Kuinka ryhdyit kääntäjäksi?

Olen hyvin pienestä rakastanut kielen käyttämistä, ja luulin siksi lapsena, että minusta on tultava kirjailija. Aika varhain tajusin kuitenkin, että saan iloa lauseiden rakentamisesta, oikeiden ilmaisujen hakemisesta, siis kieliasun luomisesta, eikä minulla ole minkäänlaista vimmaa kertoa tarinoita. Suomentaessani saan tehdä juuri sitä, saan etsiä toisten kertomille tarinoille suomenkielisen muodon.

Suunnitelmani olivat vielä epämääräisiä, kun aloin opistella englantilaista filologiaa. Opintojen loppupuolella uskaltauduin lähettämään käännösnäytteitä ja sain niistä hyvää palautetta, mutta loppujen lopuksi pääsin alalle takaovesta. Perheystävämme Kristiina Drews ehdotti, että suomentaisin hänen kanssaan pienen syömishäiriöitä käsittelevän tieto­kirjan, ja sen läpikäyminen yhdessä oli minulle todellinen käännöskoulu. Tietokirjatoimittaja esitteli minut Tammen lasten­kirjaosaston johtajalle, Terttu Toiviaiselle, ja sain myöhemmin tehdä näytteen Neiti Etsivästä. Neiti Etsivä ja jäinen perintö oli ensimmäinen oma suomennokseni, joka hyvin nopeasti alkoi poikia niitä lisää, ja pian olinkin täystyöllistetty. 

Mikä tekee hyvän kääntäjän?

Tietysti syvällinen ymmärrys lähtökielestä- ja kulttuurista mutta vielä olennaisemmin oman kielen taito ja taju. Kyky hahmottaa tekstin lainalaisuuksia, vivahteita ja merkityksiä ja ilmaista ne omalla kielellään. 

Onko kääntäjän työ muuttunut urasi aikana? 

Itse työn sisältö ja suoritustapa ei ole juuri muuttunut. Asiatekstikääntäjien tekniset työvälineet ovat kehittyneet ja monipuolistuneet, mutta ne eivät ole kovin laajalti kirjallisuuden kääntäjien käytössä. Toisaalta minulla on koko urani ajan ollut apunani internet, joka on aikoinaan mullistanut tiedonhaun. Ulkoiset puitteet sen sijaan ovat muuttuneet jonkin verran. Ennen käsikirjoitukset toimitettiin liuskoina kustantamoihin, ja koska satuin asumaan niiden lähellä, piipahtelin paikalle ja tapasin toimittajia kasvokkain. Nykyään tiedostot kulkevat sähköpostitse, enkä aina tunne edes näöltä sitä, joka tekstin toimittaa. 

 

Mikä on ollut tähän asti mieleenpainuvin käännösprojektisi?

En pysty nostamaan yhtä. Lasten- ja nuortenkirjoista kaikkein rakkaimpia on ­Geraldine McCaughreanin Yhdysvaltojen uudisraivaajista kertova Juna seis!, jota lukijat eivät koskaan tainneet oikein löytää. Se on ihanasti kirjoitettu, hauska ja liikuttava tarina pienestä preerialle kohoavasta kaupungista. David Almondin lastenromaanit ovat minulle tärkeitä, koska ne olivat ehkä ensimmäisiä kaunokirjallisesti vähän kunnianhimoisempia töitäni. Aikuisten puolella rakastan Kate Atkinsonin romaaneja, joita oli kivaa päästä tekemään, koska olin Atkinsonin fani jo entuudestaan. Rachel Cuskin Ääriviivat-­trilogia on ollut todella merkittävä työ.

Mitä toivot suomalaisen kustannusalan tulevaisuudelta suhteessa ammattiisi?

Toivon, että sillä on edelleen mahdollisuudet jatkaa tärkeää työtään eivätkä esimerkiksi poliittiset päätökset vaikeuta sen toimintaa liikaa. 

Millaisia tarinoita, ääniä tai teemoja toivoisit lisää suomalaisen kirjallisuuden kentälle? 

Vaikka suomennankin englannista, toivon monien muiden tavoin, että myös niin sanotut harvinaisemmat kielet saavat sijansa. Lasten- ja nuortenkirjallisuuteen kaipaan ehkä lisää realistisia romaaneja, jotka kertovat erilaisissa todellisuuksissa elävistä ihmisistä, vaikka ymmärrän, että lanua hallitsevat kulloinkin vallalla olevan trendit ja ihan syystäkin. Onneksi lanussa on nykyään tilaa hyvin monipuolisille henkilöhahmoille lajityypistä riippumatta. 

Millaisesta kirjallisuudesta
nautit eniten?

Olen tyttökirjojen kasvatti, ja Montgomeryn ja Alcottin lisäksi minulle ovat vieläkin melkein läheisimpiä 1800-luvun englantilaiset naiskirjailijat, George ­Eliot, Elizabeth Gaskell ja Jane Austen. Mutta koskaan ei voi tietää, mikä kirja saa aikaan tunteen, että olen jonkin vavahduttavan äärellä. Sellaisia kirjoja ovat minulle viime vuosina olleet muun muassa Anu Kaajan Katie-Kate ja Niko Hallikaisen Suuri märkä salaisuus, jotka ovat molemmat kaukana melko perinteisestä kirja­maustani. 

Kehu jotain kollegan aikaansaannosta! 

Kaijamari Sivillin suomentama Maggie Smithin Argonautit on hieno lukukokemus. On melkein taikuutta, että paikoin niinkin akateeminen ja teoreettinen teksti voi viedä niin täysin mennessään ja imeä vastustamattomasti mukaansa.