Elizabeth Strout: Voi William!
Suom. Kristiina Rikman
Tammi 2022
Lucy Bartonin odotettu paluu
Elizabeth Stroutin aikaisemmista pienoisromaaneista tuttu Lucy on täällä jälleen.
Kolmannessa Lucy Barton-romaanissa Pulitzer-palkittu kirjailija Elizabeth Strout tarkastelee avioliittoa, rakkautta ja ihmissuhteita. Teoksen nimestä huolimatta odotetussa jatko-osassa syvennytään edelleen Lucyn sielunmaisemaan. Se kysyy, kuinka hyvin todella tunnemme kaikista rakkaimmat ja läheisimmät ihmiset: aviopuolisot, lapset ja vanhempamme. Vai voimmeko oikeastaan koskaan todella tuntea heitä? Kuinka hyvin voimme tuntea edes itsemme?
Romaanin alussa minäkertoja-Lucy on kuusissakymmenissä oleva menestynyt kirjailija. Hän tempautuu ex-miehensä William Gerhardtin mukaan tämän sukututkimusmatkalle jäljittämään vanhoja perhesalaisuuksia Yhdysvaltojen Maineen. Lucy ja William ovat eronneet pitkästä avioliitostaan jo ajat sitten, mutta onnistuneet pysymään hyvinä ystävinä. Romaanin aikana entinen aviopari alkaa hakea uutta turvaa ja lohtua toisistaan elämän karikoissa. Lucy nimittäin on hiljattain menettänyt toisen aviomiehensä. Williamin maailma mullistuu, kun hän saa tietää jotain yllättävää edesmenneestä äidistään. Lucyssa herää uusi tarve todella ymmärtää miestä, jonka kanssa on jakanut suuren osan elämäänsä.
Lucy muistelee elämäänsä Williamin kanssa ja tulee tietenkin samalla kertoneeksi myös oman elämäntarinansa. Strout käsittelee Lucyn rakkaudetonta ja köyhää menneisyyttä jo aiemmissa romaaneissa, ja Lucyn vaatimaton menneisyys on läsnä myös uusimmassa teoksessa. Matka Williamin äidin kotiseuduille saa Lucyn muistelemaan omaa ankeaa lapsuuttaan. Vaikka Lucyn oma menneisyys on ollut varsin onneton, hän jaksaa olla Williamin tukena ja ymmärtää tämän edesottamuksia empatialla. Stroutin muitakin hahmoja tuntuu vaivaa menneisyyden painolasti ja eräänlainen irrallisuus. William esimerkiksi alkaa nähdä toistuvia painajaisia, joista avautuu ex-vaimolleen.
Erilaiset luokkataustat ja lapsuudessa koetut asiat häilyvät taustalla ihmisen koko elämän ajan ja aiheuttavat ristiriitoja ihmissuhteissa. Lucy toteaakin Williamin olleen heidän avioliittonsa aikana saavuttamaton, suorastaan täysi mysteeri. Vasta elämänkokemuksen, ajan ja etäisyyden myötä Lucy alkaa hahmottaa heidän yhteistä elämäänsä ja kaikkea kokemaansa.
Stroutin tyylille ominaisesti myös Voi William! etenee episodimaisissa jaksoissa. Lucyn kertojanääni rönsyilee muistosta toiseen, eksyy jatkuvasti sivupoluille ja takaumasta toiseen. Tässä mielessä kerronta muistuttaa ihmisten muistia ja ajattelua, jossa ei ole varsinaista alku- tai loppupistettä. Paljon merkityksiä jää luettavaksi rivien väliin. Vähäsivuiseen kirjaan mahtuu syvyyttä, ja lukija saa miettiä, mitä kaikkea Lucy oikeastaan kertookaan — tai jättää kertomatta.
Stroutin proosa on kirkasta, kuulasta ja silti monimerkityksellistä. Strout hallitseekin mestarillisesti inhimillisen epätäydellisyyden kuvaamisen. Hän onnistuu luomaan realistisia hahmoja kaikkine vikoineen, joita lukijan on pakko rakastaa.
Essi Rötkönen
David Mitchell: Utopia Avenue
Sammakko 2022
Suom. Einari Aaltonen
Brittikirjailija David Mitchell tunnetaan ehkä parhaiten Pilvikartaston ja Luukellojen kaltaisista kunnianhimoisista scifi-romaaneista, mutta hän on osoittanut osaavansa myös elämänmakuisten ajankuvien luomisen. Uusimmassa teoksessaan Mitchell on valinnut miljööksi 1960-luvun lopun Lontoon musiikkipiirit ja nuoren, energisen folk-rock yhtye Utopia Avenuen.
Utopia Avenue on kertomus tämän kuvitteellisen brittiyhtyeen sattumien sävyttämästä matkasta tähteyteen, ja sen seurauksista vuosien 1967–68 kulttuurillisessa myllerryksessä. Eksentrinen underground-tuottaja Levon kokoaa yhteen keskiluokkaista perhettään pakenevan folk-pianisti-laulaja Elfin, elämän kolhiman renttubasisti Deanin, mielenterveysongelmien kanssa painivan kitaristinero Jasperin ja pohjoisenglantilaisen rämäpäärumpali Griffin. Kaikkien yllätykseksi bändin jäsenet sopivat hyvin yhteen ja monipuolisen musiikkinsa ansioista Utopia Avenue nousee keikkalavojen villitsijäksi ensin Britanniassa, sitten Euroopassa ja lopulta Yhdysvalloissa, jonne yhtyeen matka myös dramaattisesti päättyy.
Koska teos sijoittuu 1960-luvun lopulle, se sivuaa luonnollisesti myös seksuaalisuuden, huumeiden ja poliittisen kuohunnan teemoja, mutta mikään näistä ei nouse musiikkia tärkeämmäksi. Mitchell ei ole kirjoittanut kantaaottavaa teosta, vaan keskittyy luomaan ihmisläheistä tarinaa neljän nuoren, itseään etsivän muusikon elämästä. Teoksen luvut on rytmitetty Utopia Avenuen kappaleiden mukaan, joista jokainen kuvataan kappaleen kirjoittajan näkökulmasta. Näin yhtyeen matka koetaan tekijöidensä mielenmaiseman kautta, eikä kirja jää vain tyypilliseksi ryysyistä rikkauksiin -tarinaksi. Esimerkiksi Elfin kipuilu ihmissuhteiden kanssa, Deanin sukeltaminen äkillisen rocktähteyden mahdollisuuksiin ja Jasperin kamppailu psykoottisten vainoharhojen kanssa tekevät bändin jäsenistä eläviä ja koskettavia.
Mitchell on selvästi tavoitellut musiikillisen ajankuvan esittelyä, joten Utopia Avenuen jäsenten tiet risteävät kirjassa kymmenien 1960-luvun lopun musiikkitähtien kanssa aina Brian Jonesista Janis Jopliniin ja Leonard Cohenista John Lennoniin. Näiden artistien cameoroolit, tekstiin ripotellut laulujen sanoitukset ja kappaleiden teon yksityiskohtaiset kuvaukset varmasti ilahduttavat musiikkitietäjien lukijakuntaa.
Mitchell ei kuitenkaan tyydy pelkkään musiikin ilosanoman ylistämiseen, vaan kirjassa on myös psykologista syvyyttä. Utopia Avenue on lisäksi pullollaan viittauksia kirjailijan edellisiin teoksiin, ja jotkin yllättävät scifi-henkiset jaksot saattavat tuntua hänen aikaisempaa tuotantoaan tuntemattomasta lukijasta oudoilta ja irrallisilta. Mitchellin on väitetty haluavan rakentaa koko tuotannostaan eräänlaista ”suurta kirjaa”. Jää lukijan tehtäväksi arvioida, kuinka hyvin Utopia Avenue sopii sen osaseksi.
Ajoittaisesta kaoottisuudesta huolimatta viihdyttävä kerronta, monitasoiset ja sympaattiset henkilöhahmot sekä psykedeelinen tunnelma tekevät Utopia Avenuesta erittäin nautittavan lukukokemuksen. Mitchell onnistuu värikkäässä kunnianosoituksessaan 1960-luvun lopun musiikille ja ajalle, jolloin kaikki tuntui olevan mahdollista, mutta todellisuutta ei tajunnan laajentamisesta huolimatta voinut aina paeta.
Saska Suvikas
Johanna Aulén: Tšernobylin koirat
WSOY 2022
Ukrainassa sijaitsevassa Tšernobylin ydinvoimalassa räjähti vuonna 1986. Ihmiskunnan historian suurimmasta ydinonnettomuudesta huolimatta arki jatkui aluksi normaalisti läheisessä Prypjatin kaupungissa, koska Neuvostoliitto ei halunnut myöntää minkäänlaista onnettomuutta edes tapahtuneen. Onnettomuuden mittakaavan paljastuessa ihmisiä oli kuitenkin pakko alkaa evakuoimaan alueelta. Kaikki oli jätettävä taakse: niin koti, irtaimisto kuin kotieläimet.
Johanna Aulénin sarjakuvateos, Tšernobylin koirat, kuvaa ydinvoimalaonnettomuuden vaiheita ja elämää suljetulla alueella kahden koiran: Bobikin ja Gamman perspektiivistä. Evakuoinnin jälkeen alueelle jäi valtavasti kodittomia koiria, jotka vieraantuivat ihmisistä ja sekoittuivat toisiinsa.
Aulén matkusti keväällä 2019 suljetulle vyöhykkeelle. Siellä hän ihastui radioaktiivisiin koiriin, jotka halusivat leikkiä turistien kanssa makupalojen toivossa. Matkan pohjalta syntyi reportaasi Ylen Kulttuuricocktail-ohjelmalle sekä juuri ilmestynyt sarjakuvateos.
Tšernobylin koirat perustuu laajaan lähdemateriaaliin, jonka avulla taustoitetaan tarkasti ydinvoimalan toimintaa ja onnettomuuden eri vaiheita. Aulén kuvittaa hienosti Tšernobylin alueen historiaa ja nykypäivää sekä perkaa Neuvostoliiton yhteiskunnan ongelmakohtia.
Sarjakuva etenee sulavasti pysähdellen välillä värikkäimmissä, nykypäivää esittävissä ruuduissa, ja palaten harmaan sävyissä piirtyvään menneeseen. Siinä missä ydinonnettomuuden tapahtumat ovat täynnä kauhua ja inhimillisiä menetyksiä, piirtyy nykyisyys pikemminkin harmonian ja rauhan aikana. Ihmisten hylättyä Tšernobylin alueen, on luonto ottanut sen jälleen takaisin itselleen. Esiin nousee olennainen kysymys: onko jopa maailman pahin ydinonnettomuus luonnolle vähemmän haitallinen kuin ihmisten läsnäolo?
Säteily tulee pysymään Tšernobylin maaperässä ja luonnossa kymmeniä tuhansia vuosia. Koirat kuitenkin tulevat hiljalleen häviämään sieltä. Vapaaehtoiset ovat rokottaneet ja estäneet niiden lisääntymistä, sillä ne ovat uhaksi villille luonnolle. Se miten Ukrainan sota tulee vaikuttamaan koirien elämään jää nähtäväksi, mutta uuden ydinvoimalaonnettomuuden uhka on kasvanut suuremmaksi kuin kenties koskaan. Aulénin sarjakuvateos on ajankohtainen muistutus siitä, millaisia uhkia ydinvoimaloihin sisältyy.
Antti Kurko