Afrikan viimeinen absoluuttinen monarkia

ALAIN VICKY

Swazimaa (nyk. Eswatini) juhli viime keväänä sekä puolivuosisataista itsenäi-syyttään että kuninkaansa Mswati III:n viisikymmenvuotispäivää. Monarkki hallitsee pientä eteläisen Afrikan maata, joka on mantereen neljänneksi tärkein sokeriruo’on tuottaja. Suurin osa maan rikkauksista on hänen klaaninsa hallussa. Kansan kärsivällisyys mielivaltaan alkaa loppua.

Mswati III on absoluuttinen monarkki. Kuva: Kollmeierf

Autiomaata halkova nelikaistainen maantie lähtee kuningas Mswati III:n kansainväliseltä lentokentältä kohti pääkaupunkia, ja koko matkalle on pystytetty kylttejä, jotka ylistävät Swazimaan puolivuosisataista itsenäisyyttä: ”Viisikymmentä vuotta rauhaa, vakautta ja edistystä.” Valtakunnan uusi lentoliikenteen keskus maksoi 140 miljoonaa euroa, ja sitä voi sanoa ”valkoiseksi elefantiksi”.1 Lentokenttä sijaitsee seitsemänkymmenen kilometrin päässä pääkaupungista Mbabanesta keskellä maan ”sokerivyöhykkeen” tasankoja, ja siltä pääsee vain kolmelle päivittäiselle menopaluulennolle naapurimaahan Etelä-Afrikkaan. Silloin tällöin lentää myös kuningas Mswati III:n Airbus A340–300, joka ostettiin 11 miljoonalla eurolla China Airlines yhtiöltä.

”Monarkki on tehnyt maasta henkilökohtaisen läänityksensä”, julistaa opposition Mario Masuku, joka johtaa yhdistynyttä demokraattista liikettä (People’s United Democratic Movement, Pudemo). Kaikkien poliittisten puolueiden tavoin Pudemo on vuoden 1973 asetuksen nojalla kielletty.

”Swazimaan taloudesta on hyötyä vain hänen perheelleen, hänen piirilleen ja pienelle joukolle yrittäjiä ja keinottelijoita, jotka juonivat hänen kanssaan.”

Sisäpiiriin kuuluvat kolmetoista puolisoa, kaksikymmentäkolme lasta ja suunnilleen kaksisataa veljeä ja sisarta, mutta kuningasta lähellä ovat myös compradore-porvaristo,2 eteläafrikkalaiset sijoittajat, jotka löytävät Swazimaasta kolme kertaa halvempaa työvoimaa kuin omasta maastaan, ja pieni joukko valkoisia yritysjohtajia, brittisiirtolaisten jälkeläisiä.

Valtionpäämies vie 8 % maan budjetista

Mswati III on absoluuttinen monarkki, joka hallitsee 1,3 miljoonaa alamaista ja 17 364 neliökilometrin kokoista aluetta. Hän on johtanut Mosambikin ja Etelä-Afrikan välissä sijaitsevaa maata vuodesta 1986 lähtien. Hän on yksi Afrikan viidestä valtionpäämiehestä, jotka ovat olleet vallassa yli kolmekymmentä vuotta.

”Cosatun [Afrikan ammattiyhdistysten liiton] ja lukuisien ANC:n [Afrikan kansalliskongressin] edustajien kritiikistä huolimatta Mswati III onnistuu toimimaan huomiota herättämättä”, valittaa Swazimaan ammattiyhdistysten keskusliiton (Tucoswa) apulaispääsihteeri Muzi Mhlanga.

Tucoswan toiminta sallittiin vasta vuonna 2015. Pudemo-puoluetta lähellä oleva Tucoswa vaatii demokratiaa. Valtio hemmottelee korruptiosta ja väkivallasta tunnettuja poliisivoimia: vuoden 2017 budjetista heille omistettiin 5 prosenttia, yhtä paljon kuin asevoimille. Vuosittainen määräraha valtion päämiehen menoja varten puolestaan vie 8 prosenttia maan budjetista. Kuninkaan henkilökohtainen omaisuus arvioidaan 75–180 miljoonan euron arvoiseksi.

Kuningas juhli 50-vuotispäiväänsä viime huhtikuussa kuten maansakin. Kaksoissyntymäpäivän seremonioiden budjetti arvioitiin 75 miljoonaksi euroksi – maan bruttokansantuote vuonna 2016 oli puolestaan 3,27 miljardia dollaria. Mswati III on käyttänyt yhteiskunnan varojen lisäksi myös eläkerahastoja ja swazien avokätisyyttä, ja kursailematta hän on rahaa ammentanutkin. Lisäksi Taiwan antoi noin 1,3 miljoonaa dollaria suosionosoitukseksi Afrikan viimeiselle maalle, joka pitää diplomaattiyhteyksiä saarivaltioon.

Viisikymmenvuotisjuhlallisuudet antoivat kuninkaalle mahdollisuuden nimetä maansa uudelleen eSwatiniksi (”swazien maa” swazin kielellä). Virallisesti tarkoituksena on tehdä pesäero kolonialismin kaudelta periytyvään nimeen. Epävirallisesti tarkoituksena on välttää sekoittumasta Switzerlandiin eli Sveitsin englanninkieliseen nimeen. Apartheidin aikana ANC:n aktivistit pakenivat kuningaskuntaan, kun taas Pretorian moraalijärjestystä paenneet Etelä-Afrikan valkoiset täyttivät Ezulwinin turistilaakson baarit ja bordellit. ”Onnellinen laakso” on edelleen valkoisten maata yksityiscollegeineen, kauppakeskuksineen, hotelleineen ja luksus­kasinoineen, ”eettisine” käsityökauppoineen ja jättimäisine Yhdysvaltain suurlähetystöineen. ”Paratiisi” ei kuitenkaan pysty piilottamaan paikallista todellisuutta: Maailmanpankin ja YK:n UNAIDS-ohjelman mukaan 63 prosenttia väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, 26 prosentilla on HIV/AIDS, 200 000 ihmistä on riippuvaisia kansainvälisestä ruoka-avusta, 28 prosenttia työvoimasta on työttömänä ja elinikäodote on vain 49 vuotta.

Neitsyys on moniavioiselle kuninkaalle pakkomielle, ja Mswati III onkin kieltänyt avioeron ja minihameet. Moralismi perustuu hänen tukemiensa evankelisten kirkkojen opetusten lisäksi paikallisperinteeseen. Taikauskoinen monarkki uskoo mutin eli noituuden voimaan. Hän luottaa ainoastaan perheenjäseniinsä, perinteisiin päälliköihin ja pääministeriinsä Barnabas Dlaminiin, joka on toiminut hallituksen johtajana ensin vuosina 1996–2003 ja sitten uudelleen vuodesta 2008 lähtien. Mswati III arvostaa rituaaleja. Yksi tunnetuimmista on Umhlanga (”ruusupensaiden tanssi”): Joka vuosi elokuun lopussa tuhansia maaseudulta tulleita nuoria saapuu hovin eteen. Nuoret neitsyet yrittävät vetää kuninkaan huomion puoleensa voidakseen liittyä haaremiin. Kuvaukselliseen kuningaskuntaan tutustuvat länsimaiset ja eteläafrikkalaiset vieraat arvostavat Umhlangaa, joka on yksi Swazimaan turismin näyteikkunoista.

”Kuningas on vääristänyt ja politisoinut Umhlangan täydellisesti kuten kaikki muutkin suuret perinteiset kokoontumiset”, valittaa historioitsija Thabani Thwala.

”Jos ei lähetä tytärtään sinne, on suuressa vaarassa joutua perinteisten päälliköiden syrjinnän kohteeksi. Se voi esimerkiksi estää saamasta stipendiä tai jopa vaarantaa vanhempien pienen eläkkeen.”

Swazimaan kulta

Samalla kun suuren yleisön huomio kiinnittyy perinteisiin seremonioihin, noin 15 000 hengen laajuiseksi arvioitu liikemiesten kehä ”hyötyy korruptiosta ja monarkian häikäilemättömistä rikastumiskeinoista”, vahvistaa Mario Masuku. Eliitti luottaa sokeriruo’osta saatuihin voittoihin. Kuningaskunta on Afrikan neljänneksi suurin sokeriruo’on tuottaja. ”Swazimaan kulta”, kuten sitä kutsutaan, merkitsee 18 prosenttia bkt:stä ja tuottaa elannon lähes 200 000 hengelle. Viljely kuitenkin alistaa yhä suuremman osan väestöstä. Maaseutuyhteisöjä häädetään väkisin plantaasien tieltä, lapsityövoimaa käytetään ja viikkotyöaika on jopa kuusikymmentä tuntia. Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö puhuu ”tukalista ja epäterveellisistä työoloista, surkeista palkoista ja kaikkien järjestäytymisyritysten väkivaltaisesta tukahduttamisesta”.3

Sokeriruoko ruokkii erityisesti paikallista Coca-Cola-tehdasta, joka nauttii huomattavista verohelpotuksista.4 Neljäkymmentä prosenttia tuotannosta viedään maasta Euroopan unionin ja useiden eteläisen Afrikan maiden vuonna 2016 solmiman taloudellisen kumppanuussopimuksen nojalla. Vaikka Yhdysvaltojen hallinto jätti kuningaskunnan African Growth and Opportunity Act sopimuksen (AGOA) ulkopuolelle ihmisoikeusrikkomusten vuoksi vuosina 2015–2017, Eurooppa puolestaan ”suhtautuu kuninkaaseen edelleen armeliaasti”, kertoo Mhlanga.

84-vuotias William K. Mkha­liphi kehottaa boikotoimaan swazisokeria. Vuonna 2016 Roya­l Swaziland Sugar Corporation – joka vastaa kahdesta kolmasosasta maan sokerituotantoa – hääti tämän pientuottajan ilman korvausta tilalta, jota hän viljeli parinkymmenen muun talonpojan kanssa. Hän käytti tovereineen kaikkia mahdollisia keinoja, valitti muun muassa korkeimpaan oikeuteen. Kuninkaan asemaa kunnioittaen Mkhaliphi vei asiansa jopa Sibayaan, Swazimaan perinteiseen ”parlamenttiin”. Vuoden 2005 perustuslain mukaan kuningas voi kutsua tämän instanssin kokoon, jotta hänelle voitaisiin esitellä kansallisesti merkittäviä asioita, jotka vaativat hänen päätöstään.

Elokuussa 2016, muutama päivä Mkhaliphin esittämän puheenvuoron jälkeen, poliisi uhkasi hänen henkeään, ja sitten hänet pidätettiin maatalouskoneiden varastamisesta, kunnes hänet vapautettiin todisteiden puutteessa.

”Yksikään kuningas maan historiassa ei ole käyttäytynyt näin”, närkästynyt Mkhaliphi sanoo. ”Sibayassa kaikkien swazien täytyy voida puhua hallitsijansa edessä pelkäämättä, vailla huolta siitä, että heitä sitten vainotaan ja heidän henkeään uhataan.”

Tapaamisemme järjestettiin varmuuden vuoksi huomaamattomassa paikassa ”sokerivyöhykkeellä”. Kaukana pellolla ruoko odottaa keräämistä. Vielä kauempana kohoaa Royal Swaziland Sugar Corporationin omistamien Mhlumen ja Simunyen jalostamojen savu. Puolet sokeriyhtiöstä omistaa valtio-omisteinen Tibiyo Taka Ngwane -rahasto. Kuningas Sobhuza II, nykyisen monarkin isä, perusti sen maan itsenäistyttyä, jotta nuori valtio voisi ostaa siirtolaisten hylkäämiä yrityksiä ja maatiloja. Nykyisin hänen poikansa johtaa Tibyota mielivaltaisesti, ja rahasto omistaa 60 prosenttia maasta ja osan maan tärkeimmistä yrityksistä: luksushotelleja, kiinteistöjä, liikennevälineitä, maidontuottajia, kaivoksia, panimoja ja tietysti sokerintuotantoa. Vuonna 2015 sen arvoksi arvioitiin 2 miljardia dollaria. Alun perin rahaston tarkoitus oli kuitenkin peruskirjan mukaan vaikuttaa swazien ”aineelliseen hyvinvointiin ja elintason parantumiseen”.

”Ei ole salaisuus kenellekään, että kuningasperhe käyttää Tibiyota omien kulujensa peittämiseen”, arvioi tanskalainen Afrika Kontact -yhdistys.5

Samaan aikaan maaseutuväestö yrittää taas nousta jaloilleen vuoden 2016 ankaran kuivuuden jälkeen, ja valtion tilit ovat punaisella, koska verotulot eivät kasva. Julkiset palvelut ovat alkaneet romahtaa. Maassa on vain kaksitoista julkista ambulanssia. Alakoulut eivät pysty enää järjestämään ruokaa oppilaille, ja apteekkien hyllyt ovat tyhjillään.

Muutama päivä ennen syntymäpäiväseremonioita Tucoswa järjesti Mababanessa mielenosoituksen niukkuuspolitiikkaa vastaan – sähkön hinnan nousu ja liikevaihtovero pahentavat tilannetta entisestään. Marssille osallistui tuhansia ihmisiä, mutta poliisi pysäytti sen väkivaltaisesti.

”Pelon muuri on romahtamassa”

Nyt ammattiyhdistykset ja oppositiopuolueet kehottavat boikotoimaan syyskuun vaalien ”naamiaisia”. Kuten aina viiden vuoden välein, maassa järjestetään parlamenttivaalit Tinkhundla-järjestelmän mukaan. Viisikymmentäviisi edustajaa kuudestakymmenestäviidestä valitaan paikallisesti (omissa nimissään ilman vaalilistoja). Kolmesataa Ludzidzinin kuningaspalatsin alaisuudessa toimivaa perinteistä päällikköä valvoo valintaa. Kuningas nimittää kymmenen edustajaa ja nimeää kaksi kolmasosaa kolmestakymmenestä senaattorista ennen kuin hän valitsee pääministerin ja hallituksen jäsenet. Hän nimittää myös tuomarit. Nyt kapinaliike on voimistumassa jopa maaseudulla. ”Pelon muuri on romahtamassa”, arvioi Bheki Masuku, The Nation -lehden päätoimittaja, joka oli vankilassa neljätoista kuukautta, koska hän rohkeni epäillä oikeuslaitoksen riippumattomuutta.

Heinäkuisena iltana lähes kaksikymmentätuhatta ihmistä tanssii keskellä sokeriruokopeltoja. Kuten joka vuosi kahdentoista vuoden ajan, ”onnellisen laakson” lähellä sijaitsevassa Malkerns-laaksossa järjestetään koko mantereella tunnettu Bushfire-festivaali. Eteläisen Afrikan muusikoiden ohella tapahtumassa esiintyy nigerialaislaulaja Yemi Aladen ja malilaisen Salif Keitan tapaisia tähtiä, ja yleisön joukossa on sekä eteläafrikkalaisia että swazeja, noin kolmannes valkoisia. Tunnelma on leppoisa ja monikulttuurinen nuoriso tanssii ilmeisen onnellisena. Festivaaleilla on myös käsityöläiskylä ja tiskejä, joilla neuvotaan käyttämään ehkäisyä tai kerrotaan kestävästä kehityksestä. Bushfire-festivaalin johtajana toimii Jiggs Thorne, jonka brittiläiset uudisasukasvanhemmat olivat hänen omien sanojensa mukaan jokseenkin hipihtäviä. Hän sanoo, että festivaali pyrkii ”omalta osaltaan aiheuttamaan yhteiskunnallisia muutoksia”. Festivaalien järjestäjille tärkeimpiä asioita ovat maalaisyhteisöjen auttaminen, taistelu HIViä/AIDSia vastaan ja koulutuksen tukeminen.

Swazimaassa Bushfire onkin yllättävä vapauden keidas: kannabis on paikallinen tuote, jota eteläafrikkalaiset turistit arvostavat, vaikka se on virallisesti kielletty, ja sitä poltetaan avoimesti. Tänä vuonna yhdistyksille varatulla alueella oli ensimmäistä kertaa homo-, lesbo-, bi- ja transtiski (HLBT), vaikka homoseksuaalisuus on kielletty Swazimaassa. Voisiko CNN:n ja BBC:n kehuma festivaali olla kuningaskunnalle keino saada vastaanottavaisemmat kasvot ja houkutella maahan samalla ulkomaanvaluuttaa?

Aktivistit luottavat kuitenkin pikemminkin Etelä-Afrikassa tapahtuviin poliittisiin muutoksiin.6 Masaku toivoo, että presidentti Cyril Ramaphosa, joka astui tehtäväänsä helmikuussa, luopuu pian maansa suopeasta asenteesta Afrikan viimeistä absoluuttista monarkiaa kohtaan.

1 Kunnianhimoinen työ, joka ei valmistu koskaan mutta osoittautuu rahareiäksi.

2 Henkilö, joka saa rikkautensa välittäjänasemastaan ulkomaankaupassa.

3 ”King Mswati’s gold: Workers’ rights and land confiscation in Swaziland’s sugar sector”, 26.10.2016, www.ituc-csi.org.

4 Ks. Patrick McGroarty, ”In Swaziland, coke holds sway with the king”, The Wall Street Journal, New York, 18.11.2013.

5 ”The European Union in Swaziland: In support of an authoritarian king?”, Afrika Kontakt, Kööpenhamina, joulukuu 2017, afrika.de.

6 Ks. Sabine Cessou, ”L’ANC, aux origines d’un parti-État”, LMD 3/2018.

LMD 9/18

Suom. Tapani Kilpeläinen

Ääritoimintaa meemien muodossa
Etiopia ja Eritrea sopuisina

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *