Yksi lukuisista rohingojen pakolaisleireistä.

Myanmarin kevät on ohi

Guillaume Pajot

On kulunut yli kaksi vuotta siitä, kun Aung San Suu Kyin puolue nousi valtaan Myanmarissa. Sinä aikana maan sananvapaus on heikentynyt selvästi. Rakhinen osavaltio on käytännössä suljettua aluetta ja siellä on käynnissä rohinga-vähemmistöön kohdistuva etninen puhdistus. Tappouhkauksien ja valeuutisten täyttämä kansallismielinen nettiviha leviää, ja toisinajattelijoita ahdistellaan ja vedetään oikeuteen.

Aung San Suu Kyin seinämaalaus Cincinnatissa ja taiteilijan viesti: tue ihmisoikeuksia ja demokratiaa.

Yangonissa, Inseinin kaupunginosassa sijaitsevassa oikeustalossa on alkamassa oikeudenkäynti. Poliisien epäluuloiset katseet seuraavat lääkäriä, joka luikahtaa saliin suojakäsineet kädessään ja menee suoraan brittiläisen uutistoimisto Reutersin toimittajan Kyaw Soe Oon luokse, joka istuu syytettyjen penkillä ja jonka omaiset ovat huolissaan hänen terveydentilastaan. Lääkäri pistää neulan kalmankalpean Kyaw Soe Oon käsivarteen. Kiireestä huolimatta hänen kätensä eivät vapise. Kun tuomari astuu saliin, lääkäri katoaa paikalta verinäyteputki mukanaan. ”Tehkää potilastutkimuksenne muualla”, ärähtää tuomari. ”Jatkossa tällaista ei suvaita, tämä ei ole mikään sairaala!”

Saliin laskeutuu vaivautunut hiljaisuus. Tavallaan tuomari on oikeassa. Tämä ei ole sairaala, hädin tuskin oikeustalokaan. Lehterin muodostavat muutamat penkit ja niille ahtautuneiden perheenjäsenten, kollegojen, toimittajien ja diplomaattien niskaan putoilee palasia katosta. Salin ilma on kostea ja kuuma, hiki virtaa ihmisten kasvoilla. Ikkunalasit ovat rikki ja niiden eteen on vedetty verhontapaisia, jotka eivät kuitenkaan ole estäneet lintuja lentämästä sisään ja rakentamasta pesiään salin nurkkiin. Tässä ränsistyneessä oikeuspalatsissa on tänä huhtikuisena aamuna menossa kolmastoista istunto kahden myanmarilaisen Reutersin toimittajan tapauksen käsittelyssä.

”En ole petturi vaan toimittaja”

Kyaw Soe Oo, 27, ja Wa Lone, 32, pidätettiin joulukuussa 2017. Syynä oli poliisilta saatujen Länsi-­Myanmarin sotilasoperaatioita koskevien asiakirjojen hallussapito. Toimittajiat tuomittiin syyskuun alussa seitsemän vuoden vankeustuomiohin, koska he ovat rikkoneet ”valtio­salaisuutta” koskevaa lakia. Tästä säädetty laki on peräisin siirtomaa-ajalta. Toimittajat olivat Rakhinen osavaltiossa tekemässä reportaasia sotilaiden ja Inn Dinin kylän buddhalaisten asukkaiden tekemästä kymmenen muslimin murhasta, mutta he eivät olleet vielä julkaisseet mitään aiheesta. Kuolleiden rohingojen ruumiit oli löydetty joukkohaudasta.

Rohingat ovat buddhalais­enemmistöisen Myanmarin muslimivähemmistö. 25. elokuuta 2017 jälkeen lähes 700 000 rohingaa on paennut armeijan vainoa Bangladeshiin. Lääkärit ilman rajoja -järjestön mukaan ainakin 6 700 ihmistä tapettiin yhden kuukauden aikana. YK:n ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra’ad Al Hussein on syyttänyt Myanmaria ”etnisestä puhdistuksesta”, johon liittyy ”kansanmurha”.1

Oikeudenkäynti muistuttaa lähinnä farssia. Edellisessä käsittelyssä eräs poliisi ilmoitti ”polttaneensa” pidätysraporttinsa. Myöhemmin eräällä syyttäjän todistajalla oli tärkeimmät tiedot kirjoitettuna käteensä – mitä hän perusteli huonolla muistillaan. Kukaan oikeudessa kuultu ei ole tuonut asiaan todisteen häivääkään. Erään poliisin mukaan toimittajilta takavarikoitujen asiakirjojen sisältämät tiedot oli jo julkaistu lehdistössä pidätyksen aikaan. Myanmarin armeija on jopa tunnustanut toimitta­jien tutkimat Inn Dinissä tehdyt mielivaltaisuudet, ja syyllisiksi todetut seitsemän sotilasta on tuomittu kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Silti toimittajat ovat edelleen telkien takana.

”He olivat vain tekemässä työtään”, valittaa Wa Lonen vaimo Pan Ei Mon, joka on viidennellä kuulla raskaana.

Poistuessaan salista käsiraudoissa olevat syytetyt yrittävät saada äänensä kuuluviin.

”Ihmisten on tajuttava, etten ole petturi vaan toimittaja. En ole koskaan pettänyt maatani!” huutaa Wa Lone ennen kuin kymmenen poliisin ryhmä pakottaa hänet nousemaan lava-­autoon, joka kuljettaa hänet takaisin vankilaan.

Kahden Reutersin työntekijän ristintie on tarkoitettu varoitukseksi kaikille tiedotusvälineille: jos lähdet selvittämään sotilaiden touhuja Rakhinessa, niin huonosti käy. Maassa vallan jakavat armeija ja valtiokansleri Aung San Suu Kyin johtama Demokraattinen kansallisliitto NLD2 ovat tiukasti kiistäneet syytökset etnisistä puhdistuksista siitä huolimatta, että lehdistö ja kansalaisjärjestöt ovat esittäneet eloonjääneiltä saatuja todisteita raiskauksista ja joukkomurhista.

Virallisesti voimatoimissa on kyse ainoastaan Rakhinen rohingojen pelastusarmeijan eli ARSA:n ”terroristien” etsinnästä. ARSA on kapinallisryhmittymä, joka tuli tunnetuksi sen iskettyä poliiseja vastaan lokakuussa 2016 sekä elokuussa 2017, mikä käynnisti Myanmarin armeijan veriset toimet rohingoja vastaan.

Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991 saaneen Aung San Suu Kyin mukaan kriisi on hukkunut ”valtavan, tarkoituksellisesti harhaanjohtavan informaatiotulvan alle, jonka tarkoituksena on luoda ristiriitoja yhteisöjen välille ja edistää terroristien intressejä”.3

Suu Kyi ei ole ilmaissut minkäänlaista julkista myötätuntoa rohingoja kohtaan, joita valtaosa myanmarilaisista pitää Bangladeshista tulleina ei-toivottuina maahanmuuttajina, vaikka rohingat ovat asuneet Rakhinessa sukupolvien ajan.4 Viralliset mediat säestävät häntä ja ovat verranneet rohingoja jopa ”ihmiskirppuihin”, kuten tiedotusministeriön alainen Global New Light of Myanmar -lehti asian ilmaisi.5

”Lopeta heti Rakhinesta puhuminen”

Kaikkea armeijaan tai maan johdon virallisiin lausuntoihin kohdistuvaa kritiikkiä pidetään hyökkäyksenä kansallisia etuja vastaan. NLD-puolue on pysynyt vaiteliaana Reutersin toimittajien tapauksesta. Lehdistön toimintaa seurataan erityisen tarkkaan ja sen jälkeen, kun armeija aloitti sotilastoimet rohingoja vastaan, pidätyksiä on tapahtunut yhä useammin.

Kesäkuussa 2017 The Voice -päivälehden päätoimittaja ja kolumnisti pidätettiin syytettyinä armeijan pilkkaamisesta. Heitä pidettiin vangittuina neljä kuukautta ennen kuin syytteestä luovuttiin. Samaan aikaan armeija otti kolme toimittajaa kiinni Kiinan rajalla sijaitsevassa Shanin osavaltiossa näiden haastateltua kapinallisen kansanryhmän jäseniä ja vangitsi heidät kahdeksi kuukaudeksi.

Lokakuussa 2017 kaksi Turkin television TRT-kanavan toimittajaa sekä heidän tulkkinsa ja autonajajansa joutuivat viettämään vankilassa kaksi kuukautta. Heidän rikoksensa oli ollut kierrättää reportaasin kuvamateriaalia varten lennokkia lähellä parlamenttirakennusta pääkaupungissa Naypyidawissa. Pelkästään vuonna 2017 pidätettiin yksitoista toimittajaa.6

”Käynnissä on informaatio­sota ja media on ensimmäisinä tulilinjalla”, toteaa Tha Lun Zaung Htet, joka on Democratic Voice of Burma -kanavan tuottaja ja lehdistönvapautta puolustavan toimittajien suojelukomitean perustajajäsen.

Komitea on pyrkinyt dialogiin viranomaisten kanssa, mutta nämä eivät ole ottaneet viestiä kuuleviin korviinsakaan.

”Kun NLD oli oppositiossa, sillä oli hyvät suhteet toimittajiin”, muistelee Tha Lun Zaung Htet, ”mutta nykyään meihin suhtaudutaan kuin vihollisiin.”

Rohinga-kriisin keskiössä oleva Rakhinen pohjoisosa on nykyisin tabu. Rohingojen asuin­alueet ovat armeijan tiukassa valvonnassa eikä sinne päästetä sen enempää toimittajia kuin YK:n tarkkailijoitakaan. Silloin tällöin sotilaat järjestävät alueelle tarkkaan kontrolloituja lehdistövierailuja ja toimittajille näytetään paikkoja, joissa normaali elämä näyttää käynnistyvän raunioiden keskellä. Reitti on tarkkaan merkitty.

”Se on pelkkää propagandaa. Viranomaiset suunnittelevat kulissit ja haastattelut etukäteen kuin teatteriesityksen”, arvioi Mratt Kyaw Thu, Frontier-­viikkolehden toimittaja, joka on yksi harvoista alueelle viime kuukausina päässeistä median edustajista.

Toimittaja Min Min on syntynyt rohingojen asuttamalla köyhällä ja eristyneellä seudulla, jonka ilmapiiriä jäytää buddhalaisten ja muslimien välinen epäluulo. Min Min on Root Investigative Agencyn perustaja. Tämä vapaiden toimittajien ryhmä on niittänyt kuuluisuutta reportaaseillaan buddhalaisista nationalisteista, joiden vaikutusvalta Rakhinessa on erittäin suuri. 29-vuotias reportteri on jatkuvassa vaarassa. Häntä esittäviä valokuvia on kiinnitetty hänen kotikaupunkinsa rakennusten seinille. Hänen päälleen on yritetty ajaa. Hänen kotinsa ulko-ovella on räjäytetty pommi. Isku ei aiheuttanut uhreja, mutta raunioituneet seinät saivat hänet miettimään.

”Jos haluaa olla vapaa, on pakko muuttaa muualle”, kertoo Min Min.

Hän asuu nykyisin osan vuodesta Yangonissa, Myanmarin talouselämän pääkaupungissa, joka on usean sadan kilometrin päässä hänen kotikaupungistaan. Välimatkan tarjoama turva on kuitenkin suhteellista. Kahvilaan sovitun haastattelun aikana naapuripöydässä istuva mies tuijottaa Min Miniä herkeämättä. Lopulta hän nousee ja tulee paikalle, tarttuu toimittajaa niskasta ja kuiskaa tämän korvaan: ”Lopeta heti Rakhinesta puhuminen.”

Tämän jälkeen mies palaa pöytäänsä ja jatkaa juomansa nauttimista kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Kansainvälisen kritiikin ärsyttämänä valtaosa väestöstä on tiivistänyt rivinsä armeijan ja hallituksen taakse. Epäluulo lehdistöä kohtaan on suorastaan pelottavaa.

”Toimittajien ja väestön välille on revennyt syvä kuilu. Toimittajat nähdään rauhanhäiritsijöinä, jotka antavat maasta huonon kuvan”, toteaa huolestunut Than Zaw Aung, joka on kahden vangitun Reutersin toimittajan puolustusasian­ajaja­ ja erikoistunut lehdistön oikeuksiin. Kaikkialla vallitsevan vihamielisyyden vuoksi monet toimittajat pelkäävät ja vaikenevat tai harjoittavat itsesensuuria.

Hyinen tuuli on jäätänyt Myanmarin kevään

Eräässä kylässä buddhalaisen väkijoukon tappouhkausten kohteeksi joutunut Mratt Kyaw Thu ei enää halua palata Rakhineen. Monet hänen kollegansa ovat kerta kaikkiaan luopuneet työstään.

Vapaa lehdistö on olemassa enää vain haaveissa, sillä hyinen tuuli on jäätänyt ”Myanmarin kevään”, jonka vuonna 2011 aloitti 50 vuoden sotilasdiktatuurin jälkeen presidentti Thein Sein, eläkkeellä oleva kenraali. Myanmarissa tehtiin tuolloin ennennäkemättömiä uudistuksia. Poliittisia vankeja vapautettiin – poliittisten vankien avustusjärjestön AAPP:n mukaan jäljellä on 86 mielipidevankia, jotka on tuomittu tai jotka odottavat oikeudenkäyntiä.7 Ennakkosensuuri poistettiin, riippumattoman lehdistön toiminta sallittiin… Monet maanpaossa olleet mediat, kuten tiedotussivusto The Irrawaddy, avasivat toimipisteen Myanmarissa. Entisen toisinajattelijan Aung San Suu Kyin nousu valtaan huhtikuussa 2016 herätti suuria toiveita.

”Pidin itseäni henkilönä, joka työskenteli maansa hyväksi, enkä olisi voinut ikinä kuvitella, että minut pidätettäisiin!” muistelee Lawi Weng, joka kirjoittaa etnisistä konflikteista The ­Irrawaddyyn. Vuonna 2017 hänet vangittiin kahdeksi kuukaudeksi Shanin osavaltiosta julkaisemansa reportaasin vuoksi. Lawi Weng on kannattanut NLD-puoluetta alusta lähtien, mutta nyt hänen innostuksensa on hiipunut.

Pettymyksen tunne on levinnyt koko yhteiskuntaan. Pelkkä mielipiteen ilmaisu riittää ylittämään yhteiskuntaan vedetyn näkymättömän ja vaarallisen rajan. Tästä viimeisin esimerkki on entisen lapsisotilaan kohua herättänyt tapaus. Hänet tuomittiin maaliskuussa 2018 kahden vuoden pakkotyöhön, koska hän oli kertonut eräässä haastattelussa, miten hänet oli rekrytoitu väkipakolla armeijaan.

Free Expression Myanmar -järjestön toinen perustaja Yin Yadanar Thein arvioi, että ”sananvapaus oli laajempi Thein Seinin aikana” eli vuosina 2011–2016, heti sotilasvallan jälkeen. Hän antaa esimerkin sähköistä viestintää koskevasta laista, jonka artikla 66(d) kriminalisoi parjauksen internetissä. Se on nykyisin kuin Damokleen miekka, joka roikkuu kaikkien toisin­ajattelijoiden yllä, sillä sitä käytetään siekailematta heitä vastaan. Free Expression Myanmar on laskenut, että NLD:n valtaantulon jälkeen lain perusteella on nostettu noin sata syytettä, mikä on huomattavasti enemmän kuin aiemmin.8

Myös mielenilmausoikeus on vaarassa. NLD on tehnyt lakimuutosehdotuksen, josta parhaillaan keskustellaan parlamentissa. Uusi laki edellyttäisi, että mielenosoitusten ja julkisten kokoontumisten rahoittajien ja materiaalista tukea antaneiden henkilöllisyys olisi julkistettava ja jos mielenosoitus aiheuttaisi järjestyshäiriöitä, tukijat voisivat joutua syytteeseen ja jopa vankilaan.

Myanmarin yhteiskuntarauha on hauras, sillä suuttumuksen aiheita ei kansalta puutu. Kolmasosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.9 Talouskasvusta ovat tähän asti hyötyneet vain cronyt (”hännystelijät”) eli sotilasjuntan kanssa kaveeranneet ja sen ansiosta omaisuuksia tehneet yrittäjät.

Sananvapautta vastaan tehtyjen iskujen jälkeen nettiviha on levinnyt räjähdyksenomaisesti – pääasiassa Facebookissa, jota käyttää 16 miljoonaa myanmarilaista. Maassa on 53 miljoonaa asukasta, joista yhteensä 18 miljoonaa on netin käyttäjiä.10 Valeuutisia, islamofobiaa, rasistisia herjauksia – kansallismielinen propaganda kukoistaa verkossa. YK:n selvityksen mukaan Facebook on paljolti vastuussa rohingoja kohtaan tunnetun vihan arkistumisesta.

”Pelkään, että Facebookista on tulossa jonkinlainen hirviö”, lausui YK:n erityisraportoija Yanghee Lee Myanmarin ihmisoikeustilanteesta puhuessaan.11

Facebookin tuhoa kylvävät huhut

Syyskuun 2017 alussa buddhalaisten Facebookin käyttäjien parissa alkoi levitä viestejä, joiden mukaan muslimit valmistelivat terrori-iskua syyskuun yhdennentoista iskujen vuosipäiväksi. Facebookin ylläpidolle ilmoitettiin asiasta, mutta siltä kesti useamman päivän reagoida ja poistaa kyseiset viestit – mikä on ikuisuus maassa, jossa yksikin huhu riittää käynnistämään väkivaltaisuudet. Heinäkuussa 2014 Keski-Myanmarissa sijaitsevassa maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Mandalayssa sattuneet veriset yhteenotot saivat alkunsa Facebookissa levitetystä buddhalaisen naisen raiskauksesta kertovasta valeuutisesta.12 Kun Facebookin omistaja Mark Zuckerberg oli Yhdysvaltain kongressin kuultavana huhtikuussa 2018, hän ilmoitti, että Facebook asettaisi erityisbudjetin vihasisältöjen tunnistamiseksi ja palkkaisi töihin enemmän burmaa osaavia tarkistuslukijoita.

Zuckerbergin ilmoittamien toimien toteutumista odoteltaessa Facebook pysyy miinakenttänä, arvioi uskontojen välistä dialogia edistävän järjestön Synergyn perustaja Thet Swe Win. Hän on yksi harvoista buddhalaisista, jotka avoimesti puolustavat rohingoja, ja hän on jopa vieraillut henkilökohtaisesti rohingojen pakolaisleireissä Bangladeshin puolella. Sosiaalisessa mediassa häntä haukutaan ”loiseläimeksi”, ja häntä vastaan kohdistuu puhelinhäirintää.

”Kansallismieliset toimivat kuin hyeenat, he ovat hyvin järjestäytyneitä ja heitä on vaikea pysäyttää”, Thet Swe Win kertoo.

Mutta hän ei silti luovuta: ”Epäoikeudenmukaisuus jatkuu niin kauan kuin ihmiset vaikenevat. He luulevat pelastavansa oman nahkansa pysymällä hiljaa, mutta siinä he tekevät virheen. Mikään ei todista, etteikö armeija voisi seuraavalla kerralla tulla hakemaan juuri heitä.”

1 Puhe YK:n ihmisoikeusneuvostossa Genevessä 7. maaliskuuta 2018.

2 Vuoden 2008 perustuslain mukaan henkilö, jolla on lapsia ulkomaisen henkilön kanssa, ei voi toimia Myanmarin presidenttinä, ja tämä koskee esimerkiksi Aung San Suu Kyitä. Perustuslaki takaa armeijalle neljänneksen parlamenttipaikoista sekä kolme tärkeintä ministerinvirkaa eli sisä-, puolustus- ja ulkorajojen ministeriöt.

3 Puhelinkeskustelu Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin kanssa, Myanmarin valtionkanslerin virasto, Facebook, 5. syyskuuta 2017.

4 Warda Mohamed, ”Des apatrides nommés Rohingyas”, LMD 11/2014.

5 Khin Maung Oo, ”A flea cannot make a whirl of dust, but…” The Global New Light of Myanmar, Yangon, 26. marraskuuta 2016.

6 ”Myanmar’s press freedom in freefall”, Agence France-Presse, Pariisi, 10. tammikuuta 2018.

7 Christine Chaumeau, ”Les prisonniers politiques oubliés”, LMD 1/2017.

8 Vuodelta 2013 peräisin olevan lain takana oli edellinen hallitus, mutta se ei soveltanut sitä juurikaan käytäntöön. ”66(d): No real change”, Free Expression Myanmar, Yangon, joulukuu 2017.

9 ”Myanmar poverty assessment 2017”, Maailmanpankki, Washington, DC, joulukuu 2017.

10 Internet World Stats, Bogota, joulukuu 2017.

11 YK:n ihmisoikeusneuvostolle annettu raportti, 12. maaliskuuta 2018.

12 Barbet Shroederin dokumenttielokuva Munkki lietsoo vihaa, 2017. Christine Cahumeau, ”Prêcher la haine au nom de Bouddha”, LMD 6/2017.

Suom. Kirsi Kinnunen

Rauhanpalkitun häpeä
Sähköauto on Kiinalle onnenpotku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *