Sudanin konfliktia kuvataan valtataisteluna kahden sotilasjohtajan ja heidän ryhmittymiensä välillä,senä valtataisteluna, mutta se kiinnostaa myös ulkovaltoja. Ne, jotka pyrkivät hyötymään siitä ja ylläpitävät omilla toimillaan yllä vastakkainasetteluan dynamiikkaa.
Sudan on 15. huhtikuuta 2023 lähtien vajonnut raskaiden taistelujen, tuhojen ja siviileihin kohdistuvien julmuuksien myötä täydelliseen sisällissotaan, jossa siviilit maksavat raskaimman hinnan. Vastakkain ovat Sudanin asevoimien (SAF) joukot, joita johtaa maan tosiasiallinen hallitsija kenraaliluutnantti Abdel Fattah al-Burhan, vastassaan puolisotilaalliset RSF-joukot (Rapid Support Forces), joita johtaa kenraali Muhammed Hamdan Dagalo, eli ”Hemetti”. Nämä kaksi miestä eivät kuitenkaan ole aina olleet vihollisia. Lokakuussa 2021 he syrjäyttivät siviilihallituksen, joka oli syntynyt kenraali Omar al-Bashirin diktatuurin kaatumisen jälkeen. Bashir oli itse noussut valtaan sotilasvallankaappauksella kesäkuussa 1989.
Vakinaisen armeijan komentajasta al-Burhanista tuli siirtymäneuvoston puheenjohtaja, kun taas Hemetti sai varapuheenjohtajan tehtävän. Kahden kapinallisen liitto kesti lopulta vain puolitoista vuotta kummankin leirin valmistautuessa väistämättömään yhteenottoon (1). Vuodenvaihteessa niin sanottu siirtymäajan hallitus hallitsee maan pohjoisosia, keskiosia ja itää, kun taas hallituksen asemia vastaan hyökkäyksiään kiihdyttänyt RSF pitää hallussaan länttä ja osia etelästä.
YK-järjestöjen dokumentoimia julmuuksia
Yhdistyneiden kansakuntien arvioiden mukaan huhtikuusta 2023 lähtien sodassa on kuollut yli 150 000 ihmistä ja lähes 13 miljoonaa on joutunut pakenemaan kodeistaan, ja heistä neljä miljoonaa on paennut naapurimaihin. Taistelujen seurauksena nälänhätä riehuu ja uhkaa 25 miljoonaa ihmistä hieman yli 51 miljoonan kokonaisväestöstä. Muutamista sovittelualoitteista huolimatta kumpikaan osapuoli ei näytä olevan halukas hyväksymään kestävää aselepoa.
Lokakuun lopussa kahdeksantoista kuukauden piirityksen jälkeen Pohjois-Darfurin pääkaupunki Al-Fašir joutui RSF:n käsiin. Sosiaalisen median kautta maailmalle levisi kauhistuttavia kuvia siviilien joukkomurhista, kidutuksista ja teloituksista. Darfur on uusi ”inhimillisen kärsimyksen maailmanlaajuinen keskus” totesi tuolloin YK:n humanitaaristen asioiden apulaispääsihteeri ja hätäavun koordinaattori Thomas Fletcher kierrettyään aluetta kymmenen päivää (2).
”Al-Fašir on kuulemieni todistusten perusteella käytännössä rikospaikka”, Fletcher lisäsi videoneuvottelussa, jossa hän kertoi etnisluonteisista teloituksista, joukkoraiskauksista, lunnaita vastaan tehdyistä sieppauksista ja lasten katoamisista. Kaikki nämä julmuudet on dokumentoitu paikan päällä toimivien YK-järjestöjen toimesta ja vahvistettu Yalen yliopiston asiantuntijoiden marraskuun alussa tekemillä satelliittikuvanalyyseilla.
RSF ilmoitti 24. marraskuuta kolmen kuukauden yksipuolisesta humanitaarisesta aselevosta päivää sen jälkeen, kun SAF oli torjunut Yhdysvaltojen, Arabiemiirikuntien, Egyptin ja Saudi-Arabian muodostama nelikon (Quad) esittämän kansainvälisen tulitaukoehdotuksen. Samana päivänä Hemettin joukot kuitenkin käynnistivät uuden hyökkäyksen Babanusan kaupunkia vastaan Länsi-Kordofanissa maan eteläosassa. Joulukuun 2. päivänä tämä strateginen rautatieristeys joutui RSF:n haltuun. Myös siellä julmuuksia oli runsaasti. Molemmissa kaupungeissa siviiliväestöön kohdistuneet joukkomurhat toivat karulla tavalla esiin Sudanin väkivallan laajuuden.
Maa on lopulta alkanut kiinnostaa länsimaisia medioita, varsinkin kun Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) kertoi avanneensa tutkinnan RSF:n teoista, jotka ”voivat Rooman perussäännön nojalla täyttää sotarikosten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten tunnusmerkit (3)”. Al-Faširin valtauksen aikana RSF:n sotilaat eivät peitelleet tavoitettaan eliminoida kaupungissa jäljellä olleet noin 300 000 siviiliä sillä perusteella, että nämä olivat tehneet yhteistyötä vihollisen kanssa. Julkaisemalla äärimmäisen väkivaltaisia videoita kidutuksista ja summittaisista teloituksista Hemettin joukot ovat onnistuneet kylvämään kauhua paitsi piiritettyjen alueiden väestön keskuudessa myös – ja ennen kaikkea – SAF:n riveissä. Ne näyttävät ammentavan vaikutteita Isisin mediakampanjoista. Isisin aikoinaan käynnistämä ”jihad 2.0” onnistui levittämään paniikkia Irakin armeijan keskuudessa, ja sekasorto avasi tien Mosulin kaupungin valloitukselle ilman taistelua.
RSF pyrkii ottamaan haltuunsa koko maan. Sudanin sotanäyttämössä on monia eri rintamia. Vaikka median huomio on keskittynyt Darfuriin, seuraava suuri yhteenotto koskee todennäköisesti Al-Obeidin kaupunkia. Kiivaita taisteluita käydään myös Kordofanin pohjois- ja länsiosissa. Kummankin osapuolen näkemyksen mukaan voiton pitää olla täydellinen, eikä vallan luovuttaminen millekään siirtymä- tai kansallisen yhtenäisyyden hallitukselle tule kysymykseenkään.
Sudanin tragedian juuria on etsittävä kenraali al-Bashirin entisen islamistisen hallinnon jäänteistä. Al-Bashir on ollut huhtikuusta 2019 lähtien vangittuna Kobarin vankilassa Khartumissa Sudanin pääkaupungissa, ja Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) odottaa yhä voivansa asettaa hänet syytteeseen Darfurissa tehdyistä kansanmurhasta, rikoksista ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksista. Vuoden 2018 rauhanomainen ja siviiliväestön alullepanema vallankumous pyrki pyyhkimään pois al-Bashirin Kansallisen kongressipuolueen (PCN) poliittisen ja turvallisuuskoneiston perinnön (4). Se ei kuitenkaan ottanut huomioon al-Burhanin ja Hemettin kunnianhimoisia tavoitteita. PCN:n riveistä noussut al-Burhan ryhtyi järjestelmällisesti aktivoimaan entiselle hallinnolle uskollisia voimia, niin sanottuja keyzaneja, saadakseen etulyöntiaseman vallankaappauksen synnyttämässä uudessa poliittis-sotilaallisessa kamppailussa Hemettin kanssa.
Al-Burhan ilmoitti 18. huhtikuuta 2022 perustavansa koalition nimeltä Suuri islamilainen virtaus. Samaan aikaan kolmetoista entistä PCN:n johtohahmoa vapautettiin syytteistä, jotka koskivat perustuslaillisen järjestyksen horjuttamista, terrorismin rahoittamista sekä murhayritystä entistä siirtymäkauden pääministeriä Abdalla Hamdokia vastaan maaliskuussa 2020. Tämä strategia osoittautui tehokkaaksi sekä todellista demokraattista siirtymää vaatineiden mielenosoittajien nujertamisessa että Hemettin asteittaisessa syrjäyttämisessä.
Alle kahden vuoden ”yhteiselon” aikana kenraali al-Burhan yritti integroida RSF:n noin satatuhatta taistelijaa hallituksen armeijaan voidakseen paremmin kontrolloida heitä. Tietoisena syrjäyttämisensä riskistä RSF:n johtaja päätti hajauttaa joukkonsa eri puolille maata. Khartumissa toimenpide nähtiin suorana uhkana, minkä jälkeen yhteenotto oli väistämätön. Huhtikuun 15. päivästä 2023 lähtien Hemettin armeija ja sen liittolaiset ovat esittäytyneet vastavoimana keyzanien ja SAF:n asevoimien vallankaappausta vastaan. Sosiaalisessa mediassa laajasti toistettu kertomus on auttanut RSF:ää saamaan puolelleen osan entisen islamistihallinnon syrjimästä väestöstä sekä hankkimaan ratkaisevan tuen Arabiemiirikunnilta, jonka johtaja Mohammed bin Zayed al-Nahyan (“MBZ”) suhtautuu jyrkän vihamielisesti poliittiseen islamiin ja Muslimiveljeskuntaan.
RSF:n ja Arabiemiirikuntien välinen yhteys on keskeinen Sudanin nykytilanteen ymmärtämiseksi. Juuri Abu Dhabin mittava tuki Hemettille mahdollistaa taistelujen jatkamisen ja vastarinnan SAF:n joukkoja vastaan. Suhde juontaa juurensa vuoteen 2015, jolloin sudanilaiskenraali luovutti joukkojaan Arabiemiirikuntien käyttöön näiden käydessä sotaa huthikapinallisia vastaan Jemenissä. Erään Persianlahden alueella haastattelemamme lähteen mukaan Abu Dhabi alkoi tuolloin nähdä Hemettissä eräänlaisen ”sveitsin armeijan linkkuveitsen”, jonka avulla voitaisiin edistää emiraattien vaikutusvaltaa Itä-Afrikassa. ”Abu Dhabi piti häntä ihanteellisena välikätenä Venäjän suuntaan venäläisen laivastotukikohdan perustamiseksi Port Sudaniin, joka olisi kytketty emiraattien merirahtiterminaaliin”, lähde täsmentää. Lopulta kuitenkin Port Sudanista väliaikaisen pääkaupungin tehnyt kenraali al-Burhan, hyväksyi tukikohtahankkeen – ainakin toistaiseksi ilman minkäänlaista emiraattien satamaa (5).
RSF:n johtajalla on toki tarjottavanaan MBZ:lle muitakin valttikortteja kuin Port Sudan. Alun perin kameleita Persianlahden alueen maihin vienyt Hemetti käytti taloudellisia resurssejaan 2000-luvun alussa perustaakseen hallitusta tukevan janjawid-miliisin (sittemmin RSF), jonka tekemät julmuudet toivat hänelle lisänimen ”Darfurin teurastaja”. Varmistaakseen riippumattomuutensa al-Bashirin vallasta Hemetti hyödynsi Darfurin kultakaivoksia, joista monet olivat hänen perheyrityksensä Algunaden omistuksessa, ja vei valtaosan tuotannosta Arabiemiirikuntiin. Tämä laajamittainen jalometallikauppa Abu Dhabin ja Dubain markkinoille mahdollistaa sotaponnistusten, kuten varustautumisen ja palkkasotureiden hankinnan rahoittamisen emiraattien kautta.
Kaupan kasvavaa merkitystä kuvaa se, että Arabiemiirikunnat toi vuonna 2025 Sudanista suoraan 29 tonnia kultaa, kun määrä oli vuonna 2023 vain 17 tonnia. Sen lisäksi huomattavia määriä kulki naapurimaiden kautta: 20 tonnia Egyptistä, 18 Tšadista ja yhdeksän Libyasta. UN Comtrade -sivustolla 31. lokakuuta 2025 julkaistujen, mutta muutamaa päivää myöhemmin tältä maailmanlaajuista kauppaa seuraavalta alustalta poistettujen tilastojen mukaan viimeksi mainitut kaksi maata toimivat RSF:n lähettämän kullan ”kauttakulkualueina” (6).
Tuonti ja vienti emiraattien käsissä
Kullankaivuu on siten yksi keskeisimmistä väylistä, joiden kautta alueelliset suurvallat sekaantuvat Sudanin konfliktiin. Sudanin armeija (SAF) onsaaneet asetoimituksia ja rahoitusta Venäjältä – joka käy kauppaa myös RSF:n kanssa – sekä Turkilta, Iranilta, Egyptiltä ja Qatarilta. RSF puolestaan saa pääliittolaisensa Arabiemiirikuntien lisäksi apua sille läheisiltä mailta kuten Kenialta, Ugandalta, Etiopialta sekä marsalkka Khalifa Haftarin hallitsemalta ryhmittymältä Libyasta. Etiopia saa vastineeksi tukea Hemettiltä kiistassa Egyptiä vastaan Etiopian rakentaman suuren Niilin “renessanssipadon” kiistassa. Kullan tuotantoluvut ovat myös paljastavia: sen jälkeen kun Etiopia ja Kenia julkisesti ilmoittivat tukevansa RSF:ää, ne ovat kumpikin ilmoittaneet vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä tuottaneensa kultaa kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna.
Arabiemiraattien ja RSF:n välinen tiivis suhde ei ole kuitenkaan särötön. Vaikka Sudanin hallitus tuomitsee säännöllisesti Quad-ryhmittymän ”puolueellisuuden” ja Arabiemiirikuntien osallisuuden Hemettin joukkojen tekemiin julmuuksiin, se on kaukana täydellisestä välirikosta Persianlahden nousevan mahdin kanssa. Samalla kun Khartum jatkaa viljan ja karjan myyntiä emiraatteihin, se tuo sieltä runsaasti teollisuustuotteita hillitäkseen inflaatiota ja torjuakseen nälänhätää. Keskinäisriippuvuus koskee myös rahoitusalaa. Jo ennen nykyistä sotaa pankkisektori oli alikehittynyt Yhdysvaltojen pakotteiden vuoksi, jotka estivät suurimman osan kaupallisista ja rahoituksellisista transaktioista Sudanin kanssa. Useat emiraattipankit olivat kuitenkin läsnä maassa jo ennen kuin Yhdysvallat alkoi lieventää rajoituksia vuonna 2017, ja niillä on keskeinen rooli maan kaupassa. Huolimatta Khartumin pyrkimyksistä monipuolistaa vientitalouttaan – esimerkiksi avaamalla kullan jalostuslaitoksia Qatariin – al-Burhanin leirin on siis sopeuduttava siihen tosiseikkaan, että myös virallinen hallituksen valvoma kullanvienti on riippuvaista Arabiemiirikunnista. Emiraatit käyvät lisäksi kauppaa Pohjois-Sudaniin sijoittuneiden kullanjalostukseen erikoistuneiden sudanilaisten yritysten kanssa ja tukevat jopa tämän alueen poliitikkoja, joita pidetään läheisinä SAF:lle.
Arabiemiirikunnat – ja erityisesti niiden raskassarjalainen Abu Dhabi – ovat siten tässä sodassa kaksinkertaisia voittajia, sillä ne ovat ”avainvaltion” asemaan tukemalla RFS:ää ja pakottamalla vastapuolen sopeutumaan tilanteeseen. Laajemmassa geopoliittisessa mielessä liittovaltio pitää puolensa kahta Persianlahden kilpailijaansa Saudi-Arabiaa ja Qataria sekä Egyptiä vastaan. Emiraattien vastuuta kuitenkin harvoin käsitellään diplomaattisissa ja institutionaalisissa piireissä. Jakautunut Arabiliitto varoo perinteisesti ottamasta esiin tätä kysymystä. Jos Yhdysvalloilla ja Euroopan unionilla olisi tahtoa – vaikkapa vain vähentää sodan siviileihin kohdistuvia vaikutuksia – ne voisivat painostaa Arabiemiirikuntia. Toistaiseksi Yhdysvallat on kuitenkin asettanut pakotteita vain yksityisille yrityksille, joilla on yhteyksiä RSF:ään. Ja kuten sotarikoksia paljastavan yhdysvaltalaisen The Sentry -järjestön raportti toteaa, RSF on joka tapauksessa luonut Dubaihin samankaltaisia rakenteita jatkaakseen laittomia toimiaan (7).
Al-Faširin marraskuun 20. päivän joukkomurhasta levitettyjen kuvien herättämän laajan järkytyksen jälkeen Euroopan unionin ulkopolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas tuomitsi RSF:n tekemät julmuudet ja ilmoitti tulevista pakotteista. Viikkoa myöhemmin Euroopan parlamentti kuitenkin hyväksyi päätöslauselman, jossa tuomittiin Sudanin tuhoisa sisällissota mainitsematta Arabiemiirikuntien sekaantumista. Abu Dhabin intensiivisen lobbauksen ansiosta päätöslauselmassa mainitaan jopa Arabiemiirikunnat keskeisenä osapuolena rauhanvälityspyrkimyksissä yhdessä kolmen muun Quadin muodostavan maan kanssa. Observatoire de l’Europe –säätiön mukaan Euroopan unioni ”pyrkii tiivistämään taloussuhteitaan Persianlahden valtioon [Arabiemiirikuntiin] ja on mukana kunnianhimoisissa vapaakauppaneuvotteluissa, jotka erään nimettömänä pysyttelevän korkean emiraattivirkamiehen mukaan etenevät huimaa vauhtia (8)”. Voidaankin kysyä, mikä arvo annetaan miljoonille sudanilaisille siviileille?