Illuusio avoimesta yhteiskunnasta

ALEKSANDR RYKLIN

JALKAPALLON MM-KISOJEN jälkeen Venäjällä on ilmestynyt useita lehtijuttuja, joissa analysoidaan kisojen merkitystä muulle kuin urheilulle. Suurin yllätys niiden kirjoittajille tuntuu olleen kisojen aikana vallinnut odottamattoman vahva ”ystävyyden ja yhteistyön henki”. Ja kyllähän sellainen vallitsikin, ei sitä voi kiistää.

Ihastuneet kommentit kisapaikoilta ja median suitsutus vaikuttavat vilpittömiltä. Kaikki ulkomaalaiset toimittajat, joiden kanssa ehdin puhua, kertoivat, kuinka hämmästyneitä heidän maidensa kisaturistit olivat Venäjästä maana. Minusta heidän reaktionsa ei ole mikään yllätys. Asiaa voi havainnollistaa vaikka pienellä vertauksella: kuvitelkaa, että lähdette matkalle Antarktikselle, ja perillä teitä odottaakin trooppinen metsä. Kyllähän siinä kuka tahansa yllättyy.

En tietenkään usko, että kaikki 700 000 kisavierasta olisivat odottaneet fanaattisten venäläisfanien hyökkäävän heidän kimppuunsa heti lentokentällä. Joitain pahoja aavistuksia heillä silti todennäköisesti oli. He luultavasti olettivat, että Venäjällä nykyisin vallitseva yhteiskunnallinen ilmapiiri rajoittaisi huomattavasti vapaata kuljeskelua kaupungilla tai pilaisi ainakin osittain juhlahumun ja karnevaalitunnelman.

Eivätkä nämä ennakkoluulot täysin aiheettomia olleet, kuten hyvin tiedämme. Me, jotka olemme asuneet täällä jo hyvän aikaa ennen kisoja, olemme varsin tietoisia poliisin harjoittamasta mielivallasta sekä viranomaistahojen niin yksittäisiin kansalaisiin kuin kokonaisiin ihmisryhmiin kohdistamasta painostuksesta. Valtajärjestelmän ja kansalaisten välinen suhde Venäjällä ei tosiaankaan anna aihetta uskoa, että tunnelma maassa olisi kovin miellyttävä.

Venäjän valtaapitäville oli tärkeää luoda kisojen ajaksi vaikutelma avoimesta, vapaasta ja ystävällisestä yhteiskunnasta, joka toivottaa vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Tämä tavoite saavutettiin kirkkaasti, ja siitä maan johto saa täydet pisteet.

Hyväntahtoisuudella on kuitenkin tarkkaan määritellyt rajat. Juhliminen, ilonpito ja jopa juopottelu on sallittua, mutta kaikki edes välillisesti politiikkaan viittaavat eleet ovat kiellettyjä. Puheen ja käytöksen on syytä pysyä tapahtuman teeman asettamissa raameissa. Muuten saa näpeille, ellei pahempaakin. Tästä nähtiin väläys Kroatian puolustaja Domagoj Vidan ”Kunnia Ukrainalle!” -huutelun myötä. FIFA:n antaman varoituksen lisäksi Vida sai tuntea sanojensa seuraukset nahoissaan seuraavassa ottelussa, jonka hän pelasi yleisön buuausten saattelemana. Tapausta käytettiin myös sumeilematta propagandan välineenä ja ”vihamielisten kroatialaisten fasistien taktista siirtoa” käsiteltiin mediassa paljon perusteellisemmin kuin Venäjä-Kroatia pelin tulosta.

Entä olivatko MM-kisat Venäjän poliittiselle johdolle suuri voitto? Vahvistivatko ne nykyistä valtaa, kuten oli tarkoitus? Äkkiseltään vastaus on vahva kyllä. Kisojen avulla Venäjä osoitti olevansa maa, joka pystyy organisoimaan monella tavalla vaativan massatapahtuman sekä luomaan aivan yhtä innokkaan ja jännityksentäyteisen kisatunnelman kuin mikä tahansa muukin sivistynyt maa.

Mutta voiko yksi jättimäinen show pyyhkiä unohduksiin aggressiivisen ulkopolitiikan, jota maamme on harjoittanut viimeiset vuodet? Auttaako se torjumaan pakotteita, edes osittain? Palauttaako se Venäjän maineen ja estää kehityksen, jossa olemme yhä enemmän eristyksissä muusta maailmasta? Enpä usko. Putinin politiikan yhden raiteen höyryveturi on syöksynyt täyttä häkää eteenpäin jo niin kauan, ettei Ranskan Macronin istuminen jalkapallostadionin kunnia-aitiossa muuta enää mitään.

Entäpä kotiyleisö? ”Toin teidän tykönne ylimaallisen juhlan” on kieltämättä voimakas viesti. Ihmiset eivät kuitenkaan ole tyhmiä. He ymmärtävät hyvin, että juhlat ovat nyt ohi ja vieraat palaavat koteihinsa. Me jäämme jälleen kahdestaan maan hallinnon kanssa, jonka ainoa tavoite on saada kansalaisistaan yhä enemmän irti – menettämättä heidän kuuliaisuuttaan ja saamatta heitä purnaamaan liikaa. Toisaalta ei ole täysin perusteetonta olettaa, että kuukauden kestänyt yhteen hiileen puhaltamisen henki, kansallistunne ja suuruuden kokemus voisivat jossain määrin auttaa kansaa unohtamaan tyytymättömyytensä.

NG NRO 75, 16.7.2018

Kullankallis pallo
Baskimaassa taistellaan rauhasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *