stolenfish

Vieraat ryöstävät Afrikan kalat

KYLE G. BROWN

Valtameriä hyödynnetään nykyisin niin voimallisesti, että se uhkaa monien lajien uusiutumista. Ranskan, Espanjan, Kiinan, Korean, Japanin ja Venäjän teollisuuslaitosten suurtroolarit ovat vallanneet Afrikan rannikoiden rikkaat kalavedet, ja koko maanosan ruokaturva on nyt vaarassa. Kalavarojen rohmuaminen voi tapahtua laillisesti,
kun Afrikan maat avaavat rannikkoalueensa rikkaiden maiden aluksille, mutta virallisen pyynnin rinnalla tapahtuvaa laajamittaista ryöstökalastusta eivät
mitkään toimet tunnu pystyvän rajoittamaan.

PER ERIK BERGH istuu tilavassa toimistossaan Gaboronessa Botswanassa ja tarkkailee satelliitin välittämää kuvaa Itä-Afrikan rannikon laivaliikenteen tilanteesta. Ruudulla liikkuu kymmeniä pieniä pisteitä, ja niistä yksi vie hänen koko huomionsa.

Vaaleatukkainen roteva norjalainen on jo yli kaksikymmentä vuotta metsästänyt uivia tehtaita muistuttavia kalastusaluksia, jotka laeista ja säädöksistä välittämättä saapuvat rohmuamaan Afrikan kalavaroja. Vuodesta toiseen hän on yrittänyt hälyttää paikalliset viranomaiset puuttumaan merten rikollisten toimintaan, kun nämä kahmivat verkkoihinsa laittomasti tuhansia tonneja saalista, mutta usein viranomaiset joko ovat haluttomia toimimaan tai heiltä puuttuu riittävää kalustoa.

Bergh ja hänen kymmenhenkinen tiiminsä ovat Stop Illegal Fishing -kansalaisjärjestön (SIF) työntekijöitä. Intian valtameren alueella liikkuvat Euroopan unionin merivoimat toimittavat heille tietoja, joita he vertaavat paikallisten avustajien ottamiin valokuviin sekä satelliittien ja tutkien välittämiin signaaleihin ja informaatioon. Epäilyttävä piste tunnistetaan nopeasti: kyseessä on kreikkalainen kalastusalus Greko 1, joka on vaihtanut lippua jo useita kertoja. On lokakuu 2016 ja Greko 1 on selvästikin tuppautunut troolaamaan Somalian aluevesille, jotka on varattu rannikon pienkalastajille.

Bergh lähettää oitis ilmoituksen FISH-i:lle. Se on SIF:n koordinoima toimintaverkosto, jonka ovat muodostaneet alueen kahdeksan maata Somaliasta Mosambikiin. Yleensä rahavarojen heikkouden takia paikallisten viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen välillä vallitsee työnjako, jossa SIF toimii neuvonantajana ja tietojen välittäjänä ja Greenpeacen ja Sea Shepherdin alukset partioivat merellä sekä kuljettavat kaluston puutteesta kärsivät valtion lainvalvojat paikan päälle suorittamaan pidätykset. Tällä kertaa valtion edustajat kuitenkin puuttuvat asiaan suoraan.

Greko 1 on juuri paikannettu lähelle Mogadishun satamaa, kun Somalian virkaatekevä kalastusministeri Said Jama Mohamed näkee Berghin viestin. Mohamed tuntee aluksen nimen hyvin, sillä Greko 1 on havaittu jo lukuisia kertoja Somalian aluevesillä. Ministeri tietää, että on toimittava ripeästi, jos alus halutaan kiinni rysän päältä ja miehistö pidätettyä ennen kuin se ehtii poistua laivasta väärien papereiden turvin.

Kanootit vastaan tehdasmaiset kalastusalukset

Somalian kalastusministeriöllä on sentään muutama moottorivene, mutta ei tarpeeksi polttoainetta, jotta niillä voisi lähteä avomerelle, joten Mohamed avustajineen lähtevät poliisilta lainatuilla nopeilla veneillä kohti Greko 1:tä. Tarkastus osoittautuu tuloksekkaaksi: suurtroolarin ruumaan on ahdettu 30 tonnia kalaa, joiden joukosta löytyy Somalian vesille tyypillisiä simppuja ja mulloja. Viranomaiset löytävät myös nipun väärennettyjä asiapapereita. Said Jama Mohamed määrää poliisitutkinnan 12. lokakuuta, mutta seuraavana aamuna Greko 1 on jo kaukana.

”Olemme kehottaneet FISH-i-verkoston jäsenmaita pysäyttämään kaikki Somaliasta tulevat alukset ja tarkistamaan niiden paperit”, kertoo Mohamed.

”Olemme ilmoittaneet kaikille, että Somalia ei ole antanut Greko 1:lle kalastusoikeutta vuodelle 2016, joten se on ehdottomasti pysäytettävä! Täällä seilaa valtava määrä aluksia maasta toiseen väärennetyillä papereilla.”

Aina ja ikuisesti sama juttu: rikkaan maan varustama alus ryöstää maailman köyhimpiin kuuluvan maan elintärkeät luonnonvarat ja häipyy tiehensä uhrejaan ilkkuen. Somalian rannikko on Afrikan pisin eli noin 3000 kilometriä, mutta sillä on vain muutama naurettava vartioalus, jotka lisäksi kärsivät jatkuvasta polttoainepulasta. Ne eivät paljon paina, kun vastassa on järjestäytynyt ryöstökalastus.

Afrikan rannikkovaltioilla on rikkaat kalavedet mutta köyhä ja heikosti toimiva hallinto, joten ne tarjoavat erinomaisen ryöstökohteen Venäjän, Aasian ja Euroopan kalastusyrityksille, jotka omien alueittensa kalavarat loppuun hamstrattuaan ovat lähettäneet tehdasmaiset kalastusaluksensa kiertämään maailmaa. Afrikan rannikoiden eldorado vetää niitä erityisesti puoleensa. Maanosan itärannikon maiden viranomaiset ovat aivan helisemässä Intian valtamerta kyntävien satojen suurtroolareiden kanssa, mutta maanosan länsirannikolla vellova jättiläismäinen armada edustaa jo aivan toisen kokoluokan ongelmaa.

Laivojen tunnistamiseen erikoistuneen FishSpektrum-tietokannan perusteella voidaan arvioida, että pelkästään Kiinalla on 600 kalastusaluksen laivasto levittäytyneenä pitkin Afrikan länsirannikkoa Gibraltarilta Kapkaupunkiin. Eurooppalaiset, venäläiset ja turkkilaiset kilpailijat taistelevat ankarasti Kiinan kanssa alueen hallinnasta. Troolareita pyörii merellä niin paljon, että Mauritanian rantahietikoilta katsottuna niiden valot muodostavat öiseen horisonttiin yhtenäisenä vilkkuvan nauhan.

”Koko yön meri on valaistu kuin suurkaupunki”, huokaa Doudou Sène. Viisikymppinen kalastaja on vetänyt verkkojaan jo 35 vuotta Saint-Louis’n edustalla Senegalin ja Mauritanian rajavesillä. Hän on nähnyt ulkomaisten troolareiden määrän paisuvan vähitellen ja sitä mukaa hänen omat työolonsa ovat käyneet yhä vaarallisemmiksi. Senegalin pohjoisosissa kalastus on esi-isiltä peritty elinkeino, ja lähes 20 000 kanoottia seilaa päivittäin merellä kalastamassa. Niillä on olennainen asema perheiden ja kyläyhteisöjen taloudellisen toimeentulon ja yhteenkuuluvuuden takaajana.

Doudou Sènen kanootti on 14 metriä pitkä. Kalastajana vielä toimiessaan hän työnsi sen veteen useita kertoja viikossa ja lähti mustekalan pyyntiin, kunnes eräänä tammikuisena päivänä vuonna 2017 kaikki päättyi. Aiemmasta elämästään hänellä on jäljellä yksi lihaksikas käsivarsi, nuorekkaan joustava käynti ja merimiehelle tyypilliset hihaton paita ja syvälle päähän vedetty villamyssy. Nykyisin Doudou Sène kuitenkin elää huoneeseensa sulkeutuneena, ja kun hän kertoo viimeisestä päivästään merellä, hänen katseensa on tiukasti katossa.

Doudou Sène oli lähtenyt merelle poikansa Youssouphan kanssa jo ennen päivännousua. Youssoupha oli perheen seitsemästä lapsesta vanhin ja ainoa, joka halusi jatkaa isänsä työtä. Youssoupha oli jo pitkään odottanut päivää, jolloin hän voisi ilmoittaa, että isävanhus voisi jäädä kotiin eikä hänen tarvitsisi huolehtia poikansa selviytymisestä merellä. Senegalin perinteisiin kuuluu, että yksi pojista perii perheen kanootin ja alkaa vuorostaan elättää vanhempiaan ja sisaruksiaan. Isä kertoo ylpeänä, että Youssouphaa ei merikalastuksen ankaruus pelottanut. Poika ei epäröinyt isän työhön ryhtymistä, vaikka saaliit vain pienenivät ja pyyntiin joutui lähtemään aina vain kauemmaksi.

”Urani alussa minun ei tarvinnut mennä 30–40 kilometriä kauemmaksi rannikosta”, kertoo Doudou Sène.

”Nykyisin kala pitää hakea vähintään 130 kilometrin päästä.”

Varhain aamulla 16. tammikuuta Doudu Sène, hänen poikansa ja kolmihenkinen miehistö pysähtyivät ensimmäisen kerran vain kahdeksan merimailin (noin 15 kilometrin) päähän rannikosta. He olivat lopettaneet aamurukouksensa ja heittäneet verkon veteen, kun Youssoupha huomasi, että heidän takaansa vyöryi troolari heitä kohti. Yhdessä silmänräpäyksessä isä oli käynnistänyt moottorin ja lähtenyt liikkeelle täyttä vauhtia, mutta oli jo liian myöhäistä. Teräskylkinen hirviö ajoi suoraan heidän päälleen.

”Kun palasin tajuihini, olin veden alla. Nousin pintaan vasta kun alus oli jo kaukana”, Doudou Sène kertoo.

Kenelläkään kanootissa olleista ei ollut pelastusliivejä. Youssouphan ruumista ei löytynyt koskaan ja Doudou Sèneltä jouduttiin amputoimaan vasen käsivarsi.

Muutaman kilometrin päässä Doudou Sènen luota Saint-Louis’n täpötäydellä rannalla pyyntiretkeltään palanneet kalastajat hyppäävät kanooteistaan ja alkavat ahkerasti nostella kalalaatikoita maihin. Kalastajien ammattiyhdistyksen päällikkö Moustapha Dieng katselee miesten touhua ja kertoo, että yhteentörmäykset ovat yhä yleisempiä.

”Vaikuttaa siltä, että öisin tietyn kellonajan jälkeen suurtroolarit panevat automaattiohjauksen päälle eikä ruorissa ole enää ketään”, hän toteaa.

”He eivät huomaa edessään olevia kanootteja eivätkä edes pysähdy, jos törmäävät niihin.”

Youssoupha Sènen hengen vienyt onnettomuus oli seurausta myös ankarasta kilpailusta teollisten kalastusyritysten välillä, sillä saaliit ovat hiipumassa myös täällä. Laittoman kalastuksen rinnalla harjoitetaan lisäksi ”laillista” liikakalastusta. Sen takeena ovat yksityiset (usein varsin läpinäkymättömät) sopimukset, joita rannikkovaltiot solmivat laivanvarustajien kanssa, sekä Euroopan unionin ja useiden Afrikan maiden väliset kestävän kalastuksen kumppanuussopimukset, joita tällä haavaa on voimassa kymmenen. Niiden perusteella eurooppalaisilla aluksilla on oikeus kalastaa sopimusvaltion yksinomaisessa hallinnassa olevilla vyöhykkeillä, jotka voivat ulottua peräti 370 kilometrin päähän aluevesiltä. Vaihtokaupassa kalastusoikeuden luovuttanut maa voi hyötyä teknisistä ja rahallisista vastineista, joiden arvo vaihtelee suuresti – Senegal saa 1,8 miljoonaa euroa ja laajemmat ja rikkaammat kalavedet omistava Mauritania 59 miljoonaa euroa.1 Paikalliset kalastajat eivät saa niistä pennin hyrrää eivätkä hyödy sen enempää kalakantojen hallintaan myönnetyistä varoistakaan.

”Teollinen kalastus on katastrofi Senegalille”, toteaa Abdou Karim Sall, joka on Senegalin pienkalastajien järjestön puheenjohtaja ja maan suojeltujen merialueiden vastuuhenkilö.

”Suurtroolarit kalastavat kielletyillä alueilla ja niiden ilmoittamat saaliit eivät koskaan vastaa todellista määrää: jos ne ilmoittavat saaliin suuruudeksi 50 000 tonnia kalaa, todellinen luku on ennemminkin 100 000 tonnia. Eivätkä ne pelkästään liikakalasta vaan lisäksi niiden käyttämät välineet tuhoavat merieläinten luonnollisen elinympäristön.”

Alueellinen yhteistyö on lapsenkengissä

Koska senegalilaisten pienkalastajien omalta rannikolta vetämät saaliit hupenevat koko ajan, he lähtevät uhkarohkeasti Mauritanian vesille, vaikka maiden välinen pienkalastajien toiminnan naapurimaan alueella salliva sopimus päättyikin jo vuonna 2015 eikä Mauritania epäröi avata tulta tunkeilijoita vastaan.2 Lukuisat senegalilaiset kanootilla liikkuneet kalastajat ovat saaneet surmansa Mauritanian rannikkovartioston luodeista. Kun 19-vuotias senegalilainen kalastaja Serigne Fallou Sall ammuttiin kuoliaaksi tammikuussa 2018 kahdeksan kalastajakumppaninsa silmien edessä, seurasi kiivaita mielenosoituksia Saint-Louis’ssa, ja maiden väliset suhteet kiristyivät jälleen kerran. Kolme viikkoa myöhemmin Senegalin presidentti Macky Sall vieraili mauritanialaisen virkaveljensä Mohamed Ould Abdel Azizin luona ja sitoutui uuden kalastussopimuksen solmimiseen.3

Sall voitti Senegalin presidentinvaalit vuonna 2012 luvattuaan uudistaa 600 000 henkeä työllistävän kalastussektorin sekä panna jarrun rikkaiden maiden vaatimuksille. Lainsäädäntöä on nyttemmin kiristetty, lukuisten epäilyttävien toimijoiden kalastusoikeuksia on peruttu, ja voimaan on tullut todistusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on vähentää vilppiä. Kalastuksen valvonta- ja suojeluvirasto on saanut lisävaroja ja se on nostanut määräämiensä sakkojen summia, mistä se sai vastikään tunnustusta nettilehti Frontiers in Marine Sciencen julkaisemassa laitonta kalastusta koskevassa selvityksessä.4

”Laittoman kalastuksen aiheuttamat vahingot vähenevät sitä mukaa kun laittomasta, ilmoittamattomasta ja sääntelemättömästä kalastuksesta (IUU) mätkäistävät sakot kasvavat”, huomauttaa Dyhia Belhabib, joka on toinen Sea Around Us -projektin valvontatutkimuksen tekijöistä.

Tutkimus on laadittu Brittiläisen Kolumbian yliopiston kalastuksen vaikutuksia ihmisiin ja ympäristöön tutkivassa instituutissa. Belhabibin ja hänen Mauritaniasta, Senegalista, Gambiasta, Guineasta, Guinea-Bissausta ja Sierra Leonesta tulevien kollegojensa mukaan laiton kalastus ryöstää näiltä kuudelta maalta noin kahden miljardin tulot vuosittain.

”Laiton kalastus vastaa 65 prosenttia Länsi-Afrikan alueelta saadusta laillisesta saaliista. Se merkitsee vakavaa elintarvike- ja talousongelmaa koko alueelle”, tutkimuksen tekijät kirjoittavat.

Ongelma on sitäkin vakavampi, kun otetaan huomioon, että YK:n arvion mukaan Afrikan väestö kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä.

Vaikka suurtroolarit viis veisaavat maiden rajoista, alueellinen yhteistyö on vielä lapsenkengissä. Siitä on esimerkkinä Senegalin merivoimien rutiininomaisen tarkastuksen yhteydessä 25. helmikuuta 2016 sattunut välikohtaus. Noin yhdeksän aikaan illalla viranomaiset yllättivät Gotland-nimisen 94 metriä pitkän teollisen troolarin kalastamasta vilpillisesti Senegalin aluevesillä. He ottivat radioyhteyden aluksen kapteeniin noustakseen laivaan, mutta Gotland lähtikin pakoon. Neljä tuntia kestänyt takaa-ajo tapahtui Mauritanian vesillä, mutta Mauritania kieltäytyi lähettämästä apua senegalilaisille. Gotland häipyi tiehensä, ja takaa-ajat palasivat harmissaan takaisin Dakariin.

”Pyysimme apua naapuriltamme, mutta se ei ikävä kyllä halunnut tehdä yhteistyötä kanssamme”, valittaa Mamadou Ndiaye, kalastuksen valvonta- ja suojeluviraston johtaja.

”Vaikka me valvoisimme omaa yksinomaista talousvyöhykettämme, se ei paljon auta, jos naapuri jättää omansa vaille valvontaa, sillä laivat voivat paeta sinne suojaan ja tulla takaisin, kun me olemme palanneet satamaan. Ei meillä ole varaa pitää vartioaluksia merellä ympäri vuorokauden.” Mauritanian kalavarojen käytön päävirasto puolestaan vakuuttaa, ettei se saanut minkäänlaista Gotlandia koskevaa pyyntöä.

Sen sijaan, että Afrikan rannikkoval­tiot varustaisivat oman suurtroolarilaivastonsa, ne mieluummin myyvät kalastusoikeuksia omille aluevesilleen ja luovuttavat näin leijonanosan potentiaalisesta saaliistaan ulkomaisille toimijoille. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että maat saavat kalastusoikeuksien myynnistä 400 miljoonaa dollaria vuodessa, kun oma vastaavanlainen kalastus toisi niille 3,3 miljardia dollaria.5

Merioikeus on suunniteltu laivanvarustajia varten

Jotkut maat pyrkivät hallinnoimaan paremmin merellisiä luonnonvarojaan ja ovat suostuneet yhteistyöhön ympäristöjärjestöjen kanssa. Helmikuussa 2017 Greenpeace lähetti Esperanza-aluksensa kahden kuukauden valvontamatkalle Senegalin, Guinean, Sierra Leonen ja Guinea-Bissaun edustan vesille. Esperanza on mahtava 72-metrinen Neuvostoliitossa rakennettu alus johon kuuluu myös helikop­teri ja nopeita moottoriveneitä. Ympäristönsuojelijat ja laivan miehistö käyttivät hyväkseen alustietokantaa sekä rannikkovartiostojen toimittamia tietoja paikantaakseen epäilyttävät alukset ja tekivät 4–7 päivän pituisia partiointimatkoja kunkin maan vesille. Niihin osallistui Greenpeacen aktivisteja sekä eri maiden kalastusministeriöiden edustajia, ja niiden yhteydessä tehtiin enemmän pidätyksiä kuin jotkut maat tekevät kokonaisen vuoden aikana. Yli puolet tarkastetuista aluksista oli kiinalaisia. Muut tulivat Euroopasta, Etelä-Koreasta ja Komoreilta.

Suurtroolareissa tiedetään, että valtioiden ja kansalaisjärjestöjen edustajat käyttävät hyväkseen satelliittien välittämää aineistoa, joten ne yhä enenevässä määrin väärentävät tai sammuttavat omat lähetyssignaalinsa.

”Kun laivalta näkee omin silmin kaikki ne troolarit, joista tietokoneen ruudulla ei ole mitään merkkiä, siitä tietää, että ne ovat sammuttaneet automaattisen tunnistusjärjestelmänsä”, selittää 46-vuotias hollantilainen Pavel Klinckhamers.6 Hän on Esperanzan retkikunnan päällikkö ja isäntämme laivalla kymmenen päivän ajan. Klinckhamers viettää 16 tuntia vuorokaudessa karttoja, tietokantoja ja näyttöjä seuraamalla ja selvittämällä. Hän keskeyttää työnsä vain noustakseen kannelle tiirailemaan horisontissa näkyviä laivoja.

”Yli puolet niistä ei lähetä signaalia”, hän toteaa. ”Ne ovat kätkeneet itsensä.”

Kymmenien vuosien tehokalastus on jättänyt jälkensä meriluontoon. Viime vuonna kansainvälinen luonnonsuojeluliitto UICN teki tutkimuksen luukalakannoista Afrikan vesillä Mauritaniasta Angolaan ja selvitti, että 51 lajia, joista suurin osa on välttämättömiä rannikkojen paikallisen väestön ravitsemukselle, on kuolemassa sukupuuttoon.7

On maaliskuinen aamu ja merellä käy kova aallokko. Yhtäkkiä Esperanza purjehtii jätelautan poikki: vedenpinnassa kelluu satoja kuolleita kaloja. Kapteenin mukaan ne ovat peräisin troolarista, joka on heittänyt ne pois kaupallisempien la­jien toivossa. Näkyviin ilmestyy kaksi kanoottia. Niiden miehistö hyppää veteen ja alkaa kerätä veneeseensä syötäviä lajeja, kuten kotkakaloja. Ne ovat meribassin näköisiä, hyvänkokoisia ja runsaslihaisia kaloja, joista yksi riittää ateriaksi 7–8-henkiselle perheelle. Pienkalastajien epätoivoinen kuolleiden kalojen keruu vertautuu julmasti suuryrityksille tyypilliseen tuhlaustalouteen, jossa pohjoisen pallonpuoliskon markkinoille liian vähäarvoisiksi todetut kalat heitetään takaisin mereen.

Abdou Karim Sall on nähnyt tällaisia tilanteita usein.

”Kun suurtroolari on pyytämässä mustekalaa, kaikki muut nuottaan jääneet lajit heitetään takaisin mereen – kuolleina!”

Kymmenen miljoonaa tonnia kalaa häviää tällä tavalla joka vuosi, mikä on Sea Around Us -projektin arvioiden mukaan kymmenen prosenttia merikalastuksen kokonaisvolyymista.8

Kun Esperanza ottaa kurssin kohti etelää, laivalla olevat Guinea-Bissaun poliisiviranomaiset huomaavat epäilyttävän näköisen troolarin, joka etenee yhtä matkaa Komoreiden lipun alla purjehtivan rahtilaivan, Saly Reeferin kanssa. Greenpeacen moottorivene syöksyy niiden perään. Troolarin venäläisen kapteenin ilme ei värähdäkään, kun yksi poliiseista ilmoittaa, että tiedossa on sakko laittomasta jälleenlaivauksesta – troolarin saalis on siirretty rahtialukseen avomerellä – ja että molemmat alukset tullaan ohjaamaan satamaan. Tästä paikalliset viranomaiset saavat pienen revanssin, he kun pääsevät vain harvoin pysäyttämään troolareita muutamaa merimailia rannikkoa edempänä.

Kalastusyrityksille jälleenlaivaus on nopea ja tehokas tapa lyhentää aikaa pyynnin ja myynnin välillä – erityisesti jos se tehdään avomerellä ulkopuolisilta ja säännöksiltä suojassa. Näin voidaan sekoittaa lailliset ja laittomat saaliit ja myydä taustaltaan epäilyttävä tuotanto mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Euroopan unioni – maailman suurin markkina-alue – arvioi vuonna 2005, että sinne tuotujen laittomien kalojen arvo nousi miljardiin euroon vuodessa.9

Gotlandin ja Saly Reeferin tapaan monet alukset toimivat eurooppalaisten yritysten laskuun mutta suojautuvat jonkin eksoottisemman – yleensä köyhän ja vähemmän turhantarkan – maan lipun alle, vaikka kyseinen maa joskus joutuukin Euroopan unionin moitteiden kohteeksi.10 Kansainvälinen merioikeus on tehty mittojen mukaan laivanvarustajille sopivaksi, koska se sallii niiden purjehtivan kulloinkin haluamansa lipun alla. Mukavuuslippu ei riitä kaikille, vaan jotkut vaihtavat myös alusten nimeä mielensä mukaan, käyttävät väärennettyjä rekisteröintiasiakirjoja tai luovat läpinäkymättömiä järjestelyjä peittääkseen aluksen omistajan henkilöllisyyden.

Gotland esimerkiksi näyttää kuuluvan Inok NV -nimiselle yritykselle, jonka kotipaikka on Belgia. Kun sinne yrittää soittaa, sieltä ohjataan venäläiseen toimistoon, joka puolestaan ohjaa maahan, jonka lipun alla Gotland purjehtii. Kyseessä on Saint-Vincent ja Grenadiinit, pieni veroparatiisi Karibialla. Kuvio eksyttää oivallisesti mahdolliset rikostutkijat ja todellinen omistaja pysyy tietenkin tuntemattomana.

Saly Reefer puolestaan esiintyy osana Espanjassa toimivaa Sea Group S.L -yritystä. Yritykseen on mahdotonta saada yhteyttä toistuvista soitoista huolimatta. Vaikka liikeyhteys on virallinen, Espanjan kalastusministeriö on yllättäen kiistänyt julkisesti, että alus kuuluisi espanjalaiselle yritykselle. On totta, että vuosia kestäneen hidastelun jälkeen Espanja on vastikään ruvennut aktiivisiin toimiin laitonta kalastusta vastaan ja nostanut syytteitä suuriakin varustajia vastaan, joista yksi oli Vidal Armadores – tosin sitä vastaan nostettu syyte hylättiin viime vuonna Espanjan korkeimmassa oikeudessa.

Proteiini siirtyy köyhistä maista rikkaisiin

Somaliassa, jossa ollaan hyvin kaukana näin sofistikoiduista huiputuksista, kalastusministeri Said Jama Mohamed saa vihdoin hyvän uutisen: Keniasta saapuu viesti, jonka mukaan Greko 1 on saapunut Mombasan satamaan. Muutamaa tuntia myöhemmin Mohamed kollegoineen nousee Keniaan lähtevään koneeseen. Greko 1 oli karannut Mogadishusta niin kiireesti, että sinne olivat jääneet paitsi miehistön ja laivan paperit, myös heidän aluksensa ankkuri. Mombasassa heitä on vastassa iso joukko univormupukuisia miehiä, mikä yllättää täysin intialaisen kapteenin miehistöineen. Vastaanottokomiteassa on Kenian poliisin edustajia, sataman sekä paikallisten meriasioiden viranomaisia, Somalian viranomaisia sekä FISH-i-­verkoston jäseniä.

”Kun tarkastimme aluksen, löysimme sieltä niin paljon kalaa, ettei niiden väliin olisi mahtunut tulitikkuakaan”, kertoo Per Erik Bergh.

Somalialaiset listaavat joukon syytteitä: kalastusoikeustodistusten puute, toiminta niiden 24 merimailin sisäpuolella, jotka Somalia on varannut paikallisille kalastajille sekä väärennettyjen asiakirjojen hallussapito. Asiasta syntyy neuvonpito, jonka päätteeksi osapuolet sopivat 60 000 euron sakoista – summa on varsin vaatimaton verrattuna aluksen rahdin arvoon, joka on noin 300 000 euroa.

Omistaja Stavros Mandalios väittää silti sakkoa epäoikeudenmukaiseksi.

”Vaikka kiistimme kaikki meitä vastaan esitetyt syytteet, meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin maksaa sakko”, hän protestoi. ”Alus oli saatava mahdollisimman pian takaisin töihin, ja siksi halusimme välttää pitkät oikeudenkäynnit.”

Tämän tapauksen vuoksi Belizen valtio poisti Greko 1:n rekisteristään ja alus on nyt maaton – ainakin siihen asti, että se löytää uuden lipun, jonka alla purjehtia.

Eurooppalaiset kalastusalukset ovat nauttineet rankaisemattomuudesta, mutta siihen saattaa pian tulla loppu. Euroopan unioni hyväksyi vuonna 2017 asetuksen, jonka tarkoituksena on tehdä yhteisestä kalastuspolitiikasta ankarampi niille tuhansille aluksille, jotka operoivat Euroopan vesien ulkopuolella.11 Vuodesta 2018 lähtien jokaiselle alukselle annetaan yksi ainoa tunnusnumero, joka kirjataan kansallisiin rekistereihin. Jäsenvaltiot voivat poistaa rekisteristä alukset, jotka on todettu syyllisiksi rikkomuksiin tai jotka vaihtavat lippua liian tiuhaan.

”Uusi lainsäädäntö toimii esimerkkinä muulle maailmalle”, uskoo Per Erik Bergh.

”Kalastus on elinkeinona kallis, ja jos yrityksiltä kielletään toiminta esimerkiksi yhdeksi vuodeksi, ne kärsivät raskaat tappiot.”

Salakarina tässä on kuitenkin se, että syytteeseen joutuneilla varustajilla on mahdollisuus neuvotella järjestelyistä, kuten Stavros Mandaliosin esimerkki osoittaa.

”Suurin osa kiistatilanteista hoidetaan sopimalla, siis ilman oikeudenkäyntiä”, huomauttaa Bergh. ”Se ei välttämättä ole hyvä asia, koska jos yritykset ja valtioiden edustajat saavuttavat yhteisen edun lehmänkauppojen kautta, lainrikkomuksista ei tule mitään merkintää mihinkään.”

Kyseiset määräykset eivät koske kiinalaisia aluksia, vaikka ne ovat syyllistyneet lukuisiin rikkomuksiin laittoman kalastuksen (IUU) saralla. Helmikuussa Kiina sentään ilmoitti, että se aikoo ruveta rankaisemaan lippunsa alla purjehtivia aluksia, jotka harjoittavat laitonta kalastusta.

Valtameret muodostavat valtavan alueen, ja on vaikea ennustaa, kuinka monta Gotlandia vielä livahtaa lainvalvojien verkoista läpi. Aikojen muuttumisesta on kuitenkin merkkinä muun muassa se, että monet Afrikan maat ovat ryhtyneet vahvistamaan valvontajärjestelmiään. FISH-i ja Länsi-Afrikan alueellinen kalastuskomissio (SRFC) ovat esimerkkejä verkostoista, jotka ovat parantaneet tiedustelu- ja tietojenvaihtosysteemejään, mikä hankaloittaa ainakin jonkin verran merten gangstereiden touhuja.

Perusongelma kuitenkin pysyy muuttumattomana: vaikka tehokalastus kaukana kotisatamasta tulee äärettömän kalliiksi, se säilyy kukoistavana niin kauan kuin se pystyy vastaamaan kuluttajien kysyntään. Euroopassa ja Aasiassa kalaa syödään yhä enemmän ja kulutus on noussut jopa 22 kiloon asukasta kohti vuodessa.12 Samaan aikaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kulutus on voimakkaasti laskenut eikä keskimääräinen vuosikulutus ylitä kymmentäkään kiloa asukasta kohti.13 Tällaisella proteiinisiirtymällä köyhistä maista rikkaisiin tulee FAO:n mukaan olemaan raskaita ja ”laajalle ulottuvia seurauksia”. FAO varoittaa, että sen arvion mukaan kolme neljästä kaikista maailman meristä kalastetuista lajeista on ryöstökalastuksen kohteena tai jo vaarassa kuolla sukupuuttoon.

”Senegalissa uskottiin vuosikaudet, että maan kalavarat olisivat loppumattomat ja hallitus toisensa jälkeen solmi sokeas­ti kalastussopimuksia”, syyttää Abdou Karim Sall. ”Mutta mitä sitten tapahtuu, kun kalat ovat loppuneet? Kun ihmisellä on nälkä, mihin kaikkeen hän saattaakaan pystyä?”

1 ”Accords de pêche bilatéraux avec les pays non membres de l’UE”, Euroopan unionin komissio, Bryssel, ec.europa.eu sekä Jean-Sébastien Mora, ”Ravages de la pêche industrielle en Afrique”, LMD 11/2012.

2 ”Mauritanie: faute d’accord, les pêcheurs sénégalais sont au chômage technique”, Radio France Internationale, 10. helmikuuta 2017.

3 Amadou Oury Diallo, ”Sénégal–Mauritanie: le casse-tête des accords de pêche”, Jeune Afrique, Pariisi, 9. helmikuuta 2018.

4 ”Assessing the effectiveness of monitoring Control and Surveillance of illegal fishing: The case of West Africa”, Frontiers in Marine Science, 7. maaliskuuta 2017, frontiersin.org

5 Gertjan de Graaf ja Luca Garibaldi, ”La valeur des pêches africaines”, Circulaire sur les pêches et l’aquaculture n° 1093, FAO, Rooma, 2014, fao.org

6 Automaattinen tunnistusjärjestelmä on automaattinen viestiverkosto, jolla meriliikenteen valvontaviranomaiset saavat tietoonsa alueensa vesillä liikkuvien alusten nimen, aseman, paikan ja reitin.

7 ”Overfishing threatens food security off Africa’s western and central coast as many fish species in the region face extinction – IUCN report”, Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN), Gland (Sveitsi), 19. tammikuuta 2017, iucn.org

8 ”Ten million tonnes of fish wasted every year despite declining fish stocks”, Sea Around Us, 26. kesäkuuta 2017, seaaroundus.org

9 ”Handbook on the practical application of Council Regulation (EC) establishing a Community system to prevent, deter and eliminate illegal, unreported and unregulated fishing”, Euroopan komissio, lokakuu 2009, ec.europa.eu

10 ”Lutte contre la pêche illicite: la Commission distribue des cartons jaunes à Taïwan et aux Comores, à titre d’avertissement, et se félicite des réformes menées au Ghana et en Papouasie”, Euroopan komissio, 1. lokakuuta 2015, europa.eu

11 Asetus 2017/2403, annettu 12. joulukuuta 2017, ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista, Euroopan unionin virallinen lehti, 28. joulukuuta 2017, eur-lex.europa.eu

12 ”The state of world fisheries and aquaculture 2016”, fao.org

13 ”Fish to 2030: Prospects for fisheries and aquaculture”, 2013, fao.org

LMD 5/2018

Reportaasin rahoittamiseen on Le Monde diplomatiquen lisäksi osallistunut itsenäinen voittoa tuottamaton eurooppalainen järjestö Journalismfund.eu. Suom. Kirsi Kinnunen

Armenian toinen kevät
Väkivallan paluu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *