Venäjän tieteen tulevaisuus on lohduton. Sodan aikana Venäjällä on kuulunut lausuntoja, joiden mukaan “huhut venäläisen tutkimuksen kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja”. Kyseiset kommentit pohjautuvat katteettomaan optimismiin. Historiasta osviittaa todellisesta tilanteesta antaa ennen kaikkea Saksan varoittava esimerkki. Maa oli 1900-luvun alkupuolella yksi tieteen suurvalloista ja saksan kieli, ranskan ja englannin ohella, oli yksi kolmesta tieteen pääkielistä. Toisen maailmansodan jälkeen tilanne muuttui radikaalisti: Saksa menetti asemansa muutamaksi vuosikymmeneksi, ja tuossa ajassa englanti ehti vakiintua tiedemaailman yleiskieleksi.

Myös Neuvostoliiton hajoamisen jälkeinen tilanne oli surullinen esimerkki tieteen kohtalosta poliittisten myllerrysten paineessa. Venäjä putosi pois merkittävien tiedevaltioiden listoilta kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Tilannetta yritettiin aktiivisesti parantaa 10–15 vuoden modernisointiohjelmalla, jossa luotiin uusia rahoitusmekanismeja ja yliopistojen koulutusohjelmia, nostettiin tieteellisten julkaisujen vaatimustasoa, pyrittiin houkuttelemaan ulkomaisia tutkijoita sekä osallistumaan tiiviimmin kansainväliseen yhteistyöhön. Ponnistelut tuottivat kohtalaista tulosta, ja alulle saatu kehitys olisi voinut johtaa hyviin asemiin ainakin joillakin tieteen aloilla.

Uudistusten vaikuttavuutta heikensivät Venäjän sisäpoliittinen kehitys, jossa länsivastainen retoriikka, valtiokeskeinen ideologia ja koko venäläisen elinpiirin  — myös koulutuksen ja tieteen — asteittainen militarisoiminen valtasivat yhä enemmän alaa. Tilanne oli siis jo ennen sotaa varsin huono. Hyökkäys Ukrainaan käänsi kuitenkin kelloa yhdessä hetkessä kymmeniä vuosia taaksepäin.

Yksi sodan tieteelliselle tutkimukselle aiheuttamista suurimmista vahingoista on venäläisten tutkijoiden eristäminen kansainvälisestä tiedeyhteisöstä. Kaikki kanssakäyminen on loppunut ja ovet kansainvälisiin konferensseihin pysyvät kiinni. Venäläisissä yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa työskennelleet länsimaiset asiantuntijat ovat irtisanoutuneet. Kaikella tällä on suuri vaikutus venäläisten tutkijoiden osaamisen kehittämiseen ja innovaatiokykyyn. Venäläisten tutkijoiden on suunnattava Kiinaan ja Intiaan yhteistyön merkeissä. Kyseisten maiden tarjoamat mahdollisuudet eivät kuitenkaan riitä korvaamaan koko muun maailman tarjoamaa monipuolista kokonaisuutta. Lisäksi riippuvuussuhde Kiinaan asettaa venäläiset tutkijat jo lähtökohtaisesti heikompaan asemaan. Kiina kaappaa parhaat ideat ja teknologiat itselleen lupia kyselemättä.

Pakotepolitiikan myötä venäläiset tutkijat ovat menettäneet pääsyn nykyaikaisiin tutkimusmenetelmiin ja työvälineisiin kuten ohjelmistoihin, tietokantoihin ja instrumentteihin sekä niiden huoltoon ja varaosiin. Tämä hidastaa ja uhkaa keskeyttää tutkimuksen tekemisen useilla aloilla kokonaan. Lisäksi venäläisten tiedejulkaisujen ahdinko vaikeuttaa osaltaan tutkijoiden välistä tiedonvaihtoa. Venäjän tiedeakatemian (RAN) julkaisu sekä muutamia muita jo neuvostoajalta peräisin olevia eri alojen tiedelehtiä on edelleen toiminnassa. Vaikka julkaisujen laatu ei kaikilta osin täytä kansainvälisiä standardeja, artikkeleita on julkaistu ympäri maailmaa. Nyt kaikki julkaisutoiminta on vaarassa loppua, sillä pakotteet vaikeuttavat venäläisten julkaisujen liittämistä kansainväliseen DOI-hakemistoon. (1)

Erityisesti humanistiset alat sekä yhteiskuntatieteet kärsivät sodan vaikutuksista. Koko yhteiskunnan voimakas politisoituminen vaikuttaa eniten juuri näihin tieteenaloihin. Monista aiheista on mahdotonta käydä avointa keskustelua ja valtion virallisen linjan vastaiset näkemykset on kriminalisoitu. Käytännössä tämä romuttaa koko yhteiskuntatieteiden idean. Humanistisiin tieteisiin istutetaan ideologisia ajatuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisten faktojen kanssa. Propagandakoneisto on syvästi tiedevastainen, ja sen käyttämän pseudo-isänmaallisen ja länsivastaisen retoriikan vääjäämätön seuraus on pseudotieteilijöiden, opportunistien ja demagogien nousu auktoriteettiasemaan.

Harjoitettu politiikka on johtanut aivovuotoon, joka on erittäin akuutti ongelma. Natsivallan aikana Saksassa sysättiin syrjään satoja tieteilijöitä, kuten Albert Einstein, Hans Bethe, Max Born, Erwin Schrödinger ja James Franck — vain muutamia mainitakseni. Nyky-Venäjällä ei ole vastaavia Nobel-tason tutkijoita, mutta nuorten tutkijoiden pako ulkomaille voi lopulta osoittautua vähintään vastaavaksi menetykseksi Venäjän tiedeyhteisölle.

Ukrainan tiede on tuhottu maan tasalle, mutta valtio tukee tutkijoita edelleen

Ei ole oikeutettua puhua venäläisen tieteen ongelmista nostamatta esille Ukrainan tiede- ja koulutusjärjestelmän sekä tutkijoiden äärimmäisen vaikeaa tilannetta, joka on vain ja ainoastaan Venäjän aggression aiheuttama. Koko maailman tieteentekijöiden —  ja aivan ensimmäisinä venäläisten — on syytä muistaa, millaista tuhoa hyökkäys on aiheuttanut ukrainalaiselle tieteentekemiselle.

Jo ennen täysimittaista hyökkäystä Ukrainan tiede- ja koulutussektori kärsi riittämättömän rahoituksen ja heikon infrastruktuurin lisäksi asiantuntijakadosta. Ukraina peri Neuvostoliitolta saman arkaaisen tiedeorganisaatioiden rakenteen kuin Venäjäkin. Viimeisten kymmenen vuoden aikana tehdyistä uudistuksista huolimatta Ukraina jäi modernisointikehityksessä jälkeen myös Venäjää. Tähän vaikuttivat  myös vuoden 2014 tapahtumat, jotka aiheuttivat Ukrainalle suuria yhteiskunnallisia ja taloudellisia haasteita. Maa kuitenkin jatkoi yhteistyötä EU:n kanssa, mikä mahdollisti nuorten ukrainalaisten tutkijoiden harjoittelujaksot sekä jatko-opiskelut Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vaikeissa olosuhteissa tehdyllä yhteistyöllä oli suuri merkitys niin käytännöllisesti kuin henkisestikin: vallitsi vahva usko parempaan tulevaisuuteen.

Tulevaisuuden unelmat oli kuitenkin tuomittu romuttumaan. Akateeminen elämä Ukrainassa on tuhottu täysin. Huomattava määrä tutkijoita ja lupaavia opiskelijoita on saanut surmansa sodassa. Yli 60 oppilaitosta on vaurioitunut pommituksissa ja kymmenen niistä on täysin raunioina. Lukemattomat tutkijat ja opiskelijat ovat miljoonien muiden ihmisten tavoin joutuneet jättämään kotinsa. Asuntolat, laboratoriot ja välineistö ovat murskana. Tarvikkeista on pulaa ja sähkökatkot tekevät työskentelystä mahdotonta. Yhteydet tietokantoihin ovat poikki, eikä yhteydenpito kollegoihin onnistu.

Jos Venäjällä tiede roikkuu löysässä hirressä, niin Ukrainan tiede on puolestaan ammuttu kuoliaaksi niille sijoilleen. Vaikka ukrainalaisten tutkijoiden asema on kaikin tavoin vaikeampi kuin venäläisten, ovat ukrainalaiset professorit jatkaneet opetustyötä etäyhteyksien kautta. Heidän ohjaamansa opiskelijat ovat hajallaan ympäri maailmaa, mutta osallistuvat konferensseihin ja pitävät esitelmiä pätkivistä yhteyksistä huolimatta.

Ukrainalaisten epäitsekkyys ja solidaarisuus sodan keskellä on hämmästyttävää. Onnistuimme auttamaan Yhdysvaltoihin Kramatorskin pommituksia paenneen jatko-opiskelija Ljubov Paltšakin. Hän työskentelee nyt Pohjois-Carolinan yliopistossa ja on sopeutunut uuteen maahan erinomaisesti puutteellisesta kielitaidostaan huolimatta. Hän on kokopäivätyössä ja huolehtii 7-vuotiaasta pojastaan, mutta jatkaa  töiden jälkeen Ukrainaan jääneiden opiskelijoidensa ohjaamista myöhään yöhön. Hän ei halua hylätä opiskelijoitaan, koska näillä ei ole enää jäljellä ketään muutakaan opettajaa.

Toukokuussa 2022 presidentti Volodymyr Zelenskyi osallistui yhdysvaltalaisten yliopistojen yhteiskokoukseen etäyhteyden välityksellä. Hän kertoi ukrainalaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden tilanteesta ja ehdotti amerikkalaisille tiiviimpää yhteistyötä. Vaikeista olosuhteista huolimatta presidentin kiinnostus koulutusta ja tutkimusta kohtaan ei ole osoittanut heikkenemisen merkkejä. Hän on jo määrännyt Ukrainan koulutus- ja tiedeministeri Oksen Lisovyin valmistautumaan sodanjälkeiseen tiede- ja koulutusjärjestelmän jälleenrakennukseen.

Venäjän hyökkäys kiihdyttää kansainvälisen tiedeyhteisön luottamuksen rapautumista

Venäjän ja Ukrainan tieteellinen “bruttokansantuote” on yhteenlaskettunakin lähes olematon, eikä sinänsä kovin merkityksellinen maailmanlaajuisesti tarkasteltuna. Globaalissa maailmassa sodan tieteelle ja tutkimukselle aiheuttamat vahingot ulottuvat kuitenkin myös näiden maiden rajojen ulkopuolelle. Helmikuun 2022 jälkeen tiedeyhteisö on joutunut uudenlaisten, tieteellisen toiminnan periaatteita koskevien kysymysten eteen.

Pian hyökkäyksen jälkeen ukrainalaiset ja useat länsimaiset tutkijat kehottivat eristämään venäläiset: lopettamaan tieteellinen yhteistyö heidän kanssaan, estämään heidän osallistumisensa kansainvälisiin hankkeisiin ja konferensseihin sekä lopettamaan venäläisten tutkijoiden artikkelien julkaiseminen. Johtava tiedelehti Nature julkaisi hiljattain tuhansien ukrainalaisten tieteentekijöiden allekirjoittaman vetoomuksen boikotoida venäläisiä tieteentekijöitä niin pitkään kuin sota kestää.

Käytännössä kaikki lännessä tapaamani tutkijat, mukaan lukien venäläisen tiedediasporan edustajat, jakavat ukrainalaisten tuskan ja vihan. Monet pitävät aggressiivisesti käyttäytyvän maan tutkijoiden eristämistä perusteltuna, mutta asia myös jakaa mielipiteitä. Valtaosa maailman tiedelehdistä ja suurimmista tiedekustantamoista tuomitsee Venäjän aggression, mutta allekirjoitti silti COPEn (Committee on Publication Ethics) yhteisen vetoomuksen siitä, ettei ketään tule syrjiä pelkän kansallisuuden, etnisen alkuperän, poliittisten näkemysten tai uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Toimitukset seisovat näiden periaatteiden takana, vaikka ovatkin keskeyttäneet julkaisutoiminnan Venäjällä.

Kansainvälinen tiedeyhteisö joutuu tekemään rajanvetoa yleisen inhimillisen moraalin ja käytännön kysymysten ristipaineessa. Tieteellisten julkaisujen tarkoitus on tutkijoiden välinen tiedonjako sekä tieteellisen tiedon levittäminen ympäri maailmaa. Tässä suhteessa tiede poikkeaa selkeästi esimerkiksi kansainvälisestä kilpaurheilusta, josta venäläiset on sodan vuoksi suljettu pois. Urheilukilpailut ovat paitsi henkilökohtaisten, myös kansallisten saavutusten esittelyä yleisölle. Tiede ja tiedejulkaisut taas ovat ammattilaisten välttämätön työkalu, jota käytetään koko ihmiskuntaa koskevan hyvän tavoittelussa. Boikotoinnin kannattajien mukaan venäläiset tiedemiehet työskentelevät “sodan hyväksi”. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä useimmilla tieteenaloilla ei ole mitään tekemistä armeijan kanssa. Sotateknologiaa koskevia artikkeleja taas ei ole koskaan julkaistu kansainvälisissä lehdissä.

On katkeran ironista, että tiedemaailman edustajat ovat ehkä kaikkein eniten sotaa ja Putinia vastustava venäläinen yhteiskuntaryhmä. Jo ennen hyökkäystä tuhannet venäläiset tieteilijät vastustivat johdonmukaisesti maan luisumista täydelliseen totalitarismiin. Ensimmäisinä sodan alkamisen jälkeisinä tunteina kymmenet tuhannet venäläiset tutkijat kirjoittivat protestikirjeitä ja allekirjoittivat vetoomuksia. Hallitus vastasi tähän välittömästi kieltämällä sodanvastaisen puheen ja kampanjoimalla sotilaille lähetettävien inspiraatiokirjeiden puolesta. Valtiojohtoa myötäilevistä lausunnoista vahingollisin oli Venäjän rehtoriliiton kirjelmä, jossa oli noin 300 allekirjoitusta. Allekirjoittajien joukossa oli valitettavasti myös liiton puheenjohtaja ja Moskovan yliopiston rehtori Viktor Sadovnitšij. Huhujen mukaan jotkut rehtoreista eivät tienneet olevansa listalla ja osa nimistä hävisi myöhemmin. Kyseistä vetoomusta on käytetty perusteena venäläisten yliopistojen, tieteilijöiden sekä koko venäläisen tieteen boikotoinnille. Venäjän sotilaiden Ukrainassa tekemien rikosten vuoksi länsimaisten kollegoiden sympatiat eivät ole venäläisten puolella, joten lisärajoituksetkaan eivät ole poissuljettuja.

Vakuuttelut siitä, ettei tiede tunne rajoja ja tiede on politiikan ulkopuolella joutuivat epäilyksen alaisiksi kuitenkin jo ennen Venäjän hyökkäystä. Presidentti Donald Trumpin aikana Yhdysvalloissa käynnistettiin China Initiative -ohjelma, jonka tarkoitus oli suojella laboratorioita ja teknologiayrityksiä Kiinan vakoilulta ja vaikuttamispyrkimyksiltä. Ohjelma niitti nopeasti huonoa mainetta viranomaisten puututtua kiinalaistaustaisten tutkijoiden työskentelyyn epäasiallisilla ja ylimitoitetuilla keinoilla. Amerikkalainen tiedeyhteisö vastusti ohjelmaa, ja lopulta presidentti Joe Biden keskeytti sen. Toimenpiteet ehtivät kuitenkin aiheuttaa vahinkoa tutkimukselle ja ajaa monet lahjakkaat tutkijat muuttamaan Kiinaan. China Initiativen kaltaiset poliittiset hankkeet lieveilmiöineen rapauttavat tutkimukselle tärkeää luottamuksen ja yhteistyön ilmapiiriä, joka ovat ratkaisevan tärkeää tieteen ja koko ihmiskunnan kehitykselle.

Sota on kärjistänyt tiedemaailman ristiriitoja entisestään. Vain 15 vuotta sitten puhuttiin laajasta kansainvälisestä tieteellisestä yhteistyöstä, eri maiden yhteisistä apurahajärjestelmistä, Moskovan Skoltechin (2) kehittämisestä yhdessä Massachusettsin teknillisen korkeakoulun (MIT) kanssa ja muista yhteisistä projekteista. Useimmat tutkijat kotimaasta riippumatta olivat valmiita puolustamaan tieteen yhteisiä arvoja ja periaatteita. Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan kuitenkin murensi tämän kansainvälisen solidaarisuuden hengen. Tutkijoiden väliset erimielisyydet vaikeuttavat tärkeiden ongelmien ratkaisemisen eteen tehtävää yhteistä työtä — asia, jolla on maailmanlaajuisesti huomattavaa merkitystä.

Länsimaat auttavat sodan jalkoihin jääneitä tutkijoita

Maaliskuussa 2022 sadat Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta  ulkomaille siirtyneet tutkijat vetosivat tiedeyhteisöön sodan vuoksi vaikeuksiin joutuneiden maanmiestensä tukemisen puolesta. Sen jälkeen ongelmat ovat lisääntyneet entisestään. Suurin vaikeus on tutkijoiden liikkuvuuden vaikeutuminen: muuttaminen ulkomaille ja työ- tai opiskeluviisumien saaminen etenkin Britanniaan tai Yhdysvaltoihin on rajoitettua. Ukrainalaisten tutkijoiden osalta on suurimmaksi osaksi kyse naispuolisista tutkijoista, joilla on usein lapsia ja mahdollisesti vielä vanhentuvat vanhemmat mukanaan. On tiedossa tapauksia, joissa maahantulo on evätty siitä syystä, ettei hakija ole voinut todistaa palaavansa kotimaahansa, joka on sodan vuoksi raunioina.

Yhdysvalloissa on lanseerattu Uniting for Ukraine (U4U) -kampanja, jossa ihmiset voivat sitoutua sponsoroimaan ukrainalaista maahanmuuttajaa eli kattaa tämän maassa oleskelun kustannukset kahden vuoden ajan. Byrokratia lupakäsittelyssä on karsittu minimiin ja päätökset tehdään nopeutetusti. Tulija voi aloittaa opiskelun tai työskentelyn heti maahan saavuttuaan, jo ennen virallisen päätöksen valmistumista. Ohjelman kautta maahan muuttaneet pääsevät heti sosiaaliturvan ja sairasvakuutuksen piiriin. Järjestely koskee myös mukana muuttavia perheenjäseniä. Jo yli 200 000 ukrainalaista on saanut viisumin ohjelman kautta. Huomattava osa heistä työskentelee tieteellisen tutkimuksen parissa. Halukkaita sponsoreita on tarpeeksi, mutta oleskelun rajoittaminen vain kahteen vuoteen on ongelma, koska sota tulee todennäköisesti kestämään pidempään ja tutkintojen suorittaminen kestää keskimäärin neljästä kuuteen vuotta.

Venäläisille tutkijoille tilanne on sitäkin monimutkaisempi, koska poliittinen toisinajattelu ja haluttomuus värväytyä sotilaaksi voivat johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Venäläisiä pakolaisia on vähemmän kuin ukrainalaisia, mutta heillä on yhtä lailla vaikeuksia saada oleskelulupia ja lisäksi heillä on uhka joutua vastentahtoisesti palautetuksi Venäjälle. Joissain tapauksissa he ovat saaneet työviisumin, mutta maahantulo on evätty rajalla, koska he ovat työskennelleet pakotteiden alaisissa tutkimuslaitoksissa. Kaikesta huolimatta Valkoinen talo ajaa lähtökohtaisesti syrjinnän vastaista politiikkaa ja sitä, että Venäjältä pakeneville tutkijoille myönnettäisiin maahantulolupia ja heidän uutta alkuaan maassa tuettaisiin.

Me Neuvostoliitosta länteen emigroituneet tutkijat olemme erityisen huolestuneita nykyisestä tilanteesta, koska ymmärrämme nyt pakenevien ongelmia syvemmin kuin länsimaiset kollegamme. Yhdessä asuinmaidemme tiedeyhteisön, poliitikkojen ja yritysmaailman edustajien kanssa voimme merkittävästi tukea niitä, joiden on nyt jätettävä kotimaansa. Kyseessä on yksi nykypäivän tiedemaailman suurimmista haasteista. Olemme avainasemassa sen ratkaisemisessa ja voimme antaa henkilökohtaisen ja ammatillisen panoksemme tilanteen parantamiseksi.

Venäjälle jää kaikesta huolimatta korkeatasoisia akateemisuuden saarekkeita, joiden suojissa lahjakkaat opiskelijat ja omistautuneet opettajat jatkavat työtään. Niin kauan kuin he jatkavat sitä, on toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Venäjän tiedeyhteisöllä on pitkä ja arvokas perinne. Ilman modernia tiedettä ja koulutusta maa ei voi palata osaksi globaalia sivilisaatiota. Paluu saattaa monista vaikuttaa mahdottomalta, mutta itse toivon pääseväni vanhaa, onnellisen lopun omaavaa neuvostofilmiä mukaillen “Tapaamiseen illalla kello kuusi sodan jälkeen”.