin sekä syytöksiä alueella toimivien jihadistiryhmittymien tukemisesta – ei pelkästään ideologisesti vaan myös sotilaallisesti. Pahimman kolauksen Saudi-Arabian maine on kärsinyt Jemenissä, jossa käytävässä sodassa ei tunneta armoa siviiliväestöä kohtaan, saati löydetä tilanteeseen ratkaisua.

Jemenin tuhoisa konflikti käynnistyi syyskuussa 2014. Kyse ei ole pelkästään sisällissodasta, vaan myös alueellisesta sodasta, jota länsimaissa sanotaan yleisesti ”piiloon jääneeksi” tai ”unohdetuksi” sodaksi, koska se ei ole noussut lähellekään sen enempää suurvaltojen kuin tiedotusvälineiden kiinnostuksen kohteeksi. Humanitaarinen kriisi on kärjistynyt historian suurimpaan tunnettuun koleraepidemiaan (Punaisen Ristin mukaan lähes miljoona epäiltyä koleratapausta maaliskuun 2017 jälkeen) ja nälänhätään, joka uhkaa 70 prosenttia maan 30-miljoonaisesta väestöstä. Silti maailman omatunto ei tunnu tästä järkkyvän.

Sota on ollut Jemenin väestölle raskas, sillä kuolonuhrien määrä oli jo viime vuoden tammikuussa YK:n raportin mukaan reilusti yli 10 000, ja näistä puolet oli siviilejä. Sodan osapuoliin ei kuitenkaan ole kohdistettu minkäänlaista merkittävää painostusta taistelujen lopettamiseksi, vaikka konfliktia ruokkimassa on useampi alueen maista.1 Saudi-Arabian johtama liittoutuma sotii entisen presidentti Ali Abdullah Salehin kannattajien kanssa huthikapinallisia vastaan, ja saudit kumppaneineen tukeutuvat paikallisiin, enimmäkseen salafismia tunnustaviin miliiseihin, Etelä-Jemenin itsenäisyyttä ajavan liikkeen aktivisteihin ja kansainvälisesti tunnustetun presidentti Abdrabuh Mansur Hadin kannattajiin. Jo sodan alussa kävi selväksi, että osapuolet eivät välitä kansainvälisistä sopimuksista, siviiliväestön suojelemisesta tai maan infrastruktuurista ja historiallisista muistomerkeistä. Myös toimittajien ja humanitaaristen työntekijöiden toiminta alueella on estetty.

Saudi-Arabia perustelee sotaan osallistumistaan sillä, että se haluaa palauttaa presidentti Hadin takaisin valtaan ja taistella Iranin vaikutusvaltaa vastaan, koska Iranin väitetään tukevan šiialaisia huthikapinallisia. Vaikka sotilaallisen puuttumisen rajat ovat jo tulleet selvästi vastaan ja sotarikokset ovat kiistämättömiä, liittoutuma saa jatkuvasti sotilasteknistä tukea (tiedustelusatelliitit, ilmavalokuvaus, sotilasneuvonantajat, ilmatankkaus jne.) Yhdysvalloilta, Britannialta ja Ranskalta, joiden osallistumishalukkuutta ruokkinevat ensisijaisesti mehevät aseidenmyyntisopimukset.2 Tämä selittää myös sen, miksi ne vastustivat niin pitkään YK:n itsenäisen selvitysryhmän muodostamista. Alankomaat ehdotti asiantuntijaryhmän lähettämistä Jemeniin jo lokakuussa 2015, mutta sau­dien­ voimakkaasta painostuksesta ehdotus torjuttiin YK:n ihmisoikeusneuvostossa. Syyskuussa 2017 saatiin aikaan kompromissi Ranskan aloitteesta, mutta kansainvälisen asiantuntijaryhmän toimintamahdollisuudet ovat osoittautuneet rajallisiksi, koska pääsy taistelualueelle on vaikeaa. Ulkopuolisen puuttumisen juridinen oikeutus on kaiken kaikkiaan kiistanalainen, koska kun presidentti Hadi maaliskuussa 2015 pyysi Saudi-Arabialta tukea, hänen presidenttikautensa oli virallisesti jo päättynyt ja maassa vallitsi perustuslaillinen tyhjiö. YK:n turvallisuusneuvosto vahvistikin saudien johtaman liittoutuman toimet vain epäsuorasti (päätöslauselma 2216) kolme viikkoa sotatoimiin ryhtymisen jälkeen. Siksi ”Ratkaiseva myrsky” -nimellä käynnistetyn operaation perustana on edelleen epämääräinen tulkinta kansainvälisestä oikeudesta.

VÄHITTÄINEN ARVONALENNUS

Suurvaltojen politiikka on osoitus paitsi syvästä välinpitämättömyydestä jemeniläisiä kohtaan, myös siitä, että suurvallat kieltäytyvät ymmärtämästä konfliktin syitä ja vaikuttimia, maan rajat ylittävistä seurauksista puhumattakaan. Kansainvälinen mielipide tuntuu lähtevän siitä, että kyseessä on vain kaukaisessa maailmankolkassa käytävä paikallinen sota. Tämä on paradoksaalista, sillä Jemenin tilanteessa pelissä ovat perustavanlaatuiset kansainväliset panokset ja on virhe aliarvioida niitä.

Muinaiset roomalaiset kutsuivat Jemeniä ”Onnelliseksi Arabiaksi” (Arabia Felix), eikä tämä osa maailmasta aina ole suinkaan ollut mikään ”kolkka”. Jemenistä on sanottu, että sen strategisesti merkittävä sijainti kauppareittien risteyksessä on ”liian hyvä”, 3 mikä on tehnyt siitä kautta aikojen tavoitellun kohteen. Jemenistä ovat fantasioineet niin itä kuin länsi, jotka ovat vuoroin kuvanneet sitä monoteismin kehdoksi, vuoroin paikaksi, jossa arabikulttuuri ja islam ovat tallessa alkuperäisessä muodossaan. 1600-luvulla kahvi saatiin pääasiassa Jemenistä ja Voltaire määritteli sen maailman miellyttävimmäksi maaksi. Myöhemmin Jemen antoi aineksia esimerkiksi Arthur Rimbaud’n, Paul Nizanin ja André Malraux’n orientalistisiin haavekuviin. Malraux peräti matkusti yli Punaisenmeren etsiäkseen Jemenistä todisteita Saban kuningattaren olemassaolosta. Adenin satama oli vuodesta 1839 Brittiläisen imperiumin kruununjalokivi, ja se kehittyi 1900-luvun puoliväliin mennessä maailman toiseksi vilkkaimmaksi satamaksi. Jemenin sijaintia kaupankäynnin ja kulkureittien merkittävässä risteyksessä on korostanut lisäksi jemeniläisten maailmanvalloitus: he ovat lähteneet niin Afrikan sarven maihin kuin Kaakkois-Aasiaan ja heitä löytyy jopa Walesin tai Yhdysvaltojen Keskilännen teollisuusalueilta.

Jemenin arvonalennus on tapahtunut vähitellen. Syynä ovat olleet monet sodat, kylmä sota, jemeniläisten siirtotyöläisten karkotukset (esimerkiksi 1990-luvun lopussa 800 000 jemeniläistyöläistä pakotettiin poistumaan Saudi-Arabiasta, koska Jemenin katsottiin tukevan Persianlahden sodassa Saddam Husseinin Irakia), luonnonvarojen vähäisyyden aiheuttama pysyvä köyhyys, maan johtajien korruptoituneisuudesta puhumattakaan. Vuosituhannen vaihteessa ”terrorismin vastainen sota” teki Jemenistä nopeasti tärkeän rintaman Al-Qaidaa vastaan, mutta sekään ei johtanut konkreettisiin toimiin, jotka olisivat edesauttaneet maan kehitystä. Jos yhdysvaltalaiset käyttivätkin Jemenin alueella lennokkeja jihadistien edustaman uhkan eliminoimiseksi, se vaikutti samalla tarkoitustaan vastaan, sillä iskujen väestölle aiheuttamat kärsimykset antoivat jihadisteille legitimaation ihmisten silmissä. Lennokkien käyttö nähtiin myös osoituksena hyvin rajallisesta kiinnostuksesta itse Jemeniä kohtaan, sillä ne edustivat ”epäpolitiikkaa” ja kauko-ohjattua interventionismia, jossa itseä ei pantu likoon. Jemen ei ole koskaan ollut länsivalloille prioriteetti, olkoonkin, että Yhdysvallat johtajiensa suulla ovat julkisesti sanoneet, että Jemenin alueella toimiva Al-Qaidan haara on vaarallisin koko maailman mittakaavassa.

Vaikka vuoden 2011 ”Jemenin kevät” lopetti presidentti Salehin yli kolmekymmentä vuotta kestäneen valtakauden, ja nuorisoliikkeen rauhanomainen aktivismi antoi toivoa siirtymisestä demokratiaan, nekään eivät luoneet ”kansainvälisen yhteisön” parissa riittävää – saati aitoa – halua sitoutua Jemenin kehittämiseen. Sen sijaan Yhdysvallat ja Eurooppa hylkäsivät sen ja sallivat maan päätyä sotaan ja antoivat Persianlahden kuningaskuntien toimia alueella poliittisina alihankkijoinaan.

Saudien maaliskuussa 2015 aloittama sotilaallinen inter­ventio Jemenissä saattoi johtua siitä, että valtaistuimelle tammikuussa 2015 noussut kuningas Salman halusi legitimoida maan uuden johdon ja erityisesti vuonna 1985 syntyneen kruununprinssi Mohammed bin Salmanin (”MBS”) aseman tuoreena puolustusministerinä. Saudi-Arabian jumittuminen Jemenin sotaan voi kuitenkin osoittautua kalliiksi operaatioksi, jonka vaikutukset ulottuvat kauas Arabian niemimaan rajojen yli. Sodan arvioidaan syövän 15 miljardia dollaria vuodessa (toisten arvioiden mukaan kulut ovat jopa nelinkertaiset, mutta tämän uskotaan olevan liioiteltua.4 Samaan aikaan kuningaskunnan budjetti on pahasti alijäämäinen ja öljytynnyrin hinta nousee hädin tuskin yli 50 dollarin rajan.

Epäonnistuminen huthikapinallisten kukistamisessa ja varsin rajallista kansansuosiota nauttivan entisen presidentti Hadin poliittiseen tulevaisuuteen liittyvä umpikuja korostavat saudien strategian virhearvioita. Saudi-Arabia on joutunut evakuoimaan Jemenin vastaiselta rajalta lukuisia kyliä, koska huthitaistelijat ylittävät rajan päivittäin. Jemeniläiset kapinalliset ovat liittolaisineen kyenneet tekemään keskimatkan ohjusiskuja Saudi-Arabian kaupunkeihin, jopa pääkaupunkiin Riadiin marraskuussa 2017. Iskut tosin on torjuttu tai ne ovat osuneet asumattomille seuduille.

JIHADISMI LEVIÄÄ

Saudi-Arabia on joutunut Jemenissä loukkuun, ja nyt kuningaskunta häilyy kahden välillä: jakaako propagandaa, jonka mukaan operaatio sujuu hyvin, vai ankkuroituako katastrofitiedotukseen, joka esittelee kuningaskunnan uhrina. Eräs Saudi-Arabian YK-diplomaatti esimerkiksi väitti elokuussa 2016, että huthitaistelijat olivat tappaneet 500 saudisiviiliä.5 Tällaista ilmoitusta vasten ehkä piankin valtaistuimelle nouseva kruununprinssi ”MBS” ei voi mitenkään uskottavasti esittää, että Jemenin sota olisi osoitus hänen tehokkuudestaan tai kyvystään ennakoida ja toimia johtajana. Päinvastoin, Jemen saattaa nimenomaan tahrata pysyvästi hänen kuvansa niin alamaisten kuin kansainvälisen yhteisön silmissä.

Aseistautuneet islamistiryhmät hyötyvät siitä, että Jemenin valtion toimielimet romahtavat sodan takia. Kaikki sodan osapuolet ovat jakaneet sen tavoitteen, että ”Jemenin keväässä” keskeisessä poliittisessa ja rauhanomaisessa asemassa toiminut, Muslimiveljeskunnan paikallinen haara al-Islah-puolue, syrjäytetään. Sotaan isolla panoksella osallistuvat Arabiemiirikunnat ovat Saudi-Arabiaakin voimakkaammin vahvistaneet al-Islahin kanssa kilpailevia salafistiryhmittymiä toimittamalla niille sekä rahoitusta että siviili- ja sotilasmateriaalia. Näin on tapahtunut esimerkiksi Jemenin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Taizissa, jota huthit piirittävät, sekä Etelä-Jemenissä. Raja näiden miliisitaistelijoiden ja al-Qaidan välillä on häilyvä, ja todellisena vaarana on, että ryhmät irrottautuvat tukijoidensa yhteydestä.

Uskontokuntien näkökulmasta konfliktissa ovat vastakkain sunnit ja Iranin šiialaisuudesta poikkeavaa zaidilaisuutta tunnustavat huthit, mikä vain vahvistaa jihadistien asemaa. Huhtikuussa 2015 al-Qaida onnistui valtaamaan al-Mukallan, joka on Jemenin viidenneksi suurin kaupunki. Liittoutumalla eri heimojen kanssa Al-Qaida piti siellä valtaa peräti vuoden ajan – ja juuri samaan aikaan myös Isisin toiminta alkoi laajeta. Jihadismin leviämistä ei ole estänyt myöskään yhdysvaltalaisten lennokki-iskujen lisääminen tai erikoisjoukkojen täsmäoperaatiot sen jälkeen, kun Donald Trumpista tuli presidentti. Vaikka ulkomaisia jihadistitaistelijoita ei Jemeniin tulvikaan, on pelättävissä, että jos sota jatkuu pitkään, maasta muodostuu tukikohta, jonne jihadistit voivat vetäytyä hankkimaan erilaisia materiaaleja ja erityisesti aseita levittääkseen iskujaan yli rajojen.

Taistelujen lisäksi hirvittävä humanitaarinen kriisi, jota saudiliittoutuman asettama meri- ja ilmasaarto vain pahentaa, on johtanut siihen, että YK:n mukaan yli kolme miljoonaa jemeniläistä on joutunut jättämään kotinsa. Vain osa heistä on paennut ulkomaille; suurin osa on hakeutunut sukunsa pariin maaseudulle. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Jemenistä poistuminen onkin varsin hankalaa satamien ja lentokenttien ollessa saarrettuina, vaikka ilmasaartoa väljennettiin hiukan 23. marraskuuta. Jos siviiliväestön ahdinko vielä pahenee, ihmiset saattavat kerta kaikkiaan lähteä liikkeelle. Tällöin he ylittävät Adeninlahden, liittyvät eritrealaisten ja sudanilaisten pakolaisvirtoihin ja pyrkivät Välimeren yli päästäkseen Eurooppaan, joka ei kykene hallitsemaan edes Syyrian humanitaarista kriisiä. Persianlahden maat, joilla on yhteinen – huokoinen – raja Jemenin kanssa, eivät tule pystymään pidättelemään kasvavien muuttovirtojen painetta yhtään sen enempää.

Edellä kuvatut haasteet voivat pian osoittautua hyvin vähäisiksi verrattuna siihen, mitä edessä on keskipitkällä aikavälillä. Esimerkiksi Sanaan ympäristön vesivarannot ovat hupenemassa, ja se saattaa tulevan vuosikymmenen aikana pakottaa liikkeelle valtavat väestömassat. 2 300 metrin korkeudessa sijaitsevaan pääkaupunkiin on äärettömän vaikea toimittaa puhdistettua merivettä. Jos kaupungin kolmemiljoonainen väestö joudutaan siirtämään muualla, mitkä saattavatkaan olla sen seuraukset ja kulut? Taizin tilanne on samanlainen. Väestönkasvu (maan asukasmäärän arvioidaan kaksinkertaistuvan joka 20. vuosi) sekä maanviljelyksen romahdus, joka seuraa ilmastonmuutoksen aiheuttamasta sateiden vähenemisestä, tuovat ratkaisevaa hetkeä lähemmäksi yhä kiivaampaa vauhtia. Sota estää sen, että ympäristön ja väestön elinehtojen muuttumiseen voitaisiin valmistautua esimerkiksi rakentamalla tuotantolaitoksia rannikkoseudulle. Ennen sotaa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella Saudi Ben Laden Group -konglomeraatin insinöörien hankkeena oli esimerkiksi rakentaa rannikolle uusia kaupunkeja ja jopa silta Djiboutiin Bab-el-Mandebin salmen yli, joka on kapeimmillaan 23 kilometrin levyinen.

Vuonna 2015 syttyneeseen sotaan liittyminen on osoittautunut kaikin puolin virhearvioinniksi saudeille ja muille liittoutuman valtioille. Alueen maiden päämääränä on monipuolistaa talouttaan, jotta ne olisivat vähemmän riippuvaisia öljytuloista, mutta kalleutensa ja ihmishenkien menetysten lisäksi Jemenin sota tuhoaa niiltä potentiaalisia markkinoita. Jos ulkopuoliset eivät suostu tarkastelemaan tilannetta pitkän aikavälin näkökulmasta, Jemen tulee lopulta muistuttamaan maailmaa siitä, että sen romahtamisella tulee väistämättä olemaan kansainvälisiä seurauksia.

Jemen ei suinkaan ole merkityksetöntä syrjäseutua, vaan se voisi toimia tulevaisuuslaboratoriona muuten niin synkältä näyttävässä maailmassa. Jemenin kansan historiasta löytyy resursseja purkamaan epätoivoa. Vuosisatojen aikana heimojen sisäisen oikeudenkäytön ansiosta kehittyneet sopeutumiskeinot ja yksinkertaisten elintapojen kekseliäisyys edistävät mahdollisuuksia selviytyä sodista, ratkaista konfliktit, jakaa tasapuolisesti vesivarannot ja vähentää rikkauksien epätasa-arvoista jakautumista. Tästä voisi hyvin ottaa opiksi, sillä se antaa paitsi ajattelemisen aihetta, myös äärettömän arvokkaita toimintamalleja.

1 Helen Lackner, Yemen in Crisis. Autocracy, Neo-Liberalism and the Disintegration of a State, Saqi, Lontoo, 2017. Myös artikkeli ”Au Yémen, une année de guerre pour rien”, Le Monde diplomatique, maaliskuu 2016.

2 Tony Fortin ja Warda Mohamed, ”Comment la France participe à la guerre contre le Yémen”, Orient XXI, 12. syyskuuta 2017, http://orientxxi.info

3 Ghassan Salamé, ”Les dilemmes d’un pays (trop) bien situé”, Rémy Leveaun, Franck Mermier’n ja Udo Steinbachin toimittamassa kirjassa Le Yémen contemporain, Karthala, Pariisi, 1999.

4 Sebastien Sons ja Toby Matthiesen, ”The Yemen war in Saudi media”, Muftah, 20. heinäkuuta 2016, http://muftah.org

5 Arabiankielinen sähke, Sanaa, 3. elokuuta 2016, almasdaronline.com

Serge Halimi on Le Monde diplomatiquen toimituksen johtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Suom. Kirsi Kinnunen

Vaalit ilman vaihtoehtoja
Liittoutumia, sukuja ja liiketoimia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *