Dohan futuristista arkkitehtuuria. Kuva: Mohamod Fasil

Saarto saa Qatarin liikkeelle

ANGÉLIQUE MOUNIER-KUHN

Qatar suljettiin Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvoston ulkopuolelle yli vuosi sitten, mutta se ei ole tehnyt mitään myönnytyksiä naapuriensa vaatimuksille vaan jatkaa taistelua kansainvälisestä vaikutusvallasta. Dohan viralliset tahot väittävät, että saarto lisää kansan yksimielisyyttä ja rohkaisee maata monipuolistamaan talouttaan. Rakenteellinen epätasapaino ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään.

Qatarin kansalliseläin, joka on myös Qatar Airwaysin logossa. Kuva: Charles J Sharp
Qatarin johtajan Tamim bin Hamad al-Thanin kuvia näkee kaikkialla Qatarissa.
Kuva: Shutterstock
Dohan perinteinen ostospaikka. Kuva: Ari Turunen

Dohan rantaviivaa reunustava kimaltelevan turkoosi vesi on rauhallista kuin öljy. Hehkuva kuumuus ja sokaiseva valo pitävät Qatarin pääkaupunkia vankinaan ja rajoittavat sosiaalisen elämän ilmastoituihin tiloihin. Satamassa dhowien purjeet riippuvat hervottomina: ne eivät ole viikkokausiin nähneet ensimmäistäkään turistia. Ennen näitä perinteisiä puisia purjealuksia käytettiin kalastamiseen ja kauppatavaran kuljettamiseen. Ne ovat yksi harvoista nostalgisista myönnytyksistä raivokkaalle uudistusinnolle, joka valtasi kaupungin 1990-luvun puolivälissä. Siitä lähtien modernisointi on piirtänyt kaupungin horisonttia betonilla ja kerrostaloilla. Kaupunki onkin asukkaidensa ylpeys.

Tummanpunaisen ja valkoisen väriset liput liehuvat laivoissa, jotka keinahtelevat laiskasti, mutta se johtaa harhaan. Persianlahden vesi nimittäin kiehuu ja sen höyry on täynnä turvattomuutta.1 Alueen valtasi ennennäkemätön kuohunta sen jälkeen, kun kolme naapurimaata, Saudi-­Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Bahrain, sulkivat pinta-alaltaan pienen Qatarin pois Persianlahden arabimaiden yhteistyöneuvostosta. 5. kesäkuuta 2017 tämä nelikko julisti muutaman satunnaisen liittolaisen tuella katkaisevansa diplomaattiset ja taloudelliset suhteet Qatariin.

Saudi-Arabia sulki saman tien rajansa – ainoan, joka yhdistää Qatarin Arabian niemimaan mannermaahan. Sen jälkeen muutama saudi on elätellyt ajatusta kaivaa maiden väliin 60 kilometrin mittainen ja kaksisataa metriä leveä kanava, jotta emiirikunta joutuisi entistä pahemmin eristyksiin. Mutta koska Saudi-Arabia ei ole vahvistanut suunnitelmaa virallisesti, toistaiseksi pyrkimys tuntuu pelkältä kuvajaiselta, jota Qatar kieltäytyy ottamasta vakavasti.

Saarto tuli yllätyksenä

Erilaisia kiistoja, jotka ennakoivat kriisiä, oli kasaantunut jo vuosien ajan. Kiistoja ruokki saudien lisääntyvä vihamielisyys vapautunutta ja kaasun ansiosta valtavan rikasta rannikkovaltiota kohtaan.2 Qatarin äkillisestä karanteenista ilmoitettiin kesken ramadanin, ja se yllätti Qatarin, jonka arabinaapurit aloittivat osittaisen saarron sulkemalla meri- ja ilmatilansa maan laivoilta ja lentokoneilta.

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan levottomat ekspatriaatit ja saarron kohteeksi joutuneesta maasta lähtijät nostivat lähes 40 miljardia dollaria paikallisista pankeista. Supermarketit ostettiin typötyhjiksi ennen kuin saatiin aikaan ilmasilta Eurooppaan, Iraniin ja Intian niemimaan maihin. Siihen asti suuri osa tuontitavarasta, erityisesti tuoretuotteet ja rakennustarvikkeet, oli tullut Yhdistyneistä arabiemiirikunnista tai Saudi-Arabiasta tai niiden läpi.

Associated Press paljasti 22. kesäkuuta 2017, että saarron poistamisella on kolmetoista ehtoa. Jotkin vaatimuksista ovat tavanomaisia: emiirikunnan täytyy lakata sekaantumasta muiden yhteistyöneuvostoon kuuluvien maiden sisäisiin asioihin, lopettaa tukensa ”terroristijärjestöille”, muun muassa muslimiveljeskunnalle, sulkea televisiokanava Al-Jazeera ja ennen kaikkea kääntää selkänsä Iranille.

”Iran? Se on uhkaava naapuri kaltaisellemme pienelle maalle. Emme aio ryhtyä sen parhaaksi ystäväksi, ja maillamme on erimielisyyksiä. Meillä ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla korrektisti toimeen sen kanssa”, vastaa muuan turvallisuusvastaava Dohasta.3

Muut pyynnöistä ovat röyhkeämpiä: emiirikunnan tulee alistua naapuriensa vuotuiseen tarkistukseen ja ”maksaa korvauksia [– –] ihmishenkien menetyksistä ja taloudellisista tappioista, jotka [sen] hiljattainen politiikka on aiheuttanut”. Sillä oli kymmenen päivää aikaa täyttää kaikki vaatimukset.

Kului yli vuosi ja vastakkainasettelu vakiintui. Kuwait yritti toimia välittäjänä yhteistyöneuvoston sisällä, mutta se ei johtanut tuloksiin: vuonna 1981 Iranin islamilaisen tasavallan vastapainoksi perustetulle alueelliselle järjestölle se oli taas yksi epäonnistuminen. Washingtonissa piti kuukausien ajan järjestää neuvottelut, mutta ne kompastuivat Yhdysvaltojen hallinnon sisäisiin riitoihin, ja – Dohassa väitetään – Yhdistyneiden arabiemiirikuntien tärkeimmän emiirikunnan Abu Dhabin haluttomuuteen. ”Terrorisminvastainen nelikko”, kuten se itseään kutsuu, pitää tiukasti kiinni vaatimuksistaan.

”Vaatimukset ovat epärealistisia”, vastaa Qatar, jonka näkökulmasta niiden ainoana päämääränä on alistaa se samalla tavalla kuin Bahrain. Eräiltä Dohan kyynikoilta Bahrain onkin saanut lempinimekseen ”retweet country”, koska sillä on niin kiire twiitata eteenpäin Saudi-Arabian Qatar-vastaisia viestejä.

”Vaatimuksissa ei oteta huomioon, että suvereenia valtiota ei voi ottaa panttivangiksi. Lisäksi ne on muotoiltu niin, ettei neuvotteluille jää mitään tilaa. [– –] Aiomme jatkaa politiikassa omalla linjallamme oman tilannearviomme perusteella”, Qatarin ulkoministeri Mohammed Bin Abdulrahman al-Thani korosti ranskankielisille journalisteille toukokuun lopussa.4

Qatar on sotajalalla. Sodassa ei ole tappavia yhteenottoja, mutta emiirikunta taistelee silti kaikilla rintamilla: taloudessa, diplomatiassa, maanpuolustuksessa, viestimissä ja jopa oikeudellisesti, sillä Qatar on päättänyt vedota kansainvälisiin instansseihin (Maailman kauppajärjestö, kansainvälinen tuomioistuin) saarron vuoksi. Kylmällä sodalla on uhrinsa: tuhannet perheet on jaettu rajan eri puolille ja kaksoiskansalaiset ovat jääneet jumiin sinne, missä ovat. Ja vaikka kukaan ei tiedä, miten Persianlahti selviytyy tilanteesta, sodassa on jo yksi voittaja: asevientimaiden, ennen kaikkea Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan, aseteollisuus.

”Koko kysymys kuuluu, onko saarto Qatarille mahdollisuus vai este”, sanoo muuan lähettiläs Dohassa. Jos qatarilaisia itseään on uskominen, asia ymmärretään kansallisen yhtenäisyyden tasolla: ”Niin oudolta kuin se saattaa tuntuakin, saarto on tehnyt meistä entistä voimakkaampia”, sanoo entinen informaatio- ja viestintäteknologiaministeri Hessa al-Jaber, Majlis al-Šuran (parlamenttia vastaavan neuvoston) jäsen ja myös Volkswagenin hallintoneuvoston jäsen – Qatar on muuten Volkswagenin kolmanneksi suurin osakkeenomistaja.

”Kuwaitissa ei hätkähdetty Irakin valloituksen jälkeen [1990]. Täällä emiiri on onnistunut yhdistämään qatarilaiset ja ei-qatarilaiset. On kuin Hänen Korkeutensa puolesta olisi äänes­tetty kansanäänestyksellä”, hän jatkaa.

hyvät suhteet Iraniin ovat välttämättömät

Qatar rohkaisi innokkaasti erityisesti Tunisian ja Egyptin arabikapinoita, mutta maassa ei ole koskaan järjestetty vaaleja kuin kuntaneuvostoille, ja niissä ehdokkaiden täytyy esiintyä poliittisesti sitoutumattomina, sillä puolueet on emiirikunnassa kielletty. Vuodeksi 2013 suunniteltiin kyllä parlamenttivaaleja, mutta ne lykättiin sittemmin tietymättömiin.

Lykkäysten jälkeen emiiri Tamim Bin Hamad al-Thani lupasi ennen vuoden loppua saattaa voimaan lain, jonka nojalla järjestettäisiin ensimmäiset kansalliset vaalit. Niissä Majlis al-Šuraan valitaan kolmekymmentä jäsentä – viisitoista hän itse nimittää suoraan. Poliittisesta oppositiosta on vaikea löytää mitään jälkiä lukuun ottamatta muutamaa useimmiten Lontoossa asuvaa henkilöä. Runoilija Mohammed al-Ajami tuomitsi maansa kansalaisten hiljentämisen ja ylisti ”Tunisian kevättä” vuonna 2011, ja siitä hyvästä hän sai viettää neljä vuotta vankilassa ennen kuin hänet armahdettiin.

Emiiri oli 33-vuotias, kun hänestä tuli isänsä Hamad ibn Khalifa al-Thanin seuraaja vuonna 2013. Qatarilaiset pitävät Hamadia maan modernisaation luojana. Qatar on naapurinsa Saudi-Arabian tavoin wahhabiittinen vaikka ei olekaan uskonnollisesti yhtä tiukka. Emiiri Hamadin ansioksi lasketaan myös Qatarin tuominen kansainväliselle näyttämölle. Se on hedelmä ”piilodiplomatiasta”, joka pyrkii maksimoimaan liittolaisten määrän ja vimmastuttaa niin Saudi-Arabiaa kuin Abu Dhabiakin. Saarron myötä hänen sapluunan avulla maalattu muotokuvansa levisi spontaanisti lukuisiin julkisivuihin ja autoihin.

Ainakaan aineellisella tasolla qatarilaisilla ei juuri ole valittamisen aihetta: maailmanpankin mukaan vuonna bruttokansantuote (bkt) asukasta kohti ostovoimaan suhteutettuna oli vuonna 2017 edelleen maailman suurin, 128 378 dollaria, kaksi kertaa enemmän kuin Sveitsissä.

”Nuoruudessani”, muistelee al-Jaber, joka ei ole vielä kuuttakymmentäkään, ”meillä ei ollut sähköä, ravinto oli yksipuolista, oli vain yksi korkeakoulu. Ja yhtäkkiä elämämme muuttui.”

Öljyä löydettiin jo ennen toista maailmansotaa. Mutta vasta jättimäisen luonnonkaasutaskun löytäminen merestä vuonna 1971, kun maa itsenäistyi Britannian kruunusta, teki autiomaa-alueesta yltäkylläisen. North Domen kaasukentästä kaksi kolmasosaa sijaitsee Qatarin aluevesillä ja yksi kolmasosa Iranin. Sen yhteiskäyttö pakottaa nämä kaksi maata sydämellisiin suhteisiin.

Kaasun suurmittainen hyödyntäminen alkoi vasta kun emiiri Hamad syrjäytti isänsä vuonna 1995 ja teki riskaabeleja ja massiivisia investointeja yhteistyössä ExxonMobilin ja Totalin kanssa, ja vuonna 2006 Qatarista tuli maailman tärkein nesteytetyn maakaasun viejä – kaasu on keskeisin sen vientituotteista ja se tuottaa kolmanneksen maailmanmarkkinoiden kaasusta.

”2000-luvun alun ja kaasun kurssin kannalta ennätyksellisen vuoden 2013 välisenä aikana bkt:mme nousi 20:stä 200:aan miljardiin dollariin. Qatar on kaikesta velkaa emiiri Hamadin visiolle. Jos maallanne on maailman tärkein kaasuesiintymä ja rakennatte yhden suurimmista vientisatamista ja varustatte sen kaasulaivoilla, takaatte maanne itsenäisyyden”, selittää ihastuneena Khalid Al-Abdulkader, taloustieteilijä Qatarin yliopistosta.

Jos tuotanto pysyy nykyisellään eikä kaasuesiintymiä, jotka nyt ovat Venäjän ja Iranin esiintymien jälkeen maailman kolmanneksi suurimmat, löydetä lisää, emiirikunnalla on edessään yli sata vuotta vientiä. Vähän vähemmän, jos luonnonkaasun tuotantoa lisätään 77:stä 100:aan miljoonaan tonniin vuoteen 2023 mennessä, kuten maa suunnittelee.

”Eihän saarto voinut haitata Qataria mitenkään. Jo pelkät kaasutulot kattavat suuren osan budjetistamme”, jatkaa Al-Abdulkader. Pakotteista huolimatta ”ainoatakaan kaasu- tai öljykuljetuksistamme ei ole lykätty tai peruttu. Olemme kunnioittaneet sitoumuksiamme sataprosenttisesti. Mukaan luettuna sitoumuksemme Yhdistyneille arabiemiirikunnille, joiden sähköstä 40 prosenttia tuotetaan meidän kaasullamme. Pidämme kiinni luotettavasta maineestamme”, korostaa puolestaan valtionvarainministeriön alivaltiosihteeri Aziz Aluthman.

Lukuisat qatarilaiset vastuuhenkilöt korostavat tätä tietoa, joka paljastaa saarron paradoksaalisen luonteen, etenkin kun Yhdistyneet arabiemiirikunnat maksavat kaasustaan käteisellä ja aina ajallaan.

Pyyhittyään pois 7 miljardin dollarin alijäämän vuodelta 2017 valtionvarainministeriö ilmoitti ylijäämäisestä budjetista tälle vuodelle. Saarto ei ole rasittanut budjettia juuri enemmällä kuin miljardilla, vakuuttaa Aluthman. Moody’s-luottoluokituslaitos puolestaan arvioi julkisen tuen taloudelle kriisin kahden ensimmäisen kuukauden aikana lähes 40 miljardiksi dollariksi, kun otetaan huomioon, että tukea tarvittiin myös nostamaan finanssijärjestelmä uudelleen jaloilleen.

Tuontimaat ovat monipuolistuneet Turkkiin, Iraniin, Aasiaan ja Eurooppaan, ja kun osa tavaraliikenteestä siirrettiin dubailaisesta Jebel Alin satamasta Omanin satamiin, emiirikunta sai taas raitista ilmaa. Vielä parempaa: qatarilaiset vastuuhenkilöt toistelevat mielellään, että saarto nopeutti talouden monipuolistamista odottamattomalla tavalla.5

Yhdysvalloista on tuotu kaksikymmentätuhatta lehmää

Vuosikymmenen ajan kestäneissä rakennustöissä pystytettiin 7,4 miljardin dollarin hintainen Hamadin satama Dohan eteläpuolelle. Satamassa on kymmenen terminaalia, ja sisämarkkinoiden kapeudesta huolimatta se pitää jo itseään paikallisena jättiläisenä. Maa on maksanut 700 miljardia dollaria saavuttaakseen omavaraisuuden tuoreessa maidossa ja se tahtoo ulottaa omavaraisuuden kaikkiin maitotuotteisiin.

Kansallinen Baladna-yhtymä (”maamme”) pystytti alle vuodessa jättimäisen maatilan keskelle autiomaata: joulukuuhun mennessä sinne on hankittu kaksikymmentätuhatta lehmää suurimmaksi osaksi Yhdysvalloista, jättimäinen pyörivä lypsykone Irlannista, alankomaalainen johtaja, saudien nenän edestä pestattu irlantilainen työnjohtaja… Alueella, jolla lämpötila voi nousta viiteenkymmeneen asteeseen, energiaa syövä ilmastointi ja laadukkaan rehun tuominen käyvät kalliiksi. Baladna ei ole piitannut kuluista, ja kun maidon hinta on 1,60 euroa litralta, voidaan olettaa, että subventiot ovat olleet huomattavia.

”On se taloudellista tai ei, meidän täytyy olla omavaraisia. Se on elintärkeää”, sivaltaa Al-Abdulkader.

”Ennen pyrimme taloudelliseen integraatioon yhteistyöneuvoston kanssa ja toimme tavaraa naapurimaista. Nyt tuotamme Qatarissa kaiken mitä tahdomme täällä tuottaa.”

”Onhan se hienoa”, vastaa muuan pakistanilainen maahanmuuttaja, ”mutta qatarilaiset eivät ole mukana talouden toiminnassa; mehän ne pidämme talouden pyörät pyörimässä. Miten he muka pystyisivät mittaamaan talouden hidastumista? Sen jälkeen, kun Persianlahden ihmiset lakkasivat tulemasta tänne, taksit ajelevat tyhjillään, hotellit ovat autioita ja kauppakeskusten pikkuputiikit suljetaan. Katsokaa tuota kerrostaloa: nostokurki seisoo toimettomana, koska rakennusmateriaaleja ei ole.”

Vaikka paikallistoimijat ovat vaikeuksissa, makroekonomisella tasolla Qatar on ottanut saarron ”menestyksekkäästi vastaan”. Niin arvioi IMF:n toimikunta toukokuussa ja puhui ”huomattavista iskunvaimentimista ja terveestä makrotaloudellisesta politiikasta.” Huhtikuussa, houkutellakseen tuoretta käteistä, valtio jakoi 13 miljardin dollarin arvosta obligaatioita ulkomaille. Ne ylimerkittiin moneen kertaan, vaikka Saudi-Arabia yritti kuivattaa markkinat omalla annillaan kaksi päivää aiemmin.

”Ulkomaisten sijoittajien kiinnostus todistaa taloutemme puolustuskyvystä”, Aluthman onnittelee itseään.

Sujuuko kaikki siis Qatarissa kuin rasvattu maan loppumattomien luonnonvarojen ansiosta? Maa on niin rikas, että se on käyttänyt kymmeniä miljoonia dollareita – arviot vaihtelevat – jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin 2022. Jo pelkästään kilpailujen kahdeksan stadionin uudistaminen ja rakentaminen maksaa 14 miljardia dollaria, enemmän kuin Venäjän MM-­kisojen ennätysbudjetti (10 miljardia) vuonna 2018. Lisäksi Qatarilla on vastassaan kaksi toistuvaa syytöstä: kisaisännän valintaa koskevat korruptioepäilyt6 ja kymmenien tuhansien aasialaisten työolot rakennustyömailla.7

Viime vuosina erityisesti anglosaksinen lehdistö on puhunut kisojen siirtämisestä toiseen maahan, mutta se on erittäin epätodennäköistä. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on nimittäin toistuvasti sanonut, että se luottaa Qatariin. Mutta jos saarto jatkuu, puolestatoista miljoonasta kisoihin odotetusta kannattajasta ”kolmannes saattaa jättää tulematta, sillä ainakaan saudit, Yhdistyneiden arabiemiirikuntien asukkaat ja egyptiläiset eivät tule”, varoittaa muuan länsimainen diplomaatti. Hän lisää, että Qatar on erikoistunut konferenssien ja urheilukilpailujen järjestämiseen, ja se kärsii jo niiden puuttumisesta.

Toinen uhri on Qatar Airways, maan kansainvälisten loistopyrkimysten lipunkannattaja. Saarron ensimmäisinä päivinä yhtiön kaikki koneet saivat jäädä maahan. Nyt ne lentävät taas, ja kahdeksantoista lopetetun lentoreitin tilalle on avattu uusia. Mutta koska saarto on siirtänyt liikenteen Iranin ilmatilaan, se tuottaa ”huomattavia” tappioita, myöntää yhtiön johtaja mutta kieltäytyy paljastamasta lukuja.

Vaikutusvaltataistelu ja tuesta kilpaileminen

”Persianlahden lentoyhtiöiden taistelu on konflikti konfliktissa”, arvioi Brookings Doha Centerin tutkija Adel Abdel Ghafar. ”Poliittisten vaatimusten lisäksi saarto pyrkii ehkä taloudelliseen päämäärään: kuroa kiinni Qatar Airwaysin etumatka Yhdistyneistä arabiemiirikunnista tuleviin kilpailijoihinsa Etihad Airwaysiin ja Emiratesiin ja lisäksi Saudi-Arabian ja Bahrainin pienempiin yhtiöihin, Saudiaan ja Gulf Airiin”, kirjoitti hän vuonna 2017.8

Lentoyhtiöiden salakavala kilpailu tuntuu melkein pikkujutulta, kun sitä verrataan selkkauksiin viestinnän ja propagandan alueella. Persianlahden maiden välisessä vaikutusvaltataistelussa ja tuesta kilpailemisessa kaikki on sallittua. Uutisohjelmissa levitetty väärä tieto ja herjaukset täyttävät sosiaalisen median. Virkamiesten sähköposteja on hakkeroitu ja niiden sisältö levitetty viestimiin, jotta joku kriisin päähenkilöistä voitaisiin kompromettoida. Ei pidä unohtaa myöskään harhaanjohtavien verkkosivujen luomista tai pseudodokumenttien panemista verkkoon.

”Qatar on päättänyt, ettei se lähde harmaalle alueelle, kuten fake news -kampanjoihin”, sanoo hallituksen viestintäministeri Saif Bin Ahmed Al-Thani. ”Meillä ei ole mitään salattavaa, ja keskitymme mieluummin viestimiin.”

Lähettiläät, ministerit ja merkittävät virkamiehet saivat mediakoulutusta ennen kuin he antoivat yli viisisataa haastattelua, vakuuttaa hallinnon tiedottaja. Hän ei kerro kaikkea: Reutersin mukaan Qatarin lobbaamiskulut Yhdysvaltojen hallinnon suuntaan ovat kolminkertaistuneet vuosiin 2015–2016 verrattuna ja vakiintuneet lähes 25 miljardiin dollariin. Budjettia voi nyt verrata Riadin ja Abu Dhabin budjetteihin.

”Persianlahden maat sananmukaisesti tallovat toistensa päälle yrittäessään nousta Yhdysvaltojen parhaaksi ystäväksi”, toteaa muuan tarkkailija.

Yhdysvallat ei ole ainoa, jonka kanssa halutaan ystävystyä. Kriisin alkamisen jälkeen Qatarin diplomaattinen toiminta on levinnyt joka suuntaan. Qatarin virkamiehet, emiiri etunenässä, luopuvat perinteisestä puhtaan valkoisesta asustaan thawbista, vaihtavat sen tummaan pukuun ja käyvät tämän tästä Pariisissa, Lontoossa, Brysselissä, Berliinissä, Moskovassa ja Washingtonissa. Säännöllisesti heitä vastassa on kourallinen mielenosoittajia, joiden hallitus sanoo olevan Qatarin kilpailijoiden mobilisoimia.9

”Koko kriisi on pohjimmiltaan mustasukkaisuutta. Älkää epäröikö kirjoittaa näin”, sivaltaa virallinen syyttäjä Ali Bin Fetais Al-Marri.

”Mitä naapurimme voivat vastata omalle kansalleen nähdessään onnistumisemme? MM-kisat 2022 paljastavat heidän todelliset kasvonsa. He eivät yksinkertaisesti pysty tekemään sitä, mitä me qatarilaisten puolesta teemme.”

”Mitä pidempään kriisi jatkuu, sitä enemmän se maksaa saartomaille imagotasolla ja Qatarille taloudellisesti”, arvioi Mehran Kamrava, joka johtaa yhdysvaltalaisen Georgetownin yliopiston kansainvälisten ja alueellisten tutkimusten keskusta Qatarissa. ”Olisi siis kaikkien edun mukaista, että kriisi päättyisi.”

Ratkaisu näyttää kuitenkin olevan kaukana. ”Pelissä on liikaa testosteronia, kun Saudi-Arabialla on 33-vuotias johtaja [kruununprinssi Muhammad bin Salman], Qatarilla 38-vuotias ja Valkoisessa talossa on 72-vuotias lapsi. Kaikki näyttelevät tässä melodraamassa, joka voisi päättyä yhtä helposti kuin se alkoikin. Ongelma on, että olemme tekemisissä ennalta-arvaamattomien toimijoiden kanssa”, tykittää yksi haastatelluistamme nimettömyyden suojassa.

Kamravan mukaan on juututtu ”turvallisuusdilemmaan” – noidankehään, joka alkaa, kun yksi valtio ryhtyy toimiin turvallisuutensa lisäämiseksi: se lisää muiden maiden turvattomuuden tunnetta, joten nekin vuorostaan varustautuvat tunteakseen olonsa turvatummaksi. Yhteistyöneuvoston vihamielisten veljien kriisi pahentaa asevarustelun aivan suhteettomaksi, kun Lähi-idän kuohunta ja Trumpin hallinnon vaarallinen laskelmointi ovat kiristäneet sunnien ja šiiojen jännitteen huippuunsa.

Jälkeen jäämisen pelon lisäksi pakonomainen tuhlaus heijastaa halua ostaa suojelua aseita myyviltä valtioilta.

”Tarjoamalla yhä hienostuneempia aseita kriisin osapuolille nämä maat pahentavat alueen jo valmiiksi kaikkialla vaikuttavaa turvattomuutta. Ostamalla aseita yhä uusilta valtioilta Persianlahden maat vetävät yhä uusia osapuolia mukaan kriisiin”, korostaa Kamrava.

Qatarin strategia pyrkii vapauttamaan sen liiallisesta riippuvuudesta Yhdysvaltoihin, jonka yli kymmenentuhannen miehen tukikohta Al-Udeidissa Dohan kaakkoispuolella on Lähi-idän tärkein. Vaikka turkkilaissotilaiden tuominen alueelle vuonna 2014 solmitun puolustussopimuksen nojalla on edelleen vain symbolista, kriisi on nopeuttanut sitä, ja vuoteen 2020 mennessä turkkilaisjoukkojen määrän pitäisi nousta kahteentuhanteen mieheen.

Asemyyjien luettelo huimaa

Uudempia tietoja ei ole, mutta Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti (Sipri) arvioi, että vuosina 2013–2017 aseiden vienti Qatariin on lisääntynyt 166 prosenttia verrattuna jaksoon 2008–2012. Saudi-Arabiassa aseostot lisääntyivät 225 prosenttia, ja siitä onkin tullut maailman tärkein aseiden ostaja.

”Turvallisuutemme on ensisijaista. Mielestäni jokaisesta Qatariin tulleesta dollarista puolet tulisi investoida maanpuolustukseen”, korostaa Al-Abdulkader. Kriisin alun jälkeen ei ole kulunut kuukauttakaan, ettei olisi puhuttu meneillään olevista neuvotteluista tai Dohan ostoista. Ranska, Britannia, Yhdysvallat, Saksa, Venäjä, Italia, Kiina, Norja – mahdollisten asemyyjien luettelo on huimaava.

Qatarin aseistuksen sanotaan jo pitkälti ylittävän sen joukkojen kapasiteetin, jonka Al-Jazeera arvioi kahdeksitoistatuhanneksi sotilaaksi. Korkeampia upseereja lukuun ottamatta he ovat ennen kaikkea ulkomaalaisia, pakistanilaisia, jemeniläisiä tai sudanilaisia. Jos puhutaan pelkästään sotilaslentokoneista, vuonna 2017 Doha osti kahdeksankymmentä Eurofighter Typhoonia, kolmekymmentäkuusi F-15-konetta ja kaksitoista Rafalea vuonna 2016 hankittujen kahdenkymmenenkuuden lisäksi.

”Aseostot perustuvat toki poliittisiin päätöksiin, mutta ne ovat välttämättömiä myös pelotteena”, korostaa Majed Mohammed Al-Ansari, poliittisen sosiologian professori Qatarin yliopistosta. Hän viittaa Singaporen ”myrkytetyn katkaravun strategiaan”:

”Saari voitaisiin valloittaa päivässä, mutta hintana valloittajille olisi vuosikymmenen kestävä myrkytys. Aseistuksemme tulee tehdä kaikki miehityspyrkimykset yrittäjilleen niin tuhoisiksi kuin mahdollista.”

Hänen mukaansa viime vuoden uhka saudien tai emiirikuntien hyökkäyksestä Qatariin on ohi. Yhdysvaltojen ote Persianlahdesta ja kaasun ja öljyn tapaisten elintärkeiden luonnonvarojen käyttöä koskevat intressit ovat edelleen vahvoja suojia estämään naapurikiista, joka on ilahduttanut asekauppiaita vaikkei olekaan muuttunut todelliseksi sodaksi. Jännitteet ovat kuitenkin niin voimakkaita, että Dohassa kukaan ei tunne olevansa turvassa ennennäkemättömältä tornadolta, joka voi viedä koko Persianlahden veden mukanaan.

LMD 11/2018

Suom. Tapani Kilpeläinen

Rojava kompromissin ja utopian välissä
Kansalaisten määrä on herkkä aihe

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *