Savu peittää alleen Salen kaupungin Australiassa 6.1.2020. Kuva: Shutterstock

Australian uusi vuodenaika: tulipätsi

MAXIME LANCIEN

”Poltettu maa” on tunnettu tähän asti lähinnä sodankäynnin taktiikkana. Australiassa historiallisesta mielikuvasta on tullut tämän päivän helvetti. Valtavat tulipalot ovat tehneet tuhoa ympäri maanosaa jo kolme kuukautta ja palokunnat ovat luopuneet toivosta saada hurjistunutta tulimerta talttumaan. Voiko tällaista enää kutsua ”luonnonmullistukseksi”, kun katastrofin ainekset ovat yhä vahvemmin todistein peräisin ihmisen toiminnasta?

On tammikuu 2019, sunnuntai ja 13. päivä. Uuden Etelä-Walesin tasangolla lämpötila on +47 °C ja Darlingjoki nääntyy suorassa lähetyksessä televisiossa. Australian punainen maaperä on pahoilla rohtumilla. Välillä taivas värjääntyy oranssiksi hiekkamyrskyjen nielaistessa uumeniinsa pienet paikkakunnat, kuten kävi Mildurassa, ja äkkiä sinne laskeutuu ulkoavaruuden yö.

Murray- ja Darlingjokien valtava vesistöalue on Australian vilja-aitta, ja lähes puolet koko maan maatiloista on pitkään saanut sieltä elantonsa. Säännölliset kuivat kaudet ovat rytmittäneet viinitarhojen, hedelmäpuutarhojen, laidunmaiden ja puuvillapeltojen tuotanto-oloja peräti miljoonan neliökilometrin eli Egyptin kokoisella alalla, joka ulottuu Victorian osavaltiosta Queenslandiin.

Vuoden 2019 alussa vallitsevan hirvittävän kuumuuden kasvattamat sinileväkukinnot ovat tappaneet joukoittain kaloja hapenpuutteeseen, ja satoja tuhansia kuolleita kaloja kelluu auringon paahtamissa pintavesissä. Ne ovat Dolichospermum– ja Microcystis-syanobakteerien tuottamien tappavan myrkyllisten levälauttojen uhreja. Asukkaat syyttävät joukkotuhosta elintarviketeollisuutta.1 Pääministeri Scott Morrisonin vastaus: ”Pelkään, että jotkut pyrkivät tekemään tämän tragedian varjolla politiikkaa. [– –] Kyse on kuivuuden seurauksista, mistä olen edelleen ehdottoman huolestunut.”2

Ilmastohäiriö on saanut nimekseen ”Vihainen kesä”. Sitä jouduttiin todistamaan Australiassa ensimmäisen kerran vuonna 2012. Sen jälkeen ”superroisto” on muuttunut vain entistä vaarallisemmaksi. Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, nimitys on korjattu vastaamaan paremmin todellisuutta: ”Vihaisin kesä”.3

Kuumuusennätyksiä on 90 päivän aikana rikottu 206 kertaa. 24. tammikuuta 2019 Etelä-Australian osavaltion Port Augustassa mittari kipusi 49,5 celsiusasteeseen.

”Rakastan auringon polttamaa maata”, kirjoitti Dorothea Mackellar isänmaallisuuden syntyyn ajoittuvassa runossaan My Country (1908). ”Lakeuksien ja poimuilevien vuorijonojen, kuivuuden ja rankkasateiden maa. Rakastan sen kaukaisia taivaanrantoja.”

Nykyään säätila riuduttaa runoilijan vaaliman ”ruskean maan” ja tuivertaa sen taivaanrannat.

Tuhannet lepakot tipahtivat maahan

Miten jokialueen vedenotosta vastaavat viranomaiset ovat reagoineet ilmaston lämpenemiseen? Vuoden 2018 aikana Murray-Darlingin alueesta selvityksen tehnyt kuninkaallinen työryhmä totesi loppupäätelmissään, että viranomaiset suhtautuvat maataloustuottajien vaatimuksiin liian myöntyvästi. Kosteat tasangot palavat karrelle, mutta suurtilallisten rahoittajat eivät välitä uhkakuvista. Darlingista pumpataan vettä valtavat määrät täysin laittomasti ja valuma-alue kuivuu kuin rusina.

”Vedenottoa alueen joista on säädelty ennemmin poliittisin kuin tieteellisin perustein”, raportissa todetaan.4

Henkihieverissä olevalla vesistöalueella asuu kolme miljoonaa ihmistä, ja heiltä puuttuu nyt juomavesi. Sitä ei ole enää edes tekojärvissä, saati porakaivoissa. Tuleeko maataloustuottajista, heidän perheistään ja aboriginaaliyhteisöistä Australian ensimmäiset ilmastopakolaiset?

Oseanian maanosassa on eniten endeemisiä lajeja maailmassa: esimerkiksi nisäkkäistä siellä on kotoperäisiä peräti 80 prosenttia. Selitys löytyy siitä, että maanosa on ollut äärettömän pitkään eristyksissä muusta maailmasta: Australia irtautui Gondwanasta jo 40 miljoonaa vuotta sitten. Brittisiirtolaisten Australiaan tuomat kotikissa (Felis catus) ja kettu (Vulpes vulpes) ovat osaltaan harventaneet maanosan nisäkäspopulaatioita. Kahden vuosisadan aikana Australian 273 kotoperäisestä nisäkäslajista on hävinnyt 10 prosenttia – samaan aikaan Pohjois-Amerikasta on hävinnyt yksi ainoa nisäkäslaji.5

Ilmaston lämpeneminen pahentaa kuolleisuutta hauraimpien lajien parissa ja nykyisin peräti 21 prosenttia endeemisistä nisäkäslajeista on vaarassa menehtyä. Toimittaja Elizabeth Kolbertin kuvaama kuudes sukupuutto6 tyhjentää metsät, savannit ja riutat.

Marraskuussa 2018 kesän ensimmäisinä päivinä Cairnsista Adelaideen ulottuvalla alueella nähtiin harmaapäälentäväkoirien joukkotuho. Tuhansia suurlepakkoja yksinkertaisesti putosi suoraan lennosta maahan. Sydneyn yliopiston eläinekologian dosentti ja lepakkoasiantuntija Justin Welbergen tutkii äärilämpötilojen vaikutusta lepakkojen käyttäytymiseen ja lepakkopopulaatioihin: ”Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kesistä tulisi entistä kuumempia. Tällöin lepakkojen joukkokuolemia tulee tapahtumaan säännöllisemmin ja laajemmalla alueella. Erityisesti emot ja niiden poikaset tulevat kärsimään.”

Australian metsät tulevat kärsimään näiden pölyttämiselle välttämättömien eläinten katoamisesta.

Australian trooppisten sademetsien sisuksissa on lisäksi sammumassa lajeja, jotka liikkuvat yksin tai öisin ja pysyttelevät piilossa. ”Koalat, lyhytnokkakakadut, undulaatit, seeprapeipot”, luettelee Justin Welbergen.7

Bramble Cayn hiekkasaarella, jonka meri tulee ennen pitkää peittämään, elänyt pieni jyrsijälaji Melomys rubicola todettiin virallisesti sukupuuttoon kuolleeksi vuonna 2019. Vuonna 2014 koalan ansiot maan matkailutuloista nousivat 3,2 miljardiin Australian dollariin (2 miljardia euroa). Tämä puissa elävä pussieläin tarjosi matkailun kautta työpaikan peräti 30 000 ihmiselle. Koala on nyt kuitenkin luokiteltu ajautuneen ”toiminnalliseen sukupuuttoon”, mikä tarkoittaa, ettei sen kanta enää pysy elinvoimaisena lisääntymällä eikä laji pysty täyttämään tehtäväänsä ekosysteemissä.

Ison valliriutan taloudellinen, sosiaalinen ja symbolinen arvo on arvioitu 56 miljardiksi Australian dollariksi.8 Mutta mitä järkeä on riemuita perinteisen talousajattelun mukaisista laskelmista, kun tiedetään, että Australian kaivosteollisuuden viennin arvo on 248 miljardia dollaria ja se työllistää 247 000 henkeä?

Lähes 90 prosenttia australialaisista asuu korkeintaan 50 kilometrin päässä rannikosta. Brisbanen ja Melbournen välisellä rannikkoalueella asuu 15 miljoonaa ihmistä eli yli puolet maan väkiluvusta, joka on 25,4 miljoonaa henkeä. Vesivarantoihin kohdistuu siis valtava paine9, ja ensimmäisenä kohteena on Murray-Darlingin vesistöalue. Kaikista kehittyneistä maista Australia on pahimmassa vaaravyöhykkeessä ilmaston lämpenemisen aiheuttaman merenpinnan nousun ja niin sanottujen ekstratrooppisten hirmumyrskyjen vuoksi.

”Meren ympäröimä isänmaamme”, muistuttaa kansallislaulu Advance Australia Fair. Ilmastontutkija Joëlle Gergis täydentää, että Australia on ”nousevan meren ympäröimä [– –]. Merkittävä osa kansallista identiteettiämme tulee romahtamaan ja me tulemme katselemaan sitä eroosion kalvamalta rannalta.”10

Kurjimman käsikirjoituksen mukaan merien pinta nousee vuoteen 2100 mennessä yli metrin, mikä tarkoittaa esimerkiksi Australian vakuutuslaitoksille sitä, että tulvat ja eroosio nielevät kiinteistöjä ja infrastruktuureja 226 miljardin Australian dollarin edestä. Kesäkuussa 2016 Queenslandista Tasmaniaan ulottuvalla rannikkoalueella riehui niin hurjia myrskyjä, että niiden nostamat hyökyaallot runtelivat taloja ja teitä esimerkiksi Sydneyn Collaroyn ja Narrabeenin asuinalueilla. Jos merellä ei ole tarpeeksi rantatilaa hengittää, se iskee aaltonsa suoraan betoniin.

”Kaasun ja öljyn poltto sekä metsien hakkuut johtavat kasvihuonekaasujen syntyyn, ja ne ovat syypäitä ’Vihaisiin kesiin’”, tiivistää Climate Council -yhdistys.11 Yleensä 40. leveysasteen voimakkaat ”Roaring Forties” -matalapaineet viilentävät Australian kaakkoispuolella sijaitsevan Tasmanian saaren kesiä, mutta nyt, tammikuussa 2019, lämpömittarit näyttävät peräti ٣٥ astetta. Paksut pilvet synkentävät Hobartin kaupungin epätodelliseen hämärään. Vuorten takana sademetsät ovat tulessa. Viisisataa palomiestä taistelee liekkejä vastaan pelastaakseen King Billy- ja Huon-männyt, seudun tuhatvuotiset kasvitieteelliset aarteet. Peräti 200 000 hehtaaria maastoa, joka on tähän asti ollut liiankin kosteaa, on hävinnyt savuna ilmaan.

Mantereella Australian alkujaan osittain tulesta syntynyt maisema tuhoutuu tulipalojen takia huolestuttavaa vauhtia. ”Maastopalokausi on kestänyt Queenslandissa normaalia pitempään, ja Tasmaniassa se on alkanut normaalia aikaisemmin”, toteaa Climate Council ja vaatii tehotoimia, jotta päästöt supistuisivat ”yhteensovitettujen poliittisten toimien avulla nettonollaan vuoteen 2050 mennessä.”

Aikamoinen vaatimus maassa, joka on maailman suurin hiilenviejä ja jossa miljardööri Rupert Murdochin mediat (Murdochin omistuksessa on 70 prosenttia Australian lehdistöstä12), fossiilisten polttoaineiden tuottajat ja erilaiset ajatushautomot väittävät ilmaston lämpenemistä pelkäksi ”myytiksi”. Australian oikeisto ei enää pelottele kansalaisia kylmän sodan aikaisella ”punaisella uhkalla”, vaan nykyisin uhkakuva on vihreä.

Maakaasuryntäys

Townsvillessä työttömyys nousee 7,5 prosenttiin, mikä on yhden prosenttiyksikön verran enemmän kuin muualla Queenslandin osavaltiossa. Elokuussa 2019 peräti 16,4 prosenttia 17–24-vuotiaista nuorista oli työttöminä.

”Don’t take my coal job and I won’t take your soy latte” lukee ympäristönsuojelijoita pilkkaavassa tarrassa. Nämä nähdään tärkeilevinä kaupunkilaisina, jotka tulevat kasvimaitojuomiaan siemaillen selittämään työläisille, miten näiden pitäisi elää.

Carmichaelin hiilikaivoshanke on suunniteltu juuri tänne. Kyseessä on maailman suurin hiilikaivos, joka olisi pinta-alaltaan 447 neliökilometriä eli neljä kertaa Pariisin laajuinen alue. Jos laskelmat pitävät paikkansa, 60 miljoonan louhintatonnin vuosivauhtia suurkaivoksessa riittää hiiltä 150 vuodeksi. Queenslandin valtionkonttori on epäillyt hankkeen rahoituspohjan kestävyyttä, mutta Campbell Newmanin ja hänen jälkeensä Annastacia Palaszczukin hallitukset ovat epäröimättä antaneet tukensa hankkeen vetäjälle, intialaiselle monialayhtymälle Adanille.

Kaivoksen toivotaan antavan töitä tuhansille ihmisille useamman sukupolven ajan – näin ainakin maan hallitukset ovat kukin vuoron perään luvanneet, vaikka Adani ei ole salaillut automatisaatioaikeitaan: se haluaa automatisoida kaivoksensa ”louhokselta satamaan”. Mallina sille on jättiyhtiö Rio Tinto, joka ohjailee ilman kuljettajaa kulkevia kuorma-autojaan Perthissä sijaitsevasta operaatiokeskuksestaan.

”Vuosina 2017–2018 hiiliyhtiöiden maksut osavaltiolle olivat vain 6,4 prosenttia Queenslandin julkisen talouden tuloista ja osuuden arvioidaan laskevan 4,6 prosenttiin vuosina 2021–2022”, huomauttaa kirjailija James Bradley.13

Vielä ikävämpi tieto ilmenee The Australia Instituten selvityksestä, jonka mukaan Australian kaivosteollisuudesta ٨٦ prosenttia on ulkomaisten yhtiöiden omistuksessa ja ne ovat käyttäneet kymmenen vuoden aikana puoli miljardia Australian dollaria vaikuttaakseen maan hallitusten päätöksiin.14 Poliittisen ekologian kannattajilla ei yksinkertaisesti ole varoja kilpailla kaivosteollisuuden lobbaajien kanssa.

Toukokuussa järjestetyt parlamenttivaalit – joita sanottiin ”ilmastonmuutosvaaleiksi” – lujittivat vakaumuksellisen helluntailaisen ja hiiliteollisuuden kiihkeän kannattajan Scott Morrisonin valta-aseman. Climate Councilin ilmastontutkija ja biologian emeritusprofessori Lesley Hughes muistuttaa kuitenkin, että ”olisi liian yksinkertaistavaa väittää, että australialaiset eivät välitä ilmastonmuutoksesta vain siksi että [konservatiivisen oikeiston muodostama] kokoomushallitus voitti vaalit­ [– –]. Työväenpuolue menetti osan paikoistaan siksi, että paikalliset työpaikat ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa äänestäjien parissa.”

Queenslandissa äänestäjät suosivat Morrisonin koalition jämäkäksi koettuja kantoja verrattuna työväenpuolueen hämäräksi jääneeseen vaaliviestintään, jossa vältettiin suoraan kannattamasta kaivosta eikä varsinkaan otettu suoraan kantaa verojen kasvattamiseen.

Australia voisi kuitenkin valita toisen tien. Satakunta paikallishallintoa ja kolmesataa kaupunkia on liittynyt yhteiseen ohjelmaan nimeltä Cities Power Partnership, joka pyrkii edistämään ”kestävään energiaan perustuvaa tulevaisuutta”. Yhä useampi maa, kuten Japani, Etelä-Korea, Kiina ja Taiwan – on ilmoittanut haluavansa vähentää eriasteisesti taloutensa riippuvuutta hiilestä, ja se on motivoinut myös Australian hallitusta pohtimaan suunnitelmiaan uudestaan. On tullut ”markkinoiden aktivoinnin aika”.15

Mitä mieltä sitten ovat osavaltiot? Aikovatko ne muuttaa kurssia?

”Se onkin toinen juttu”, myöntää Anne Poelina, joka asuu lähellä Mardoowarra-Fitzroy-jokea Kimberleyn maakunnassa Länsi-Australian osavaltion pohjoisosassa. Nyikina warwa -heimon perinteinen vartija, kätilö ja lääkäri Poelina puhuu paikallisten alkuperäisasukkaiden yhteisöjen suulla. Hän on koulutusta, tutkimusta ja ammattikoulutusta edistävän Madjulla Inc. -yhteisöjärjestön johtaja ja tekee yhteistyötä tutkijoiden, ekologien, taiteilijoiden, tarinankertojien ja asianajajien kanssa.

”Aboriginaalit haluavat olla mukana energiamurroksessa ja heille on erittäin turhauttavaa, kun heitä ei oteta täysivaltaisina osallistujina mukaan keskusteluun. Minä kannatan rauhanomaista lähestymistapaa, sillä haluan osoittaa, että energiamurros voi hyödyttää sekä aboriginaaleja että suuryhtiöitä.” Poelinan argumentteina ovat paikallinen kulttuuri, perinteinen lääketiede, tuhatvuotinen tieto maanviljelyksestä ja uudistuvat energianlähteet. ”Kimberley on ainutlaatuista seutua maailmassa, sillä täällä on mahdollista toteuttaa täysin uudenlainen kehitysmalli.”

Aboriginaalien animistisessa uskonnossa ”maan laki” menee ihmisen laista edelle. Australian alkuperäiskansat ovat siirtäneet 60 000 vuoden takaista tietoa maantieteestä ja tähtitieteestä sukupolvelta toiselle laulannan kautta. Heidän ”lauletut unipolkunsa” eli songlines muodostavat mantereen kartan ja kuvaavat paitsi jonkin maaston, joen tai metsän reittiä, myös sen historiaa. Heidän ajattelutavalleen täysin vastakkainen malli löytyy teollisuuskarjatiloilta, jotka uhkaavat nykyisin Mardoowarra­-Fitzroy-joen ekosysteemiä. Australia on todistetusti kuivumassa. Anne Poelina toteaa: ”Vesi on uusi kulta. Siitä on tullut harvinainen elintarvike.”

Perthin pohjoispuolella on käynnissä kilpajuoksu nesteytetystä maakaasusta, ja se saa jo 25 vuotta merten suojelun puolesta toimineen kirjailijan Tim Wintonin kauhun valtaan. Rakennusalan yritys Subsea 7 suunnittelee rakentavansa Exmouthin eteläpuolelle kaasuputkien valmistuslaitoksen. Kymmenkunta kilometriä pitkät putket aiotaan vetää offshore-kaasuesiintymästä Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2011 liitetyn Ningaloon riutan läpi.

Länsi-Australian asukkaat ryhtyivät vaatimaan riutan suojelua 2000-luvun alussa, ja taistelu sen puolesta on käynnistynyt nyt uudestaan. Perthissä ympäristönsuojeluvirasto ilmoitti kesäkuussa 2019 haluavansa soveltaa Subsea 7:n hankkeeseen tiukinta mahdollista kontrollia ja vaatia siltä ympäristövaikutusten arviointia.

”Ningaloo on yksi maailman huikeimpia merellisen elämän keskittymiä. Valaiden kohtaaminen siellä salpaa hengen. Ne ovat uteliaita eläimiä”, selittää Winton lumoutuneena. Alueella elää maailman suurin ryhävalasyhdyskunta ja Ningaloo on niiden lisääntymisaluetta dugongien, paholaisrouskujen ja delfiinien ohella.

Maan toiselta laidalta, Cairnsin lähivesistä puolestaan löytyy maailman suurin elävä organismi: koralliriutta. Tämä luonnon suuriin ihmeisiin kuuluva riutta on ollut Unescon maailmanperintölistalla ja suojeltu sillä perusteella jo vuodesta 1981. Sen lisäksi, että se on merkittävä matkailukohde, se tarjoaa kalavaroille uusiutumismahdollisuuden ja suojelee rantoja eroosiolta. Ilmaston lämpeneminen on kuitenkin vaarantamassa sen tulevaisuuden.

Cairnsissa toimivan Australian Marine Conservation Society -suojeluyhdistyksen edustaja David Cazzulino selittää: ”Ruokosokerituotannon käyttämät lannoitteet ovat jo pitkään saastuttaneet rantavesiä. Nykyisin hallitus kannustaa viljelijöitä suosimaan parempia käytäntöjä, mutta totuttujen tapojen muuttaminen kohtaa aina vastustusta.”

Cazzulino ei ole optimistinen: miten vaatia maailman kansoja vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään, jos Ison valliriutan kotiin Queenslandiin päätetään rakentaa maailman suurin hiilikaivos?

Valtameret ovat heikolla suojelulla

Vuodesta 2013 vallassa olleet konservatiivit ovat kannustaneet teollisuutta myllertämään valtamerten sisuksia, vaikka hallitusvastuussa sitä ennen ollut työväenpuolue oli julkaissut vuonna 2012 kunnianhimoisen merten suojelusuunnitelman, joka perustui kymmenen vuotta kestäneeseen tieteelliseen tutkimukseen. Silloinen oppositiojohtaja Anthony Abbott piti turhana sääntelyä, jonka nojalla merialueille olisi perustettu suojelualueita. Hänen näkemyksensä mukaan se olisi ”sulkenut” valtameret. Abbott lupasi vaalikampanjassaan pysäyttää suojelusuunnitelmat, jos tulisi valituksi, ja kävi muun muassa hankkimassa tukea valtavalta joukolta huviveneilijöitä Australian Fishing Trade Associationin kokouksessa. Abbott oli kalastanut lapsena isoisänsä kanssa Gold Coastin rannoilla ja hän halusi ”taata tulevaisuuden sukupolville saman nautinnon”.16 Tultuaan valituksi syyskuussa 2013 hän kääri hihansa ja ryhtyi toteuttamaan lupauksiaan.

”Vuosina 2013–2017 liittovaltion hallitus pani valtavasti rahaa uuden tekstin kehittämiseen, mihin se sai tukea kalastusteollisuuden ja huviveneilyn lobbaajilta”, selittää alkuperäisen suojelusuunnitelman laatimisessa mukana ollut Jessica Meeuwig, joka on Centre for Marine Futures -keskuksen johtaja Länsi-Australian yliopistossa. ”Lopputulos: heinäkuussa 2017 päivänvaloon ilmestyi tyrmistyttävä suunnitelma.”

Peräti 1200 tutkijaa eri puolilta maailmaa ilmaisi huolestumisensa Australian suunnanmuutoksen takia.17 Asiakirja tuli voimaan 1. heinäkuuta 2018 ja siinä suojelualueita pienennettiin 400 000 neliökilometrin verran. Suojeluala, joka oli ollut kalastus- sekä kaasun- ja öljynporauskiellossa (Marine National Park Zone IUCN II), siirtyi nyt osittaisen suojelun alle (Habitat Protection Zone IUN IV).

Virkistyskalastukseen tarkoitettu alue kattaa peräti 97 prosenttia Australian vesistä ja ulottuu jopa yli 100 kilometrin päähän rannikosta. Vuonna 2012 perustetuista 44 suojellusta meripuistosta 16 on nyt täysin vailla suojelua.

”Vuonna 1975 uusiseelantilainen professori Bill Ballantine osallistui maailman ensimmäisen merensuojelualueen perustamiseen. Cape Rodney-Okakari Point Marine Reserve tunnetaan myös nimellä Leighin puisto”, kertoo Jessica Meeuwig, joka on näkemyksellisen ja suojeluun sitoutuneen meribiologi Ballantinen suuri ihailija. Ballantinen tutkimukset osoittivat jo 40 vuotta sitten, miten elintärkeitä merielämän suojelupuistot ovat valtameren eläinlajien kantojen uudistumiselle ja miten tärkeää on rajoittaa kalastus tietyille omille alueilleen. Suojelun ansiosta myös korallien mahdollisuudet sopeutua ilmaston lämpenemiseen kasvavat.

Tilanteessa, jossa suojelualueita pitäisi laajentaa, Australia on menossa päinvastaiseen suuntaan. Norjalaisen öljy-­yhtiön Equinorin (entinen Statoil) mukaan Australian suurimmat öljyvarat sijaitsevat Isossa Australian mutkassa. Equinorin merialueelle suunnittelemien koeporausten ensimmäinen pumppu, ­Stromlo-1, on tarkoitus saada toimintaan vuosina 2020–2021.

Onko tämä järkevä hanke, kun tiedetään, että Eteläisellä jäämerellä riehuu usein myrskyjä, jotka voivat nostaa poikkeuksellisen voimakkaita hyökyaaltoja? Vuonna 2018 siellä rekisteröitiin peräti 24 metrin korkuinen aalto.18

Equinor vakuuttaa, että poraustoiminta rajoitettaisiin lokakuun ja toukokuun väliseksi ajaksi, jolloin sääolot ovat suhteellisen rauhalliset.

Ison Australian mutkan merivirtojen ja sen geologian keskinäiset vaikutukset ovat edelleen arvoitus. Vuosina 2013–2017 tutkijat löysivät alueelta 277 ennen tuntematonta lajia. Meren ekosysteemissä elävät rinnan etelänmustavalaat, valkohait, merileijonat, kaskelotit, erilaiset batypelagisen syvyyskerroksen (1000–4000 metriä) eliöt, ja niiden keskinäisen vuorovaikutuksen määrää ja merkitystä on vaikea arvioida.

Equinor on viimeisimpänä yhtiönä uhkaamassa tätä merellistä aarreaittaa, mutta se ilmoittaa täysin tyynesti: ”Onko Isossa Australian mutkassa öljyä? Ehkä. Onko asia mahdollista saada täysin turvallisesti selville? Ehdottomasti on.”

Mikään tieteellinen tutkimustulos ei näytä hetkauttavan norjalaisyhtiön itsevarmuutta. Ei myöskään muisto Australian historian pahimmasta merellä tapahtuneesta öljyonnettomuudesta, jolloin Montaran öljylähde räjähti ja Timorinmereen ryöppysi miljoonia litroja raakaöljyä. Se oli vain yksi nykyisen Australian ympäristörikosten pitkästä listasta.

Maisema ja territorio

Länsi-Australian Fremantlessa Bathers Beach Housen terassilla istuva Tim Winton kuvaa aurinkoista asuinseutuaan, jota pääkaupungissa ei ymmärretä. Bathers Beach oli aikoinaan yksi länsirannikon suurimpia valaanpyynnin keittämöasemia. ­Perthistä kotoisin oleva Winton on saanut neljä kertaa arvostetun Miles Franklin -palkinnon. Hän ylistää teoksissaan Australian merta ja aavikoita, jotka tarjoavat huikeita aistit huumaavia kokemuksia. Hänen uusin teoksensa Island Home. A Landscape Memoir kertoo kirjailijan suhteesta saareensa.

Siirtolaisten saapuminen Australiaan William Dampierin vuonna 1688 tapahtuneen käynnin vanavedessä on jättänyt tänne jälkensä. Maan paikannimet kertovat hyvin maahanmuuttajien järkytyksestä ja tyrmistyksestä. Länsi-Australiasta siitä löytyy lukemattomia esimerkkejä: täällä on kaupunki nimeltä Useless Loop [”Turha mutka”] ja järvi nimeltä Disappointment [”Pettymys”].

Eurooppalaisten ylenkatse mystistä Terra Australis -maanosaa kohtaan ei ole laantunut sitten vuoden 1688. Australian maisemat pysyvät arvoituksena tai kertakaikkisena abstraktiona, jota lentoliikenne vain korostaa. Australiassa ihmiset ovat ahtautuneet asumaan vihamielisen mantereen reunamille ja kaupungeissa asuvan väestön osuus on suurin maailmassa. Selittääkö vähäinen kiinnostus mantereen sisäosia kohtaan sen, miksi täällä ei haluta tunnustaa australialaisesta elämäntavasta maksettavaa hintaa, vaikka se tiedetään yhdeksi maapallon saastuttavimmista asukasta kohti?

”Jos tarkastelemme maamme historiaa, joudumme tunnustamaan, että olemme tuhonneet sekä ekosysteemit että aboriginaalien kulttuurit ja kielet.” Siirtolaiset käyttäytyivät kuin ankarat vanhemmat ja pakottivat maiseman tottelemaan itseään. Vähitellen siirtomaavalloitukseen kuuluva käsite territory on kuitenkin joutunut tekemään tilaa sanalle country, joka kertoo vanhemmilta lapsille kulkevasta ihmisen ja maan suhteesta. ”Arvelen, että minun sukupolveni australialaiset sekä sitä nuoremmat pitävät itseään tämän saaren lapsina. Siinä on iso ero.”

David Banggal Mowaljarlain ajatusten runsaudensarvea on hyödynnetty aivan liian vähän, harmittelee Winton, jonka mielestä Mowaljarlai on ”yksi suurimmista Australiasta koskaan tulleista vapaaehtoisista lähettiläistä”. Vuonna 1925 syntynyt Mowaljarlai kuului ngarinyinheimoon. Hänestä tuli kuuluisa tarinankertoja, juristi, taiteilija, tietoviisas bush professor ja filosofi. Juuri hän kehitti ”kahdensuuntaisen ajattelun” (two-way thinking) käsitteen, joka pyrkii yhdistämään kaksi täysin erilaista maailmankäsitystä. Hän ajatteli, että jos musta ja valkoinen Australia kiinnostuisivat toisistaan, ihmisten katseet voisivat kääntyä Australian pitkään arvoituksellisina pidettyjen autiomaiden suuntaan.

”Jos jaamme meidän Countrymme tarinat gudian [valko­ihoisten] kanssa, he voivat avata sydämensä meidän Countryllemme, ymmärtää ja rakastaa sitä, eivätkä he silloin enää koskaan vahingoita sitä”, sanoi Mowaljarlai.

1 ”Pumped”, ABC, 24. heinäkuuta 2017.

2 Paul Kennedyn tekemä haastattelu, ”ABC news breakfast”, 14.1.2019, www.pm.gov.au

3 ”The Angriest Summer”, Climate Council of Australia, Potts Point, 2019.

4 Bret Walker SC, ”Murray-Darling basin royal commission report”, Etelä-Australian hallitus, 29.1.2019.

5 John C. Z. Woinarski, Andrew A. Burbidge ja Peter L. Harrison, ”Ongoing unraveling of a continental fauna: Decline and extinction of Australian mammals since European settlement”, Proceedings of the National Academy of Sciences, Washington, DC, huhtikuu 2015.

6 Elizabeth Kolbert, The Sixth Extinction: An Unnatural History, Henry Holt and Company, 2014.

7 Justin Welbergen, ”Canaries in the coalmine: Flying-foxes and extreme heat events in a warming climate”, luento Griffithin ilmastonmuutosseminaarissa, Griffith University EcoCentre, Nathan, Queensland, 3.7.2014.

8 ”At what price? The economic, social and icon value of the Great Barrier Reef”, Deloitte Access Economics, Sydney, 2017.

9 Marc Laimé, ”Crise de l’eau : le laboratoire australien”, Carnet d’eau, www.monde-diplomatique.fr, 12.6.2012.

10 Joëlle Gergis, Sunburnt Country. The History and Future of Climate Change in Australia, Melbourne University Press, 2018.

11 ”The Angriest Summer”, Climate Council of Australia, op. cit.

12 Robert Manne, ”Bad news: Murdoch’s Australian and the shaping of the nation”, Quarterly Essay, Carlton, n° 43, syyskuu 2011.

13 James Bradley, ”How Australia’s coal madness led to Adani”, The Monthly, Carlton, huhtikuu 2019.

14 Hannah Aulby, Undermining Our Democracy: Foreign Corporate Influence Through the Australian Mining Lobby, The Australia Institute, elokuu 2017.

15 ”Hydrogen for Australia’s Future. A briefing paper for the COAG Energy Council”, Hydrogen Strategy Group, elokuu 2018.

16 ”Abbott coalition will suspend Marine Park process”, Sail World, Southhampton (Britannia), 27.8.2013.

17 ”Safeguarding Australia’s marine parks network: The science case”, Ocean Science Council of Australia, heinäkuu 2017.

18 ”A record wave height measured in the Southern Ocean”, MetOcean, toukokuu 2018.

LMD 1/2020

Suom. Kirsi Kinnunen

Kiinnostava juttu, eikö vain?

Le Monde diplomatique:
reportaaseja ja analyyseja kaikkialta maailmasta.
Tilaa Diplo printtinä ja diginä täältä!

Pää palavaan pensaaseen
Bolivian vallankaappaus sujui liian helposti