Mielenosoitus Moskovassa 28.7.2018.

Venäjän raju eläkeuudistus ja Vladimir Putinin antisosiaaliset kasvot

Karine Clément

Venäjän viranomaiset ovat päättäneet nostaa eläkeikää usealla vuodella. Keskellä pahinta talouskriisiä hallitus on valinnut suojelukohteekseen suuryritysten lompakot ja paljastanut prioriteetikseen talouseliitin edut. Edes hallituksen kansainvälinen menestys ei enää riitä takaamaan presidentin kansansuosiota.

Mielenosoitus Moskovassa
22.9.2018. Kuvat: Andrew Filin

KUN VUODEN 2018 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut avattiin kesäkuun puolivälissä, eläkejärjestelmän rajun uudistuksen kannattajat juhlivat Venäjällä. Pääministeri Dmitri Medvedev oli laskenut urheiluinnostuksen vievän kansan huomion ja julkisti avajaispäivänä hallituksen päätöksen, jolla naisten eläkeikä nostettiin 55 vuodesta 63 vuoteen ja miesten 60 vuodesta 65 vuoteen.

Vaikka Vladimir Putin väitti pidättyneensä osallistumasta keskusteluun, hänen suosionsa romahti mielipidetiedustelussa saman tien 80 prosentista 63 prosenttiin. Kautta maan järjestettiin satoja mielenosoituksia eikä presidentillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää koko kansalle osoitettu puhe televisiossa.

Kenellekään ei ollut yllätys, että hän saman tien loivensi lakiehdotusta alentamalla naisten eläkeiän 60 vuoteen ja lupasi eläkkeisiin ruhtinaalliset korotukset eli keskimäärin 1 000 ruplaa (13 euroa) vuodessa kuuden vuoden aikana.

Presidentti ei kuitenkaan onnistunut täysin vakuuttamaan kansalaisia. Mielenosoitukset rauhoittuivat, mutta tyytymättömyys vallanpitäjiin näkyi takaiskuina vaaleissa. Syyskuun aluevaaleissa Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen neljä ehdokasta, jotka kaikki olivat erovuorossa olevia kuvernöörejä, joutuivat toiselle kierrokselle, mikä on Venäjällä poikkeuksellista. Vladimirin ja Habarovskin alueilla vaalivoiton vei yllättäen oppositiossa oleva kansallismielinen Venäjän liberaalidemokraattinen puolue.

Nähdessään kommunistien vaalietumatkan Primorjen aluepiirissä ja Hakassian tasavallassa viranomaiset tekivät järjestelyjä, joiden ansiosta äänestys peruttiin ja siirrettiin myöhemmäksi.

Moniin muihin maihin verrattuna Venäjän eläkeuudistuksen laajuus ja aikataulun kireys hätkähdyttävät. Eläkeikää nostetaan kuudella kuukaudella joka vuosi, ja vuoteen 2029 mennessä venäläiset työskentelevät viisi vuotta nykyistä pidempään ennen kuin pääsevät nauttimaan eläkkeestään.

Etelä-Korea teki vuonna 1998 vastaavan viiden vuoden pidennyksen eläkeikään mutta hitaammalla aikataululla: kolme kuukautta joka vuosi. Saksassa eläkeikää on nostettu vuodella 67 ikävuoteen, mutta vain kuukaudella joka vuosi. Ranskassa eläkeikä nousee kaksi kuukautta vuosittain – yhteensä kaksi vuotta 62 ikävuoteen.

Kuinka kauan eläkeläinen elää?

Uudistuksen puolustajien perustelut ovat tuttuja. Ensimmäisenä esiin tuodaan väestön vanheneminen. Venäjän tilastokeskuksen Rosstatin mukaan vuonna 2017 maassa oli 36,5 miljoonaa eläkeläistä ja 83 miljoonaa työssäkäyvää eli 2,3 työssäkäyvää yhtä eläkeläistä kohti. Vuonna 2002 yhtä eläkeläistä kohti oli kolme työikäistä. Notkahdus on kuitenkin väliaikainen, sillä 1990-luvun kaoottisten vuosien sukupolven rinnalle ovat pian tulossa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vallinneen voimakkaan talouskasvun ja korkean syntyvyyden lapset.

Toisena väestötieteellisenä argumenttina käytetään sitä, että eläkeikää ei ole nostettu sitten vuoden 1932, vaikka elinajan­odote on sen jälkeen noussut selvästi. Pääministeri Medvedev on käyttänyt Rosstatin tilastoja muistuttaakseen, että 1930-luvun alussa venäläisten elinajan­odote oli 35 vuotta kun se nykyisin on 72,7 vuotta.

On kuitenkin muistettava, että venäläisten nykyinen elinajanodote on Euroopan alimpia, joten sillä on turha kehuskella, varsinkin kun 1930-luvulla lapsikuolleisuus oli niin voimakasta, että se ei voinut olla alentamatta keskimääräistä elinaikaa.

Lisäksi on huomattava, että vuonna 1932 vain hyvin pieni osa ikääntyneistä yleensäkään nautti eläkettä. Eläkejärjestelmä laajennettiin kattamaan kaikki kaupungeissa asuvat vuonna 1956 ja talonpojat ja kolhoosien työntekijät vuonna 1967. Tuolloin syntyneellä lapsella oli edessään keskimäärin 69,3 vuotta elinaikaa, ja siitä elinajan­odote on pidentynyt nykypäivään mennessä vaivaiset kolme vuotta.

Vuoden 2018 eläkeuudistuksen takia erityisesti venäläisillä miehillä on syytä huoleen, sillä heidän eläkeikänsä on nyt vain puoli vuotta pitempi kuin heidän elinajanodotteensa eli 66,5 vuotta. Naisten elinajanodote sitä vastoin on 77 vuotta.

Ekonomistien vasta-argumentin mukaan ei pidä tarkastella syntymähetkellä vallinnutta elinajanodotetta vaan sitä, kuinka monta vuotta eläkkeelle jäävillä on edessään. Moskovan taloustieteiden korkeakoulun tekemän ja medioiden ja uudistuksen puolustajien jatkuvasti siteeraaman selvityksen mukaan eläkeiän pidennyksen jälkeenkin eläkkeelle jäävien elinajanodote on miehillä 13,4 vuotta ja naisilla 21,7 vuotta.1

Väestötieteilijä Anatoli Višnevski muistuttaa kuitenkin, että kyseinen indikaattori ei ole todellisuudessa noussut juurikaan 1960-luvun jälkeen ja se voi jopa lyhentyä, jos työelämässä oloaikaa pidennetään.2

Usein esiin nostetaan myös kysymys 55-vuotiaina työelämästä poistuneiden naisten asemasta yhteiskunnassa. Sosiologi Elena Zdravomyslovalle nuorimmat eläkeläisnaisista kuuluvat ”voileipäsukupolveen”, jolla on kaksi ratkaisevaa tehtävää: he hoivaavat sekä lapsenlapsiaan, jotta heitä nuorempi sukupolvi pystyy käymään töissä, että heitä vanhempaa sukupolvea, josta valtion instituutiot vähät välittävät.3 Ongelmana on, että hallituksella ei ole tarjota muita vaihtoehtoja pienten lasten työelämässä oleville äideille ja vielä vähemmän vanhuksille.

Eläkeuudistusta puoltavan talousargumentin mukaan työssäkäynnin pidennys antaa mahdollisuuden nostaa eläkkeitä nykytasolta, jonka riittämättömyydestä sekä uudistuksen puoltajat että vastustajat ovat yhtä mieltä. Nykyisin eläkkeiden keskitaso on 13 300 ruplaa eli noin 174 euroa kuukaudessa, mikä on 34 prosenttia keskipalkasta. Tämän takia 40 prosenttia miehistä ja 66 prosenttia naisista jatkaa työssäkäyntiä vielä viisi vuotta eläkeiän jälkeen.4

Entisessä Neuvostoliitossa tilanne oli lähes vastaava, mutta silloin eläkeläisten sosiaaliturva oli nykyistä parempi – vuonna 1976 keskieläke oli 52 prosenttia keskipalkasta5 – ja terveydenhuoltojärjestelmä kattavampi.

Viime aikoina eläkkeelle jääneet naiset ovat jatkaneet työssäkäyntiä erityisesti perinteisillä alipalkatuilla ”naisten aloilla” kuten opetuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kulttuurin piirissä. Miehet puolestaan tekevät heikosti palkattuja ”pikku hommia”.

”Pienten ihmisten” palveluksessa?

Televisiopuheessaan Vladimir Putin lupasi eläkkeiden nousevan 20 000 ruplaan vuoteen 2024 mennessä. Päältä kauniiseen lupaukseen oli kuitenkin leivottu kivi, sillä jos inflaatio jatkuu samanlaisena kuin kuuden viime vuoden aikana, korotus ei tee muuta kuin kattaa ostovoiman alenemisen.

Presidentti Putinista syntynyt kuva kertoo valtiojohtoisuutta kannattavasta valtionpäämiehestä, joka haluaa käyttää valtaa ylhäältä alaspäin. Hänen kahden ensimmäisen kautensa aikana (2000–2008) hallitus palautti valvontaansa oligarkkien valtaamat strategiset taloussektorit, kuten fossiiliset polttoaineet. Talouskasvun paluun ansiosta palkkoja ja eläkkeitä pystyttiin jälleen maksamaan säännöllisesti, mikä on pitänyt Putinin suosion alempien sekä keskiluokkien – Putinin suitsuttamien ”pienten ihmisten” – parissa järkkymättömänä.

Kuitenkin monissa politiikan analyyseissa jää huomiotta se tosiseikka, että virkaan astuttuaan Putin aloitti sosiaalivaltion ”modernisoimisen”, mikä tarkoitti julkisten menojen supistamista sekä yritysten ja suurituloisten verotuksen keventämistä. Vuonna 2001 ansiotuloille asetettiin tasavero, joka on 13 prosenttia; vuosina 2006–2012 uudistetun terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmän (voimakkaasti leikatun) valtionrahoituksen ehdoksi määrättiin tehokkuus- ja tuloskriteerit ja vuonna 2002 saatettiin voimaan uusi työnantajaa suosiva työlainsäädäntö.

Eläkejärjestelmä ei ole sekään säästynyt sosiaalivaltion purkutoimilta. Vuonna 2002 säädettyä degressiivistä eläkemaksuasteikkoa ei ole vieläkään purettu. Sen mukaan valtaosa palkansaajista maksaa 22 prosenttia bruttoansioistaan valtion eläkekassaan, mutta yli 67 900 ruplaa (900 euroa) kuukaudessa ansaitsevat – eli suurituloisimmat 15 prosenttia – maksavat ylimenevästä osasta eläkemaksuja vain 10 prosenttia.

Samana vuonna viranomaiset liittivät olemassa olevaan eläkejärjestelmään pakollisen pääomittamisen. Sen mukaan kuusi prosenttia eläkemaksuista ei mene eläkekassaan ja sitä kautta nykyisten eläkkeiden maksuun vaan finanssivälikäsille tai yksityisille eläkerahastoille.

Protestiliike

Vuonna 2005 ensimmäinen hiekanjyvä alkoi kirskua uudistusten rattaissa. Venäjällä nousi ennennäkemätön protestiliike vastustamaan ”sosiaaliturvalla rahastamista”, joka ilmenee väestön enemmistölle tähän asti tarjottujen sosiaalisten etujen kuten joukkoliikenteen tai terveydenhuollon supistamisena. Hallitus joutui tarkistamaan suunnitelmiaan.

Fossiilisten polttoaineiden hintojen nopea nousu siivitti uusia toimenpiteitä, joista ilmoitettiin suureen ääneen ja jotka saatiin näyttämään paremmilta kuin olivatkaan. Yksi niistä oli ”synnytyspääoma”, jonka perusteella äiti saa toisesta lapsesta lähtien tuntuvaa tukea. Myös koulutuksessa, terveydenhuollossa ja asumisessa lanseerattiin uusia valtakunnallisia ohjelmia. Niillä opetus- ja hoitohenkilökunnan palkat nousivat ainakin joksikin aikaa ja asuinrakennusten remontointiin myönnettävää valtion tukea nostettiin.

Vuoden 2008 kansainvälinen talouskriisi merkitsi tämän politiikan loppua. Taloustaantuma iski Venäjään toden teolla vuonna 2014, kun öljyn hinta romahti ja länsimaiden asettamat Krimin valtaukseen liittyvät pakotteet astuivat voimaan. Hallitus joutui palaamaan budjettikuripolitiikkaan ja uhrasi sille ensimmäiseksi sosiaali-, koulutus- ja terveydenhuoltomenot. Sitä vastoin suuryrityksille ja erityisesti jo valmiiksi kaikkein kannattavimmille öljy-yhtiöille myönnettiin mitä erilaisimpia tukiaisia ja verohyvityksiä.6

Ne Putinin lähipiiriin kuuluvat miljardöörit, joihin lännen pakotteet ja matkustusrajoitukset osuivat, pääsivät nauttimaan verohelpotuksista.7 Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan nämä veroedut vastaavat 11 000 miljardin ruplan eli 145 miljardin euron menetystä liittovaltion budjetissa, jonka tulot jäivät vuonna 2018 tämän takia 15 000 miljardiin ruplaan eli 200 miljardiin euroon.8

Menossa oleviin uudistuksiin kuuluvat myös arvonlisäveron korotus 18 prosentista 20:een sekä tulossa oleva tasaveron korotus. Ne vahvistavat edelleen yleistä suuntausta alentaa sosiaaliturvamaksuja ja pääomaverotusta sekä korottaa ansiotulojen verotusta, mikä kiusaa erityisesti alempien tuloluokkien palkansaajia.

Hallitus vaatii kansalaisia tekemään uhrauksia Venäjän kansainvälisen arvostuksen puolesta. Rahoitusta olisi kuitenkin mahdollista hankkia muualta eläkeiän pitämiseksi entisellään ja eläkkeiden nostamiseksi, erityisesti kun otetaan huomioon, että eläkkeiden osuus bruttokansantuotteesta on Venäjällä vain 7 prosenttia, kun esimerkiksi Ranskassa, Portugalissa ja Itävallassa se on 14 prosenttia.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on suositellut rajoittamaan poikkeuslupien myöntämistä suurille julkisille yhtiöille, jotka haluaisivat supistaa valtiolle maksamiensa osinkojen määrää. Suositukseen onkin perusteltu syy, sillä valtion osinkotulot putosivat vuonna 2017 neljännekseen entisestä ja jäivät 667,6 miljardiin ruplaan eli 9,5 miljardiin euroon.

Duuman kansanedustajien sosiaalisten vaatimusten puhetorvena toimiva Oleg Šein vaatii verotuksen erioikeuksien poistamista, yhtenäistä asteikkoa sosiaaliturvamaksuihin ja painostustoimia veropetoksia harjoittavia yrityksiä vastaan. Yritykset muun muassa eivät kerro verottajalle palkatun työvoiman todellista määrää, ja arvioiden mukaan Venäjällä on lähes 35 miljoonaa pimeästi palkattua työntekijää.

Väestön reaalipalkat ovat romahtaneet noin 10 prosenttia vuodesta 2014,9 mutta hallitus pitää tärkeämpänä superrikkaiden etujen säilyttämistä. Vaikka voimaan astunut laki on hillinnyt hallituksen vastustajien aktiivisuutta, vallanpitäjät eivät ole selvinneet tilanteesta kolhuitta.

”Näin voimakkaasti vastustettu toimenpide ei todellakaan pelastu sillä, että kansalaiset pyritään hitsaamaan yhtenäisiksi maan johtajan ympärille vetoamalla ’enemmistön perinteisiin arvoihin’ ja ’henkiseen yhtenäisyyteen’”, huomauttaa historioitsija ja aktivisti Ilja Budraitskis.

Monille presidentin kannattajille, jotka ovat tähän asti pysyneet uskollisina kansan suojelijana esiintyneelle Putinille, todisteet ovat nyt aukottomat: alimpien yhteiskuntaluokkien ja keskiluokan edut eivät paina mitään eliitin etujen rinnalla. Siinä mielessä kesä 2018 merkitsi Krimin valtauksen aiheuttaman euforian loppua.

1 ”Eläkeiän nosto väestötilastojen kontekstissa” (venäjäksi), Higher School of Economics, Moskova, 28. kesäkuuta 2018.

2 ”Eläkeiän nosto väestötilastojen kontekstissa” (venäjäksi), Demoscope Weekly, no 775–776, 18. kesäkuuta–31. heinäkuuta 2018.

3 The Village, 8. maaliskuuta 2016.

4 Rosstat, Moskova, 2016.

5 Hélène Yvert-Jalu, ”Les personnes âgées en Union soviétique”, Population, n°6, Pariisi, marras–joulukuu 1985.

6 Novie Izvestija, Moskova, 6. syyskuuta 2018.

7 RBK TV, 17. maaliskuuta 2017.

8 Venäjän federaation valtiontalouden tarkastusviraston päätelmät liittovaltion vuoden 2017 budjetin toteutumasta, www.ach.gov.ru

9 ”Venäjän talous- ja sosiaalitilanne” (venäjäksi), Rosstat, 2018.

LMD 11/2018

Karine Clément on sosiologi. Suom. Kirsi Kinnunen

Kansalaisten määrä on herkkä aihe
Bengalinlahden eripuran väylät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *