Matteo Salvini Legan 30-vuotisjuhlassa Bergamossa 2015. Kuva: Fabio Visconti

Italia EU-vastaisen rintaman etujoukoissa

STEFANO PALOMBARINI

Italia on ottanut Kreikalta paikan Euroopan unionin huonona oppilaana. Sen vuoden 2019 sosiaalimenoja korostava talousarvio poikkeaa merkittävästi EU:n budjettikurista. Euroopan komissio uhkaa Italiaa seuraamuksilla ja syyttä sitä populismista. Uuden hallituksen painotusten syyt ovat kuitenkin jääneet selvittämättä.

Viiden tähden liikkeen Luigi di Maio Wired-konferenssissa 2017. Kuva: Luigi Nappi

Siitä lähtien kun Italiaan syntyi 1. kesäkuuta 2018 La Legan ja Viiden tähden liikkeen (M5S) muodostama kokoomushallitus, saapasmaa on ollut poliittisten analyysien huolenaiheena eri puolilla Eurooppaa. Jotkut soittavat hälytyskelloja sisäministeri Matteo Salvinin kovan maahanmuuttopolitiikan vuoksi ja toiset taas syyttävät Italiaa Euroopan unionin taloussääntöjen rikkomisesta. ”Populistinen”, ”haiskahtaa fasismilta”, ”ääriliikkeiden liitto” – tällaisilla ilmaisuilla suurin osa mediasta manaa La Legan ja Viiden tähden liikkeen valjakkoa.

Italian vasemmisto puolestaan on kahden tulen välissä, kun sen toisaalta pitäisi sanoutua irti hallituksen muukalaisvihasta ja autoritaarisuudesta, mutta toisaalta sen sympatiat ovat Brysseliä kohtaan suunnatun vastarinnan puolella. Kun Italian kaltainen suuri maa päättää olla välittämättä EU:n komennosta, eikö kaikkien budjettikuria vastustavien tahojen pitäisi riemuita?

Italian hallitusvallan jakaneiden kahden puolueen ohjelmat ja kannattajien taustat ovat niin erilaiset, ettei niiden pitänyt pystyä hallitsemaan maata yhdessä. Vastausta voikin hakea niiden löytämistä kompromisseista.

Uudenlainen koalitio

Italian politiikassa ovat pitkään olleet vastakkain monien Euroopan maiden tapaan vasemmiston ja oikeiston ryhmittymät. Vasemmistoliittoutumaa ovat kannattaneet eritoten virkamiehet, henkisen työn tekijät, työväestö ja ei-erikoistuneet toimihenkilöt, ja oikeiston taakse ovat kokoontunet pienten ja suurten yritysten johto, käsityöläiset, kauppiaat ja ammatinharjoittajat.

Molempien liittoutumien kannattajakunnan yhteiskunnallisen taustan monenkirjavuus alkoi kasvattaa niiden epävakautta jo 1990-luvun puolivälissä. Niiden oli yhä vaikeampi sovittaa yhteen keski- ja yläluokissa vallitseva vahva EU:n kannatus ja matalatuloisten ryhmien vaatimukset. Vasemmistoliittoutuma hajosi vuonna 2007, ja kommunistien ja kristillisdemokraattien liiton raunioille perustettiin Demokraattinen puolue. Oikeiston liittoutuma puolestaan repesi vuonna 2010, kun Silvio Berlusconin Forza Italia ja Gianfranco Finin Alleanza Nazionale erosivat toisistaan.

Poliittisen ja taloudellisen kriisin vallitessa vuonna 2011 Italiaan muodostui ”oikeisto–vasemmistojaon ylittävä” uudenlainen koalitio eli keski- ja yläluok­kien ”porvarillinen liitto”, jonka sementtinä on varaukseton Euroopan unionin kannatus. Sen synty osui hetkeen, jolloin Italia sai Euroopan keskuspankilta postia, jossa sille saneltiin talouspolitiikan tiukat noudattamisohjeet. EKP:n viesti johti Berlusconin neljännen hallituksen kaatumiseen, ja uuden virkamieshallituksen johtoon tuli Mario Monti, teknokraatti, joka oli aiemmin ollut Goldman Sachs -pankin palveluksessa.

Porvarillinen liittoutuma istui sen jälkeen seitsemän vuotta Italian johdossa, ja sen parista pääministeriksi nousivat vuoron perään Mario Monti, Enrico Letta, Matteo Renzi ja Paolo Gentiloni. Liittoutuman epäonnistuminen selittää La Legan ja MS5:n vaalivoiton. Italian reaa­liarvoinen bruttokansantuote romahti 10 prosenttia vuosina 2008–2017. Väestön köyhtyminen ja yleinen epävarmuus synnyttivät opposition, jonka edustajiksi kiirehtivät niin La Lega kuin Viiden tähden liike. Opposition kenttä on laaja ja yhteiskunnallisesti heterogeeninen, ja sen piirissä vallitsee monenlaisia odotuksia, jotka ovat osittain toisilleen vastakkaisia.

Porvarillisen liittoutuman vastustajat voidaan jakaa kahteen kategoriaan. Toiseen ryhmään sijoittuu EU:n määräämän talouskurin rankaisema köyhä kansa, johon vetoavat M5S:n sosiaaliset painotukset. Siihen kuuluvat työväestö, ei-erikoistuneet palkansaajat, prekariaatti, työttömät ja köyhyysrajan alapuolella elävät eläkeläiset. Toisesta kategoriasta löytyy keskiluokkaa: käsityöläisiä, kauppiaita, pienyrittäjiä, yksityisen sektorin väliportaan päälliköitä sekä ammatinharjoittajia, jotka ovat kannattaneet uusliberalismia yhteiskunnan tikkailla ylenemisen toivossa ja sitoutuvat siihen edelleen siitäkin huolimatta, että vastaus heidän odotuksiinsa uhkaa osoittautua päinvastaiseksi. Viiden tähden liikkeen ja La Legan äänestäjäkunta koostuu kummastakin kategoriasta, joskin eri suhteessa kummallakin puolueella.

Tiukka suhtautuminen maahanmuuttoon

La Lega ja M5S voittivat vaalit, vaikka kumpikaan ei ole koskaan laatinut kokonaisvaltaista ja johdonmukaista talouspoliittista strategiaa. Maaliskuun 2018 vaalien jälkeen Viiden tähden liike jopa ilmoitti olevansa valmis hallitsemaan minkä tahansa puolueen (myös Demokraattisen puolueen) kanssa paitsi Forza Italian – jonka kanssa La Lega puolestaan on ollut liitossa 1990-luvulta lähtien. Liittoa ole koskaan virallisesti lakkautettu ja se on edelleen kaikkien Pohjois-Italian maakuntien johdossa.

La Legan ja Viiden tähden liikkeen koalitio ei ole syntynyt luonnollista tietä, ja koska niiltä puuttuu yhteinen poliittinen strategia, ne joutuvat jatkuvasti neuvottelemaan kompromisseista. Samaa mieltä ne ovat ainoastaan maahanmuutosta, minkä suhteen kummallakin puolueella on tiukka linja, ja sen vuoksi ne ovat jatkuvasti sotajalalla Välimerellä toimivien kansalaisjärjestöjen kanssa.

Hallituksen toimet osoittavat erittäin selkeästi sen, että Viiden tähden liikkeen ja La Legan välinen kompromissi on mahdollinen, koska se seuraa Italian 1990-luvulta lähtien noudattamaa uusliberalistista linjaa. Vaikka Viiden tähden liike julisti vaalikampanjansa aikana haluavansa romuttaa Matteo Renzin työvoimapoliittisen Jobs Act -ohjelman, sen tahtotila katosi nopeasti vaalien jälkeen. Nykyisin ei ole puhettakaan siitä, että liike haluaisi peruuttaa pykälän pysyvän työsuhteen ”kasvavasta suojasta” tai palata työnantajan takaisinottovelvollisuuteen, joka sisältyy vanhan työlainsäädännön 18. pykälään. ”Kasvavan suojan” säädös takaa perusteettoman irtisanomisen yhteydessä työntekijälle korvauksen, joka vastaa kahden kuukauden palkkaa työvuotta kohti. Prekaarien työsopimusten rajoittamistavoitetta on myös heikennetty.

Viiden tähden liikkeen esityksestä hallitus hyväksyi kesän aikana ”ihmisarvoisuusasetuksen”, jonka perusteella määräaikaisten työsopimusten ketjuttamisen maksimikesto lyhennettiin kolmesta kahteen vuoteen. Hallitus palautti myös työnantajalle velvollisuuden ilmoittaa peruste määräaikaisen työsopimuksen solmimiseen toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen sijasta, mutta – mikä on ratkaisevaa – velvoite koskee vain määräaikaisen työsopimuksen jatkamistapauksia. Italian työntekijöiden ammattiliittojen keskusjärjestö CISL on korostanut, että rajoitus saattaa paradoksaalisesti kasvattaa prekaarisuutta, sillä monet työnantajat voivat perustelujen laatimisen sijaan mieluummin ottaa töihin kokonaan uusia työntekijöitä.

etukäteen maksetut työsekit satunnaisesta työstä

Prekaarisuuden vastaisessa taistelussa mennään aikamoista vauhtia taaksepäin. Yksi esimerkki siitä on prepaid-vouchereiden palauttaminen käyttöön. Ne ovat etukäteen maksettuja työsekkejä, joilla voi maksaa palkkion satunnaisesta työstä ja jotka olivat käytössä Jobs Actin ansiosta Matteo Renzin pääministerivuosina. Gentilonin hallitus poisti järjestelmän maaliskuussa 2017 välttääkseen kansanäänestyksen, joka olisi saattanut kaataa hallituksen. La Legan ja Viiden tähden liikkeen ansiosta työsekit ovat nyt palanneet muun muassa maatalous- ja matkailualalle.

M5S:n vaalikampanjan keskeisenä teemana oli estää yritysten siirtyminen halvemman työvoiman maihin, mutta ”ihmisarvoisuusasetuksen” toteuttaminen on jäänyt kesken. Nykyisin julkista tukea saaneet yritykset joutuvat palauttamaan saamansa tuen, jos ne siirtävät toimintansa ulkomaille viiden vuoden aikana tuen saamisesta – kyseessä on kompromissi, joka korvaa alun perin suunnitellun 10 vuoden määräajan. Määräys vaikuttaa tiukalta, mutta se koskee vain ”tuotannon investointeihin” myönnettyä julkista tukea, josta suurin osa myönnetään tutkimukseen ja kehitykseen.

Kokonaisuudessaan ”ihmisarvoisuusasetus” ansaitsee ammattiliitto CGIL:n kriittisen arvion, jossa muun muassa hämmästellään ”suurta eroa julistusten ja varsinaisten päätösten välillä” ja harmitellaan ”rohkeuden puutetta” ja ”työlainsäädännön kokonaisuudistuksen loistamista poissaolollaan”.

Kansalaistulo

Viiden tähden liikkeen johtoidea sosiaaliturvan alalla eli ”kansalaistulo” on sekin kokenut erinäisiä muutoksia. Ensinnäkin sen rahoitusta on supistettu. Vaalikampanjan aikana sille lupailtiin 17 miljardin euron määrärahaa, mutta rahoitus on supistunut 9 miljardiin. Myös sen luonne on muuttunut ehdoitta myönnettävästä perustulosta jonkinlaiseksi kaikki olemassa olevat tuet yhdistäväksi yleistyöttömyyskorvaukseksi, jollaista tavoittelee esimerkiksi Ranskassa presidentti Emmanuel Macron. Se tulee lisäämään työttömiin kohdistuvia paineita, sillä tuensaajat menettävät korvauksen, jos he kieltäytyvät kolme kertaa heille tarjotusta työstä.

M5S:n johtaja Luigi Di Maio on ilmoittanut, että hallituksella ei ole aikomusta ”jakaa rahaa sellaisille, jotka viettävät päivänsä sohvalla loikomalla” vaan ”kouluttaa kansalaisia tekemään töitä”.

Korvaus kasvattaa kaikkein köyhimpien ostovoimaa lyhyellä aikavälillä, mutta toisaalta se pakottaa työttömät hyväksymään kehnompia työehtoja sillä uhalla, että he muuten menettävät kaiken sosiaa­liturvan. Keskipitkällä aikavälillä tämä supistaa palkkoja. Lisäosoitus alempia yhteiskuntaluokkia kohtaan tunnetuista epäilyksistä on se, että suunniteltu ”kansalaistulo” aiotaan merkitä eräänlaisiin maksukortteihin, joiden käyttö on valvottua. Tukea ei nimittäin tule kuluttaa ”tupakkaan tai raaputuskortteihin”.

Samalla kun hallitus paljasti tämän lopulta melko tarkkaan rajatun tuen ehdot, se ilmoitti myös toisesta, La Legan ajamasta uudistuksesta, jonka tarkoituksena on armahtaa verorikokset 500 000 euroon asti (100 000 euroa vuodessa vuosina 2013–2017).

Lokakuun 15. esitellyn valtion talousarvion suuret jakolinjat ovat kompromissin tulosta: siinä pyritään sekä kiireesti tukemaan heikkotuloisia että jatkamaan aiemmin tapahtunutta uusliberalismin läpimurtoa. Hallitus perustelee tätä korostamalla kysynnän elvyttämisen – siis kasvun – tärkeyttä. Ikävä kyllä julkiset investoinnit (3,5 miljardia), jotka olisivat elvytyksen kannalta hyvinkin tehokkaita, kalpenevat tulonsiirtojen rinnalla.

Eläkeuudistus

Kansalaistulon 9 miljardin määrärahan lisäksi budjetti sisältää myös 7 miljardin hintaisen eläkeuudistuksen. Sillä on tarkoitus osittain korjata erittäin epäsuosittua Fornero-lakia ja laskea eläkeikää 67 vuodesta 62 vuoteen niille, jotka ovat maksaneet eläkemaksuja vähintään 38 vuotta.

Kansalaistulon tapaan eläkeuudistus tyydyttää heikkotuloisimpien äänestäjien vaatimusta rahallisesta tuesta, mutta samaan aikaan se tarjoaa yrityksille prekaarista ja halpaa työvoimaa. Kun Jobs Actia ei ole kumottu, eläkeiän aikaistaminen antaa työnantajille mahdollisuuden korvata ”joustavilla” työntekijöillä pitkään töissä olleet työntekijät, joilla on suuret ikälisät, korkeat palkat ja vanhan työlainsäädännön suojaama toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.

Toinen työnantajia ilahduttava seikka budjetissa on verojen alentaminen. Toistaiseksi se koskee vain ammatinharjoittajia sekä pieniä ja keskisuuria yrityksiä, mutta tarkoitus on kehittää verotusta tasaveron eli kiinteän veroprosentin suuntaan. Se kattaisi kaiken yritysverotuksen – ja suosisi pääasiassa korkeimpia tuloluokkia.

Kolmen tärkeimmän toimenpiteen eli kansalaistulon, eläkeuudistuksen ja verojen alentamisen rahoittamiseksi hallitus on ilmoittanut yksityistämisistä, jotka veroarmahdukseen lisättyinä tuottaisivat 8 miljardia euroa vuonna 2019. Sosiaalimenoja vähennettäisiin 7 miljardin euron edestä. Nämä tulot eivät kuitenkaan riitä kattamaan uusia menoja ja vuoden 2019 budjettiin syntyy 2,4 prosentin alijäämä, mikä on kolme kertaa enemmän kuin Brysselin suositukset ja se, mihin edelliset hallitukset olivat sitoutuneet.

Kasvava alijäämä on saanut medioiden huomion, mikä sopii hyvin La Legalle ja Viiden tähden liikkeelle, sillä se korostaa niiden näyttävää välimatkaa edeltäviin hallituksiin. Mediahuomio sopii myös Demokraattiselle puolueelle, sillä se syyttää mielellään uutta hallitusta vastuuttomuudesta.

Jatkuvuudesta muistuttaminen onkin sitten harvinaisempaa. Vuoden 2019 odotettavissa oleva alijäämä on itse asiassa linjassa edellisvuosien kanssa: vuonna 2016 alijäämä oli 2,5 prosenttia ja vuonna 2017 se oli 2,3 prosenttia. Alijäämän syynä ovat jo 20 vuoden ajan olleet valtionvelan korot, jotka ovat nykyisin 3,8 prosenttia bruttokansantuotteesta. Jos korkokuluja ei lasketa mukaan, valtion verotulot ylittävät julkiset menot 1,4 prosentilla bkt:sta.

Italian hallitusta ei siis voi moittia määrärahojen paisuttamasta ”laajentamispolitiikasta”. Sitä paitsi jo Matteo Renzi muotoili heinäkuussa 2017 ajatuksen yksityistämisistä alijäämän vastapainona, jolloin alijäämän olisi annettu nousta viitenä peräkkäisenä vuonna jopa 2,9 prosenttiin.

Voiko Italian alijäämä aiheuttaa kriisin Euroopan unionin sisällä? Valtion velkakirjat edustavat merkittävää osaa Italian pankkien varallisuudesta ja niiden arvo laskee sitä mukaa kun Italian hallituksen toimet aiheuttavat korkojen nousua. Tämä saattaa pakottaa pankit kasvattamaan pääomiaan kireässä markkinatilanteessa, ja sillä voi olla vaikutuksia koko maanosaan.

Italia on Euroopan kolmanneksi suurin talousmahti, eli se ei ole sama kuin Kreikka. Jos Italia joutuisi holhouksen alaiseksi, koko Euroopan unioni järkkyisi. Tästä perspektiivistä Brysselin intresseissä olisi rauhoittaa tilannetta kaikin keinoin. Mutta valitseeko Euroopan komissio järjen äänen? Lähihistorian perusteella sitä on syytä vakavasti epäillä.

LMD 11/19

Suom. Kirsi Kinnunen

Kaaos uhkaa Britanniaa
Ääritoimintaa meemien muodossa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *