Kymmenen kysymystä: Linnea Kuuluvainen

Turun lähistöllä suopursumetsän ympäröimänä asuva Linnea Kuuluvainen on opiskellut suomen kieltä ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa. Hänen esikoisromaaninsa Metsän peitto kertoo lähitulevaisuudesta, jossa luonto ottaa takaisin omansa.

Millainen kirjoittaja olet?

Olen vimmainen, rönsyilevä, runsas. Intohimoinen, pakkomielteinen, heittäytyvä. Kirjoittaminen on minulle keino tutkia maailmaa ja itseäni, tapa pysyä koossa ja hallita kaaosta. Minun on pakko kirjoittaa tarinat valmiiksi, jotta saan itsekin tietää, miten niissä käy. Kirjoitan joka ikinen päivä vähintään tietyn liuskamäärän. Jo vuosia ainoa vapaapäiväni on ollut jouluaatto.

Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta?  

Halusin käsitellä ihmisen ja luonnon suhdetta sellaisessa tasaväkisemmässä kuvitelmassa, jossa metsäkin on inhimillinen toimija. Samalla sukelsin mielen järkkymisen äärelle ja sanoitin maagisella realismilla höystettyjä tapahtumia totuuksien ja todellisuuksien rajapinnoilla. Halusin pohtia ihmisluonnon ja luonnon halujen yhteensovittamisen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia. 

Kauanko työstit esikoisteostasi?

Aktiivinen kirjoitusaika oli vähän vajaa kolme vuotta. Idea oli muhinut jo paljon pidempään. 

Mikä on tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista?

Olen oppinut kaiken ja en mitään. Kirjan kirjoittaminen vaatii perspiraatiota, jota minulla on aina ollut, sekä kärsivällisyyttä, joka ei ole ikinä ollut suurin vahvuuteni. Ehkäpä tärkein oppi onkin se, että pystyn kirjoittamaan kirjan omana itsenäni, omalla tavallani. Voin kehittyä ja kasvaa, mutta jokaisen tarinan kertominen saa olla oma suuri seikkailunsa erheineen ja huteineen. Uskon, että hyvään lopputulokseen päästäkseen on käytävä läpi koko tunneskaalaa pohjattomasta epätoivosta euforiseen luomisen iloon. Tiedän nyt entistä vahvemmin, kuka haluan kirjailijana olla ja minkälaisia romaaneja haluan kirjoittaa.

Mikä on yllättänyt eniten esikoiskirjailijana? 

Ehkä eniten se, miten eri tavoin ihmiset voivat lukea ja ymmärtää tai olla ymmärtämättä saman tarinan. Ylipäätään on ollut mielenkiintoista kuulla, miten romaaniani luetaan, mitä asioita kirjasta poimitaan. Olen otettu kaikesta saamastani positiivisesta palautteesta ja siitä, että niin moni lukija on päässyt metsän peiton alle.

Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin?

Sellaisten, jotka viihtyvät metsässä ja toisaalta sellaisten, jotka eivät tiedä, miltä tuntuu kuiva sammal kämmenten alla, miltä tuoksuvat suopursut, miten kesäiltojen kulta läikkyy oksistojen ikeessä. Toivon, että Metsän peitto saa lukijan pohtimaan sekä omaa luontosuhdettaan että metsiemme tilaa ylipäätään.

Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten?

On. Tällä hetkellä soutelen käsin kirjoitettujen sivujen ja post it -lappujen meressä ja tutkailen, millaisiin uomiin juoni tyrskyää. En aio jäädä metsän peiton alle vaan haluan seuraavaksi pohtia elämää aivan erilaisesta näkökulmasta. 

Ketä kirjailijaa arvostat?

Arvostan jokaista, joka on tehnyt sen älyttömän työn, että on saanut kirjoitettua kirjan. Arvostan heitä, jotka ovat raivanneet tietä ja arvostan meitä, jotka yrittävät pitää suomen kielen elinvoimaisena ja kertoa tarinoita ajassa, jossa kotimaiselta kirjallisuudelta sahataan siipiä pois samalla, kun moni ottaa sen itsestäänselvyytenä ja ilmaisena.

Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

Margaret Atwoodin Orjattaresi.

Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa!

Haluan kehua Sanna Kurosen Suojaosuutta rohkeudesta, Vehka Kurjenmiekan Kellopelisydäntä kielen kauneudesta ja Ina Mutikaisen Unohdusta mielikuvituksellisuudesta.

---

Kahdeksan kysymystä kääntäjälle: Markku Päkkilä

Markku Päkkilä on suomentanut englanninkielistä tieto- ja kaunokirjallisuutta kolmenkymmenen vuoden ajan, mukaan lukien Anthony Beevorin, Bill Brysonin, J. M. Coetzeen, Colson Whiteheadin ja George Saundersin teoksia. Hänelle on myönnetty J. A. Hollon palkinto vuonna 2006 sekä Kirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 2020.

Kuinka ryhdyit kääntäjäksi?

Ajatus kääntäjäksi ryhtymisestä virisi lukiovuosina ja vei minut opiskelemaan Savonlinnan kääntäjänkoulutuslaitokseen. Halusin alusta asti nimenomaan kirjallisuuden kääntäjäksi, vaikka opetuksen pääpaino olikin aivan muualla. Valmistuin keskelle 1990-luvun lamavuosia, jolloin työt olivat tiukassa, mutta sain ensimmäisen kirjan käännettäväksi vuonna 1994. Päätoimiseksi suomentajaksi ryhdyin pari vuotta myöhemmin. 

Mikä tekee hyvän kääntäjän?

Kirjailijan tekstin sisältö ja muoto pitää osata ja uskaltaa kirjoittaa uudestaan suomeksi sillä tavalla kuin kirjailija itse kirjoittaisi, jos kieltämme osaisi. Se edellyttää monenlaista kielellistä ja kulttuurista taitoa ja tietoa, sivistystä ja näkemystä. Lisäksi pitää olla sopivasti itseluottamusta ja itsekritiikkiä ja kykyä hallittuun ja näkemykselliseen omaehtoiseen työhön.

Onko kääntäjän työ on muuttunut urasi aikana?

Yllättävän vähän. Olen tehnyt alusta asti töitä tietokoneella ja nettikin on ollut käytössä melkein koko ajan, vaikka siitä ei alkuun mitään hyötyä ollutkaan. Liuskapinot ovat jääneet pois, mutta muuten työkalut ja -tavat ovat pysyneet koko lailla samoina. Kirjojen julkaiseminen, myyminen ja jopa lukeminen ovat muuttuneet samaan aikaan hurjasti, mutta sekään ei ole juuri vaikuttanut minun työhöni.

Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi?

Edward St Aubynin Patrick Melrose -kvintetto, joka ilmestyi suomeksi kahtena niteenä vuonna 2018. Sarjan päähenkilö, lapsena kaltoin kohdeltu Patrick, yrittää epätoivoisesti saada elämänsä ja psyykensä järjestykseen. Hänen kohtalonsa on karmea ja koskettava, teksti silti lennokasta ja hauskaa, ja kokonaisuus osiensa summaa suurempi. Käänsin koko sarjan yhteen pötköön, ja se tuntui yhdeltä teokselta. Olen aina kääntänyt mieluiten aikalaiskirjallisuutta, ja St Aubynin kirjasarja istui erinomaisesti sekä lukumieltymyksiini että suomentajanlaatuuni.

Miltä toivot kääntäjänä suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta?

Toivottavasti ala säilyy elinvoimaisena ja moniäänisenä.

Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle? 

Kirjallisuuden kenttä ei ollut mitenkään ahdas, kun luin kouluvuosinani läpi Suomussalmen kunnankirjaston hyllyjä. Niistä ajoista skaala on entisestään laajentunut ja laajenee epäilemättä jatkossakin suuntiin ja aiheisiin, joita osaan tuskin kuvitellakaan. Yllätyn tuon tuosta etenkin tietokirjahyllyjen äärellä: tästäkin on tehty kirja! Soisin kuitenkin kirjojen olevan punnitumpia, huolellisemmin kirjoitettuja ja kunnolla viimeisteltyjä. Fyysinen kirja kestää useamman ihmisiän, ja samaa on lupa odottaa sisällöltäkin.

Millaisesta kirjallisuudesta nautit eniten?

Viime vuosina minua ovat viehättäneet eniten kirjat ja kirjailijat, jotka seikkailevat kaunokirjallisella otteella jossain kaunon ja tiedon välimaastossa: Geoff Dyer, Benjamin Labatut, Olivia Laing, Éric Vuillard tulevat mieleen päällimmäisinä.

Kehu jotain kollegan aikaansaannosta!

Luin jokin aika sitten ensi kerran suomeksi Kazuo Ishiguroa, ja Helene Bützowin suomennos ilahdutti kovasti. Ja aivan äskettäin piti etsiä sitaatteja Johan Huizingan kirjasta Keskiajan syksy. J. A. Hollon käännös melkein 75 vuoden takaa soljui niin kauniisti, että teki mieli lukea koko opus.