Bostonin Back Bay. Kuva: Robbie Shade

Boston ja innovaatiousko

Thomas Frank

Heti kun Bostonin jättää taakseen, eteen avautuu raunioitunut osavaltio.

MIT:n kampus. Kuva: DrKenneth

Jos demokraateilta kysyy näkemystä toimintansa tuloksista – kuten vapaakauppasopimuksista tai Wall Streetin uudistamiseksi laadituista käsittämättömistä laeista – saa vastaukseksi, ettei kukaan heidän asemassaan olisi pystynyt parempaan. Heidänhän oli pakko sopeutua noihin inhottaviin republikaaneihin, jotka systemaattisesti jarruttivat asioiden etenemistä senaatissa ja piirsivät vaalipiirien rajat uusiksi omaksi edukseen. Älkää siis luulkokaan, että kaikki ne maltillisen ja laimean välille sijoittuvat toimet, jotka Bill Clinton ja Barack Obama ajoivat läpi presidenttikausillaan, voisivat mitenkään edustaa demokraattien kiihkeintä henkeä.

Jos demokraattien näkemystä halutaan arvioida, se on tehtävä alueella, jossa heidän vallankäyttönsä tiellä ei ole käytännössä minkäänlaista vastarintaa ja jossa republikaanit eivät pääse jarruttamalla ja sabotoimalla tahraamaan demokraattien positiivista ”tasetta”. Yhdysvaltojen vaalikartalta löytyy useitakin tällaisia paikkoja, mutta yksi on ylitse muiden: Massachusettsin osavaltiossa sijaitseva Boston, edistyksellisen luokan henkinen koti.

Boston on Yhdysvaltojen korkeakoulupääkaupunki ja Massachusetts yksi demokraattijohtoisimmista osavaltioista – siellä on erittäin epätavallista törmätä vaaleilla valittuun republikaaniedustajaan. Kun muut kaupungit ja osavaltiot yrittävät teollisuuden alasajon kurimuksessa luoda keinotekoista boheemia ilmapiiriä ja anelevat yliopistojaan keksimään uusia kannattavia ideoita, niiden mallina on aina Boston. Juuri Bostonissa kehitettiin ”sinisen osavaltion” talousmalli (sininen on demokraattien tunnusväri), jossa vauraus syntyy korkeakouluista ja niitä ympäröivästä tiede- ja teknologiateollisuudesta.

Yliopistoja ja aavetehtaita

Vuonna 2010 Bostonissa asui noin 152 000 opiskelijaa, mikä oli 24,6 prosenttia kaupungin asukasluvusta. Kaupungin ja sen lähikuntien alueella on yli sata yksityistä tai julkista yliopistoa, mikä on maan – ja todennäköisesti koko maailman – suurin korkeakoulutiheys. Bostonin alue on saanut yliopistoista kaiken mahdollisen oheishyödyn: väestö on äärettömän korkeasti koulutettua, patenttihakemuksia tehdään poikkeuksellisen paljon ja Nobelin palkintoja on enemmän kuin missään muussa Yhdysvaltojen kaupungissa. Massachusetts on säännöllisesti niin sanotun uuden talouden indeksin mukaan osavaltioiden ykkönen, kun mitataan ”tieto-, teknologia- ja innovaatioteollisuutta, yrittäjyyttä ja globalisaatioon osallistumista”.

Bostonissa on myös lukuisa joukko lääke- ja biotekniikkayrityksiä, jotka muodostavat ”biotieteiden superpoolin”. Se on osa ”ekosysteemiä”, jossa väitöskirjaa valmistelevat voivat ”luoda suhteita” pääomasijoittajiin ja jossa suuret lääkeyritykset voivat hankkia omistukseensa pienempiä. Kun muut toimialat surkastuvat, Bostonissa superpooli vain kehittyy. Biotieteiden ammattilaiset virtaavat kaikkialta maailmasta tähän ”Amerikan Ateenaan” ja uusiin innovaatiokeskuksiin, joita Bostonin metropolialueen länsiosassa sijaitseva Cambridgen korkeakouluesikaupunki on tupaten täynnä.

Hieman kriittisemmin esiteltynä Bostonin korkeakoulu- ja lääketeollisuuskeskittymä edustaa toisaalta myös keskiverto-Amerikan raunioitumista. Niin korkeakoulut kuin lääke­teollisuus määrittelevät itse hintansa, joista ei tingitä juuri koskaan ja jotka nousevat nopeammin kuin palkat tai inflaatio.

On siis loogista, että Massachusetts on ykkösketjussa myös aivan toisessa kategoriassa – nimittäin epätasa-arvossa. Heti kun Bostonissa kävijä jättää kaupungin ”aivoruuhkat” taakseen, eteen avautuu raunioitunut osavaltio, joka on täynnä autioituneita teollisuuskaupunkeja, joissa entiset tehdastyöläiset todistavat voimattomina, miten heidän elämäntapansa kuihtuu heidän silmiensä edessä.

Bostonin eteläpuolella sijaitseva Fall River on yksi näistä aavepaikkakunnista. Se menetti monet tekstiilitehtaansa ja samalla myös syyn olemassaoloonsa jo vuosia sitten. Moni tyhjilleen jääneistä tehtaista on edelleen pystyssä, ja graniitista tai tiilestä pykätyt tukevat rakennukset hallitsevat maisemaa. Yleensä kaikkien kerrosten ikkunoiden eteen on hakattu laudat – se kertoo toivon menetyksestä selvemmin kuin mikään muu.

Tällainen kuva hallitsee Yhdysvaltojen maisemaa monin paikoin, ja se on seurausta kymmeniä vuosia kestäneestä teollisuuden alasajosta, jonka republikaanit toteuttivat ja demokraatit rationalisoivat. Boston kukoistaa vain 80 kilometrin päässä. On kuitenkin muistettava, että Bostonin jokaisessa kadunkulmassa näkyvää menestyksen kulttia vastaa Fall Riverin jokaisessa kadunkulmassa näkyvä kurjuus. Fall Riveriin vauraus ei tule koskaan palaamaan, sillä päättäjät ovat yksinkertaisesti hyväksyneet yhteiskuntajärjestyksen, jossa Fall Riverin kaltaisten paikkakuntien asukkaiden palkkojen annetaan romahtaa samaan aikaan, kun innovaatio- ja luovien alojen tekijöiden sekä ylempien toimihenkilöiden palkkioita nostetaan.

Fall Riverin autioiden kehräämöjen vastapainona Bostonissa kaupunkikuva pursuaa yritystoimintaa helpottavia käytännön järjestelyjä. Bostonissa vierailevan on mahdollista kuluttaa aikansa innovaatiokeskuksissa. Ne on poikkeuksetta sisustettu kirkkain värein, niissä on avotoimistot, seinille on ripustettu kekseliäisyyteen kannustavia sitaatteja, taukojen kevennykseksi on tarjolla pingispöytiä, konsoleita Guitar Hero -musiikkipeliä varten ja muita tarvikkeita – joita käyttämässä ei koskaan näy ketään – ja seinät on maalattu kiiltävällä maalilla, jonka päälle voi kirjoittaa poispyyhittävällä huopakynällä.

Mallikelpoinen kuvernööri ja hänen uransa

Kaupungin ”innostruktuurin” lakikivenä toimii yliopistolaitos. Sen merkitys on niin tärkeä, että tietyt tahot kaupungissa uskovat yrityksen perustamisen ja ammattiuran lanseerauksen olevan korkeakouluopintojen päämääränä. Ne kulkevatkin käsi kädessä. Sen takia Massachusetts Institute of Technology (MIT) -korkeakoulussa on kaksi dekaania, jotka molemmat ovat vastuussa innovaatiopuolen kehittämisestä, ja sen takia MIT:n johtaja julkaisee kolumneja, joissa hän opettaa kansakunnalle oikeita tapoja ”tuottaa innovaatioita”. Sen takia Northeasternin yliopistossa on ”yrityskiihdyttämö”, jonka nimi on IDEA; Harvardissa on kuuluisa ”innovaa­tioiden keskus”; Boston Universityllä on oma ”strategia- ja innovaatiolaitos” ja yhdessä korkeakoulussa on mahdollista suorittaa ammattitutkinto ”innovaation ja yrittäjyyden” alalla.

Massachusetts samastetaan voimakkaasti demokraattiseen puolueeseen. Kennedyn suvun linnakkeena tunnetusta osavaltiosta on viime vuosikymmenien aikana noussut kaksi muutakin demokraattisen puolueen presidenttiehdokasta: kuvernööri Michael Dukakis vuonna 1998 ja senaattori John Kerry vuonna 2004. Jos Massachusettsiin on tullut valittua republikaanikuvernöörejä, kuten vuodesta 2015 toiminut Charles Baker, he ovat olleet yhtä vakuuttuneita sinisen osavaltion talousmallin toimivuudesta kuin kilpailijansakin. Massachusettsin lainsäätäjäkunta on joka tapauksessa demokraattienemmistöinen, joten republikaanikuvernöörien veto-oikeudesta ei juurikaan tarvitse välittää.

Suurin osa osavaltion merkittävistä poliitikoista, elleivät jopa kaikki, ovat osaltaan edistäneet koulutuskulttia, start-up-yrittäjyyttä ja luovan työn tekijöiden luokkaa. Heidän priimuksiinsa kuuluu Charles Bakerin edeltäjä Deval Patrick. Hän on tyypillinen edistyksellisen luokan johtaja, ehkä jopa sen loistavin esimerkki. Kaikki tuntuvat pitävän hänestä, jopa hänen kilpailijansa.

Deval Patrickin elämä on noudattanut klassisen demokraattista uraa. Musta nuori mies, köyhä mutta äärettömän älykäs, sai stipendin, jonka ansiosta hän pelastui köyhistä oloistaan hyvään yksityiskouluun. Muutamaa vuotta myöhemmin hän ryhtyi opiskelemaan lakia Harvardissa ja, tismalleen kuten Bill Clintonin ja Barack Obaman elämäntarinoissa, siihen asti vieraan maailman portit yhtäkkiä avautuivat hänelle. Työskenneltyään ensin vähemmistöjen asemaa puolustavassa järjestössä hän siirtyi Washingtoniin, jossa hän toimi oikeusministeriön kansalaisoikeuksien jaoston johtajana. Vuonna 1994 hän hankki asiakkailleen 54 miljoonaan dollarin vahingonkorvaukset kuuluisassa oikeudenkäynnissä, jossa Denny’s-ravintolaketjua syytettiin syrjinnästä.

2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Deval Patrickista tuli yritysjuristi. Seuraava askel olikin jo tietyntyyppisille demokraateille tuiki tavallinen: hän alkoi tehdä töitä niille suuryrityksille, joita vastaan hän oli ennen käynyt oikeutta – ja vuonna 2004 hänestä tuli subprime-lainoja myöntävän Ameriquestin emoyhtiön hallintoneuvoston jäsen.

Vuonna 2004 Ameriquest oli suurin ison riskin kiinnelainojen myöntäjä Yhdysvalloissa ja, kuten nyttemmin on ymmärretty, maailman finanssijärjestelmän lähes kaataneiden käytäntöjen pioneeri. Ameriquestin sisäpiirille ”valelainojen” paketointi ja siirtäminen Wall Streetin lonkeroihin obligaatioiden muodossa oli äärettömän kannattava ellei suorastaan innovoiva toimintamalli. Koko muulle maailmalle seuraukset olivat kuin kurkkuun kauhottua arsenikkia. Pankkiirit käyttivät systeemiä hyväkseen, kunnes muu maailma joutui maksumieheksi – mikä se on yhä edelleen.

Kenen tahansa näin likaisessa touhussa rähjääntyneen poliitikon ura olisi loppunut siihen paikkaan ilman reunaehtoja, mutta Deval Patrick tekikin väistöliikkeen suuren luudan kohdalla ja tuli valituksi eräänlaisena innovaatiouskon lähetyssaarnaajana Massachusettsin kuvernööriksi marraskuussa 2006.

”Massachusettsin talous on innovaatiotaloutta”, oli hänen lempijulistuksensa ja sitä hän on toistellut kaikkialla optimististen avainsanojen järjestystä vain hiukan muutellen: ”Innovaatio on Massachusettsin talouden kivijalka” ja niin edelleen.1 Kuvernööri perusti ”innovaatiokouluja”, jotka vastasivat pyrkimykseen tarjota ”yksityiselle sektorille vastavalmistuneita lupaavia ammattilaisia”.

Start-up-boomi

Hyvin usein Deval Patrickin puhe oli pelkkää sanahelinää ja sääntöjen mukaisia latteuksia, jotka vedettiin esiin joka kerta, kun joku lääkefirma avasi toimipisteen johonkin Massachusettsin osavaltion kolkkaan. Joskus Deval Patrickin lempiohjenuora saattoi olla hyvin, hyvin arvokas: kuvernööri esimerkiksi myönsi vuonna 2008 peräti miljardi dollaria tukiaisina lääke- ja biotekniikan yrityksille, jotka perustivat tuotantolaitoksiaan osavaltioon.2

Joskus innovaation edistäminen tarkoitti tiellä olevien ihmisten tallaamista – niin kävi taksikuskeille, joiden tienestit Uber-henkilökuljetusyritys anasti. Kun taksityöntekijät järjestivät protesteja Bostonin alueella, kuvernööri Patrick asettui näkyvästi Uberin puolelle. Nähtävästi autojen takapenkeillä istuvien ihmisten mukavuus oli tärkeämpää kuin niitä ohjaavien henkilöiden säälliset tulot.

Se, että Uber oli värvännyt töihin Deval Patrickin entisen avustajan, saattoi ehkä vaikuttaa asiaan. Päämotiivina oli kuitenkin luonnollisesti innovaatio. Uber edusti tulevaisuutta ja taksikuskit mennyttä aikaa.

Ei ole yllätys, että ensimmäinen ”Deval Patrickin palkinto julkiselle innovaatiolle” myönnettiin Deval Patrickille itselleen. Sen luovuttivat vuonna 2014 yrityshautomo MassChallengen johtaja John Harthorne ja Uberin perustaja Travis Kalanick.

”Haluan kiittää kuvernööriä hänen johtajuudestaan, innovaatio- ja teknologiavisiostaan sekä siitä, että hän on luonut Massachusettsin osavaltioon innovaatioilmapiirin”, totesi tuolloin Kalanick.

Googlen tuolloinen johtaja Eric Schmidt oli myös paikalla ylistämässä Massachusettsia ”start-up-boomista”.

”Täällä tarvitaan lisää yrittäjiä luomaan työpaikkoja, sillä se tulee ratkaisemaan kaikki meille niin tutut ongelmat”, hän julisti.

Kolme kuukautta palkinnon myöntämisen jälkeen Patrickin toinen kuvernöörikausi päättyi ja pian sen jälkeen hän sai vieläkin suuremman palkinnon, sillä hänestä tuli vuonna 2012 toimitusjohtaja pääomasijoitusyhtiö Bain Capitaliin, jonka toisena perustajana oli ollut republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney.

Ylikoulutettuja valkokauluksia yhteiskunnan voittajien jättiläismäiset palkkiot eivät huolestuta, vaikka he äänestäisivätkin demokraatteja. Päinvastoin, heidän mielestään se on luonnollista – voittajien tulee toki saada ansionsa mukaan. Yläluokkien edistyksellisyys ei ulotu epätasa-arvokysymyksiin – niistä löytyy alue, jossa hyvät sydämet yhtäkkiä kovettuvat.

Innovaatioliberalismi on ”rikkaiden liberalismia”, kuten paikallisen ay-liikkeen johtaja Harris Gruman on todennut. Massachusettsissa pyritään mahdollisimman täydelliseen meritokratiaan, jossa lahjakkailla on mahdollisuus kohota yhteiskunnassa. Tavallisten työläisten vaatimukset puolestaan eivät kosketa heitä. Grumanin sanoin näihin kuuluvat muun muassa ”vartijat, pikaruokaloiden tarjoilijat, kodinhoitajat ja lastenhoitajat – joista suurin osa on naisia ja/tai värillisiä vailla yliopistotutkintoa”. Ja jos sä et ole saanut Bostonissa hankittua yliopistotutkintoa, bro, niin se on kyllä ihan sun oma vika.

Thomas Frank on toimittaja ja kirjailija. Artikkeli on ote hänen kirjastaan What’s the matter with Kansas?

1 Deval Patrick, puheet 17. kesäkuuta 2010 ja 8. joulukuuta 2010.

2 Brian Johnson, ”Gov. Deval Patrick’s life sciences legacy”, 12. tammikuuta 2015, www.massdevice.com

LMD 5/18

Suom. Kirsi Kinnunen

Meren verran makeaa vettä
Räppäri Face – vihaisen nuorison ääni vai taitavaa ratsastamista protestimielialalla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *