Kansalaisten määrä on herkkä aihe

ANGÉLIQUE MOUNIER-KUHN

Haukankasvattaja matkalla Dohasta Kuwaitiin. Qatar Airways lentää Dohasta vielä Kuwaitiin ja Omaniin, mutta Saudi-Arabian, Yhdistyneiden Arabiemiraattien, Bahrainin ja Egyptin ilmatilat on suljettu Qatarilta.

KUN QATARIN EMIIRI Tamim bin Hamad Al-Thani otti puheenvuoron YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa syyskuussa 2017, hänen maansa oli kärsinyt naapuriensa saarrosta kolmen kuukauden ajan. Hänen puheensa teki Dohassa suuren vaikutuksen. Syynä ei ollut puhujan henkevyys – hänen äänensävynsä oli varsin yksitoikkoinen – vaan yksi pieni lause.

”Sallikaa minun tässä tilaisuudessa [– –] ilmaista ylpeyteni qatarilaisesta kansastani, samoin kuin Qatarin monikansallisista ja monikulttuurisista kansalaisista”, hän sanoi kiittäen kollektiivista kestävyyttä saartoa vastaan.

Tarvittiinkin varmasti näin erikoinen tilanne, että qatarilaiset ja ulkomaalaiset voitiin ylipäänsä rinnastaa virallisessa puheessa. Mutta vaikka kansallisen ykseyden luonnos pantiinkin merkille, se on pelkkää retoriikkaa: niin valtaisat ovat kahden väestökategorian elintason ja sosiaalisen aseman erot.

Qatarissa ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa on Persianlahden suurin osuus vierastyöläisiä ja ulkomaalaisia asukkaita. Elokuussa 2018 laskettujen 2 561 643 asukkaan joukossa qatarilaiset ovat erittäin pieni vähemmistö, suunnilleen 10 prosenttia.10 Tähän arvioon on tyytyminen, sillä vaikka valtio päivittää asukasmääränsä lähes joka kuukausi, sen omien kansalaisten määrää ei saa selville mistään, aivan kuin se olisi luottamuksellinen salaisuus.

”Näitä tietoja ei ole saatavilla”, pahoittelee suunnittelu- ja tilastoministeri.

Vuonna 1986 asukkaita oli 369 000. Väestö kasvoi niin eksponentiaalisesti, että työvoimaa jouduttiin tuomaan muualta: 744 000 asukasta vuonna 2004, 1 699 000 vuonna 2010. Sen jälkeen väestö on kasvanut vielä 50 prosenttia, ja omien kansalaisten ja ulkomaalaisten epätasapaino on pysyvä. Vuoden 2015 väestönlaskun mukaan qatarilaisilla on vain 1,75 prosenttia työpaikoista (21 592 työpaikkaa 1 233 110:sta). Lisäksi on vielä miesten ja naisten epätasapaino (3,12 miestä yhtä naista kohti), sillä vain harvalla vierastyöläisellä on perhe mukanaan.

”Ajan oloon tämä ei ole kestävää, etenkin kun syntyvyyden lasku qatarilaistalouksissa on ongelma: kansalaisten määrä laskee edelleen. Tällainen väestö ei voi täyttää Qatarin kaltaisen maan pyrkimyksiä”, korostaa Majed Mohammed Al-Ansari.

Valtiolle väestömäärän kasvattaminen on strateginen päämäärä, mutta qatarilaiset vastustavat raivokkaasti kansalaisuuden saamisen helpottamista. Doha tekee myönnytyksiä vain erikoistapauksissa. Yliopistomies arvioi, etteivät he enää pitkään voi olla ottamatta huomioon väestönsä tulevaisuutta: ”Tietyt ryhmät voisivat saada kansalaisuuden. Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvoston maista tai muista arabimaista tulijoita on ollut maassa 1960-luvulta lähtien, ja he ovat hyvin mukana yhteiskunnan kudoksessa, kuten esimerkiksi palestiinalaiset [joita epävirallisten lähteiden mukaan on yhteensä 20 000].”

Yksi kompastuskivi kuitenkin on. Parhaiten integroituneet voisivat saada kansalaisuuden, mutta ei voi ajatellakaan, että he saisivat nauttia valtion avokätisyydestä. Avioliittoikäinen qatarilaismies saa yhdeksänsataa neliömetriä maata ja 1,2 miljoonan rialin (280 000 euron) korottoman lainan talon rakentamiseen. Hän saa taatun työpaikan julkiselta sektorilta ja nykyisin vähintään kaksi kolmasosaa enemmän palkkaa kuin hänen ulkomaiset kollegansa, sillä arabikapinoiden vuoksi valtion työntekijät saivat 60 prosentin palkankorotuksen (120 prosenttia armeijan upseereille) vuonna 2011. Lisäksi hän saa erilaisia tukia (asunto, ravinto, liikenne, puhelin…) ja ilmaisen terveydenhuollon, jotka ulkomaalaiset asukkaat puolestaan saavat maksua vastaan.

Kukaan ei tunnu harkitsevan, että etuoikeuksia vähennettäisiin, jotta suurempi määrä pääsisi niistä osalliseksi.

”Jää kaksi mahdollisuutta”, sosiologi päättelee. ”Joko kansalaisuutta ei myönnetä tai sitten kansalaisuuden saaneille ei suoda eräitä oikeuksia, mikä on epäoikeudenmukaista.”

Se kuitenkin pätee muutamaan tuhanteen 2000-luvun alun jälkeen kansalaisuuden saaneeseen beduiiniin, joskus jopa kokonaisiin heimoihin: he eivät koskaan saa omistukseensa palaakaan Qatarin maata.

1 Mehran Kamrava, Troubled Waters: Insecurity in the Persian Gulf. Cornell University Press, "Persian Gulf Studies", Ithaca, 2018.

2 Ks. Fatiha Dazi-Héni, "Drôle de guerre dans le Golfe", LMD 7/2017.

3 Useimmat haastatellut pyysivät erityisesti, että he saisivat pysytellä nimettöminä.

4 Artikkelin kirjoittaja osallistui Qatarin hallituksen pr-toimiston järjestämälle lehdistömatkalle ennen kuin hän palasi Dohaan riippumattomana muutamaa viikkoa myöhemmin.

5 Zainab Fattah & Matthew Miller, "Qatar minister says neigbors' embargo is boon for economy", Bloomberg News, New York. 6.9.2018.

6 Heidi Blake & Jonathan Calvert, L'Homme qui acheta une Coupe de monde. Le complot qatari. Hugo Sport, Pariisi, 2016.

7 Ks. David Garcia, "Esclaves du XXIe siècle au Qatar", LMD 6/2016.

8 Adel Abdel Ghafar & Andrew Leber, "The Gulf's airlines are winning on product but losing at politics", Brookings, Washington DC, 26.7.2017.

9 Ks. Alain Gresh, "Le Qatar en quête d'amis", LMD 9/2018.

10 "Monthly figures on total population", Qatarin suunnittelu- ja kehitysministeriö, 2018.

NG 101

Suom. Marjo Mustonen

Kiinnostava juttu, eikö vain?

Le Monde diplomatique:
reportaaseja ja analyyseja kaikkialta maailmasta.
Tilaa Diplo printtinä ja diginä täältä!

Saarto saa Qatarin liikkeelle
Venäjän raju eläkeuudistus ja Vladimir Putinin antisosiaaliset kasvot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *