Itsevarma kaveriporukka junaili brexitin

Ari Turunen

Brexitiä on pidetty vallankumouksena eliittiä vastaan, mutta sen synnytti ryhmä koulukavereita, jotka alkoivat puukottaa toisiaan selkään. Vuosikausia tämä porukka hyödynsi mediakanaviaan saadakseen britit vastustamaan EU:ta. Heidän retoriikkaansa, toisin kuin Theresa Mayn, oli iva, nokkeluus ja huumori.

Britannian eliitin klubi-illoissa huumorilla voidaan lopettaa aina keskustelu, jos se menee liian syvälliseksi tai tylsäksi. Mikään ei ole niin kammottavaa kuin olla tylsä. Tylsää on puhua esimerkiksi siitä, miten EU oikeasti toimii tai mitä tapahtuu brexitin jälkeen. Yksi brexitin näkyvimmistä puolestapuhujista, entinen konservatiivien ulkoministeri ja Lontoon pormestari Boris Johnson (s. 1964), loi uransa pilkkaamalla säännöllisesti lehtikolumneissaan poliittisia päätöksiä antamatta tilalle mitään vaihtoehtoa.

Boris Johnsonin ura on ollut yhtä värikäs kuin hänen persoonansa. Hänelle järjestettiin perhesuhteiden kautta työpaikka Times-lehdessä, mutta hän sai sieltä potkut, koska oli väärentänyt kaksi lehtijuttuaan ja keksinyt muun muassa olemattomia sitaatteja. Hän kuitenkin jatkoi uraansa Daily Telegraphin Brysselin kirjeenvaihtajana vuosina 1989–1994.

Kun Britannia liittyi Euroopan unioniin vuonna 1973, erityisesti konservatiiveille myönteiset The Sun, Daily Mail ja Daily Telegraph alkoivat kirjoittaa liioiteltuja ja vääristeltyjä juttuja siitä, miten EU uhkailee ja päällepäsmäröi. Boris Johnson jalosti tätä kirjallista perinnettä.

Boris Johnson keksi Brysselin vuosinaan uuden tyylin, euromytologian, joka teki EU:sta brittien pilkan kohteen. Johnsonille Bryssel oli täynnä hölmöjä byrokraatteja, jotka mittailivat banaanien käyryyttä, uhkasivat kieltää leivän kastamisen oliiviöljyyn ja brittien vaaleanpunaiset makkarat. Johnsonin euromyytit olivat säännöllinen sarja tarinoita, joissa peloteltiin EU:n uhkaavan Britannian elämäntyyliä. Kaikki mitä EU:n komissio teki, oli ”puuttumista” maan sisäisiin asioihin. Johnsonin euromyytit olivat Britanniassa niin suosittuja, ettei yksikään brittipoliitikko uskaltanut niitä kyseenalaistaa. Tie brexitille oli avattu.

”Koskaan ei pidä antaa faktojen häiritä hyvää juttua”, Johnsonin tiedetään todenneen hymyillen hänen liioittelustaan ärsyyntyneille ulkomaankollegoilleen.

Poliitikkona Johnson jatkoi euromyyttien toistelua. Toukokuussa 2016 pitämässään puheessa hän totesi, että piti absoluuttisen hulluna sitä, että EU laatii sääntöjä banaanin muodoista. Tämä euromyytti todistettiin vääräksi jo vuonna 1994.

The Economist -lehden kolumnisti Badgehot kirjoitti joulukuussa 2018, että Britannian poliittinen järjestelmä on sekaisin brexitin takana olevan konservatiivipuolueen eliitin sisäsiittoisuuden vuoksi. Britanniaa hallinnoi itsekeskeinen ja omiin ajatuksiinsa takertunut klikki, joka palkitsee toisiaan enemmän itsevarmuudesta kuin asiantuntemuksesta. Badgehotin mukaan uusi eliitti turvautuu toiminnassaan bluffiin eikä kokemukseen. Klikki etsii vain hyviä puhujia, jotka ovat saaneet koulutuksen viestintään ja joilla on media-alan osaamista.

Myös Johnsonin Etonin aikainen kaveri David Cameron (s. 1966) on työskennellyt PR-alalla ja nykyinen ympäristöministeri Michael Gove (s. 1967) sekä entinen valtiovarainministeri George Osborne (s. 1971) ovat työskennelleet kolumnisteina ja toimittajina. He hengailivat samoissa Oxfordin yliopiston piireissä ja olivat kiinnostuneita urasta mediassa ja politiikassa. Nuoret poliitikonalut myös lomailivat keskenään. Johnson ja Cameron kuuluivat Oxfordin yliopistossa vain miehille tarkoitettuun Bullingdon-­klubiin. Gove on Cameronin lapsen kummi.

Boris Johnson myönsi sisarensa Rachel Johnsonin toimittamassa kirjassa The Oxford Myth, että kaikkein ilmetyimmät poliitikot tulevat porukasta, joka jakaa saman puhetyylin ja snobismin ja jonka jäsenet tapaavat toisiaan yhteisissä juhlissa. Jos kuulut tähän porukkaan, tiedät sen. Porukkaan ei rekrytoida.

Itsevarma Cameron uskoi aisaparinsa George Osbornen kanssa pystyvänsä myymään EU:n hyvät puolet kotona ja aloittamaan uudistusten tien Brysselissä. Tämä huolimatta siitä, että Cameron oli koko uransa ajan nurissut Euroopan unionista ja siirtänyt brittikonservatiivit euroedustajien yhteiskoalitiosta. Johnson käänsikin selkänsä Cameronille ja Gove tuki Johnsonia, kunnes käänsi puolestaan kelkkansa. Molemmat ajoivat kuitenkin brexitiä.

Goven entinen neuvonantaja, Oxfordin kasvatti ja kampanjapäällikkö Dominick Cummings (s. 1971), keksi tuulesta temmatun väitteen, että brexitin jälkeen britit saisivat viikossa 350 miljoonaa puntaa omaan terveydenhuoltoonsa. Tämä lupaus maalattiin näyttävästi brexit-kampanjan bussiin. Cummings myös lanseerasi väitteen, että EU olisi antamassa jäsenyyden Turkille, minkä jälkeen Britanniaan alkaisi tulla miljoonia pyhää sotaa vannovia muslimeja.

Julkisuuteen ei ole tullut tältä porukalta yhtäkään ajatusta siitä, miten brexit hoidettaisiin. Dominick Cummings on jopa todennut, että brexit on virhe. Muita brexitin jälkeisen ajan sopimusjärjestelyt eivät tunnu kiinnostavan. Voi olla, että brexitin hallintohommat ovat liian tylsiä. Kun kansanäänestyksen tulos julkistettiin, Boris Johnson keskittyi kriketin pelaamiseen.

Entä mitä nämä kaverit tekevät tällä hetkellä, kun Britannia on ajautunut pahimpaan kriisiinsä sitten toisen maailmansodan? Michael Gove istuu Mayn hallituksessa, George Osborne on Evening Standard -lehden päätoimittaja, Cameron kirjoittaa muistelmiaan takapihan vajassaan ja haaveilee ulkoministerin paikasta, Johnson pääministerin. Kukaan ei tietenkään ole tehnyt virheitä eikä kadu mitään. Politiikan sisäpiirit ovat kaikkialla ummehtuneita ja toisinaan jopa vastuuttomia, kuten Britannian esimerkki kertoo.

Ari Turunen on Le Monde diplomatiquen Suomen edition päätoimittaja.

Kun hallinto perustuu voimankäyttöön ja pakkoon
Jakautuneet konservatiivit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *