Autioiden talojen romahtaneet katot ja tiellä harhailevat eläimet tuovat mieleen lännenelokuvan maiseman, mutta nyt ollaan Loznicassa, läntisessä Serbiassa. Valtaosa Gornje Nedeljicen kylän asukkaista on jo myyneet tonttinsa angloaustralialaiselle kaivosjätille Rio Tintolle. Vuonna 2004 yhtiön geologit löysivät Jadar-joen rantamilta mineraaliesiintymän. He nimesivät mineraalin ”jadariitiksi”. Siinä on poikkeuksellisen runsaasti litiumia ja booria, ja sen toivotaan tuovan helpotusta sähkömoottoreissa kipeästi tarvittavien metallien tarjontaan.
Euroopan parlamentti päätti 8.6.2021 kieltää polttomoottoriautojen myynnin vuodesta 2035 lähtien. Euroopan unionin komission toimielinten välisistä suhteista ja tulevaisuuden ennakoinnista vastaava slovakialainen varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič julisti tavoitteeksi nostaa EU maailman toiseksi suurimmaksi litiumakkujen valmistajaksi heti Kiinan jälkeen. Tällä hetkellä Eurooppa tuo valtaosan käyttämästään litiumista muulta maailmasta, ja sillä on tarve löytää uusia litiumlähteitä. Siksi voi hyvin ymmärtää, että sisämarkkinat, teollisuus, yritysmaailma sekä pienet ja keskisuuret yrittäjät kannattavat Rio Tinton investointia Serbiaan.
Monikansallinen yritysjätti – jonka omistuksesta pääosa on Isossa-Britanniassa (42 %), Australiassa (16 %) ja Yhdysvalloissa (18%) – on avattuaan tytäryhtiön Belgradiin 2001 ollut aktiivisimpia toimijoita Balkanilla. Yhteisymmärrysasiakirja maan hallituksen kanssa Jadarin projektin aloittamisesta allekirjoitettiin vuonna 2007.
Projektia valmistelevassa työryhmässä on yhtiön ja hallituksen edustajien lisäksi Australian toinen lähetystösihteeri Mike Shirat sekä Maailmanpankin Serbian haaran johtaja amerikkalais-kenialainen Stephen Ndegwa. Vuonna 2021 julkisuuteen tulleet lukuisat asiakirjat osoittavat kuinka länsimaiden suurlähettiläät ovat painostaneet Serbian hallitusta edistämään projektia ja ohittamaan ympäristövaikutusten arvioinnit pelkkänä muodollisuutena.
Yhdysvallat ja Saksa painostavat
Toukokuussa 2018 Britannian Euroopan ja Yhdysvaltain suhteista vastaava ministeri Alan Duncan tapasi joukon Rio Tinton johtajia Jadarin projektin tiimoilta (1). ”Keskustelut sujuivat hyvässä hengessä, ja Rio Tinton edustajat kysyivät Ison-Britannian ministeriltä Serbian mahdollisuuksista päästä Euroopan unionin jäseneksi, sillä Rio Tinto katsoi tämän olevan merkittävä seikka projektin onnistumisen kannalta”. Näin luki kokouspöytäkirjassa, jonka Balkanin tutkivien toimittajien järjestö (BIRN) toi julkisuuteen (2).
Monien opposition edustajien mukaan Matthew Palmer, Yhdysvaltain erityisedustaja Balkanilla (vuoteen 2021 asti), painosti oppositiota vaatien, että he ”eivät hyökkäisi hallitusta vastaan” Rio Tinton asiassa (3). Jopa jäähyväiskiertuettaan pitänyt Angela Merkel totesi yhteisessä lehdistötilaisuudessa Serbian presidentin Aleksandar Vučićin kanssa, että myös Saksa oli kiinnostunut alueen litiumista.
”Jos se kiinnostaa ympäri maailma, niin se kiinnostaa myös meitä. Olemme investoineet mittavasti autoteollisuuteen myös täällä Serbiassa ja me kaikki tiedämme, miten tärkeää litium on tulevaisuuden liikennemuodoissa ja akkukennoissa (4).”
Euroopan unionille toimittamassaan asiakirjassa Serbia EU-valtuuskunta totesi, että Rio Tinto oli neuvotellut kolmen suuren saksalaisen autovalmistajan, Daimlerin, Volkswagenin ja BMW:n kanssa: (5).
Allekirjoittaessaan yhteisymmärrysasiakirjan akkuvalmistaja Ino-Batin kanssa toukokuussa 2021 Rio Tinton pääjohtaja Marnie Finlayson totesi, että Serbiasta voi tulla 15 vuoden sisällä tulla Euroopan merkittävin litiumin tuottaja. Mutta miksi Serbia nostetaan niin suureen rooliin? Merkittäviä litiumlöydöksiä on tehty myös monissa EU:n jäsenmaissa: Saksassa ja Tšekeissä, sekä pienemmässä määrin Espanjassa, Portugalissa, Itävallassa, Ranskassa ja Suomessa.
Yhdysvaltain geologisen instituutin viimeisimmässä raportissa Serbian litiumvarantojen arvellaan olevan vain 1,3 % koko maapallon varannoista. Bolivian osuus on 23,5 %, Argentiinan 21 % ja Saksan 3 %(6). Reinin varrella Frankfurtin ja Baselin välissä sijaitsevien termisistä lähteistä nousevien esiintymien hyödyntäminen tuottaisi merkittävästi vähemmän hiilivetykaasuja kuin louhinta Serbian kaivoksista. Mutta Saksan hallituksen ekologiasiipi vastustaa tätä vaihtoehtoa.
Saastuttavan tuotannon ulkoistaminen maksimoi monikansallisten yritysten voitot ja samalla minimoi keskeisten valtioiden riskit, kun haittavaikutukset työnnetään Euroopan periferiaan. ”Litiumkaivosten tarina kertoo paljon muustakin kuin ympäristövaikutuksista”, toteaa Lontoossa itsenäisenä konsulttina toimiva serbialainen taloustutkija Nebojša Katić.
”Ympäristövaikutukset näyttävät hyvin selkeästi jälkikolonialistisen Serbian kehitysmallin absurdin luonteen. Se kuvaa tai symboloi Serbian koloniaalista asemasta.”
Yli 4 000 ihmistä elää Jadar-joen rantamilla, josta jadariittia aiotaan louhia. Tuossa osassa Serbiaa on rikas eläimistö ja kasvisto. Serbian ja Euroopan lait suojaavat 140:tä eri kasvi- ja eläinlajia, ja 50 kohdetta alueella on virallisesti liitetty maailmanperintöluetteloon kulttuuristen ja historiallisten arvojensa vuoksi.
Rio Tinto kieltää syytökset
Rio Tinto kieltää väitteet kaivostoiminnan negatiivisista vaikutuksista. Vielä julkaisemattomassa Belgradin yliopiston biologian laitoksen tilaamassa tutkimuksessa yliopiston professori ja tiedeakatemian jäsen Vladimir Stevanović kuitenkin toteaa, että ”uhattuna on yli 45 hehtaaria ikimetsää ja 37 hehtaaria luonnonmetsää, kolme hehtaaria preeriaa ja 703 hehtaaria maanviljelysmaata”.
”Me olemme koekaniineja”, toteaa Loznican lukion opettaja Marijana Trbović Petković, joka on mukana paikallisessa Ne Damo Jadar (Emme luovu Jadarista) -kansalaisliikkeessä.
”Emme luota valtion tutkijoiden sanaan, koska harva heistä on edes käynyt alueella. Maanviljelysmaita on jo nyt tuhottu koeporausten vuoksi ja ne ovat olleet vasta alustavia tutkimuksia. Joessa näkyy merkkejä myrkyllisistä aineksista. Alue on suljettu ekosysteemi, ja maaperän ja vesien saastuminen vahingoittaa koko ravintoketjua.”
Mineraalin louhinta ja litiumin sekä boorin erottaminen synnyttää enemmän luonnolle myrkyllisiä sivutuotteita kuin samojen metallien erottaminen suolajärvistä, kuten tehdään Andeilla tai Reinin altaan tapauksissa. Kaivoslouhinta vaatii paljon vettä ja energiaa (synnyttäen ilmaston lämpenemistä kiihdyttäviä hiilidioksidipäästöjä) ja saattaa aiheuttaa vakavia saasteongelmia. Louhinnan ja vedenpumppauksen johdosta käsiteltyjen maamassojen ja syvien kaivosten kemiallinen koostumus muuttuu. Yhtäkkinen hapettuminen aiheuttaa happamien ja metallipitoisten vesien pääsemisen ympäristöön, mikä on merkittävä uhkatekijä. Se vapauttaa vesistöihin tonneittain haitallisia metalliyhdisteitä (kuparia, lyijyä, nikkeliä, sinkkiä tai arseenia).
Mikäli otetaan huomioon maatalousmaiden, eläimistön ja kulttuurimaiseman arvo ja niiden potentiaali, niin monen asiantuntijan mukaan litiumin ja boorin louhinnasta saatu hyöty on ei vastaa aiheutettuja haittoja. Epäviralliset laskelmat osoittavat myös, että Rio Tinto tulisi saamaan neljän miljardin euron tuotot kymmenen ensimmäisen toimintavuoden aikana, kun taas kaivostuotannon lisenssimaksut toisivat Serbialle 300 miljoonaa euroa. Projektin vastustajat väittävät, että alueen maataloustuotannon tuotot voisivat olla peräti 80 miljoonaa euroa vuodessa ilman mainittavia valtion investointeja, joita ei alueelle tule tällä hetkellä lainkaan. Vaikkei ottaisi huomioon projektin tuhoisia haittavaikutuksia ympäristölle, niin taloudellinen mielekkyys kansalaisten kannalta on myös kyseenalainen.
Berliinin muurin murtumisen jälkeen Serbia menetti monien Itä-Euroopan valtioiden tavoin hallinnan omasta taloudellisesta kehityksestään, kun niistä tuli länsimaisten sijoitusten kohteita. Kaikki ulkomailta tulevat investoinnit katsottiin tervetulleiksi riippumatta niiden vaikutuksista pidemmällä aikavälillä. Siksi protestit Rio Tinton projektia vastaan nousivat vasta sitten, kun tuli epäilyjä korruptiosta. Kansalaisia ei ärsyttänyt sijoitusten alkuperä vaan se, mihin rahat päätyivät. Varsinkin kun tutkivat toimittajat paljastivat, että eräs monikansallisen kaivosjätin alihankkijoista oli Serbian kaivosministerin sedän omistama.
”Kyynisesti ajatellen voidaan sanoa, että maalle vahingolliset projektit voivat olla erittäin hyödyllisiä paikallisille päättäjille ja heidän sukulaisilleen”, painottaa Nebojša Katić. ”Se ei koske ainoastaan poliittisia päättäjiä vaan myös kaikkia päätöksentekoon osallistuvia asiantuntijoita, joiden pitäisi suojella yleistä etua, mutta jotka eivät katso kuin oman etunsa perään.”
Maanviljelijöiden kieltäydyttyä myymään maitaan Rio Tintolle, valtaa pitävä Serbian edistyspuolue uskoi pystyvänsä runnomaan läpi lain, jolla Jadarin projekti julistettaisiin kansakunnan etua palvelevaksi, ja näin voitaisiin nopeuttaa pakkolunastuksia. Valtion edun nimissä maiden pakkolunastukset voitaisiin toteuttaa viidessä päivässä. Tämä toimenpide nostatti ennennäkemättömän ekologisen ja yhteiskunnallisen liikehdinnän jälkikolonialistisessa Serbiassa. Siltojen ja teiden sulkemiset saivat poliittisen vallan horjumaan ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Lopulta presidentti Vučić joutui julkisesti perumaan pakkolunastuslain ja ympäristövaikutuksia koskevan lain sekä luopumaan yhteistyöstä Rio Tinton kanssa.
”Mielenosoitukset ovat osoittaneet, miten valta täällä toimii: vain massiivinen julkinen paine, ja nimenomaan pääomavirtoihin kohdistunut, ja niidenkin kansalaisten tuki, jotka eivät ole kiinnostuneet ympäristökysymyksistä, voi saada jotain aikaan”, painottaa Iva Marković, yksi ekologisen liikkeen keulakuvista.
Liikehdintä on osoittanut myös, että Serbia voi irtautua sodanjälkeisestä tuhoisasta jakolinjasta kansallismielisiin ja liberaaleihin, mikä on johtanut kansan valtaosan köyhtymiseen, teollisuuden alamäkeen ja luonnon tuhoutumiseen unohtamatta myöskään korkeasti koulutettujen muuttoliikettä länsimaihin. Päinvastoin kuin Kosovon ongelma, ekologinen kiistakysymys on emansipatorinen asia, mikä ohjaa julkista keskustelua siihen, mikä yhteiskunnassa on oikeastaan tärkeää. Kun puhutaan puhtaasta vedestä, koskemattomista maista ja kaikille kuuluvien luonnonvarojen tasa-arvoisesta jakamisesta, silloin nousee esiin kysymys luokasta.
Huhtikuussa 2022 pidettyjen parlamenttivaalien jälkeinen liikehdintä on laittanut Serbian edistyspuolueen ahtaalle, mutta silti se pitää yhä hallussaan suhteellista valta-asemaa parlamentissa. Esiin on kuitenkin astunut vasemmiston ja ekologisten liikkeiden koalitio Moramo (”Meidän täytyy”). Se sai edustajia maan parlamenttiin sekä Belgradin aluevaltuustoon, jossa sen ääniosuus nousi 11 prosenttiin.
Jadar-projektin pysäyttäminen on silti vielä kaukana, mikäli on uskomista Rio Tinton kanssa yhteistyötä tekevien yritysten vastuuhenkilöitä. ”Molemmat osapuolet pyrkivät löytämän ratkaisun ja sopimaan kumpaakin tahoa hyödyttävän yhteisymmärryksen”, vahvistaa kaivosministeriön kanssa yhteistyötä tekevän yrityksen edustaja.
Rio Tinton lausunnot ovat samansuuntaisia. ”Toivomme todella, että voimme keskustella Serbian hallituksen kanssa kaikista eri vaihtoehdoista nyt kun vaalit ovat takanapäin”, totesi hallituksen puheenjohtaja Simon Thompson yhtiön vuosikokouksessa Australiassa (7). ”Emme todellakaan ole luovuttaneet Jadarin suhteen, koska suoraan sanoen se on täydellinen projekti”, lisäsi toimitusjohtaja Jakob Stausholm. ”He toimivat vaivihkaa mutta en usko, että he ovat häipyneet mihinkään”, vahvistaa opettaja Trbović Petković. Paikalliset järjestöt ovat varuillaan eivätkä luota lainkaan poliitikkojen televisiossa antamiin lupauksiin (8).
”Ukrainan sota on vienyt kaiken huomion”, toteaa vasemmiston ja ekologien liiton kärkiehdokas Aleksandar Jovanović. ”Mutta nyt kansalaisilla on edustajansa parlamentissa, sillä me tulemme suoraan kadulta. Tuomme Gornje Nedeljicen asukkaat todistamaan parlamentin eteen. Tavoitteenamme on tehdä boorin ja litiumin hyödyntämisestä laitonta kaikkialla Serbiassa.”
Mikäli hallitus aikoo käynnistää Jadarin projektin uudestaan eurooppalaisten ”ystävällismielisen painostuksen” alla, se tulee saamaan tiukan opposition vastaansa.