Volodimir Zelenskyi keskellä.

Demokratiaa populismin vaatteissa

KIRILL MARTYNOV

Petro Porošenko hävisi Volodimir Zelenskyille Kiovan olympiastadionilla järjestetyn tärkeimmän vaaliväittelyn ja sinetöi samalla poliittisen uransa maan johtajana.
Tunnin kestäneen suoran lähetyksen aikana nyt jo entinen presidentti joutui puolustautumaan kilpailijansa jatkuvilta hyökkäyksiltä ja yrittää samalla selviytyä viihteen ammattilaisen heittämistä yllättävistä haasteista.

Väittelyn ratkaisevin hetki koettiin, kun Petro Porošenko kävi jälleen yhteen epätoivoiseen vasta­hyökkäykseen. Entinen oligarkki ­otti aseekseen väitteen, että Volodimir Zelenskyi olisi valmis polvistumaan Ukrainan vihollisten edessä. Vastauksena Zelenskyi heittäytyi polvilleen julistaen, että tekee sen vain ja ainoastaan Ukrainan kansan edessä.

Sisällön kannalta ele oli heikko argumentti, mutta vastavetona Porošenkon retoriikkaan se oli täysin ylivoimainen. Myös virkaatekevän presidentin oli pakko polvistua voidakseen edes jollain lailla pelastaa tilanne, jossa vaihtoehtona oli patsastella jäykkänä lavalla. Valitettavasti Porošenko polvistui kohti Ukrainan lippua, kääntäen samalla selkänsä yleisölle. Tilanteesta taltioitu kuva tulee jäämään epäonnistuneen esiintymisen malliesimerkiksi PR-alan oppikirjoihin.

Monet isänmaalliset ukrainalaiset ja Ukrainaan poliittisista syistä emigroituneet venäläiset näkevät vaalituloksen katastrofina. Sodan ajan maata luotsannut presidentti ei kyennyt viemään läpi suurinta osaa lupaamistaan uudis­tuksista vaan lähinnä riitaantui uudistusmielisten kanssa Mihail Saakašvilin tapaan. Kaikista puutteistaan huolimatta hänet tunnetaan kuitenkin Kremlin laajentumispolitiikan johdonmukaisena vastustajana.

On suuri kysymysmerkki, millaista Zelenskyin harjoittama ulkopolitiikka tulee olemaan. Aloittaako hän mahdollisesti omat erillisneuvottelut? Samantapaiset, joista yhdysvaltalainen liberaali media niin pitkään syytti presidentti Trumpia? Ei kai voi käydä niin, että kokematon Zelenskyi, joka ei ehkä seiso täysin omilla jaloillaan, onnistuisi tuhoamaan koko Ukrainan tähänastisen itsenäisen ja riippumattoman politiikan, jonka hintana on maksettu kallisarvoisia ihmishenkiä?

On totta, ettei Zelenskyillä ole painolastinaan aikaisempaa historiaa Kremlin kanssa ja siten uudet neuvottelut olisi helpompaa aloittaa. Toisaalta totta on myös se, että Ukrainan presidentin toimivaltaa rajoittaa parlamentti, joka valitaan seuraavan kerran jo ensi syksynä. Zelenskyin Kansan palvelija -puolueella ei tähän mennessä ole vielä yhtään edustajaa, joten mikä tahansa varomaton siirto johtaa hyvin todennäköisesti vaalitappioon. Zelenskyin kampanjan ja Kremlin yhteydestä on esitetty useita epäilyjä, mutta mitään uskottavia todisteita asiasta ei ole. Se kävi selväksi viimeistään vaaliväittelyssä, kun Porošenkon väitteet kaatuivat kuin korttitalo tuulessa, kun hänellä ei ollut esittää mitään konkreettista niiden tueksi.

Ukrainalainen ”stadiondemokratia” itsessään on ilmiö, jolla on paljon suurempi merkitys kuin ehdokkaiden verbaalisen mittelön tasolla. Ja mitä argumentointiin tulee, niin venäläisillä ei juuri ole varaa arvostella presidenttikandidaattien keskustelun tasoa vaalitaistelun tuoksinassa. Meiltä itseltämme puuttuvat nimittäin molemmat, sekä keskustelu että taistelu. Demokratian näytös Kiovan suurella areenalla on kasvanut ohi yksittäisistä henkilöistä ja typistänyt Zelenskyinkin loppujen lopuksi pelkäksi ”epäpoliitiikkaa” edustavaksi karikatyyriksi, joka on jaksanut loputtomiin korostaa olevansa tavallinen kansanmies ja haluavansa ”hajottaa koko systeemin”.

Todellisuudessa vuoden 2019 vaalit toivat kuitenkin Ukrainaan demokratiaa tai pikemminkin vahvistivat jo olemassa olevaa demokraattista järjestelmää. Sellaista demokraattista järjestelmää, jossa istuva presidentti saattaa valtiosäännön puitteissa myös hävitä vaalit – siitäkin huolimatta, että maa on vakavassa kriisissä. Tilanne todistaa, että Ukrainassa vallitsee järjestelmä, jossa maan uusi johtaja voidaan valita täysin laillisesti vaaleilla ja ilman, että ihmisten tarvitsee lähteä kaduille. Järjestelmä, jossa vallanvaihto ei johda kansan jakautumiseen ja vakaviin konflikteihin, koska kaikki luottavat siihen, että viiden vuoden päästä jokainen pääsee uudelleen sanomaan mielipiteensä.

Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: Ukrainassa vallitsee järjestelmä, jossa joka ainoa virkaan astuva presidentti tietää, että on tekemisistään tilivelvollinen kansalle. Jos jättää vastaamatta ihmisten kysymyksiin stadionilla, haetaan vastauksia viimekädessä tuomioistuimessa.

Todellinen poliittinen kilpailu on siis saapunut Ukrainaan – populistin vaatteisiin pukeutuneena.

NG 44/2019

Suom. Marjo Mustonen

Kiinnostava juttu, eikö vain?

Le Monde diplomatique:
reportaaseja ja analyyseja kaikkialta maailmasta.
Tilaa Diplo printtinä ja diginä täältä!

VOX ja Lega haluavat naiset kyykkyyn
Espanjassa vasemmisto voitti mutta äärioikeisto nousi