Kuva: Jolanda Jokinen

Musiikki, politiikka ja arvomaailma – valta hyökkää Venäjän nuorison kimppuun joka suunnasta

VJATŠESLAV POLOVINKO JA LILIT SARKISJAN

Marraskuun lopussa Moskovassa järjestettiin hyväntekeväisyyskonsertti ”Laulan omia laulujani”. Sen takana oli useita tunnettuja rap-artisteja, muun muassa Basta, Noize MC ja Oxxxymiron. Konsertilla haluttiin tukea Krasnodarissa pidätettyä räppäriä Huskya.

Husky oli pidätettynä 12 päivää, mutta hetki ennen tukikonsertin alkamista poliisi vapautti hänet yllättäen. Konsertti pidettiin silti. Se oli vaikuttava ja moniääninen kokonaisuus, sillä samalle lavalle kokoontui paitsi eri musiikkityylien edustajia, myös aatemaailmaltaan hyvin erilaisia artisteja.

Husky hiljennettiin vain hetkeksi, mutta monien taiteilijoiden tilanne on huonompi. Viranomaisten puuttuminen etenkin laulajien esiintymisiin on jatkuva ongelma. Konsertteja perutaan kaikkialla Venäjällä. Viikko Huskyn tukikonsertin jälkeen peruuntuivat IC3PEAKin, Friendzonan ja LJ:n keikat. Lisäksi konserttien järjestämistä hankaloitetaan muilla tavoin: marraskuun lopussa LJ:n keikkaa Surgutissa oli valvomassa Yhtenäisen Venäjän nuorisojärjestön edustajia, jotka tarkistivat ovella kaikkien passit. Seula oli tiukka, eikä sisään päästetty yhtäkään alle 18-vuotiasta.

Kulttuuritapahtumien, konserttien ja festivaa­lien kimppuun hyökkääminen on vain yksi osa vallan harjoittamasta laajasta rintamasodasta. Tähtäimessä eivät ole vain maalitauluiksi joutuneet nuorisoidolit, laulajat ja yhteiskunta-aktivistit, vaan koko maan nuoriso ylipäätään. Ihmisoikeusjärjestö Agoran johtaja Pavel Tšikov oli ensimmäinen, joka osasi pukea tilanteen sanoiksi: nuorten poliittista aktiivisuutta pyritään järjestelmällisesti rajoittamaan ja osa heistä on erityisen viranomaisvalvonnan alla.

Kontrollinhalu on muuttumassa koko nuorisokulttuurin vainoamiseksi, ja nuorten elämäntapaa ja jopa tyyliä kritisoidaan. Yhteenotto on kuin vuoden 2018 versio Turgenevin teoksesta Isät ja pojat. Sorto aloitettiin yhtäkkiä ilman mitään neuvotteluja, mikä on saanut nuorison tappelemaan sitäkin kiivaammin vastaan. Kumpikaan osapuolista ei aio antaa periksi, joten sovintoa ei ole näköpiirissä.

Novaja Gazeta tunnusteli taistelukenttien tilannetta ja haastatteli asiantuntijoita selvittääkseen, mihin vastakkainasettelu voi pahimmillaan johtaa.

Taistelu kulttuuririntamalla

Nuorison suosimien laulajien­ esiintymisten estäminen alkoi helmikuussa 2018, kun kaksi Moskovassa ja Pietarissa sijaitsevaa yökerhoa peruutti ukrainalaisen muusikon Zahar Mayn keikat. Syyksi ilmoitettiin taiteilijan julkisesti esittämät ”moraalis-­eettisesti arveluttavat kommentit”. Mayn sosiaalisen median postauksia voi kieltämättä tulkita hyvin monella tavalla, mutta paljon huomionarvoisempaa on konserttien peruuttamisen aalto, joka hänen tapauksensa jälkeen pyyhkäisi yli koko maan.

Perustelut ovat kaikkien artistien kohdalla suunnilleen samanlaisia. Suurimmaksi osaksi ne koskevat esiintyjien ”moraalittomuutta” ja kärsijöiden joukossa on räppärien lisäksi myös muiden musiikkilajien edustajia, kuten pop-tähdet Olga Buzova ja Monetotška. Rap-taiteilijat näyttävät kuitenkin olevan muita sitkeämpiä sissejä – he eivät ole nielleet kieltoja vaan taistelevat sinnikkäästi periaatteidensa puolesta.

Konserttien peruuntumisissa on tietty kaava: paikan omistaja saa puhelun viranomaisilta (pormestarilta, syyttäjältä tai FSB:ltä), jonka jälkeen esiintyjä joutuu kyseisen esiintymispaikan kieltolistalle. Siitä eteenpäin tapahtumaketjun kulku vaihtelee jonkin verran. Kevään aikana punk-keikoille ilmaantui SOBR:n ja OMON:n erikoisjoukkoja, jotka katkoivat muutamalta yleisöön kuuluvalta kylkiluita ja tutkivat heidän taskunsa etsiäkseen – ei sitä kuuluisaa moraalittomuutta – vaan huumeita. Huumeita löytyikin sopivasti kaikilta, joilta niitä toivottiinkin löytyvän, esimerkiksi kriittisiä videoita tehneen IC3PEAK-ryhmän jäseniltä Novosibirskissä. Joulukuun ensimmäisenä päivänä ryhmän narkomaaniksi lavastettu solisti iskettiin käsirautoihin. Ala-­arvoinen teko kertoo viranomaisten täydellisestä harkintakyvyn puutteesta. Ryhmä vapautettiin myöhemmin, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Yksi keino vaikeuttaa artistien pääsyä lavalle on myös ”yleinen yhteiskuntavastaisuus”. Tästä ovat huolissaan erityisesti lasten ja nuorten oikeuksista välittävät vanhempainyhdistykset. Vologdan lapsiasiainvaltuutettu Olga Smirnova lähetti sekä paikalliselle syyttäjälle että ­Roskomnadzorille vetoomuksen, jossa vaadittiin Huskyn ja punkbändi Friendzonan konserttien kieltämistä. Smirnova perusteli vaatimustaan musiikin ”yleisellä moraalittomuudella”. Friendzonan jäsenet kiinnostuivat Smirnovan motiiveista ja yrittivät saada häneen yhteyttä. Valtuutettu ei halunnut vaihtaa ajatuksia aiheesta vaan blokkasi heidät tylysti kaikissa sosiaalisen median kanavissa.

Artistien syyttäminen moraalittomiksi näyttäisi olevan yleisempää Kaukasian alueella, mikä selittyy todennäköisesti kulttuurillisilla syillä, sillä alueella vallitsevat tiukemmat sosiaaliset normit kuin muualla Venäjällä. Konsertteja kielletään siellä kuitenkin samaan tahtiin kuin muuallakin. Kuuluisin tapaus on Dagestanissa sattunut rap-artisti Egor Kreedin esiintymistä koskenut kiista, johon sotkeutui monia julkisuuden henkilöitä. Lopputuloksena konsertti peruttiin.

Tuoreempi esimerkki Dagestanista on animetapahtuma AniDagin kieltäminen. Sitä vaati konservatiivisista mielipiteistään tunnettu KVN-ohjelman koomikko Eldar Irazijev, jonka mukaan kyseinen kulttuurimuoto on uhka dagestanilaisten ”moraaliselle puhtaudelle”. AniDagin järjestäjät saivat uhkauksia ja festivaalin johtaja Saida Tutšalova vietiin poliisilaitokselle. ”Dagestanilaisen kulttuurin kanssa ristiriidassa oleva” tapahtuma hyllytettiin.

Moraalittomien tapahtumien kategoriaan tipahti myös lasten piirustuskilpailu Jekaterinburgissa. Koululaisille suunnatulla kilpailulla haluttiin juhlistaa kansallista suvaitsevaisuuden päivää. Valppaat aktivistit kuitenkin löysivät lasten teoksista HLBTQ-aiheita, kuten sateenkaaren sekä arveluttavan kirjoituksen: ”Emme voi valita ulkonäköämme, suuntautumistamme tai etnistä alkuperäämme. Jokainen meistä on ainutlaatuinen.” Poliisi takavarikoi piirustukset ja moraalinvartijat vaativat koulun johtoa vastuuseen. Koulutusministeriön alueel­lisen yksikön johtaja Juri Biktuganov oli moralisteille suopea ja kommentoi: ”Tapahtuman sisältöä pitää tarkastella huolellisesti, jotta mitään vastaavaa ei enää pääsisi tapahtumaan. Kyseisen kilpailun sisältö ei ole ollut millään lailla hyväksyttävää.”

Millainen nuoren pitäisi olla?

Puhumalla moraalittomuudesta pyritään vaikutelmaan, että kyse on puhtaasti kasvatuksesta ja siitä, että nuorille halutaan opettaa tervehenkisiä arvoja ja normeja. Kulttuurintutkija ja musiikkitoimittaja Andrei Arhangelski kommentoi: ”Se, että kielletään kaikki mahdollinen ei ole kovin hyvä pohja nuoren arvomaailman rakentumiselle. Maamme johto ei usko siihen, että nuoriso voisi muuttua kovin paljon parempaan suuntaan. Valta haluaa viestiä, missä kulkevat jäljellä olevien vapauksien rajat. Rajaviiva piirretään esiin korostetun näkyvästi, jotta viesti menee varmasti perille.”

Ajattelutavan taustalla tuntuu olevan vahva käsitys siitä, että on olemassa oikeaoppinen kasvatusprosessi, johon kuuluu tiettyjä elementtejä. Ongelma on kuitenkin se, ettei eettisistä normeista ole yleistä yksimielisyyttä tai kiveen kirjoitettuja sääntöjä. Siksi on mahdotonta asettaa nuorille ehdottomia vaatimuksia siitä, millaisia heidän pitäisi olla. ”Mitään yleistä ohjenuoraahan ei ole olemassa”, Arhangelski selvittää.

Voi olla, että valta näkee haavekuvissaan nuoret ihanteellisen neuvostokansalaisen kaltaisina kuuliaisina alamaisina. ­Ideaalin neuvostokansalaisen ominaisuuksia olivat infantilismi, paternalismi, sokea totteleminen sekä vastenmielisyys kaikkia niitä asioita kohtaan, jotka rikkovat yleisesti hyväksyttyjä normeja.

”Mutta sellainen on nykypäivänä lievästi sanottuna vähän liikaa ”, Arhangelski puuskahtaa.

”Yleisesti ottaen valtaapitävien toimintatapa muistuttaa tilannetta, jossa opettaja on täydellisesti kadottanut yhteyden oppilaisiinsa”, muotoilee sosiologi Grigori Judin. ”Valta ei ole enää pitkiin aikoihin ollut kiinnostunut nuorten elämästä. Jäljellä on vain tiukkapipoinen näkemys siitä, mitä nuoret saavat ja eivät saa tehdä.”

”Kun opettaja huomaa, etteivät oppilaat noudata sääntöjä, hän menettää totaalisesti hermonsa ja turvautuu perinteisiin kurinpitokeinoihin: pieksää karttakepillä, komentaa häiriköt nurkkaan ja lyö viivoittimella sormille”, kuvailee Judin metaforisesti.

”Konserttien sisältö ei miellytä maan johtoa ja hallintoviranomaisia. Siksi ne yritetään kieltää. Järjestelmällinen toiminta tuottaa eräänlaisen domino­efektin.”

”Konserttikielto” sinänsä on tuskin lähtöisin Kremlistä. Kyse on pikemminkin siitä, että monet hallintopiirien johdossa olevat henkilöt haluavat toimia valtaapitävien toiveiden mukaisesti – ”jopa silloin, kun sitä ei edes odoteta”, täydentää Naši- ja Rosmolodjož-nuorisojärjestöjen entinen lehdistösihteeri Kristina Potuptšik.

Kyseessä on hieman huolimattomasti laaditun lainsäädännön suora seuraus. Ad hoc -lait eivät sovellu kaikkiin mahdollisiin ennakkotapauksiin tai yllättäviin tilanteisiin, vaikka ne olisivat yksinkertaisiakin. Lisäksi lainkohdat, joissa kielletään ”alkoholin ja tupakan käytön edistäminen” tai ”homoseksuaalisuuden puolesta kampanjoiminen” ovat ongelmallisia. Näiden pykälien nojalla voidaan kieltää melkein mitä tahansa.

Potuptšik on varma, ettei rap-musiikki ole mitenkään erityisenä huomionkohteena, vaikka suuri osa kielletyistä artisteista onkin kyseisen tai ainakin sitä muistuttavan musiikkityylin edustajia.

”Luin yhden keksityltä vaikuttavan vanhempainyhdistyksen kirjelmän. En usko, että yhdistys on todellinen, koska kaikki allekirjoittaneet ovat kaupungissa hieman erikoislaatuisina tunnettuja laitapuolen kulkijoita. Kirjeessä vaadittiin kaupungin johtoa kieltämään Pornofilmi-nimisen yhtyeen esitys siksi, että sen nimi mainostaa pornoa. Vetoomuksella päästiin toivottuun lopputulokseen”, yhteiskuntavaikuttaja kertoo.

Tilanteesta on loppujen lopuksi vain yksi ulospääsy: on pakko aloittaa rauhanneuvottelut, sillä rap-artistit eivät vetoa enää pelkästään nuorisoon, vaan laajempaan yleisöön ja jopa vallalle uskollisiin tahoihin.

Konsertin jälkeen Husky lahjoittaa osan tuotosta riippumattomalle Mediazona-verkkojulkaisulle. Räppäri L´One osallistui jo ennen muusikoiden suurta ajojahtia The New Timesin sakkokeräykseen. Valta ei kuitenkaan pidä artisteja veroisenaan eikä suostu minkäänlaiseen dialogiin.

”Valta ei todellakaan aio keskustella näiden halveksimiensa ihmisten kanssa. Pelkkä ajatuskin on sen näkökulmasta naurettava. Nuoriso sen sijaan kaipaa kipeästi dialogia ja on löytänyt sille kanavan musiikin kautta. Sitä kieltä valta ei kuitenkaan ymmärrä lainkaan. Tukahduttaminen ja painostaminen ovat ainoat sen tuntemat vuorovaikutuksen välineet, mutta ne aiheuttavat nuorissa vain entistä voimakkaamman vastareaktion”, sanoo Arhangelski.

Toisenkinlaista toimintasuuntaa on kuitenkin näkyvissä. Ulkomaantiedustelun johtaja Sergei Naryškin sekä entinen kulttuuriministeri Mihail Švydkoi ovat ehdottaneet räppäreille jaettavaksi apurahoja. Yhdeltä kantilta katsottuna ehdotus kertoo vallan huolesta musiikin saralla muodostunutta yhteisrintamaa kohtaan. Arhangelski kuitenkin huomauttaa, että ­Naryškinilla on kokemusta nuorisotyöstä Komsomolin ajoilta, joten hän saattaa hyvinkin ymmärtää sen, ettei nykyisenkaltainen vastakkainasettelu välttämättä pääty hyvin. Švydkoi taas on edistyksellisempi ja haluaa ehkä tuoda uusia tuulahduksia alamaisten hallitsemiseen. Toisaalta idea voi olla vain yritys lahjoa räppärit, kun pelottelutaktiikka ei kerran toiminut.

Poliittinen taistelu

Kulttuuririntaman lisäksi taistelua käydään poliittisella rintamalla. Useista lähteistä saamamme vahvistamattoman tiedon mukaan turvallisuuspalvelun viranomaisilla on lista poliittisia mielipiteitä omaavista artisteista, joiden esiintymiset pitää yrittää estää. FSB ei halua kommentoida asiaa.

RT-uutiskanavan päätoimittaja Margarita Simonjan on kertonut julkisuudessa, että Husky vapautettiin heti sen jälkeen, kun presidentinhallinto oli käynyt läpi hänen laulujensa sanoitukset. Useissa medioissa julkaistun tiedon mukaan kieltolistalle joutuneet artistit oli löydetty Arkangelissa tapahtuneen pommi-­iskun tekijän someseuraajien soittolistoilta.

Nuorten ja turvallisuuspalvelun yhteenotto näyttää käyvän yhä verisemmäksi ja ­aggressiivisemmaksi, eikä kiista koske enää pelkästään konsertteja. Laajemmasta kylmää sotaa muistuttavasta tilanteesta tuli todellisuutta viimeistään silloin, kun vainoaminen meemien ja postausten perusteella yleistyi. Lainkohta 282 mielletään yleisesti hyökkäykseksi nuoria vastaan.

Tilanne eskaloitui Set- ja Novoe Velitšija -järjestöjen oikeusprosessien aikana. Erikoispoliisi halusi esitellä voimaansa ja meni virkaintoisuudessaan jopa nykypäivän mittakaavassa liian pitkälle. Lukuisat kantelut pidätettyjen raaoista pahoinpitelyistä saivat etenkin oikeistoon ja anarkisteihin kuuluvat nuoret vihastumaan entistäkin enemmän.

Konfliktin kulminaatiopiste saavutettiin, kun FSB:n läpikulkukäytävässä Arkangelissa räjähti lokakuun lopussa pommi. Tekijä oli 17-vuotias nuori mies, joka itsekin kuoli räjähdyksessä. Iskun jälkeen erikoispalvelun otteet muuttuivat vieläkin rajummiksi. Konserttien kieltäminen oli enää vain yksi osa kampanjaa, sillä nyt käyttöön otettiin ankarampia keinoja: Moskovassa pidätettiin 14-vuotias koululainen, jonka väitettiin valmistelleen terrori-iskua kansallismielisten ”Venäläinen marssi” -tapahtumaan. Arkangelin iskun jälkeen FSB etsi aktiivisesti mahdollisia uusia terroristeja, eikä ollut enää kovin tarkka siitä, osuivatko kaikki toimenpiteet edes maaliin.

Vakavista yksittäistapauksista huolimatta vallan ja nuorten välinen välirikko on laajemmalle levinnyt ongelma. Sen voi nähdä erityisesti vuoden 2017 maaliskuun tapahtumissa. Silloin pantiin merkille, että Aleksei Navalnyin kannattajien protestimielenosoituksiin osallistui huomattavan paljon teini-ikäisiä ja opiskelijoita.

Valta valmisteli vastaiskuaan yli vuoden ajan, kunnes alaikäisten houkuttelu mukaan luvattomiin mielenosoituksiin tai epävirallisiin kulkueisiin säädettiin rangaistavaksi teoksi. Lakialoite vietiin läpi heti ensimmäisessä käsittelyssä. Lisäksi harkinnassa on saattaa voimaan säädöksiä, joilla vanhempia voitaisiin rangaista lastensa käytöksestä. Rangaistukseksi on kaavailtu jopa huoltajuuden menettämistä. Idean isä on Yhtenäisen Venäjän duumanedustaja Sergei Vostretsov, joka johtaa tällä hetkellä Novajan Gazetan lukijaäänestystä ”Vuoden ihmisvastaisin möläytys 2018" -palkinnon saajaksi.

Taktiikkana ennaltaehkäisy

Kulttuuririntaman taistelu on suhteellisen sivistynyttä sodankäyntiä poliittiseen kenttään verrattuna. Se, että poliittisia näkemyksiä omaavien nuorten määrä on lisääntynyt niin voimakkaasti, herättää valtaapitävissä puhdasta kauhua. Siksi reagointitapa ei ole yllättävä.

”Vallan suurin pelko on, että syntyisi jokin yhtenäinen nuorten ryhmä, joka kykenisi aiheuttamaan epävakautta. Joukkoliike muodostuisi todennäköisesti jonkun ideologian, esimerkiksi äärioikeistolaisuuden tai Kaukasian alueella vahvan islamin ympärille”, sanoo muukalaisvihan ja nationalismin kehitystä seuraavan Sova-järjestön Aleksandr Verhovski.

”Valta ei voi tietää, kuka on oikeasti vaarallinen, joten ennaltaehkäisevät keinot kohdistetaan varmuuden vuoksi kaikkiin.”

On mielenkiintoista, että ihmisoikeusjärjestöjen tietojen mukaan rikoslain perusteella toteutettujen pidätysten määrä oli selvässä laskussa vuonna 2018. Rankaisemista tärkeämmäksi toimintamalliksi näyttää nousseen ennaltaehkäisy. Pykälän 282 osittainen lieventäminen on yksi esimerkki siitä, että otetta on hieman höllennetty.

Lamautustaktiikan onnistuminen joillain osa-alueilla on kuitenkin johtanut kiivaampaan tulitukseen toisaalla, kuten Arkangelin tapahtumat osoittavat. Traagisessa tapauksessa ei tietenkään ole hyvää tai pahaa osapuolta ja koululainen on nuoresta iästään huolimatta saattanut suunnitella jotain. Turvallisuuspalvelun liiallinen aggressiivisuus ja suoranainen pahantahtoisuus aiheuttavat kuitenkin sen, ettei vastapuoli varmasti ole halukas aselepoon.

”Nuoret, joista suurin osa oli vasta kouluikäisiä, pitivät kiistatta meteliä viime vuonna. Heidän merkitystään levottomuuden aiheuttajana on kuitenkin liioiteltu huomattavasti”, arvioi poliittinen vaikuttaja Vitali Škljarov.

Konserttien kohdalla vallan propaganda osui lopulta sen omaan nilkkaan. Sama on toistunut myös poliittisella areenalla.

”Vastareaktiona vuoden 2017 kevään ja kesän massaprotesteihin uudet mielenilmaukset päätetiin leimata teinien typeräksi hulinoinniksi voimakkaan propagandan avulla. Ei mennä tässä tarkempiin syihin siitä, miksi kyseinen taktiikka alun perin valittiin, sillä se on oikeastaan suhteellisen merkityksetön ja pinnallinen yksityiskohta. Korruptionvastaisten mielenosoitusten esittäminen julkisuudessa lapsellisena keskenkasvuisten hysteriana on kuitenkin mennyt läpi etenkin siksi, että mediassa on niin paljon vakuuttavan näköistä kuvamateriaalia. Se tehoaa kehen tahansa aikuiseen ihmiseen, eikä vahva halveksuva reaktio ole yllätys”, Škljarov sanoo.

”Halutun mediakuvan luomiseen käytettiin valtavasti resursseja. Suuren yleisön mieliin piti saada iskostettua, että mielenosoittajat ovat pelkkiä alaikäisiä koululaisia, joita taitava pillipiipari Navalnyi manipuloi mielensä mukaan. Voimakkaan vääristelyn lopputuloksena kävi kuten usein käy – valehtelija alkoi itsekin uskoa tarinoihinsa. Sen jälkeen hallinto yritti vielä siepata taikahuilun itselleen, minkä voi selvästi nähdä kaikesta ’nuorisopolitiikkaa’ koskevasta keskustelusta, joka ilmestyi kuin tyhjästä”, kuvailee Škljarov.

”Venäjällä lainsäätäjät muistavat lasten olemassaolon suunnilleen kerran vuodessa, yleensä silloin, kun tulee tarve kieltää jotakin”, kommentoi Potuptšik.

”Taustalla on usein jokin traaginen tapahtuma ja ajatellaan, että halutaan suojella lapsia nykyajan kauhistuttavilta vaaroilta. Niinpä kirjoitetaan mediahuomion ja metelin saattelemana kovassa kiireessä uusia lakeja, jotka ovat susia jo syntyessään. Seurauksena vankiloissa istuu tavallisia ihmisiä tuomittuina internet-meemeistä. Lainsäädännön kehittäminen vaatisi pitkäjänteistä ja analyyttistä työtä, jossa keskeinen huomio olisi lakien soveltamisessa. Nyt keskitytään paikkailemaan aukkoja, joita ei todellisuudessa ole edes olemassa”, täydentää Potuptšik.

Arvokamppailu

Politiikkaa ja kulttuuria koskeva taistelu liittyy vahvasti arvoihin. Asiantuntijat arvioivat, että sukupolvien näkemyserot ovat tällä hetkellä suurempia kuin pitkään aikaan. On hyvin luonnollista, että nuoret ja vanhempi ikäpolvi elävät eri maailmoissa, mutta nykytilanne eroaa paljon esimerkiksi neuvostoajasta, jolloin yhteinen ideologia toimi sillanrakentajana. Tietolähteitä oli silloin tasan yksi. Nykyajan moninaiset vaihtoehdot sen sijaan luovat ympäristön, jossa yritys tarjota yhtä ”oikeaa” toimintamallia herättää parhaimmillaan huvittuneisuutta ja pahimmillaan molemminpuolista katkeraa vihaa.

”Valta ei ole onnistunut syöttämään nuorille uusia ideoitaan. Ylipäätään ajatus ’nuorisoideologiasta’, joka toimisi täysin eristyksissä muusta yhteiskunnasta, on utopistinen. Toimivan nuorisoideologian pitäisi rakentua valtiollisen ideologian varaan, mutta Venäjän nykyisen poliittisen järjestelmän merkittävin tunnuspiirre on se, ettei sillä ole ideologiaa”, selittää Škljarov.

Nuorten ei kuitenkaan voi antaa seurustella keskenään omin päin, se voisi olla vaarallista. Niinpä kuvaan astuvat vanhat tutut keinot. Jekaterinburgissa koululaisten tarkkuus­ammunnan kisoissa maaliksi asetettiin ”kansanvihollisen” kuva. Hieman aiemmin samassa kaupungissa kansalliskaarti pyysi koululaisia panttivangin rooliin yhteisharjoituksissa. Nižni Tagilissa pikkupoika sammutti Ikuisen tulen lumipallolla, minkä johdosta alueen johtaja aloitti kouluissa isänmaallisuuskasvatuksen massakampanjan. Pietarissa oppilaita opetetaan kirjoittamaan kirje ”rintamalla taistelevalle isälle”.

Siellä, minne valtion isänmaallisuuskasvatus ei ulotu, hallitsee kirkko. Sen peruspilareita ovat perinteinen käsitys perhe-elämästä sekä avioliiton ulkopuolisten suhteiden kieltäminen.

Duuman perhe-, nais- ja lapsiasioiden komitean puheenjohtaja Tamara Pletneva on tehnyt aloitteen seuranhakusivustojen kieltämisestä, koska ne eivät sovi hänen henkilökohtaiseen elämänkatsomukseensa.

”Myös me aikanamme tutustuimme eri tavoin, junassa tai bussissa, kadulla ja tansseissa, mutta ei se tarkoittanut, että olisi heti pitänyt mennä naimisiin”, perustelee Pletneva.

”Seurusteltiin, oli yhteisymmärrys, käytiin kosioreissuilla, esittäydyttiin vanhemmille ja vasta sitten mentiin naimisiin. Oli tärkeää tehdä suhteesta virallinen. Mitä vikaa siinä on? Jos sovitaan yhteen, niin miksipäs ei?”

”Olen sitä mieltä, että nykypäivän nuorten naisten pitää olla tässä asiassa järkeviä, hehän ovat tulevia äitejä. Nuoret miehet suhtautuvat tähän asiaan huolettomasti, se on heille yksinkertaisempaa: vietetään yksi yö yhdessä ja häivytään. Tyttö sen sijaan jää vastaamaan seurauksista”, Pletneva selventää.

Ja moni asia tuleekin selväksi: vallan mielestä asioiden kuuluu olla kuten ennenkin. Jos jotakin on eri tavalla, se on automaattisesti huono asia.

Keskusteluyhteyden rakentaminen

Kaikesta edellä kerrotusta huolimatta ei voida sanoa, etteikö valta lainkaan yrittäisi tehdä yhteistyötä nuorten kanssa tai pyrkisi edes hiukan ymmärtämään heidän ajatusmaailmaansa.

”Presidentinhallinto pyrkii luomaan nuorille uusia mahdollisuuksia vuorovaikutukseen ja sosiaaliseen nousuun. Näitä ovat esimerkiksi kilpailujen kokonaisuus noudattaen jo aikaisemmin lanseerattua teemaa ’Venäjä – mahdollisuuksien maa’, tiedekeskus Sirius, alueelliset teknologiapuistot sekä Kvantorium-keksimiskeskukset”, kertoo Kristina Potuptšik.

Hän myöntää kuitenkin, että ”lakialoitteiden kohdalla keikutaan edelleen hyvin kaltevalla pinnalla, ja lakeja on säädetty hetken mielijohteesta harkitsematta kunnolla loppuun saakka, joten ne eivät tosielämässä toimi lainkaan sillä tavalla kuin lainsäätäjät toivoivat”. Tästä on luonnollisesti haittaa myös täysin hyväksyttävälle toiminnalle.

”Sortaminen on helpompaa kuin sovittelu ja siksi maahan saadaan Arhangelskin mainitseman dialogin sijaan koko ajan lisää ’politrukkeja’. Poliittiset ohjaajat tuntuvat onnistuvan työssään sen verran hyvin, etteivät nuoret ole alkaneet hylkiä heitä kovin voimakkaasti”, sanoo Grigori Judin.

”Vallalla ei ole yhteistä kieltä nuorten kanssa ja juuri siitä syystä kuulemme outoja tarinoita duuman edustajia konsultoivista bloggaajista, joita tutkitaan kuin outoja eläimiä eläintarhassa. Me ei tiedetä tästä elikosta mitään, joten otetaanpa se tänne näytille ja katsotaan vähän lähemmin. Voidaan sen jälkeen päättää, mitä sen kanssa tehdään”, Judin heittää ironisesti.

”Viranomaiset ja kapinoiva nuoriso eivät tule löytämään yhteistä säveltä ilman sopivaa yhteiskunnallista välittäjää”, sanoo Aleksandr Verhovski.

”Toimiva keskusteluyhteys voidaan kyllä rakentaa, jos löydetään sopiva välittäjä. Tarvitaan jokin yhteiskunnallinen instituutio edesauttamaan dialogia. Silloin kaikki radikalisoitumiseen viittaava kehitys voidaan pysäyttää.”

Yksi mahdollinen sovinnon väline voisi olla itse kiistakapula eli musiikki. Sen esittäjät pitäisi vain ensin vapauttaa käsiraudoista, jotta he voivat tarttua mikkiin.

NG 134/2018

Suom. Marjo Mustonen

Kamerunin kielisota
Kiistanalaiset kumiluodit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *