Lapset käyvät koulua monen päivän matkan päässä kotoaan ja asuvat asuntolassa. Koulussa saa puhua vain suomen kieltä. Äidinkielen eli pohjois-, inarin- tai koltansaamen käytöstä rangaistaan ja saamelaiskulttuuria halveksitaan. Lapset omaksuvat kolonisoijiensa asenteet ja alkavat vahtia toisiaankin. Joiusta tulee “pirun laulua”. 

Näin saamelaislapsia pakkosuomalaistettiin 1950-luvulla. 

Inga Maggan romaani Puolikas kertoo hänen sukunsa kokemuksista. 

“Kirjan tekemisen avulla halusin selvittää, miksi ja miten saamen kielen taito on kadonnut suvussani. Isäni ja tädit ja sedät, jotka puhuvat hyvin saamen kieltä, eivät ole käyttäneet sitä minun kuulteni”, Magga kertoo. 

Muutos, suomalaistamisen vaikutus, on tapahtunut nopeasti ja jyrkästi. Samankin perheen sisällä, samassa lapsikatraassa, suhde omaan äidinkieleen voi olla eri ihmisillä hyvin erilainen. “Jollakin lapsella voi olla niin hyvä saamen kielen taito, että voi kääntää Raamatun ja joillain niin huono, että eivät kehtaa puhua”, hän pohtii. 

Magga on tarinankertojien sukua. Hänen tätinsä Rita Magga-Kumpulainen ja Siiri Magga-Miettunen ovat myös kirjailijoita ja kirjoittaneet Kutturan kylän, jonne Puolikkaankin  tapahtumat sijoittuvat, lähihistoriaa. 

“Suvussamme on vahva suullinen kertomaperinne, lähihistoria on muistitietoa. Isäni Heikki Maggan ja setäni Tuomas Maggan tarinoita ei oltu julkaistu kirjallisesti missään. Romaani oli hieno mahdollisuus tuoda heidän lapsuuden ja nuoruuden aikaista ilmapiiriä esiin ja yhdistää sitä omanikäisteni ihmisten pohdintaan.”

Kaikki kirjassa tapahtuva voisi olla totta. 

“Yritin ensin kirjoittaa täysin fiktiivisillä hahmoilla, mutta totuus on värikkäämpää ja moninaisempaa kuin kuviteltu maailma. Romaani on kuitenkin kaunokirjallisuutta, jossa dialogin täytyy kulkea tietyllä tavalla, jotta draama toimii, eikä saa olla liikaa samoja asioita edustavia henkilöhahmoja. Mitä enemmän nimet vastaavat todellisuutta, sitä enemmän hahmotkin vastaavat todellisuutta. Mutta mukana on myös täysin keksittyjä hahmoja ja tapahtumia.” 

Magga kertoo myös omista kokemuksistaan. Hän käsittelee Saamenmaan ulkopuolella elävien kaupunkilaissaamelaisten kipupisteitä, sellaisiakin, joita ehkä pidetään vähän tabuina. Esimerkiksi millaista on olla saamelainen, joka ei osaa saamen kieltä. 

Avoimuus erilaisille kokemuksille, näkökulmille ja toimintatavoille on hänelle tärkeää. Erilaisia kokemuksia on paljon, ja kun niitä kerrotaan, muodostuu laajempi kokonaiskuva. 

“Oman näkemyksen etsiminen vaatii moniäänisyyttä. Tykkään maleksia asioiden tiimoilla, vähän kierrellä ja kaarrella, en osaa puhua suoraan. Romaanissa ei tarvitse sanoa, että ‘asia on näin’, vaan voi sanoa, että tämä henkilö ajattelee näin, ja tämä toinen henkilö lisää siihen oman näkökulmansa, jossa osa on samaa ja osa erilaista, ja kolmas henkilö taas vastustaa täysin. Kirja antaa ajattelulle tilaa.”

Selviytymistä vallan alla

Rakenteeltaan Maggan teokset muistuttavat monilta osin toisiaan. Kuten esikoisteoksessa Varjonyrkkeilijä, Puolikkaassakin kahden päähenkilön tarinat valottavat tapahtumia eri näkökulmista. Kummassakin näytetään, kuinka vallankäytön kohteet taipuvat mielessään vallankäyttäjän tahtoon ja selviävät parhaansa mukaan. Lopussa salaisuuksien paljastuminen tuo helpotuksen. 

Puolikkaassa lapset pakotetaan eroon perheestään ja koko elämäntavastaan, mutta koulutus nähdään myös mahdollisuutena parempaan elämään. Lapsia on aiemminkin annettu pois vanhempiensa luota: jos kaikille lapsille ei ole riittänyt ruokaa, lapsi on voitu antaa joksikin ajaksi tai pysyvästi toiseen perheeseen. 

“Tapahtumista puhuttiin ‘ajat oli sellaset ja niin kävi ja sitten keksittiin tällaista, miten me jaksettiin kaikkea ikävää ja erossa oloa’. Kirjoittaessa alkoi kiinnostaa, mitä ei sanottu. On täytynyt olla lapsille ja aikuisille tunnetasolla kovia juttuja joutua eroon perheestään tosi pitkiksi ajoiksi. Joutua koulussa eroon myös perheen tavasta elää, kokonaisesta maailmankatsomuksesta.”

Tunteiden sanoittamista olisi aikanaan paheksuttu. Maggakaan ei selitä liikaa, vaan kuvaa tunteita toiminnan kautta. Kipukohdat näkyvät yksityiskohdissa, saamelaisen kulttuurin väheksynnässä ja niiden elämänmittaisissa ja sukupolvien yli kurkottavissa seurauksissa. 

Aikuiset etsivät juuriaan

Saamenmaan ulkopuolella asuvat saamelaiset, jotka ovat oppineet suomen äidinkielenään, opettelevat nyt sukunsa kieltä ja vahvistavat tietoisesti yhteyttä juuriinsa myös kulttuurin avulla. Magga on opiskellut pohjoissaamea kansanopistossa.

“Kielen opetus on myös kulttuurin opetusta, kulttuurimyönteisyyttä. Kielen osaamattomuus on ollut iso lukko suvun ja kulttuurin ajattelun ja toimintatapojen välissä. Moni asia avautuu kielen kautta uudella tavalla. Se kätkee sisäänsä ajatusrakenteita ja kulttuuripiirteitä, joille on enemmän tarvetta saamelaisessa kuin suomalaisessa kulttuurissa. Opintojen myötä tuli paljon ahaa-elämyksiä omasta identiteetistä.”

Kaikki saamelaiset eivät arvosta suomenkielisten saamelaisten kielen opiskelua. Jotkut ajattelevat, kuten kirjassa kuvataan, että jos ei osaa puhua saamea täydellisesti, on parempi olla puhumatta ollenkaan.

“Muutamalle tuttavalleni on sanottu niin. Kieltä on kuitenkin uskallettava puhua ensin vajavaisesti, jotta uuden taidon oppii, ja jokainen kielenpuhuja on arvokas. Sama koskee gákteja eli saamenpukuja. Aina voi olla joku katsomassa vinoon ja perästä kuulua, että mikä oli huonosti. Mutta jokaisessa yhteisössä on erilaisia persoonia ja käytetään valtaa, oli se millainen vähemmistö hyvänsä. Lopulta kyse on siitä, ketä kuuntelee ja mitä itse ajattelee.” 

Gákti kertoo, kuka olet ja mistä tulet. Ennen vanhaan, jos ei-saamelainen meni saamelaisen kanssa naimisiin, hänellekin tehtiin gákti ja osoitettiin sillä, että hän kuuluu saamelaisyhteisöön. Kun saamelaisuus alkoi politisoitua Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla, alettiin ajatella, että vain saamelaiset saavat pitää saamenpukua. Toisissa suvuissa tapa on säilynyt vahvemmin kuin toisissa.

Magga miettii, onkohan myös käsityötaitoa jäänyt siirtymättä. Kenties on ajateltu, ettei esimerkiksi saamelaisen miehen kanssa naimisiin menneen suomalaisen naisen ole ollut sopivaa opetella saamelaisia käsitöitä, jolloin tämä ei ole opettanut niitä myöskään lapsilleen. “Nämä ovat vaikeita, vähän surullisiakin asioita.” 

Puolikkaassa kuvataan, kuinka päähenkilö kiinnittyy puvun ompelemisen myötä vahvemmin yhteisöön. Jo ompeleminen itsessään on yhteisöllistä. 

“On hyvä, että puvulla on yhteys sukuun, mutta muuten jokainen tekee omanlaisensa. Matka voi olla tärkeämpi kuin lopputulos. Ei puvun tarvitse olla virheetön, ei ennenkään ole ollut. On ollut heikko valaistus ja vaatteita on tehty kiireellä isolle lapsikatraalle. Pukujen on kuitenkin täytynyt kestää käyttöä vaativissakin oloissa.”

“Nykyään kun moni elää kauempana Saamenmaasta ja valtakulttuurien paineen alla, vähäiset asiat, joilla yrittää pitää kiinni kulttuuristaan, saavat suuremmat mittasuhteet.” 

Saamelaisyhteisöjä on eri puolilla Suomea

Varsinkin heille, jotka asuvat kauempana sukulaisistaan ja saamelaisalueelta, paikallinen saamelaisyhteisö on tärkeä viiteryhmä. Magga kuuluu Sisä-Suomen saamelaisyhdistykseen, jossa tehdään retkiä kulttuuritapahtumiin ja vaihdetaan kuulumisia. Yhteisössä voi puhua saamen kieltä, mutta kaikki puhuvat toisilleen myös suomea. Silti kieli jakaa. 

“Mari Boinen konsertissa artisti kysyi, onko täällä saamelaisia ja puhui sen jälkeen saamea. Kyllä siitä tuli sellainen olo, että nyt olen ulkona, kun en ymmärrä. Tuli sellainen suru, jota toinen ei tunnista, koska hänellä on kieli.”

Magga ei ole oppinut koulussa mitään saamelaisuudesta. “Huomasin töissä, että nykyisessä ruotsin kirjassa oli yksi luku saamelaisista, mutta se jätettiin jostain syystä aina välistä”, hän pohtii. 

Nuoremmalla sukupolvella asiat ovat kuitenkin paremmin, on mahdollisuus saada opetusta omasta kulttuurista ja sitä arvostetaan. Saamen opiskelua ja saamenkielistä kulttuuria tuetaan nyt erilaisilla hankkeilla, joiden jatkuvuus on kuitenkin epävarmaa. 

“Omat lapseni voivat opiskella saamea etäopetuksena osana peruskoulua, täydentävänä perusopetuksena. Harmi, että itselläni ei ollut mahdollisuutta opiskella saamen kieltä koulussa, vaikka ikätoverini saamelaisten kotiseutualueella kävivät jo yläkoulunsa pohjoisssaamen kielellä.“

Vaikka opetusta saa, koulu ei välttämättä ymmärrä sen merkitystä oppilaalle eikä tue opiskelua.

“Kuulin, että koulussa ei suostuttu tulostamaan oppilaalle saamen opiskeluun liittyviä monisteita, vaan sanottiin, ettei kuulu heille, kun se on etäopetusta ja täydentävää opetusta. Koulu on kuitenkin yleissivistävä laitos, ja suomalaisillekin opetetaan omasta kulttuuristaan.”

Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia. 

“Kieli elää sellaisen elämän kuin sen puhujat elävät. Kun puhujia ei enää ole, kieli kuolee. Siksi kaikki ruohonjuuritason työ on tärkeää: taide, koulut, poliittinen vaikuttaminen…”

Esikoisteos kertoi metoo-tarinan

Vaikka Magga korostaa epäpoliittisuuttaan, hän ei kaihda tunteita herättäviä, vahvan yhteiskunnallisia aiheita. Esikoisteos Varjonyrkkeilijä kertoo seksuaalisesta hyväksikäytöstä urheilumaailmassa. Vaikka vallankäyttö kuvataan siinä henkilökeskeisempänä kuin Puolikkaassa, Varjonyrkkeilijässäkin tapahtumien taustalla kuultavat julmat ja totaaliset valtarakenteet, joiden varjossa päähenkilöt yrittävät toimia parhaansa mukaan. 

Kolme vuotta metoo-liikkeen syntymisen jälkeen, vuonna 2020 ilmestynyt teos on yhä ajankohtainen. Urheilijoiden ei ole helppoa kertoa kaltoinkohtelusta.

“Urheilupiireissä on kova kilpailuhenki. Jos joku osoittautuu heikoksi, joku toinen on heti ottamassa sen paikan. Arkaluontoisista asioita ei kannata puhua, koska jää helposti jalkoihin.”

Magga ohjaa ja harrastaa thainyrkkeilyä, mutta ei enää kilpaile. Hän voitti 45-kiloisten naisten sarjassa Suomen mestaruuden vuonna 2021 ja tuli toiseksi vuonna 2017. Varjonyrkkeilijä sijoittuu tuttuun maailmaan. 

“Urheilumaailma on pienoisyhteiskunta, jossa on valtaapitävät ja sitten pienet ihmiset, jotka tavoittelevat unelmiaan. Tai kuin perhe, jossa lapset kinastelevat keskenään ja isähahmo, joka auttaa kehittymään. Se vaatii luottamusta.”

Kirjassa tätä luottamusta käytetään häikäilemättömästi hyväksi.

“Yhteiskunnassa kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa, kun on hierarkian ylemmillä tasoilla, ja siellä olevat tukevat toisiaan. Nuorten ääni ei siinä paljon paina.”  

Kirja osoittaa, miten fyysistä vallankäyttöä edeltää henkinen alistaminen, jonka vuoksi uhri ei pysty toimimaan alistajaansa vastaan. Kirjassa paha saa kuitenkin palkkansa, tai ainakin totuus alkaa paljastua. 

“Mietin jälkeenpäin, olisiko minun pitänyt kirjoittaa tarinan loppu toisin, realistisemmin. Yleensähän pahantekijät eivät jää kiinni, vaan pääsevät entistä parempiin yhteiskunnallisiin asemiin.”

Magga urheilee, kirjoittaa ja elää lapsiperhearkea. “Olen aina urheillut viitenä päivänä viikossa. Minulla on sellainen elämänrytmi. Urheilu tuo energiaa ja keskittymiskykyä, aivot toimivat. Perhe on samalla siinä elämän keskellä, kaikki pallot ovat vuorollaan ilmassa ja välillä yhtä aikaa. Jos tästä ottaa palasen pois, niin sitten vasta tuleekin stressiä.”