Rojava kompromissin ja utopian välissä

MIREILLE COURT JA CHRIS DEN HOND

Kurdien naisten suojeluyksikön (YPJ) taistelijoita Raqqan hyökkäyksen 2016–2017 aikana.
Akren pakolaisleiri Rojavassa.
Kuva: Levi Clancy.

Ain Issa, pieni pölyn peittämä taajama Kobanen ja Raqqan välissä, on Pohjois-Syyrian demokraattisen federaation uusi hallinnollinen pääkaupunki.1 Ilham Ahmed on ottamassa meitä vastaan. Tämä Af­rinista kotoisin oleva kurdinainen johtaa Syyrian demokraattisen neuvoston (SDC) toimeenpanevaa elintä. SDC on maan pohjoisosaa hallitsevien Syyrian demokraattisten voimien (SDF) poliittinen siipi.

Heti alkuunsa vastaanottajamme täsmentää kurdien ja arabien liittoumaa ajavan autonomiaprojektin tavoitteen: ”Vaadimme, että tulevaisuudessa Syyria koostuu autonomisista alueista. Haluamme uuden perustuslain, johon desentralisaatio on kirjattu.”

Ilham Ahmed johti kesällä 2018 valtuuskuntaa, joka aloitti neuvottelut Bashar al-Assadin hallinnon kanssa.

Ensimmäinen virallinen neuvottelukosketus oli tapahtunut Tabqassa, jossa Eufratin padon vesivoimalaitos tarvitsi nopeita korjaustoimia. Vain Syyrian hallinnolla oli mahdollisuus toimittaa varaosia ja teknikoita korjaamaan vaurioituneita sulkuluukkuja. Vaikka tekninen yhteistyö saattaa osapuolten välillä sujua, poliittinen yhteisymmärrys ei tällä hetkellä vaikuta todennäköiseltä.

”Olemme huomanneet kuunnellessamme hallinnon julistuksia, että neuvottelut olivat pelkkää taktiikkaa. He eivät tosissaan aikoneet saada edistystä aikaan.”

Ahmed perustelee kantaansa Istanbuliin asettuneen syyrialaisopposition puuttumisella neuvotteluista.

”Me olemme todellinen oppositio. Suurin osa aseryhmistä kentällä on ääriaineksia, joita Turkki tukee. Pyrkiminen sopimukseen jihadistien ja muiden radikaalien kanssa merkitsisi meille itsemurhaa.”

Neuvottelut jäissä

SDC:n neuvottelijat olivat lähteneet Damaskokseen ilman ennakkoehtoja. ­Kamishlista, koillis-Syyriasta, kotoisin oleva arabi Hikmet Habib, valtuuskunnan jäsen ja toimeenpanevan elimen varapuheenjohtaja, jatkaa: ”Me emme käytä suuria sloganeja kuten ,vaadimme Bashar al-Assadin syrjäyttämistä,. Tämä ei ole olennaista. Tärkeintä on muuttaa perustuslakia ja Syyrian poliittisen järjestelmän perustaa. Täällä on valtava demokratiavaje. Päätökset tehdään Damaskoksessa ja järjestelmää johtaa muutama maata hallitseva suku.”

Al-Assadin viestit puolestaan sahaavat laidasta laitaan. Hän vannoi joulukuussa 2017 valtaavansa takaisin viimeisenkin Syyrian maapalan ja syytti kurdeja pettureiksi. Toukokuussa 2018 hän kuitenkin julisti televisiossa, että ovi on auki dialogille Syyrian demokraattisten voimien (SDF) kanssa. Samaan hengenvetoon hän lisäsi kuitenkin, että koillis-Syyriaan perustetut instituutiot olivat vain ”tilapäisiä rakenteita”.

Vuoden 2018 lopussa neuvottelut Damaskoksen ja SDC:n välillä ovat jäissä, kunnes tilanne Idlibissä selkiintyy. Siellä hallinnon odotetaan ennemmin tai myöhemmin valtaavan kaupungin jihadisteilta.

Kansan suojeluyksiköt (YPG) ja Naisten suojeluyksiköt (YPJ) valtasivat Kobanen takaisin vuonna 2015 Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) avustamina. Kurdit eivät silloin julistaneet Kurdistanin itsenäisyyttä, vaan perustivat kommunalismille pohjautuvan demokraattisen federaation asettamatta kyseenalaisiksi vallitsevia aluerajoja.2 Turkmeeni-, arabi- ja muut yhteisöt tunsivat silloin suurta epäluuloa kurdeja kohtaan. Ne pelkäsivät, että voitettuaan Isisin kurdit kostaisivat niille Damaskoksen sortotoimet.

Habib jatkaa: ”Kurdit ovat saaneet kärsiä paljon Baath-puolueen harjoittamasta yhtenäistämispolitiikasta. Heti kun SDF oli vapauttanut Isisin hallussa olevat alueet, aloimme ponnistella kovasti luottamuksen palauttamiseksi perustamalla sovintokomiteoita ja paikallisneuvostoja, joissa kaikki ovat edustettuina. Tällä hetkellä voidaan sanoa että 60 prosenttia ­SDF:sta tulee arabiheimoista.”

Viimeisten arvioiden mukaan Syyrian demokraattisissa voimissa taistelee 40 000 miestä ja naista. Vuoteen 2017 asti Rojava koostui kolmesta kurdienemmistöisestä kantonista, jotka olivat Afrin, Kobane ja Cizire. Kun Raqqa oli vallattu lokakuussa 2017 ja Afrin menetetty maaliskuussa 2018, autonomisessa federaatiossa oli vähemmän kurdeja kuin arabeja, mikä korosti vankan liiton vaatimusta näiden kahden kansan välillä. Ciziren kantonin pääkaupungin Kamishlin outo ilmapiiri kuvastaa hyvin tilanteen monisäikeisyyttä: siellä on kokonaisia kaupunginosia edelleen maan hallinnon kontrollissa.

Syyrian kristityistä osa kannattaa Damaskosta, osa on liittynyt autonomisen hallinnon projektiin. Elizabeth Gawryie, joka toimii Syyrian kristittyjen autonomisessa hallinnossa ja on jäsenenä neuvotteluvaltuuskunnassa, ottaa meidät vastaan yhdistystoiminnan tiloissa.

Hän nostaa esille kysymyksen resurssien jaosta, lähinnä öljyvaroista, jotka sijaitsevat pääosin autonomisen federaation hallinnoimilla alueilla.

”Syyria on rikas maa. Tulevissa neuvotteluissa resurssien jako on otettava käsittelyyn. Olemme ehdottaneet Damaskokselle kahdenkeskisiä komiteoita, jotka käsittelisivät julkisia palveluja, terveydenhoitoa ja taloutta.”

Koulujen kieli

Autonomisen hallinnon on kohdattava vaikeudet myös koulutuksessa. Yksi sen tavoitteista on ollut kolmikielinen (arabia, kurdi, aramea) opetusohjelma uusine peda­gogisine sisältöineen ei-luonnontieteellisissä oppiaineissa.

”Meillä ei ole ongelmia tieteellisissä opetusohjelmissa, ne ovat yleismaailmallisia”, kertoo opettaja Musim Nebo.

”Sen sijaan meillä on paljonkin ongelmia sellaisissa aineissa kuin historia, sosiologia ja maantiede, jotka ovat täysin arabikeskeisiä.”

Vuoden 2018 elokuun lopussa muutama kymmen arameankielistä osoitti mieltään Kamishlissa uutta opetusohjelmaa vastaan huutaen iskulauseita al-Assadin kunniaksi. He syyttivät autonomista hallintoa kahdesta asiasta: siitä, että arameankielisiä luokkia oli lakkautettu julkisissa kouluissa ja siitä, että autonomisen hallinnon alaisten koulujen todistukset eivät päteneet muualla Syyriassa eivätkä ulkomailla.

Hallinto puolustautui huomauttamalla, että useimmat arameankieliset lapset käyvät yksityiskoulua, minkä takia luokille ei ollut tarvetta. Eräät kirkon hallinnoimat koulut oli suljettu, koska ne olivat kieltäytyneet noudattamasta uutta opetusohjelmaa. Lopulta päästiin sopimukseen, jonka mukaan kaksi ensimmäistä luokka-astetta noudatti uutta opetusohjelmaa ja seuraavat luokat vanhaa Damaskoksen ohjelmaa, mikä takasi todistusten yleisen pätevyyden.

Kobanessa osallistumme kunnalliseen kokoukseen, jossa kaupunginosan asukkaat käsittelevät arjen kiireellisimpiä ongelmia.

Yksi asukkaista, Hevi Zora, syyttää kaksinaismoraalista niitä, jotka eivät epäröi lähettää lapsiaan kouluihin Rojavan ulkopuolelle:

”Miksi jotkut rikkaat, jopa autonomisen hallinnon palveluksessa olevat, lähettävät lapsensa arabikouluihin Latakiaan, Aleppoon ja Damaskokseen, kun muut opiskelevat täällä kurdiksi?”

Viikkoa myöhemmin tuli määräys rangaista jokaista virkamiestä, joka lähettää lapsensa Damaskoksen hallinnon kouluun.

Yhteisymmärrys eri yhteisöjen välillä tuntuu kuitenkin paranevan, ja uudet instituutiot toimivat. Kamishlissa lakiasäätävän neuvoston toinen puheenjohtaja Hakem Khalo selittää:

”Tämä on Cizeren kantoni, valtiolta ei ole herunut tänne mitään. Keskushallinto ei ole koskaan ottanut muita etnisiä tai uskonnollisia yhteisöjä huomioon. Nyt Syyrian hallinto kuvittelee turhaan voivansa palata tilanteeseen ennen vuoden 2011 vallankumousta, koska monet arabit ovat mukana autonomisen hallinnon toiminnassa. Heitä on kansalaisneuvostoissa Raqqassa, Tabqassa, Manbijissa ja Deir ez-Zorissa. He huomaavat voivansa hoitaa yhteisönsä asioita paljon paremmin kuin ennen.”

Pienessä Tell Abyadin kaupungissa lähellä Turkin rajaa jännitteet ovat aistittavissa. Isis, jonka Syyrian demokraattiset voimat on ajanut kaupungista, piti siellä yllä yhteiskuntaansa. Turkki liittolaisineen hyökkäilee jatkuvasti. Lisäksi kaupunkia painaa menneisyyden taakka, sillä se oli yksi niistä alueista, joille Baath-hallinto sijoitti arabiväestöä 1960-luvulla vieden kurdeilta heidän maitaan.

Reshad Kurdo, jonka perheeltä vietiin omaisuus, väittää, että kurdit sanoutuvat tiukasti irti kostohenkisyydestä.

”Kun SDF valtasi Tell Abyadin Isisiltä, emme karkottaneet ketään. Emme ottaneet takaisin haltuumme arabien meiltä 50 vuotta sitten viemiä maita. Odotamme poliittista ratkaisua.”

Haastattelemamme autokorjaamon pitäjä sen sijaan pysyy epäilevänä:

”Vaikka rakentaisimme tänne paratiisin, arabit eivät luottaisi meihin. He ajattelevat, että kurdit haluavat hallita heitä. Me taas pelkäämme, että Turkki tekee täällä saman kuin Afrinissa.”

Afrinin menetys aiheutti shokin

Joka kerta kun lausumme Afrinin nimen, ihmisillä on kyyneleet silmissä. Kantonin valtaus on koettu todellisena traumana. Tammikuussa 2018 käytyjen neuvottelujen jälkeen Venäjä antoi Turkin hyökätä Afriniin. Yhdysvaltojen johtama liittouma sulki silmänsä, ja samoja kurdeja, jotka olivat ajaneet Isisin Kobanesta ja ­Raqqasta ja pelastaneet jesidit Isisiltä Sinjarissa, kaatui joukoittain ”kansainvälisen yhteisön” kylmän katseen alla.

Afriniin on mahdotonta päästä. Meidän on jäätävä Manbijiin, Rojavan läntisimpään kaupunkiin, jonka puolustuksesta vastaa paikallinen sotilasneuvosto. Kaupungissa yhteiselo eri yhteisöjen välillä on esimerkillistä.

Monet todistavat kurdien kokemista väkivaltaisuuksista Afrinin menetyksen jälkeen. Heinäkuussa 2018 julkaistussa raportissa Human Rights Watch syyttää Turkin tukeman Vapaan Syyrian armeijan joukko-osastoja kurdien omaisuuden ryöstelystä, tuhoamisesta ja varastamisesta Afrinin kantonissa. Taistelijoita perheineen oli sijoitettu taloihin tarjoamatta korvausta niiden omistajille.3 Järjestö odottaa yhä Turkilta lupaa saada jatkaa tutkimuksiaan paikan päällä.

Tällä hetkellä Syyriassa vallitsee ristiriitaisten liittosuhteiden sekasotku. Afrinin kurdeja Eufratin länsipuolella suojeli Venäjä, joka sitten hylkäsi heidät. Kurdeja Eufratin itäpuolella ja Manbijissa suojelevat Yhdysvaltojen johtama liittouma ja Ranska. Mutta kuinka kauan?

Kentällä ihmiset pitävät välttämättömänä kansainvälisen liittouman ilmatukea, jota ilman Turkin ja Syyrian armeijoilla tuskin olisi vaikeuksia murskata heiveröistä demokraattista federaatiota, mutta mihin se johtaisi? Lähdemme hakemaan vastausta PKK:lta, ”Syyrian kurdi­pelin johtajalta”, jota Turkki pitää päävihollisenaan.

Ylitämme Tigrisin ja saman tien Syyrian ja Irakin rajan pienellä veneellä. Jatkamme halki Pohjois-Irakin Kandiliin, jonka vuorilla PKK:n joukot sijaitsevat. Tapaamme siellä Riza Altunin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun PKK:n johtohenkilö puhuu journalisteille sen jälkeen, kun Turkki elokuussa 2018 surmasi ohjuksella PKK:n komentajan Mam Zeki Sengalin. Koko haastattelun ajan drooni pörisee näkymättömissä yllämme.

Puitten lehvistöjen suojassa Altun on kylmän rauhallinen.

”Tällä hetkellä ristiriitaisuuksia on joka suunnalla. Alun perin yhdysvaltalaisilla ei ollut strategista aikomusta suojella federaatiota. Kurdit ovat täysin tietoisia siitä, että Yhdysvallat on imperialistinen valtio, mutta meidän on pidettävä yllä tätä paradoksaalista suhdetta. Kyse on eloonjäämisestämme.”

Hänen mukaansa liiton haurautta kuvaa se, että Yhdysvallat laittoi hiljattain PKK:n johtajia tappolistalle. Suurvaltojen valtapeli ja vastakkaisuudet jylläävät täysillä Syyriassa.

1 Ks. ”Une utopie ou coeur du chaos syrien”, LMD 9/2017

2 Kurdien kommunalistisesta ajattelusta, ks. Benjamin Fernandez, ”Murray Boochin, écologie ou barbarie”, LMD 7/2016

3 ”Syria: Turkey-backed groups seizing property”, Human Rights Watch, 14.6.2018.

LMD 12/2018

Suom. Heikki Jäntti

Kiinnostava juttu, eikö vain?

Le Monde diplomatique:
reportaaseja ja analyyseja kaikkialta maailmasta.
Tilaa Diplo printtinä ja diginä täältä!

Vapaakaupan vahingoittamat
Saarto saa Qatarin liikkeelle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *