Kuusi kuukautta Ukrainaan hyökkäyksen jälkeen Venäjä liitti osan miehittämiään alueita itseensä. Länsimaat antavat hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Ukrainalle toinen toistaan kehittyneempiä asejärjestelmiä samalla kun lähettävät paikalle joukoittain ‘sotilasneuvonantajia’. Moskova ei halua vain alistaa Ukrainaa, vaan repiä sen kappaleiksi. Washington ei halua vain pysäyttää Venäjää, vaan voittaa sen.

Mikään ei näytä voivan estää tilanteen ajautumista siihen, että molemmilla puolilla sotahaukat pääsevät niskan päälle. Molemmat puolet arvelevat, että niillä on vapaat kädet tehdä mitä haluavat, koska vastapuoli – vaikka nurkkaan ajettuna – ei tekisi mitään peruuttamatonta päästäkseen pälkähästä. Mutta hautausmaat ovat täynnä arviointivirheitä.

Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat luvanneet Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyille, että ne antavat Ukrainalle sotilaallista apua vihollisen valtaamien alueiden takaisinvaltaukseen. Ukrainan presidentille on delegoitu sellaiset tehtävät kuten operaatioiden määrittely ja mediatisointi, joka mobilisoi julkisen mielipiteen. Kuten pelättiin, Venäjä liitti itseensä Donbassin, Hersonin ja hieman eteläisemmän Zaporižžjan, länsivallat auttavat Kiovaa niiden takaisinvaltauksessa. Voiko tämä taas aiheuttaa riskin, että Moskovan kanssa ajaudutaan entistä suorempaan ja vaarallisempaan konfliktiin, minkä seurauksena se saattaisi käyttää omien alueidensa puolustamiseen varaamaansa ydinaseistusta?

Kysymystä sanktioista on samoin arvioitava realistisesti, koska tässäkään ei ole kyse pelkästään puolen valitsemisesta. Valtiot jotka ovat halunneet “rangaista Venäjää” ovat epäilemättä siinä onnistuneet (Venäjä ei saa hankittua enää varaosia tai uusinta teknologiaa), mutta eivät ole päässeet lähellekään toivottuja päämääriä.

Viime maaliskuun 1. päivänä Ranskan talousministeri Bruno Le Maire leveili näin: “Raunioitamme Venäjän talouden. Euroopan unioni on nyt löytämässä valtansa.” Valitettavasti Kansainvälinen valuuttarahasto, joka ei varsinaisesti ole mikään länsivastainen järjestö, tiivistää asian näin: “Venäjän talouden supistuminen on ollut toisella kvartaalilla pienempi kuin ennustettu”. Ja edelleen: “sodan vaikutukset suurimpaan osaan Euroopan valtioista ovat olleet negatiivisempia kuin oli ennustettu”.

Vaikka Venäjän energiavienti on supistunut, Moskova saa siitä paremman tuoton hintojen nousun myötä. Venäjän ‘sotakoneiston’ rahoitus ei siis ole Euroopan johtajien lyhytnäköisistä päätöksistä juurikaan kärsinyt, mutta eurooppalaisten ostovoimasta ei voi sanoa samaa. Yhteinen energiapolitiikka, jonka näiden sanktioiden piti kruunata, on ajautumassa täyteen katastrofiin. Sen seuraukset tulevat näkemään myös yhteiskunnan vähäosaisimmat, joiden käytettävissä olevat tulot ovat jo kipurajalla.

Päivittelemme aivan syystä kuinka päätökset, jotka ovat johtaneet sotaan ja kurjuuteen on voinut tehdä melkein yksin joku mies Moskovassa. Mutta onko tilanne sen parempi muualla? Ja jos on, niin kuinka kauan?