Ihmelapsi Macron luotti liikaa intuitioonsa ja ylenkatsoi muiden taloudellisia vaikeuksia. Kuva: Tyseria

Kiistanalaiset kumiluodit

JULIEN BALDASSARRA

VIRALLISTEN TIETOJEN mukaan keltaliivien mielenosoitusten yhteydessä marras–joulukuussa menetti henkensä kahdeksan ihmistä. Seitsemän heistä kuoli auton töytäiseminä ja kahdeksas oli 80-vuotias nainen, jonka kotiin lensi kyynelkaasukranaatti. Lisäksi useita satoja mielenosoittajia loukkaantui. Heistä suurin osa oli marssilla rauhanomaisesti, ja he joutuivat poliisin aggression uhreiksi. Myös useita poliiseja loukkaantui.

Ranskan hallitukset ovat toinen toisensa perään varustaneet poliisin ja santarmit aseilla, jotka ovat yleiseen järjestyksenpitoon soveltumattomia. Ne on kielletty suurimmassa osassa muita Euroopan maita ja kansanedustajat, ihmisoikeuksia ja viranomaisten toimintaa valvova oikeusasiamies ja kansalaisjärjestöt vaativat säännöllisesti niiden käytöstä poistamista myös Ranskassa.

Sokeutumisia, luunmurtumia, sisäisiä verenvuotoja, keuhkojen puhkeamisia – LBD 40 -aseella ammutut ”puolustusluodit” ovat aiheuttaneet vakavia vammoja niin lukiolaisille, mielenosoittajille kuin toimittajille. Sveitsiläisvalmisteinen LBD 40 otettiin käyttöön vuonna 2008 korvaamaan kilpailijansa Flash-Ball Super-Pro, ja ammukset sinkoavat tämän kumiluoteja nakuttavan aseen piipusta yli 300 kilometrin tuntivauhtia. Sillä pitäisi olla vain ”heikko todennäköisyys aiheuttaa hengen menetys, vakavia vaurioita tai pysyviä vammoja”, joten se on luokiteltu ”keskivahvaksi voimankäyttövälineeksi”. Silti se on aiheuttanut vakavia vammoja, kuten Toulousessa, jossa yksi keltaliivi oli joulukuun puolivälissä edelleen koomassa saatuaan kumiluodista osuman silmän ja korvan väliselle alueelle.

Muita ”alhaisen kuolettavuuden” luokkaan kuuluvia ampumatarvikkeita ovat räjähtävän panoksen sisältävät kranaatit. Niitä ovat esimerkiksi hetkellisesti kuurouttavat GLI-F4-kyynelkaasukranaatit sekä käsikäyttöiset GDM-piirityksenpurkukranaatit. Ne ovat aiheuttaneet jäsenten silpoutumisia, palovammoja ja pysyviä kuulon menetyksiä. 24. marraskuuta – 8. joulukuuta järjestetyissä mielenosoituksissa nämä kranaatit repivät käden irti ainakin neljältä ihmiseltä.

GLIF4-kranaatti tuli OF-F1-”hyökkäyskranaatin” tilalle sen jälkeen, kun jälkimmäinen kiellettiin sen käytön aiheutettua mielenosoittaja Rémi Fraissen kuoleman Sivensin patoa vastaan järjestetyssä mielenosoituksessa vuonna 2014. Myös GLI-F4 aiheuttaa kuitenkin paineaallon. Sisäministeriö ei aio enää myöntää määrärahoja poliisille ja santarmeille uusien GLI-F4-kranaattien hankkimiseksi, mutta se on samalla ilmoittanut, että kranaattien käyttö tulee jatkumaan niin kauan kuin varastoja riittää.

LMD 1/2019

Suom. Kirsi Kinnunen<

Musiikki, politiikka ja arvomaailma – valta hyökkää Venäjän nuorison kimppuun joka suunnasta
Sodanlietsojat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *