Kuva: Jolanda Jokinen

Bolivian Evo Morales pysyy vallassa konflikteista huolimatta

HERVÉ DO ALTO

Vastarintaa ruokkivat presidentti Evo Moralesin lähipiirin organisaatiot.

Konservatiiviset voimat ovat nousussa kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa, mutta yksi maa pysyy tiukasti vasemmalla: Evo Moralesin johtama Bolivia. Siellä poliittinen vastarinta nousee presidentin oman leirin sisältä ja erityisesti kaivostyöläisten piiristä. Hämmentävältä näyttävää tilannetta ymmärtää paremmin, kun tutustuu Moralesin sosialistisen Movimiento al Socialismo -puolueen omaperäiseen taustaan.

”mandar obedeciendo” eli ”johtaa olemalla kuuliainen” – nämä sanat Evo Morales lausui 21. tammikuuta 2006, ensimmäiselle presidenttikaudelle astumistaan edeltävänä päivänä. Bolivian alkuperäiskansan aimaroiden parista tuleva ay-aktiivi Morales lainasi tässä Meksikon zapatistien Subcomandante Marcosin tunnuslausetta.1 Se kuvasti Bolivian tulevan johtajan aietta johtaa maata niiden yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa, jotka olivat nostaneet hänet valtaan.

Morales sai 18. joulukuuta 2005 annetuista äänistä 53,7 prosenttia. Äänimäärä oli useita vuosia käydyn liberalistista politiikkaa voimakkaasti vastustaneen liikehdinnän huipentuma. Movimiento al Socialismo eli MAS-puolue luotiin eri kansanliikkeiden työkaluksi, ja se kuvasti Moralesin tahtoa toteuttaa uutta ja erilaista politiikkaa.

Runsaat kymmenen vuotta myöhemmin näyttää kuitenkin siltä, että demokratian vertauskuvaksi tarkoitettu työkalu on luonut nahkansa ja muuttunut sotakoneeksi, jonka päätehtävänä on taata Moralesin asema valtionpäämiehenä. Siitä kertoo puolueen aktiivinen toiminta sen puolesta, että nykyinen presidentti voisi asettua ehdolle jälleen vuonna 2019. Kehitystä ei kuitenkaan voi täysin panna presidentin omien tavoitteiden tiliin, koska silloin ohitettaisiin ongelma, jonka juuret ovat syvällä MAS-puolueen historiassa. Puolueen on nimittäin hyvin vaikea yhdistää toisiinsa hallitustyön ylä- ja ala­mäet sekä ne yhteiskunnalliset liikkeet, jotka kasvavasta järjestäytymisestään ja institutionalisoitumisestaan huolimatta ovat edelleen taipuvaisia käyttämään julkisia mielenosoituksia käsikassaranaan silloin, kun on ajettava oman kannattajakunnan etuja.

MAS–järjestöjen liittoutuma

MAS perustettiin vuonna 1998 kokanviljelijöiden (cocaleros) järjestön aloitteesta Cochabamban departementissa, mistä Evo Morales on kotoisin. Puolueen tavoitteena oli nostaa kongressin penkeille kenttäorganisaatioiden itse valitsemia ehdokkaita niin ay-johtajien kuin alkuperäiskansojen parista. Alkuaikoinaan MAS muistutti enemmän työväenliikkeen, talonpoikien järjestöjen, kaupunginosatoimikuntien ja alkuperäiskansojen yhdistysten muodostamaa liittoutumaa kuin perinteistä puoluetta. Se takasi köyhimmille kansanosille edustuksen maassa, jossa yhteiskunnan eri etupiirejä edustaa hyvin tiheä järjestöverkosto. Tämä erikoinen rakenne on johtanut niin kutsuttuun ”korporatiiviseen demokratiaan”.2 Koska MAS on heterogeeninen joukko erilaisia järjestöjä, sen on ensinnäkin kaikkien puolueiden tavoin saatava jäsenensä liikkeelle vaaleissa, mutta sen on myös toimittava sovittelijan roolissa niiden liikkeiden välillä, joista se itse koostuu.

Vuoden 2005 voiton jälkeen puolue jätti kaikki puhtaasti poliittiset aloitteet hallitukselle, jolloin sen oma asema rajoittui käytännössä sovittelijan tehtäviin. Niitä sillä sitten riittikin, kun sen jäsenjärjestöt alkoivat kilpailla keskenään niin vaaliehdokkuuksista kuin asemasta puolueen sisällä. Tässä kontekstissa MAS:n jäsenjärjestöjen lojaalisuus puoluettaan kohtaan riippuu olennaisesti siitä, kuinka vahvasti ne ovat edustettuina puolueen organisaatiokaaviossa. MAS:ssa kukin on ensisijaisesti oman järjestönsä – ammattiliikkeen, alkuperäiskansan tai kaupunginosayhdistyksen – jäsen ja vasta sen jälkeen puo­lueen jäsen. Boliviassa ei ole harvinaista, että sama järjestö tukee virallisesti hallitusta, mutta osallistuu mielenosoituksiin sitä vastaan puolustaakseen oman alansa etuja joko paikallisesti tai valtakunnallisesti.

Yhteiskunnallisia konflikteja on paljon, ja presidentti Morales on joutunut lukuisia kertoja huomaamaan, että niitä ruokkivat osittain juuri hänen lähipiirinsä organisaatiot. Tästä valaiseva esimerkki on MAS:n liittolaisena vuodesta 2005 ollut ­Fencomin eli Bolivian kaivososuuskuntien valtakunnallinen liitto. Kaivososuuskunnilla on vakaa edustus niin puolueen sisällä, kansalliskokouksessa kuin hallituksessa – niillä oli vuonna 2006 hallussaan jopa strateginen kaivosministerin salkku – mutta ne ovat silti olleet yksin aiheuttamassa kaksi Moralesin presidenttiajan vakavinta poliittista kriisiä. Niistä ensimmäinen sattui Huanunissa 5.–6. lokakuuta 2006, jolloin valtion palkkalistoilla olevien kaivostyöläisten ja osuuskuntakaivostyöläisten välisissä mellakoissa sai surmansa 16 ihmistä. Toinen tapahtui elokuussa 2016, kun varasisäministeri Rodolfo Illanes murhattiin Panduron kylän tiesululla, jossa kaivososuuskunnat osoittivat mieltään osuuskuntien valvontaa lisäävää lakiehdotusta vastaan.

Sama paradoksi näkyy myös MAS:n muiden jäsenjärjestöjen toiminnassa. Vaikka niiden muodostama puolue on maan johdossa, ne pitävät edelleen mielenosoituksia legitiiminä toimintamallina. Tällaisen rakenteen puutteet paljastuvat sinä vaiheessa, kun jäsenjärjestöjen väliset konfliktit pitäisi saada laukeamaan, vaikka puolueella ei ole sisäistä neuvottelumekanismia.

Alussa MAS onnistui pitämään jäsenjärjestöjensä väliset jännitteet aisoissa. Sen ensimmäiset hallitusvuodet olivat ay-liikkeen voittokulkua valtion koneistossa, kun se valloitti uusia asemia niin parlamentista kuin valtion viroista. Hallituksen leiriä vastassa oli uusliberalistinen oikeisto, joka oli päättänyt estää Moralesin lupaaman perustuslakia säätävän kansalliskokouksen toiminnan. MAS:n ajamaa perustuslakiehdotusta kannattivat kuitenkin kaikki sen jäsenjärjestöt ja sen virallinen hyväksyminen oli niiden yhteinen tavoite. Sen ansiosta MAS onnistuikin säilyttämään kansanliikkeiden yhtenäisyyden lippunsa alla vuoteen 2009 asti. Tällaista ei ollut nähty sitten 1970- ja 1980-lukujen, jolloin taisteltiin sotilasdiktatuureja vastaan. Mutta tuskin uusi perustuslaki oli saatu voimaan kansanäänestyksen jälkeen 25. tammikuuta 2009, kun tasapaino alkoi jo järkkyä. Vaikka oikeisto oli kärsinyt vaaliuurnilla kirvelevän tappion, kansanliikkeiden väliset vanhat jakolinjat nousivat lähes välittömästi pintaan.

Alkuperäisväestön marssin tukahduttaminen

Yksi uudesta asetelmasta syntyneitä konflikteja on vuonna 2011 alkunsa saanut kiista Cochabamban kokanviljelijöiden ja Tipnisin asukkaiden välillä. Tipnis muodostuu Amazonin alueella sijaitsevasta Isiboro Sécuren kansallispuistosta ja alkuperäisväestön asuinalueesta. Vuonna 2008 hallitus käynnisti uudelleen tiehankkeen, jonka tarkoituksena oli avata paremmat liikenneyhteydet Tipnisiin, joka sijaitsee ”Cochabamban kääntöpiiriksi” nimetyn cocalerojen alueen naapurissa. Töiden piti alkaa vuonna 2010, mutta paikalliset alkuperäiskansojen yhteisöt nousivat vastarintaan Bolivian alkuperäiskansojen liiton Cidobin tukemina.

Alkuperäisväestöryhmät pelkäsivät tiehankkeen ympäristövaikutusten lisäksi cocalerojen voimistavan elinkeinotoimintaansa, mikä olisi voinut tarkoittaa sen laajentumista heidän asuinalueelleen. Kokanviljelijät puolestaan kannattivat hanketta. Molemmat leirit kuuluivat MAS-puolueeseen, ja cocalerot ovat yksi puolueen alkuun saattajista. Paikallinen väestö ja Cidob, jonka johto oli liittynyt puolueeseen vuonna 2006, järjestivät alkuperäiskansojen marssin hallitusta painostaakseen. Mielenosoituskulkue lähti liikkeelle Benin departementin pääkaupungista Trinidadista elokuussa 2011 ja tavoitteena oli saapua kahden kuukauden jälkeen maan pääkaupunkiin La Paziin. Mielenosoitus kuitenkin pysäytettiin puolivälissä matkaa 24. syyskuuta Yucumon kylässä, jossa poliisi tukahdutti sen ankarin toimin. Se oli sokki sekä bolivialaisille että kansainväliselle yhteisölle ja symbolinen tappio alkuperäisväestöstä syntyisin olevalle presidentti Moralesille. Hän keskeytti pian tämän jälkeen tien rakennustyöt.

Hallituksen ja sen kahden pitkäaikaisimman liittolaisen – joita olivat siis toisaalta osuuskuntakaivostyöläiset ja toisaalta alkuperäisväestö – välisellä konfliktilla oli MAS:n sisällä kaksi täysin vastakkaista seurausta. Kaivososuuskuntien liiton Fencominin ja hallituksen välisistä voimakkaista jännitteistä huolimatta niiden suhteet normalisoituivat lopulta Fencominin tekemien pienten myönnytysten hinnalla. Tipnisissä tapahtuneet konfliktit puolestaan johtivat käytännössä hallituksen ja alkuperäisväestöä edustavan Cidobin välien rikkoutumiseen. Ero suhteiden kehityksessä selittyy suurelta osin kyseisten järjestöjen asemalla puolueen organisaatiossa. Osuuskuntalaisilla ei ole siellä suoria kilpailijoita, mutta niiden merkittävä jäsenmäärä (lähes 120 000) on takeena vaivattomalle vaalivoitolle kaivosalueiden vaalipiireissä. Molempien osapuolten intresseissä on, että myrskyisä liitto pysyy hengissä, vaikka se haastaakin kaiken ideologisen johdonmukaisuuden. Osuuskunta-nimityksestään huolimatta kaivososuuskunnat esimerkiksi ovat kaukana hallituksen liberalismia vastustavasta ohjelmasta, sillä ne ylistävät yritysvapautta jäsentensä sosiaaliturvan kustannuksella.3

Cidobilla taas ei ole Fencominin kaltaisia valttikortteja: alkuperäisväestölle maa on asumista varten ja kaikenlainen tuottavuuden ajatus on sille vieras. Tämä puolestaan sijoittaa alkuperäiset väestöryhmät piilevään vastakkainasetteluun talonpoikien, erityisesti cocalerojen, kanssa, sillä jälkimmäisille maalla ei ole mitään arvoa, ellei sitä viljellä. Cocalerojen asema MAS:n organisaatiossa on työntänyt alkuperäisväestön johtohenkilöitä ulos puolueen johtopaikoilta. Vaikka välirikko on ollut kiusallinen presidentille, joka valtaan noustessaan korosti mielellään aimarataustaansa, sen poliittinen hinta on ollut maltillinen alkuperäisväestön edustaman äänimäärän vähäisen painoarvon vuoksi.

Päivittäisessä työssään hallitus joutuu siis usein toimimaan yhteiskunnallisten liikkeiden välisenä erotuomarina, mutta sen painotuksiin vaikuttavat suuresti MAS:n sisäiset symboliset hierarkiat. Ne ovat peräisin paitsi Bolivian vähätuloisen väestönosan välisistä eroista myös puo­lueen ja sen johtajan keskinäisestä historiasta. Hallituksen ajama Tipnisin tiehanke ei näin ole pelkästään todiste hallituksen talouspolitiikan produktivismista, vaan myös siitä, että Cochabamban cocalerojen – nykyisin symbolinen – ay-johtaja Morales on myös valtion johdossa toimiessaan edelleen oman järjestönsä etujen tärkein puolustaja.4

Presidentti on puolueen sisäisen demokratian keskeinen tekijä. MAS syntyi Cochabamban talonpoikien hajautumisesta, ja siitä tuli osittain Moralesin itse muodostama puolue, poliittinen liike, jonka johtoon hän nousi aikana, jolloin cocaleroja syytettiin säännönmukaisesti Bolivian huumekaupan ylläpitämisestä. Morales voi kehuskella lukuisilla legitimiteeteillään, onhan hänellä niin ay-liikkeen, puolueen kuin organisaatiotason valtuutus asemalleen. Hän näyttää myös olevan ainoa, joka pystyy pitämään aisoissa hajanaisen valjakon, jossa yhteiskunnallisten liikkeiden johtajat elävät rinnakkain maan poliittisen älymystön ja johtajien kanssa, joita Morales on usein henkilökohtaisesti pyytänyt liittymään puolueeseen.

Evo Morales on myös puolueensa monimutkaisen arkkitehtuurin kivijalka ja paras mahdollinen ehdokas. Puolueella on vuodesta 2005 lähtien ollut vaikeuksia kouluttaa itselleen toimitsijoita, mistä todisteena ovat paikallisten ehdokkaiden presidenttiä järjestelmällisesti heikommat vaalitulokset. Vuoden 2014 vaalit kuvastivat tätä jälleen kerran: kun maan 70 vaalipiirissä MAS:n ehdokkaat keräsivät hiukan yli kaksi miljoonaa ääntä, Evo Morales sai niistä yksin lähes miljoonan.

Tilanne on osittain seurausta siitä, että MAS:n poliittinen henkilöstö on heikkoa ja erityisesti suuremmissa kaupungeissa paikallinen edustus on epävakaisuutensa vuoksi estänyt puoluetta vakiinnuttamasta asemaansa. Tilannetta selittää myös Moralesin vahva lavakarisma, joka ulottuu kansainvälisille areenoille asti – hän on edelleen talouden globalisaatiota vastustavan vasemmiston kansainvälinen ikoni – sisäpolitiikasta puhumattakaan, jossa kaikki hallituksen edistysaskeleet luetaan hänen ansiokseen. Nykyisessä kuviossa hänellä on siis keskeinen asema, sillä hän kanavoi osan Bolivian kansanliikkeiden sisällä vallitsevista keskipakoisvoimista ja edustaa myös kansanliikkeiden parasta mahdollisuutta voittaa vuoden 2019 vaalit ja säilyttää etuoikeutettu pääsynsä valtion resursseihin.

MAS:n sisäiseen rakenteeseen tutustumisen kautta on mahdollista ymmärtää, miksi puolueen jäsenjärjestöt haluavat Moralesin presidenttiehdokkaaksi neljännelle kierrokselle, vaikka perustuslaki sen kieltääkin. MAS yritti ensimmäisen kerran poistattaa kiellon kansanäänestyksellä 21. helmikuuta 2016. Harvinaisen aggressiivisen kampanjan jälkeen uudistusehdotus sai taakseen vain 48,7 prosenttia äänistä, ja siitä tuli ensimmäinen Moralesin kärsimä äänestystappio. MAS on kuitenkin sitkeästi vienyt asiaa eteenpäin, ja se saavutti viimein päämääränsä juridista tietä. Perustuslakituomioistuimen päätöksessä 28. marraskuuta 2017 todetaan, että virkakausien rajoittaminen on vastoin San Josén vuoden 1978 ihmisoikeussopimusta. Sopimuksessa sanotaan, että Amerikan valtioiden kansalaisilla on rajoittamaton oikeus ”valita ja tulla valituiksi vaaleissa” (23. pykälä). Kansainvälisen sopimuksen vähintäänkin höveli tulkinta on puolestaan antanut oppositiolle lisää vettä myllyyn, kun se syyttää hallitusta autoritaarisuudesta ja epäilee sitä oikeuslaitoksen alistamisesta valtaansa.

Suurin osa Bolivian köyhemmästä väes­töstä on vakuuttunut, että sen kohtalo on tiukasti sidoksissa Moralesiiin, ja se juhli perustuslakituomioistuimen päätöstä voittona. Kun alueella on havaittavissa autoritaariselta haiskahtavan uusliberalistisen oikeiston paluu ja kun ideologisesti samankaltaiset hallitukset Venezuelassa ja Ecuadorissa kulkevat kriisistä toiseen,5 ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Evo Morales pidä itseään parhaana mahdollisena suojana Bolivialle Latinalaisessa Amerikassa käynnissä olevassa vastavallankumouksessa.

Poliittisen horisontin rajat

MAS-puolueelle tyypillinen korporatiivinen demokratia, jolla oli alussa osallistuva ja emansipatorinen ulottuvuus, on kuitenkin saavuttanut rajansa. MAS:n jäsenjärjestöjen toistuva taipumus julkisiin mielenilmauksiin kertoo siitä, että niiden omista eduistaan huolehtiva kenttäväki kykenee edelleen panemaan johtajansa järjestykseen. Ammattiliittotasolla kuohunta kertoo kuitenkin myös puolueen kroonisesta kykenemättömyydestä ”olla puolue”, eli luoda yhteinen poliittinen projekti, joka kokoaisi yhteen Bolivian koko köyhemmän väestön ja ylittäisi korporatismin rajat.

Tässä kontekstissa taistelu Moralesin uudelleenvalinnan puolesta tietenkin pyhittää Moralesin keskeisen roolin, jota ilman puoluetta saattaisi uhata sisäinen romahdus. Mutta taistelu jättää puolueelle yhden ainoan tehtävän: sen on saatava kenttäjärjestöt tiivistämään rivinsä yksittäisistä mielipide-eroista huolimatta, ilmenipä niitä järjestöjen kesken tai hallituksen kanssa. Tämä rajoittaa MAS:n poliittisen horisontin pelkästään puolueen aseman säilyttämiseen valtionhallinnon johdossa. Hallitukselle nimittäin näyttää olevan itsestään selvää, että se ainoana voi säilyttää uuden, moniäänisen ja tasa-arvoisemman Bolivian, jota se on ollut rakentamassa.

1 Ignacio Ramonet, ”Marcos marche sur Mexico”, LMD 3/2001.

2 Hervo Do Alto ja Pablo Stefanoni, ”El MAS: las ambivalencias de la democracia corporativa”, Luis Alberto Garcia Orellanan ja Fernando Luis Garcia Yapurin toimittamassa teoksessa Mutaciones del campo politico en Bolivia, PNUD Bolivia, La Paz, 2010.

3 Alvaro Garcia Linera, ”Bolivie, ’les quatre contradictions de notre révolution’”, LMD 9/2011.

4 Presidentiksi tulostaan huolimatta Evo Morales on jäsenistön pyynnöstä jäänyt Cochabamban kääntöpiirin talonpoikia edustavan kuuden ammattiliiton yhteistoimintaelimen johtoon.

5 Renaud Lambert, ”Amérique latine, pourquoi la panne?”, LMD 1/2016.

LMD 8/18

Suom. Kirsi Kinnunen

Israelista on tulossa etnokratia
Kaivososuuskuntien oudot toimet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *