Satu Laatikainen (s. 1974) on kustantaja ja kirjailija, jolta on ilmestynyt aiemmin useita tietokirjoja. Laatikainen on opiskellut kirjoittamista mm. Kriittisessä korkeakoulussa. Hyvästi itä on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa.
Millainen kirjoittaja olet?
Intuitiivinen, poukkoileva, melko hidas. Minulla ei ollut selkeää kaavaa, jolla ensimmäisen romaanini kokonaisuus rakentui, ennemminkin vain aavistus siitä, mistä ja miten halusin kirjoittaa. Sitä kohti lähdin sitten menemään. Harha-askelia tuli otettua, mutta nekin veivät lopulta eteenpäin. Haen tarvittaessa pitkäänkin sanoja sille, mitä haluan sanoa.
Miksi halusit kirjoittaa juuri valitsemastasi aiheesta?
Halusin raottaa kirjalla maailmaa ja elämänpiiriä, jossa näköalat ja vaihtoehdot ovat vähissä. Minulle oli tärkeää kirjoittaa köyhyydestä, Kainuusta ja lapsen kokemuksista ja sitä kautta ehkä lisätä ymmärrystäkin kovien arvojen aikoina. Asiat eivät ole mustavalkoisia, eikä elämä useinkaan mene niin kuin suunnittelee. Koetin mennä niin lähelle kuin pystyn monenlaista vaikeaa ja surullistakin ja samalla tutkia sitä, miten sitkeästi elämänjano ja ilo kuitenkin läikähtelevät.
Kauanko työstit esikoisteostasi?
Tavallaan tarina on elänyt minussa jo kauan. Varsinaisesti työ nytkähti liikkeelle Kriittisessä korkeakoulussa korona-aikaan käymieni opintojen myötä, vaikka senkin jälkeen hapuilin vielä jonkin aikaa. Oma työni kustantajana vaikutti toki siihen, minkä verran ehdin käsikirjoituksen ääressä olla. Parisen vuotta sitten päätin, että vien loppuun keskeneräiset ajatukset ja viimeistelen käsikirjoituksen siihen kuntoon, että sitä voi tarjota kustantajalle.
Tärkein oppimiskokemuksesi kirjoitusprosessista?
Että pitää vain kirjoittaa, kaikki työ menee jotakin kohti. Kirjoittamisesta tuli itselleni myös paikka, jossa saattoi hetkeksi jättää kaiken muun. Sen paikan haluan elämässäni pitää.
Mikä on yllättänyt eniten esikoiskirjailijana?
Tunteiden kirjo, joka prosessiin on liittynyt! On myös tullut selväksi, miten tärkeää ja pysäyttävää on ollut kuulla lukijoiden ajatuksia – ilman lukijoita ei tämä työ olisi mielekästä. Ja on ollut hienoa kytkeytyä muiden (esikois)kirjailijoiden porukkaan. Kannustavaa kollegiaalisuutta on ympärillä paljon.
Millaisten lukijoiden toivot löytävän kirjasi pariin?
Ihan kaikenlaisten. Kirjassa lähestytään eri tavoin ihmisyyttä ja ihmissuhteita (ja myös ihmisten ja eläinten suhteita), rakkautta, nähdyksi tulemisen kaipuuta. Luulenpa, että ne teemat koskettavat kaikkia meitä. Ajattelisin, että kirjassani on ylisukupolvisuuden ja puhumattomuuden teemojen kautta samaistumispintaa eri-ikäisille ihmisille, ja toivon, että myös nuoret löytäisivät sen.
Onko sinulla suunnitelmia seuraavaa teosta varten?
Kyllä on, mutta vielä on liian varhaista paljastaa enempää kuin että jollakin tavalla marginaalista haluan aiheeni hakea. Olen tehnyt aiemmin tietokirjoja, ja sieltä ehkä kumpuaa rakkaus arkistomateriaalien parissa työskentelyyn. Minulla on nyt mielessäni kiinnostava lähdeaineisto ja maailma, ja pian on aikomus sinne sukeltaa.
Ketä kirjailijaa arvostat?
Heitä on monia! Mainitsen kuitenkin yhden, jonka tapa katsoa maailmaa puhuttelee ja koskettaa erityisesti. Siis Eeva Kilpeä.
Mikä kirja on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Maria Peuran romaani On rakkautes ääretön.
Kehu toista esikoista tai uutuuskirjaa!
Elli Salon Keräilijät oli upea kirja, jossa oli harkitut, todella vahvat henkilöhahmot ja niukkaa runsautta. Elämä jotenkin vain pursui siitä teoksesta, lukiessa nauratti ja itketti.
Kehun toistakin! Elina Kahlan kirjoittama, Pavel Florenskin elämään perustuva Gulagin viisas on tosi vahvaääninen esikoinen, joka vie ainutlaatuisiin maisemiin ja tunnelmiin 1800- ja 1900-lukujen Venäjälle ja Neuvostoliittoon.