Kuva: Sonja Sidoroff

Vapaakaupan vahingoittamat

LORI WALLACH

Uusi USMCA-kauppasopimus Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan välillä rajoittaa tuomioistuimia, jotka ratkovat yritysten ja valtioiden välisiä asioita, ja saattaa parantaa palkkoja Meksikossa. Se on parempi malli tulevaisuudelle kuin edeltäjänsä Nafta.

KUN NAFTA-SOPIMUKSEN uudelleenneuvoteltu teksti julkaistiin 13 kuukautta kestäneiden neuvottelujen jälkeen1, ei ollut yllätys, etteivät Yhdysvallat, Kanada ja Meksiko olleet tuottaneet mullistavia uudistuksia alkuperäiseen sopimukseen, joka ajoi ennemminkin suuryritysten kuin tavallisten ihmisten etuja. Uudessa sopimustekstissä on kuitenkin suuria parannuksia, jotka voisivat auttaa poistamaan Naftan aiheuttamia jatkuvia ja vakavia haittoja miljoonille Pohjois-Amerikassa, jos kongressi ratifioi sen tänä vuonna.2

Vuonna 1992 allekirjoitettu Nafta johti kyynisyyteen puhuttaessa ”kauppaneuvotteluista”. Siinä luovutettiin lisää valtaa sijoittajille, suosittiin tiettyjen teollisuudenalojen monopoli­asemassa olevia toimijoita ja poistettiin kuluttajia ja ympäristöä suojaavaa sääntelyä. Se puuttui asioihin, joilla ei ollut paljoakaan tekemistä kaupan kanssa, mutta yleisölle paketti myytiin vapaakauppana.

Nafta on ollut mallina talouskumppanuussopimuksille sekä kauppa- ja investointikumppanuussopimuksille ympäri maailmaa. Nyt Yhdysvaltojen poliittisten puolueiden suhtautuminen vapaakauppaan on muuttunut, mikä näkyy siinä, että Yhdysvallat on kyseenalaistanut mallin.

Pitkään terävin kritiikki tuli vasemmalta, mikä johti kiistaan Naftasta vuonna 1994, sekä vuoden 1999 ”Battle in Seattle” -kiistaan Maailman kauppajärjestö WTO:ta vastaan. Nyt republikaanit ovat puolestaan ryhtyneet kriittisiksi: he ovat hylänneet presidentti Barack Obaman puolustaman TPP-sopimuksen ja avanneet uudet neuvottelut Naftasta.

Epäkohtien hyväksikäyttöä

Donald Trumpista tuli presidentti osittain siksi, että hän osasi käyttää hyväksi olemassa olevia ongelmia, kuten elintason laskua, tuotannon siirtymistä ulkomaille ja teollisuuden katoa. Trump on pitkään suhtautunut Naftaan nuivasti. Hänen perustelunsa on ollut kansallismielinen, eikä siis lainkaan samanlainen kuin esimerkiksi Bernie Sandersilla vuoden 2016 demokraattien esivaaleissa.

Trump väittää, että Nafta on ”huonoin Yhdysvaltojen ikinä allekirjoittamista kauppasopimuksista” ja että se hyödyttää vain meksikolaisia, jotka käyttävät hyväkseen Yhdysvaltojen heikkouksia. (Hän käyttää samaa perustelua kaikkiin sopimuksiin, jotka haluaa haastaa.)

Trump on valehdellut, että Meksiko loi Naftan vahingoittaakseen Yhdysvaltojen työläisiä. Oikeasti Nafta on Ronald Reaganin presidenttikaudella 1988 solmittu sopimus, joka oli ensin vain Yhdysvaltojen ja Kanadan välinen (USCFTA). Meksiko lisättiin George Bush vanhemman aloitteesta käytyjen neuvottelujen jälkeen 1992. Demokraattipresidentti Bill Clinton runnoi sopimuksen kongressikäsittelyn läpi. Toisin kuin Trump ajattelee, Made in America -sopimus oli suunniteltu kaventamaan työntekijöiden oikeuksia molemmissa maissa.

Trumpin uudelleen brändäämä Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välinen sopimus (USMCA) on edelleen rakennettu sille perustalle, jonka WTO:n 163 jäsenmaata on hyväksynyt, mukaan lukien tämän sopimuksen maat. Mutta sopimus eroaa aikaisemmista Yhdysvaltojen vapaakauppasopimuksista merkittävillä tavoilla, ja siitä voi tulla malli uudenlaiselle kansainväliselle kauppapolitiikalle.

ISDS-tuomioistuimet suitsiin

Tärkeä parannus on, että Naftan törkeitä ehtoja sijoittajien ja valtioiden välisten riitojen ratkaisuille ISDS-tuomioisuimissa on rajoitettu. Niissä yritykset saattoivat haastaa valtioita oikeuteen päätöksistä, jotka pienensivät niiden tuottoja.3 ­U­SMCA lopettaa ISDS-tuomioistuinten toiminnan Yhdysvaltojen ja Kanadan välillä, mikä lienee Kanadan ja luonnonsuojeluväen mieleen, koska yhtä lukuun ottamatta kaikki ISDS-ratkaisut ympäristöasioissa ovat olleet yhdysvaltalaisyritysten kanteluita Kanadan lainsäädännöstä.4

Meksikolle uusi järjestelmä korvaa ISDS-tuomioistuimet. Pääperiaatteet, jotka valtioiden piti taata sijoittajille – koti- ja ulkomaisten yritysten tasavertainen kohtelu, sijoitusten suoja ja turvaaminen, sekä yritysten vapaus siirtää pääomiaan – poistetaan, samoin kuin ”oikeus sijoittaa”.

Naftan ISDS-järjestelmä teki sijoittajille mahdolliseksi vältellä kotimaisia tuomioistuimia vaatimalla välimiesmenettelyä; uuden sopimuksen ehdoissa sijoittajien ja valtioiden pitää ratkoa riitansa kansallisissa oikeusistuimissa ja hallintoelimissä. Vain siinä tapauksessa, että näissä ei päästä ratkaisuun, tai mikäli on kulunut 30 kuukautta asian vireillepanosta, sijoittajalla on oikeus hakea korvauksia välimiesmenettelyn kautta ja silloinkin vain tapauksissa, joissa ”sijoitus on kansallistettu tai muuten otettu suoraan haltuun muodollisella omaisuudensiirrolla tai kaappauksella” tai kyseessä on hallituksen olemassa olevaa investointia syrjivät toimet. Sijoittajat voivat saada korvauksia vain tappioista, joista heillä on todisteet, eikä ennakoivia korvauksia sallita, mikä estää sijoittajien mahdollisuudet hakea tulevaisuuden menetyksistä ”keskeisesti spekulatiivisia” korvauksia.

Näiden muutosten takia yritysmaailman lobbarit Business Roundtablessa, American Enterprise Institute -ajatushautomo ja Wall Street Journalin toimituskunta ovat kuvanneet USMCA:ta huonommaksi kuin Nafta.5

Sopimuksessa on porsaanreikä: pykälä, joka suunniteltiin suojaamaan yhdeksää yhdysvaltalaisyritystä, jotka saivat 13 sopimusta Meksikon öljy-ja kaasualan osittaisessa yksityistämisessä nyt väistyvän hallituksen toimesta. Näillä yrityksillä säilyy oikeus käsittelyyn ISDS-­tuomioistuimissa, mikäli Meksiko päätyy muihin kuin heille suotuisiin sopimuksiin.

Joka tapauksessa ISDS-käsittelyjen kumoaminen vähentää ratkaisevasti yritysten valtaa suhteessa valtioihin. Ja tämä on siis yrityksille omistautuneen yhdysvaltalaishallituksen tekemä sopimus – katsokaa vaikka Trumpin mittavia yritysverojen alennuksia. Tulevaisuuden presidenttien on vaikea irrottautua siitä. Siirto on varmasti myös niiden maiden mieleen, jotka ovat vuosia pyrkineet välttämään ISDS-tuomioistuimia.

”Pieniä parannuksia”

Mikään uudessa sopimustekstissä ei kuitenkaan estä yhdysvaltalaisia yrityksiä jatkamasta tuotannon siirtämistä ulkomaille, nälkäpalkkojen maksamista meksikolaisille työntekijöille tai myrkkyjen laskemista suoraan luontoon. Näiden välttämiseksi USMCA-sopimuksen pitäisi sisältää vahvoja, heti voimaan astuvia velvoitteita, joita ei voisi haastaa. Niitä se ei sisällä. Ammattiliittoja edustava Labour Advisory Committee (LAC) puhuu pienistä mutta merkittävistä parannuksista,6 mutta ainoat työkalut parannusten toimeenpanemiseksi ovat epämääräisiä.

Uuteen sopimukseen on lisätty kohtia lakko-oikeudesta ja välivallasta ammattiliittojen edustajia ja vierastyöläisiä kohtaan. Naftassa yhteiskunnalliset ja ympäristöasiat oli käsitelty omissa erillisissä sopimuksissa, eivätkä ne olleet sitovia. USMCA-­sopimuksessa ne ovat keskeisesti sopimustekstissä, niin kuin kaikissa muissakin Yhdysvaltojen kauppasopimuksissa vuodesta 2007 alkaen, mikä ainakin teoriassa johtaa niiden sitovuuteen.

Täytäntöönpanomekanismit ovat siis tarpeen. Ne eivät kuitenkaan yksinään riitä. Viime vuosikymmenen ajan sekä demokraatti- että republikaanihallinnot ovat olleet haluttomia käyttämään nykyisiäkään toimeenpanomekanismeja edes räikeimmissä työolojen tai ympäristön laiminlyönneissä. Ammattiliitot pohtivatkin, miten saisivat viranomaiset kunnioittamaan näitä velvoitteita. Monille voi tulla yllätyksenä, että niillä on vahva liittolainen nykyisessä Yhdysvaltojen kauppaedustustossa, nimittäin Naftaa voimakkaasti kritisoinut Robert Lighthizer.

Ammattiliitot pyrkivät vaikuttamaan neuvotteluihin, mutta ympäristöaktiivit pysyttelivät enimmäkseen sivussa. Trump on provosoiden julistanut välinpitämättömyyttään ilmastonmuutoksesta, ja ympäristöväki uskoi, ettei vaikutusyrityksillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia onnistua. Ilmastoskeptikko presidentti ei varmaankaan olisi hyväksynyt vaatimuksia (jotka Obama oli torjunut TPP-neuvottelujen aikaan) sitoutua Pariisin ilmastosopimukseen tai tuontitavaran verotukseen kasvihuonepäästöjen perusteella.

USMCA-sopimuksessa ei mainita ilmastonmuutosta, eikä se velvoita maita säätämään, säilyttämään tai panemaan toimeen kansallista lainsäädäntöä, jotta seitsemän tärkeimmän ympäristösopimuksen tavoitteet voitaisiin saavuttaa. (Kongressin demokraatit pakottivat tämän velvoitteen neljään viimeiseen kauppasopimukseen.) ­USMCA-sopimuksessa mainitaan vain villieläinten ja uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva CITES-yleissopimus, ja uudet suojelusäännöt sisältävät vain vähän todellisia velvoitteita.

Ympäristön suhteen tehdyt pienet parannukset johtuvat enimmäkseen halusta palauttaa tietty suvereniteetti. Parannusta on tapahtunut esimerkiksi sen suhteen, että Naftan sopimusehtojen mukaan mailla oli velvollisuus jatkaa luonnonvarojen vientiä, vaikka ne säätäisivät uusia lakeja niiden suojelemiseksi.

Plussia ja miinuksia

USMCA-sopimuksen myötä muuttuu Naftassa ollut vaatimus siitä, että kaikkien kolmen maan kuorma-autojen tulee päästä kaikille Pohjois-Amerikan maanteille huolimatta ympäristö- ja turvallisuusrajoitteista. Tämä vaatimus johti esimerkiksi siihen, että kun Yhdysvallat yritti rajoittaa meksikolaisten kuorma-autojen pääsyä maahan 2000-luvulla, Meksiko sai asettaa 2,4 miljardin dollarin vastatullit Yhdysvaltojen vientituotteille.7 ­USMCA-sopimus antaa sopijamaille taas oikeuden päättää teidensä käyttöoikeudesta.

Työehdoissa uusi sopimusteksti on todennäköisesti innovatiivisin. Ensimmäistä kertaa kauppasopimuksessa vaaditaan tietty palkkataso: moottoriajoneuvojen pääsyyn markkinoille vaaditaan, että 45 prosenttia niiden arvosta muodostuu työstä, josta on maksettu työntekijöille vähintään 16 dollaria tunnilta. Lisäksi 75 prosenttia ajoneuvojen arvosta pitää olla tullut Pohjois-Amerikassa tehdystä työstä (Naftan vaatimus oli 62,5 %, ja TPP:n vain 45 %).

On vielä epäselvää, johtavatko ehdot palkkojen nousuun, tuotannon siirtämiseen vai muuttuvatko hankintaketjut. LAC:n mukaan ehtojen pitäisi lisätä tuotantoa ja työllisyyttä Pohjois-Amerikassa. On tärkeää muistaa, että kuten ammattiliitot ovat jo vuosien ajan vaatineet, USMCA-sopimus on ensimmäinen, jossa alkuperä ja palkkataso ovat ehtona tullivapauden saamiseksi.

Näiden lisäksi sopimustekstistä löytyy muutama muu parannus, mutta muutoin ehdot ovat säilyneet muuttumattomina.

Uusi sopimusteksti toisintaa huonoja WTO:n ehtoja tai huonontaa niitä, erityisesti kuluttajaturvallisuuden suhteen. Erittäin vahva maatalousala on saanut läpi kaikki tärkeimmät vaatimuksensa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: kuluttajien raivoisan vastustuksen ansiosta mailla säilyy oikeus varoittaa ylimääräisestä sokerista tietyissä ruoissa. Taka-askeleita otettiin esimerkiksi uusissa monopolioikeuksissa lääkeyrityksille8 ja sähköisen kaupan säännöissä, joiden mukaan mailla ei ole oikeutta vaatia tietojen tallentamista paikallisesti; tämä nakertaa valtioiden kykyä suojata kansalaisten yksityisyyttä ja turvallisuutta. Uudet säännöt velvoittavat Kanadaa pidentämään tekijänoikeuksia 20 vuodella.

USMCA-sopimuksen luonnos on sekoitus rohkeita toimia ja nykytilan puolustusta. Se tulee Yhdysvaltojen kongressissa keskusteltavaksi vuonna 2019 ja todennäköisesti hyväksytään. Koska demokraatit saivat marraskuun välivaaleissa enemmistön edustajainhuoneessa, he saattavat vaatia muutoksia ennen kuin hyväksyvät lopullisen paketin. He saattavat myös pyrkiä korjaamaan sopimuksen suurimpia epäkohtia. Toivottavasti he huomaavat, että tietyt parannukset yhteiskunnallisissa standardeissa, kuten palkkatasovaatimus ja välimiesmenettelytuomioistuinten vallan kaventaminen, ovat merkittäviä myös siksi, että niitä tullaan käyttämään tulevaisuuden sopimusten pohjana myös muualla maailmassa.

Uusien neuvottelujen tuomien parannusten vastustaminen vain siksi, että neuvottelut on käyty Trumpin hallinnon aikana, olisi poliittisesti lyhytnäköistä. Se vahvistaisi nykytilan kannattajien pyrkimyksiä yhdistää Trumpin eristäytyvä vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ja vapaakaupan vastustaminen. Ja se loisi uskoa ajatukselle, että Nafta on ainoa tapa vastustaa Trumpin nationalismia ja uhkaisi siten ammattiliittojen ja edistyksellisten aktivistien 25 vuoden työtä.

1990-luvun kansainvälisen kaupan malli ei koskaan ole ollut yhtä hauraassa tilassa. Meidän pitäisi keskittyä päästämään se kärsimyksistään.

1 ”United States-Mexico-Canada Agreement Text”, Office of the US Trade Representative, Washington DC, 30. syyskuuta 2018, www.ustr.gov

2 Kts. Lori M Wallach, ”25 years of Nafta’s failed promises”, LMD, englanninkielinen painos, 6/2015

3 Kts. Benoît Bréville ja Martine Bulard, ”The injustice industry”, LMD, englanninkielinen painos, 6/2014

4 ”What does Nafta 2.0 mean for investor-state dispute settlement?”, Public Citizen’s Global Trade Watch, Washington DC, lokakuu 2018

5 ”Half a Nafta”, Wall Street Journal, New York, 27.8.2018

6 ”Report on the impacts of the renegotiated North American free trade agreement”, AFL-CIO, Washington DC, 27.9.2018

7 ”Mexico slaps tariffs on US goods in trucking spat; Obama vows swift response”, Bridges, vol 13, no 11, International Centre for Sustainable Trade and Development, Geneva, 25.3.2009

8 Kts. ”Trump’s new trade order”, LMD, englanninkielinen painos, 11/2018.

LMD 11/2018

Suom. Meri Päivärinne

Kiinnostava juttu, eikö vain?

Le Monde diplomatique:
reportaaseja ja analyyseja kaikkialta maailmasta.
Tilaa Diplo printtinä ja diginä täältä!

Jakautuneet konservatiivit
Rojava kompromissin ja utopian välissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *