Liettua oli yksi ensimmäisistä Neuvostoliitosta irtautuneista tasavalloista. Venäjää kohtaan koettu katkeruus ei ollut ehtinyt laantua maassa ennen Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa ja on noussut jälleen vahvasti pinnalle. Liettuan parlamentti julisti Venäjän heti sodan alettua terroristivaltioksi ja tuomitsi sen toiminnan Ukrainassa kansanmurhaksi. Saman vuoden kesäkuussa Vilnan kaupunginvaltuusto päätti siirtää neuvostosotilaiden muistomerkin pois kaupungin hautausmaalta. Aivan Vilnan sydämessä sijaitsee kuitenkin paikka, joka on tavanomaisten tuomioistuimen ja lainsäädännön ulkopuolella. Kyseessä on “enkelten tasavalta” eli vapaiden ajattelijoiden ja taiteilijoiden asuttama vapaakaupunki Užupis. Tutustuimme Užupisiin ja otimme selvää, miten erityislaatuisella alueella suhtaudutaan Venäjään ja venäläisyyteen.
Vapaakaupunki joen varrella
Vilnan vanhankaupungin kupeessa sijaitseva Užupis on oma pieni universuminsa. Alueen tärkein laki turvaa kaikille kansalaisille täydellisen taiteellisen vapauden sekä oikeuden olla piittaamatta muiden tekemisistä. Muita užupilaisten elämää ohjaavia periaatteita ovat “perinteisen oikeamielisyyden” ohella inspiroivat esimerkit, unelmat, oivallukset sekä myytit. Vuonna 1997 itsenäiseksi julistautuneella “tasavallalla” on kaikki perinteiset valtion tunnusmerkit: oma lippu, kansallislaulu, valuutta, perustuslaki sekä “muutkin peruskivet, joilla ikuisuus lepää”. Näihin kuuluvat luonnollisesti myös parlamentti ja tasavallan presidentti, jonka virkaa hoitaa tällä hetkellä runonlaulaja ja ohjaaja Roman Lileikis. Presidentin nimittämät ministerit ja viralliset lähettiläät hoitavat tasavallan asioita ja edustavat sitä ulkomailla. Maan parlamenttiin kuuluvat demokraattisia periaatteita kunnioittaen kaikki alueen asukkaat. Parlamentin istunnot tapahtuvat Vilnia-joen äärellä, joka on maan virallinen ja pyhänä pidetty raja.
Užupis tarkoittaa liettuaksi “joen äärellä sijaitsevaa” ja vesi erottaa alueen vanhasta kaupungista. Joen ylittävien siltojen alle on ripustettu keinuja, mandalakuvia ja unisieppareita. Vihertävällä joenpenkereellä kasvavien vaahteroiden oksissa roikkuu vinyylilevyjä, kirjoja ja savikelloja. Yhdessä joenhaarassa suoraan virran yläpuolella roikkuu liaanimainen köysi, jos joku haluaa kokeilla onneaan joen ylittämisessä käsivoimin. Aivan veden äärellä keskellä lasten leikkipaikkaa on flyygeli, jonka vieressä sijaitsevat Užupisin ensimmäisen ja rakastetuimman kahvilan puuterassit. Kahvila on myös Užupisin eduskunnan virallinen päämaja.
Tapasimme kahvilassa runoilija Tomas Tšepaitiksen, joka on yksi tasavallan perustajista ja hoitaa tällä hetkellä ulkoministerin virkaa. Yksi hänen kuuluisia lentäviä lauseitaan on: ”Maailmasta tulee tehdä suuri kylä, jossa perinteiden henki elää, savupiiput tupruttavat savua ja kaalimaat kukoistavat ikkunoiden alla”. Kielikuva vastasi užupilaista maisemaa vielä 80-90-luvun taitteessa, ennen kuin alue alkoi vetää puoleensa boheemimpaa asukaskuntaa. Alunperin alue oli työväenluokkainen, mutta viimeisetkin tehtaat suljettiin Neuvostoliiton romahdettua. Talot alkoivat vähitellen rapistua ja järjestäytynyt rikollisuus kukoisti.
Taiteilijat karkottivat pikkuroistot
Užupis tunnettiin jyrkästä kahtiajaosta ”meihin ja muihin” – alueen asukkaat eivät olleet järin innostuneita vastarannalla elelevistä naapureistaan.
”Užupisin tarina on tarina puolirikollisesta Vilnasta”, sanoo Tomas. “Sillalla oli välllä luihunnäköisiä tyyppejä vahdissa. He päästivät minut kulkemaan, koska minulla oli paikallisia tuttavia. Tuohon aikaan Vysotski (1) soi avoimista ikkunoista, talot olivat lämpimiä ja kotoisia, isoäidit keittivät hilloa pikkugangstereille. Kaikilla oli oma puutarha. Saatoit vain astua pihalle ja poimia retiisin suuhusi”, hän jatkaa.
1990-luvulla muusikot, ohjaajat, kuvanveistäjät, kirjailijat ja taiteilijat alkoivat hiljalleen asettua joen tuolle puolen. He ostivat Užupisista halpoja asuntoja, asettuivat alueelle tekemään luovaa työtä ja karkottivat vähitellen rikolliset läsnäolollaan. Kaupungin viranomaiset teeskentelivät olevansa tietämättömiä alueen olemassaolosta ja ajoittaisesta levottomuudesta. Kun Unesco antoi Vilnan kaupungille rahaa historiallisen keskustan kunnostamista varten, Užupisissa maalattiin yksi talo, vaikka alue on keskeinen osa vanhaa Vilnaa.
Rikollisen gheton maine ei kaikonnut pitkään aikaan ja jopa poliisi vältteli aluetta. Uuden asukaskunnan myötä Užupis kuitenkin vähitellen virkistyi ja heräsi eloon uudella tavalla. Rakennukset kunnostettiin, ikkunoihin ilmestyi kukkasia ja verhoja. Ihmiset joen molemmin puolin uskalsivat jälleen kävellä kaupunginosan kaduilla myöhään illalla. Muutoksen myötä alkoi myös loputon juhlahumu. Erilaisia messuja, konsertteja, kulkueita, ilotulitteita, elokuvanäytöksiä, esityksiä ja naamiaisia järjestettiin jatkuvalla syötöllä. Juhlinta oli varsin värikästä: ihmiset tanssivat, ampuivat vanhoilla musketeilla ja vierittelivät jättimäisiä pääsiäismunia kaduilla. Trumpetit soivat ja pääaukion suihkulähteessä virtasi olut.
“Joka päivä kadut olivat täynnä ihmisiä, tyyli oli vapaa”, kertoo Tomas. Samaan aikaan rakentui Liettuaksi kutsuttu valtio, joka byrokratisoitui nopeasti. Yhä useampi työllistyi toimistotyöhön ja Užupisesta tuli omanlaisensa vastailmiö byrokratian valtaamalle Liettualle, jossa poliisi piti kovaa kuria saadakseen rikollisuuden aisoihin. “Täällä elämä oli vielä elämää, onnellista tai onnetonta, mutta sentään vapaata”, toteaa Tomas.
Elämänilo syntyy pienistä asioista
Užupisissa ei kannateta byrokratiaa, eikä siellä ole instituutiota, joka myöntäisi tai poistaisi kansalaisuuden. Saadakseen kansalaisuuden tarvitsee vain sanoa se ääneen. Passin voi askarrella itse, koska jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja asiakirjan tulee kuvastaa sitä. Kansalaiseksi haluavan on kuitenkin vierailtava Užupisissa vähintään yhden kerran. Kunniakansalainen Dalai Lama on käynyt maassa kolme kertaa ja istuttanut Tiibetinaukiolle omenapuun sekä siunannut paikallisten taitelijoiden huolella rakentamia mandaloita. Pääsillan viereisellä ”rajapisteellä”, voi saada passiin maahantuloleiman ja vaihtaa rahaa. Užupisin valuutta on maailman vakain: globaaleista mullistuksista huolimatta yksi euro on alueella aina yhden oluttuopin arvoinen.
Eräänä iltana Užupisin itsenäisyysjulistuksen jälkeen presidentti Romas Lileikis vieraili ulkoministeri Tomas Tšepaitisin luona. Talossa ei tullut kuumaa vettä ja sen innoittamana he muotoilivat Užupisin kuuluisan perustuslain, jossa säädettiin kaikille oikeus kuumaan veteen sekä oikeus rakastaa, epäillä ja tajuta oma merkityksettömyytensä tai suuruutensa. Nykyään perustuslaki on käännetty kymmenille kielille ja painettu laattoihin, jotka ovat nähtävillä seinällä Paupio-kadun varrella. Užupisin lakia täydennetään tarvittaessa ja äskettäin siihen lisättiin yksi pykälä, jossa tekoälylle annetaan oikeus uskoa ihmiskunnan hyvään tahtoon. Užupisilla on satoja suurlähetystöjä ympäri maailmaa – ja jopa sen ulkopuolella. Hyvän maun, selviytymisen, rock-musiikin, salaisuuksien, hymyjen ja digitaalisten teknologioiden lähettiläitä on muun muassa Skyytiassa, Kööpenhaminan vapaakaupunki Christianiassa, Itävallan ja Norjan rajalla sekä paratiisissa. Entä miksi Bermudan kolmioon tarvitaan suurlähettiläs?
“Hänen tehtävänsä on ottaa selvää Bermudan kolmion mysteeristä ja yrittää ylläpitää sen energiatasapainoa”, Tomas selittää.
”Itse en henkilökohtaisesti ole koskaan pitänyt teoriasta, jonka mukaan kaikki olemassaoleva on pelkkää energiaa. Ajatus kaventaa huomattavasti maailmankuvaa ja typistää ihmisen sielun monimuotoisuuden energiavirraksi. Maailmassa on paljon muutakin kuin energiaa, esimerkiksi tämä hetki: ilta on koittamassa. Ilmassa on odotuksia, kauneutta ja hitunen kaipuuta. Se ei ole energiaa vaan osa elämän jatkuvaa, luonnollista muutostilaa. Nythän on noussut uusi voimakas energiakultti, jonka symboli on salama. En haluaisi sanoa “Z”-kirjainta ääneen, joten pahoittelut siitä. Kyseiset pölkkypäät vaikuttavat uskovan jonkinlaiseen energiaan, mutta se on vain negatiivista. Joku on sanonut heille, että aseita on pakko käyttää, on ammuttava, juostava jonnekin. Se on pelkkää kehoon ulkoapäin ohjelmoitua liikettä. On kuitenkin olemassa täysin erilaisia, itsenäisempiä ajatuskehikoita, joiden varaan omaa maailmankatsomusta voi rakentaa”, mietiskelee Tomas.
Rauhaa kannattava Užupis ei missään tilanteessa lähde sotimaan. Tasavallan itsenäisyyden säilyttämiseksi värvätty 11 sotilaan armeija hajotettiin pian perustamisensa jälkeen. Laivaston tehtävä taas oli ainoastaan esteettinen: lapset laskivat paperiveneitä vesille jokea pitkin. Nyt sen varrelle on ripustettu ukrainalaisten muotokuvia tuen merkiksi.
“Aikuistenkin on tärkeää leikkiä ja leikitellä – tietyissä rajoissa tietenkin. Meillä Užupisissa on rento asenne, ajatellaan, että elämässä pitää olla iloa. Kremlissä taas ei ole mitään hauskaa, koko aihe vetää vakavaksi. Venäjällä tarvittaisiin vähemmän itsekeskeisyyttä ja enemmän tervettä itseironiaa. Ukrainalaiset voivat olla ylpeitä siitä, että heidän presidenttinsä on koomikko. Komedialla on onnellinen loppu, tragedialla ei ”, Tomas jatkaa.
Sodasta huolimatta Užupisissa vaalitaan venäläisen maailman pieniä arvokkaita piirteitä. ”Meillä oli eilen erään näyttelyn avajaiset pihalla ja joku toi sinne samovaarin. Ilahduin kovasti, sillä rakastan samovaareja! Aito venäläisyys tarkoittaa samovaareja ja muita lämminhenkisiä asioita. Kasvoin samovaarin höyryssä ja pidän myös Kornei Tšukovskin lastenrunoista. Venäläisissä taloissakin on oma
viehätyksensä. Ja sitten on tietenkin Oblomov (3). Venäläisissä ihmisissä voi aistia myös tietynlaista miellyttävää ja sovittelevaa hiljaisuutta. Venäläistä maailmaa on mielestäni etsittävä pienistä asioista, niistä yksityiskohdista, jotka ovat hauskoja ja koskettavia” Tomas muotoilee.
Nootti Kremlille
Venäjän valtiojohdolle Tomas lähettää painavat terveiset: “Toisen kimppuun hyökkääminen on perustuslakimme vastaista, joten ulkoministerinä haluaisin lähettää Venäjälle diplomaattisen nootin. En tiedä miten sen saisi perille, ehkä enkelien avulla? Olkoon viestini tarpeeksi kuuluva, niin että se läpäisee Kremlin muurin ja murskaa pahuuden pesäkkeen sisältäpäin. Etenkin toivoisin, että se osuisi siihen… kuinka häntä nimittäisi…”
Luteeseen?
“Kyllä, luteeseen. Tähän on hyvä lopettaa”, Tomas päättää.