Venäjän seuraavat 20 vuotta

KIRILL MARTYNOV

Viime kesäkuuhun saakka Venäjällä elettiin pysähtyneisyyden tunkkaisessa ilmapiirissä. Sitten vapautettiin Ivan Golunov, ja elokuussa meitä alettiin napata yksi kerrallaan. Poliittisten vankien oikeudenkäyntejä riitti jokaiselle päivälle aivan vuoden loppuun saakka. Hämmästyttävintä on, että kaiken sen jälkeen, mitä maalle tehtiin, se löysi itsestään voimia jäädä tyynesti lomalle ja keskittyä uuden vuoden viettoon.

Sen aikaa, kun syyttäjät ja muut ylhäiset oikeuden asiaa ajavat henkilöt mussuttivat suut täynnä juhlapöydän antimia, me toimittajatkin saimme olla pari viikkoa raportoimatta syyttömien oikeudenkäynneistä. Tauon jälkeen valta kuitenkin jatkaa ihmisten moukaroimista uusin voimin ja saamme esimakua siitä, millaisia Venäjän seuraavat kaksikymmentä vuotta tulevat olemaan.

Joidenkin mielestä poliittisiin vankeihin on aivan turha kiinnittää huomiota. Muitakin ongelmia on riittämiin, roskista ja köyhyydestä aina korruptioon ja epätasa-arvoon. Eikä tämänhetkinen poliittinen sorto muutenkaan ole mitään 1900-luvun tapahtumiin verrattuna. Niiden asioiden rinnalla nykytilanteesta huolestuminen vaikuttaa naurettavalta.

Ajallisestikin tätä on kestänyt vasta murto-osa aiemmista koettelemuksista. Kevyttä kuin kasvisruoka, toteavat kyynikot. Poliittisella terrorilla on kuitenkin yksi erityinen ominaisuus, joka tekee siitä harvinaisen myrkyllistä. Se nimittäin vetää mukaansa nekin, jotka tahtoisivat vain elää maassaan kaikessa rauhassa ajattelematta politiikkaa.

Torjuntakoneisto yhdistettynä kaikkivoipaan valtioon pystyy taivuttamaan tahtoonsa kaikki, jotka vain ymmärtävät oman parhaansa ajoissa. Mukautuminen on ymmärrettävää ja sen voi jopa antaa anteeksi – eihän ketään voi pakottaa sankaruuteen. Venäläisen oikeuslaitoksen toiminta on kuitenkin täysin häikäilemätöntä. Valkoisesta tehdään mustaa ja sillä oikeutetaan mitä tahansa. Jos syytön voidaan lähettää vankilaan koko maailman edessä, mikä estää muuttamasta Šiesin kylää kaatopaikaksi, varastamasta valtion kassasta tai väärentämästä vaalitulosta? Sopeutuvaiset ovat kuitenkin jo oppineet kääntämään selkänsä ja tottuneet rooliinsa.

Viime vuonna sain todistaa, kuinka ihmisiä hakattiin kadulla ja silovikit halvaannuttivat Moskovan normaalin elämänmenon hukuttamalla kaupungin vartijoihin ja univormuihin. Sain nähdä, miten ystäviäni pidätettiin. Opin, minne tuomiota lukeva tuomari siirtää välttelevän katseensa.

Kaikesta näkemästäni huolimatta minua on syvimmin järkyttänyt se, miten valmiita tavalliset ihmiset ovat olleet hyväksymään pelin muuttuneet säännöt. Opetatko yliopistossa? Älä vain erehdy sanomaan, mitä ajatuksia uutiset sinussa herättävät. Erotettiinko työkaverisi, joka ei osannut vaieta oikeassa kohdassa? Keskity sinä vain tieteellisen artikkelisi kirjoittamiseen. Vai oletko töissä teatterissa? Ole tarkkana, ettei näytelmään livahda mitään monitulkintaista repliikkiä, jonka voisi käsittää viittaavan maan hallintoon väärällä tavalla. Etkö muka ymmärrä, että näin vaikeina aikoina kaikkien on oltava erityisen varovaisia?

Suurin osa venäläisistä ei ole elänyt Stalinin aikakaudella, eikä moni ollut saavuttanut kovin tiedostavaa ikää vielä edes Andropovin aikana. Näyttää kuitenkin siltä, että kun politiikan horisonttiin alkaa kerääntyä tietynlaisia paksuja pilviä, kansalaiset kääntyvät automaattisesti toisiaan vastaan ja alkavat toistaa samoja itsetuhoisia käyttäytymismalleja.

Maassamme tapahtuneen poliittisen katastrofin tunnustaminen avoimesti ei ole vaihtoehto, koska se voi johtaa oman uran, aseman tai pahimmassa tapauksessa vapauden menettämiseen. Ja koska katastrofia on jo myöhäistä välttää, silmien sulkeminen voi tuntua parhaalta tavalta turvata edes jotain omassa elämässään. Joskus meidän jälkeemme historioitsijat ja antropologit pääsevät analysoimaan, miten sama pirullinen tuppisuisuuden epidemia pääsi Venäjällä valloilleen jo toisen kerran. Meistä tulee varmaan vielä uuden Sheila Fitzpatrickin monografian sankareita.

Vain ne, jotka eivät vielä ole oppineet pelkäämään, uskaltavat sanoa jotain. Heitä ovat 20-vuotiaiden parhaimmisto, jonka vanhempi polvi on jättänyt yksin taistelemaan tšekistien, uusien komsomolilaisten ja korruptioherrojen muodostamaa lujaa liittoumaa vastaan. Kuka tulee hallitsemaan Venäjää seuraavat 20 vuotta?

NG 144/2019

SUOM. MARJO MUSTONEN

Kiinnostava juttu, eikö vain?

Le Monde diplomatique:
reportaaseja ja analyyseja kaikkialta maailmasta.
Tilaa Diplo printtinä ja diginä täältä!

Anton Monti: Minne menet, Italia?