Argentiinan uusi presidentti Javier Milei jakoi virkaanastujaispäivänään 10. joulukuuta ensimmäisen virallisen kuvan uudesta hallituksesta sosiaalisessa mediassa. Hänen edeltäjänsä Alberto Fernandézin hallituksessa oli 20 ministeriä, mutta nyt ministereitä oli nimetty vain yhdeksän: infrastruktuuri-, valtionvarain-, oikeus-, turvallisuus-, puolustus-, ulko- ja sisäministerit sekä inhimillisen pääoman ministeri. Kuvassa näkyi kaksi tuttua kasvoa argentiinalaisille. Uusi valtiovarainministeri on Luis Caputo, joka oli toiminut valtiosihteerinä sekä elinkeinoministerinä Mauricio Macrin hallituksessa (2015–2019), sekä turvallisuusministeri Patricia Bullrich, joka hoiti samaa virkaa Macrin aikana. Yleensä hyvin vakavailmeinen Bullrich oli nyt yhtä hymyä. Hän oli kokenut tappion presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella (konservatiivisen koalition Juntos por el gambio, ”Yhdessä kohti muutosta”, ehdokkaana) mutta pääsi nyt hallitukseen liittoutumalla entisen kilpailijansa kanssa.
Ministerijoukkio oli aika perinteinen presidentille, joka oli vaalikampanjansa aikana julistautunut ”järjestelmän vastaiseksi” ja luvannut irtaantua poliittisesta ”yläluokasta”. Vaikka itse asiassa Milein myötä ”yläluokka on nyt vallassa”, väittää David Copello, joka toimii politiikan tutkijana Cergy Paris -yliopistossa erityiskohteenaan Argentiina. Hän toteaa myös, että ”monet hallituksen jäsenistä tulevat yksityiseltä sektorilta”. Milein kabinettipäällikkö Nicolas Posse sekä uusi oikeus- ja ihmisoikeusministeri Mariano Cúneo Libarona ovat molemmat työskennelleet finanssi- ja mediakonserni Corporación Américassa. Sitä johtaa merkittävä talousvaikuttaja Eduardo Eurnekián, jonka talousneuvoihin Milei on tukeutunut. Ekonomistipresidentin suosion taustalla on hänet kuuluisuuteen nostanut esiintyminen konsernin America TV -kanavalla vuonna 2016 ohjelmassa Animales sueltos (”Eläimet vapaudessa”).
”Milei ei vastusta yläluokkaa vaan kirchenismiä”, analysoi Gabriel Vommaro viitaten Nestor Kirchnerin (2003–2007) ja tämän lesken Cristina Fernández Kirchnerin (2007–2015) hallituksiin. Vommaro on sosiaalipolitiikan professori San Martinin valtiollisessa yliopistossa ja Tieteellisen ja teknisen tutkimuksen kansallisen neuvoston (Conicet) tutkija. Hän painottaa myös, että Milein ensimmäiset päätökset ”muistuttavat Argentiinan historian edellisiä talouden liberalisointiohjelmia”, viitaten tässä Carlos Menemin (1989–1999) ja Macrin uusliberalistisiin hallituskausiin.
Ne ohjelmat voi tiivistää kahteen kohtaan: säästöt ja talouden vapauttaminen. Hallituksen devalvoitua pesoa yli 50 %:lla Caputo ilmoitti 12. joulukuuta noin 20 miljardin dollarin (5 % BKT:stä) budjettileikkauksista. Ne toteutetaan vähentämällä julkisen liikenteen sekä sähkön, kaasun ja vesihuollon valtiontukia (1). Sopeuttaminen ”kohdistetaan lähes kokonaan valtion menoihin eikä yksityiseen sektoriin”, kehui Milei virkaanastujaispuheessaan.
”Mega-asetus”
Kymmenen päivää myöhemmin uusi presidentti allekirjoitti ”välttämättömän ja kiireellisen” asetuksen, joka käsitti 388 uudistusta ”kaupan, palveluiden ja teollisuuden säätelyn vapauttamiseen valtion koko alueella”. Lehdistö antoi tälle nimen decretazo (”mega-asetus”). Se lopetti muun muassa vuokrien, keskinäisten vakuutusten, välttämättömien elintarvikkeiden sekä internet-palveluiden säätelyn (jotta miljardööri Elon Musk voisi avata Starlink-palvelun Argentiinassa). Asetus helpotti myös yksityistämistä sekä väljensi työlakeja: uuden työntekijän koeaika piteni kolmesta kuukaudesta kahdeksaan, ja erottamisen yhteydessä maksettavia erorahoja leikattiin.
Milein innovaatiot on tehty ”väkivalloin” ja ”hätäisesti”, toteaa Vommaro. ”Mikään hallitus ei ole koskaan aikaisemmin uskaltanut tehdä näin suuria uudistuksia ilman, että olisi hyväksyttänyt ne kongressissa.” Macrin strategiana oli tehdä muutokset asteittain, jotta ne eivät herättäisi liikaa vastarintaa. Milei valitsi ”sokkiterapian”. Presidentti oikeutti politiikkansa ensimmäisessä puheessaan: ”Asteittaisiin uudistuksiin tarvitaan rahaa. Valitettavasti joudun taas toistamaan, että rahaa ei ole (2).”
Milein vaalivoiton jälkeen kansainvälisen lehdistön otsikot toistivat, että ilman enemmistöä kongressissa, ”libertaarien” (3) olisi pakko ”maltillistaa” politiikkaansa. Javier Milein poliittinen liike La Libertad avanza (”Vapaus etenee”) sai presidentinvaalien toisella kierroksella 19. marraskuuta 56 % äänistä ja kukisti peronistien Sergio Massan, mutta edustajanhuoneessa se saavutti vain 38 paikkaa 257:stä (15 %) ja senaatissa 7 paikkaa 72:sta (10 %).
”Vaikeiden uudistusten läpiviemiseksi Milei tarvitsee kongressin tuen”, kirjoitti The Economist 23. marraskuuta 2023 (4). Financial Timesissa oltiin ”huojentuneita”, kun Caputo nimettiin valtionvarainministeriksi. Lontoon finanssikeskuksen Cityn raamatun mielestä se oli ”osoitus” siitä, että Milei oli valmis jättämään ”ylilyöntinsä syrjään” ja muuttumaan ”valtionjohtajaksi”. Autoritäärisyyden esiinmarssi aliarvioidaan usein ”liberaalissa” lehdistössä.
”Joukkolaki”
Tosi asiassa Milei ei aikonut tehdä mitään myönnytyksiä ohjelmaansa. Heti virkaan astuttuaan hän näytti oikeat karvansa. Hänen ensimmäisen puheensa parlamentille oli symbolista madonlukua. Joten 27. joulukuuta, vain viikko decretazon vahvistamisen jälkeen, hän esitteli ”joukkolain”, jossa uusien yksityistämisten (41 valtionyritystä mukaan lukien öljyjätti YPF ja lentoyhtiö Aerolineas Argentinas) lisäksi kaikki päätösvalta luovutettiin toimeenpanevalle hallitukselle.
Kyseisessä laissa on 664 pykälää, ja siinä julistetaan ”talouden, rahoituksen, valtiontalouden, hallinnon, sosiaaliturvan, tullimaksujen, terveyden ja sosiaalihuollon hätätila” 31. joulukuuta 2025 asti. Se valtuuttaa toimeenpanevan hallituksen käyttämään valtaa asetuksilla ainakin vuoden 2025 loppuun. Mahdollisesti jopa Milein valtakauden loppuun, sillä ”hätätilaa” voidaan jatkaa kahdella vuodella.
Lakiteksti sanoo ”puolustavansa vapautta ja argentiinalaisia”, mutta siinä rajoitetaan kansalaisten oikeutta mielenilmauksiin. Se määrittää kaikki kolmea ihmistä suuremmat kokoontumiset ”mielenosoituksiksi”, joista on ilmoitettava viranomaisille vähintään 48 tuntia etukäteen. Mikäli mielenosoitus rajoittaa liikenteen vapautta tai julkisten palvelujen tarjoamista, sen järjestäjät ja osallistujat voidaan tuomita jopa kuuden vuoden vankeusrangaistuksiin. ”Tällaista ei ole nähty sitten diktatuurin”, toteaa Jorge Sola, Argentiinan tärkeimmän keskusammattijärjestön CGT:n edustaja.
Milein autoritäärinen politiikka ei ole vielä herättänyt paljoakaan reaktioita.
”Oppositio on hajallaan ja pistänyt päänsä pensaaseen”, harmittelee Patrio Grande -rintaman (vasemmisto) puheenjohtaja Juan Grabois, joka oli peronistipuoleen esivaaleissa keskustalaisen Sergio Masssan vastaehdokkaana.
”Oppositio ei anna kommentteja tiedotusvälineille eikä sillä ole selvää parlamentaarista strategiaa. Ei ole olemassa mitään puoluerajoja ylittävää liittoa, joka puolustaisi demokratiaa tasavaltalaisen tiukan järjestyksen uhalta.”
CGT ei voinut luottaa kongressiin, joten se vetosi Argentiinan työlainsäädäntöä säätävään elimeen Kansallisen työkamariin voidakseen nostaa esiin decretazon tiettyjä perustuslaillisia ongelmia. ”Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa”, selitti Sola. Kesken haastattelun hän sai älypuhelimeensa hyviä uutisia: Viestissä ilmoitettiin, että tuomarit olivat päättäneet väliaikaisesti keskeyttää lain erään työoikeutta koskevan kohdan täytäntöönpanon tutkiakseen, oliko aihetta säätää se ”kiireellisenä”.
Oliko se voitto? ”Ei vielä”, arvioi Sola. Kansallisen työkamarin lopullinen päätös on yhä avoin: se riippuu lakipykälän tekstin tulkinnasta. Muutama minuutti viesti saapumisen jälkeen hallitus ilmoitti valittavansa tuomareiden päätöksestä. Ja kun ottaa huomioon, miten oikeudellisella häirinnällä estettiin entistä vasemmistolaista presidenttiä Cristina Kirchneriä pyrkimästä takaisin valtaan, niin voidaan sanoa, että Argentiinan oikeusasteet eivät ole aina lain puolella.
Tutkija Pablo Semánin mukaan Milein vastustus ei aina ”tule instituutioiden taholta” vaan ”kansan parista”. Eikä tämä olisi ensimmäinen tapaus laatuaan. Vuonna 2001 Menemin hallituksen uusliberalistinen politiikka laukaisi ennen näkemättömän talouskriisin. Tuhannet ihmiset ryntäsivät kaduille kattiloiden kanssa vaatien ”kaikkia häipymään hiiteen!”. Väkijoukkojen paineessa Menemin seuraaja presidentti Fernando de la Rúa (keskustalainen radikaalipuolue) ja valtiovarainministeri Dominga Cavallo joutuivat 21. tammikuuta 2002 pakenemaan helikopterilla presidentinpalatsista.
Liikehdintä oli kuitenkin vaatinut 39 kuolonuhria ja puolisen tuhatta ihmistä sai vammoja. ”Silloin kun poliitikot eivät hoida hommiansa, köyhät saavat aina maksaa taisteluissa omalla hengellään ja verellään”, pahoittele Grabois, joka oli ottanut osaa vuoden 2001 liikehdintään ja joutunut järjestysvoimien pidättämäksi.
Toistaako historia nyt itseään? Ainakin suuttumus on jo nousemassa.
”On kulunut alle 30 päivää (Milein valtaannoususta), ja yhteiskunnan pahoinvointi on jo näkyvissä”, huomauttaa Sola.
CEOP-tutkimuslaitoksen mielipidetiedustelun mukaan (5) presidentin suosio oli tippunut jo kuusi prosenttiyksikköä vain 12 päivää valtaannousun jälkeen.
Milei onnistui voittamaan puolelleen massat lupaamalla taltuttaa inflaation, joka oli köyhdyttänyt kansaa Macrin ja Fernándezin hallituskaudella (2015–2019), mutta hänen ajamansa ”liberaali vallankumous” vain pahensi tilannetta.
Joulukuussa inflaatio oli noussut 25 prosenttiin, mikä vuositasolla tarkoitti 211 prosentin inflaatiota. Eikä mikään viitannut siihen, että inflaatio hidastuisi tulevina kuukausina.
”Mileillä ei ole suunnitelmaa Argentiinan ulkomaanvelan vähentämiseksi [velka jonka Mauricio Macrin hallitus otti IMF:ltä], ja se on suurin syy korkeaan inflaatioon”, analysoi lakimies Carlos Maslaton, joka on yksi maan näkyvimpiä liberaaleja ja Milein entinen neuvonantaja.
Argentiinan velka IMF:lle on 44 miljardia dollaria (6,7), ja sen takaisinmaksu supistaa maan entisestäänkin niukkoja dollarivarantoja. Tämän vuoksi vientiä on kasvatettava dollareiden saamiseksi, mikä taas houkuttaa tekemään lisädevalvaatioita.
Fernándezin hallitus oli vuonna 2022 neuvotellut Kiinan kanssa valuutanvaihtosopimuksen saadakseen 6,5 miljardia dollaria velanmaksuun. Presidenttiehdokkaana Milei oli luvannut ”katkaista diplomaattisuhteet kommunistisen” Kiinan kanssa, ja siksi Kiina oli perunut valuuttakaupan. Kiinan presidentti Xi Jinping ei reagoinut Milein viikkoa aiemmin lähettämään ”pahoittelukirjeeseen”, jossa tämä oli pyytänyt jatkamaan Argentiinan avustamista (8).
Mistä dollareita sitten saataisiin? Milei ei halua missään nimessä pettää lupauksiaan IMF:lle.
”Olen sanonut sen hyvin selvästi, että velka tullaan maksamaan”, hän julisti 14. syyskuuta tavattuaan Valuuttarahaston edustajia presidenttiehdokkaana.
IMF oli tyytyväinen, eikä ole kommentoinut Argentiinan uuden presidentin autoritääristä toimintaa vaan onnitteli häntä 11. tammikuuta ”tehokkuudesta” ja ”päättäväisyydestä” (9).
Hallituksen ilmoitettua ”mega-asetuksesta” CGT-ammattiliitto järjesti ensimmäiset vastaprotestit, joihin pääkaupungissa osallistui 25 000–30 000 ihmistä (10). Inhimillisen pääoman ministeri Sandra Pettovello uhkasi välittömästi lopettaa tukien maksamisen mielenosoittajille, jotka julkesivat tukkia katuja. Hallituksen tiedottaja Manuel Adorni lupasi samoin maksattavansa ”yhteiskunnallisilla liikkeillä” järjestystä valvonneen 5 000 poliisin ja santarmin aiheuttamat kustannukset. Uhkauksista huolimatta CGT ei ole luovuttamassa.