Kauppasota

Ulkomaantuonnin vastaiselle ristiretkelle lähtenyt Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uhkaa laittaa lisätullimaksut kaikkiin Kiinasta tuleviin tuotteisiin. Kiina puolestaan pyrkii irrottamaan taloutensa länsimaiden otteesta, kiirehtii maan modernisointia ja hakee uusia markkinoita muun muassa ”uusien silkkiteiden” kautta.


Yhdysvallat ja Kiina ovat kaivaneet kauppasotakirveensä maasta eikä mikään tunnu palauttavan niitä järkiinsä. Ensin presidentti Trump heristeli omaansa (18.4.2017) niille, jotka ”varastavat meiltä”.1 Tämä sai Kiinan presidentin Xi Jinpingin (18.10.2017) varoittamaan: ”On turha kuvitella, että Kiina suostuu nielemään mitä tahansa loukkauksia etujensa kustannuksella.”

Sanaharkkaa on nopeasti seurannut sarja konkreettisia sanktioita, tullimaksujen nostamisia. Kun Yhdysvallat korotti lukuisten kiinalaisten tuontituotteiden tariffeja 10–25 prosenttia, Kiina vastasi samalla mitalla.

Nokittelu alkoi keväällä eikä se näytä laantuvan tulevaksi talveksikaan. Joskus on kuitenkin vaikea erottaa toisistaan sensaationhakuiset julistukset ja todellisuudessa toteutetut toimet.

Trump vastaan Kiina

Yhdysvaltalaiset ovat laatineet listan 5 745 kiinalaistuotteesta (muun muassa teräs-, alumiini-, kemian-, tekstiili-, elektroniikkateollisuuden valmisteita), joiden yhteisarvo on 200 miljardia dollaria (vuonna 2017 Kiinan tuonnin kokonaisarvo oli 505 miljardia dollaria). Niihin sovelletaan 10 prosentin tuontitullia 1. tammikuuta 2019 asti ja sen jälkeen tariffien on määrä nousta 25 prosenttiin. Listalla on kuitenkin lukuisia vapautuksia, kuten esimerkiksi älykellot: markkinajohtaja Applen kellot kootaan ja tuodaan Kiinasta Yhdysvaltojen markkinoille – ilman lisätulleja.

Kiinan listalla on 5 200 amerikkalaistuotetta, joiden arvo on 60 miljardia dollaria. (vuonna 2017 Yhdysvaltojen kokonaisvienti Kiinaan oli arvoltaan 130 miljardia dollaria.)

Jos tiettyihin Pekingin ja Hongkongin piireihin on uskominen, ”Trumpin protektionistinen salamasota on yllättänyt Kiinan, sillä se on aliarvioinut Kiinan vastaisen mielialan kasvun Yhdysvaltojen talouden ja politiikan eliitissä”.2 Eräs entinen yhdysvaltalainen poliittinen neuvonantaja huomauttaa: ”Kiina on luottanut Yhdysvaltojen politiikkaa arvioidessaan liikaa Wall Streetiin ja poliittiseen eliittiin [kuten Henry Kissingeriin, joka aikoinaan avasi suhteet näiden kahden maan välillä], eli tahoihin, joilla ei ole Trumpiin mitään vaikutusvaltaa.”

Viime toukokuussa Kiinan presidentin luottomiehen Liu Hen johtama delegaatio kuvitteli jo päässeensä sopimukseen Yhdysvaltojen kanssa. Tuolloin Kiina lupasi, että se kasvattaa energia- ja maataloustuotteiden ostojaan sekä tarjoaa ulkomaisille – siis luonnollisesti yhdysvaltalaisille – yrityksille mahdollisuutta tulla enemmistöomistajiksi kiinalaisyrityksiin.

Liian vähän, liian myöhään. Yhdysvaltalaisen mediayhtiö Bloombergin mukaan Trump pysäytti sopimuksen etenemisen. Tämä oli omiaan vakuuttamaan Kiinan siitä, että Yhdysvaltojen presidentti ”ei tule luovuttamaan ennen kuin hän on tehnyt tyhjäksi Kiinan nousun”.3

Keskustelua käydään – hyvin vaimein äänenpainoin – nyt olennaisilta osin siitä, miten amerikkalaisten ystävien kanssa pitäisi toimia. Jotkut, kuten Kiinan Renmin-yliopiston Amerikan tutkimuksen laitoksen johtaja Shi Yinhong, suosittelevat varovaisuutta, sillä he katsovat, että suukopu ”on suurelta osin Kiinan syytä, sillä se ei ole vuosikausiin tehnyt mitään asian hyväksi”.4

Hallituksen virallinen äänitorvi Global Times puolestaan selittää, että ongelma on tekemällä tehty: ”Yhdysvallat ei tule lähiaikoina luopumaan aikeistaan Kiinan suitsemiseksi. [Konfliktia] ei siis ratkaista sillä, että Kiina pitää matalaa profiilia ja sopeuttaa diplomatiansa ja julkisen asenteensa [Yhdysvaltojen toiveiden mukaiseksi].”5 Lehti viittaa suoraan uudistusten isän Deng Xiaopingin oppiin, jonka mukaan Kiinan piti ”pitää lahjakkuutensa vakan alla ja odottaa tilaisuuttaan”. Nykyinen presidentti on valinnut toisen tien. Hän korostaa kansainvälisillä areenoilla asemaansa Yhdysvaltojen kanssa tasaveroisena neuvottelukumppanina toimivan, omien sanojensa mukaan ”suuren maan”, ykkösmiehenä.

Keskusteluyhteys ei sentään ole kokonaan katkennut. Elokuun lopussa varakauppaministeri Wang Shouwenin johtama delegaatio kävi neuvottelumatkalla Washingtonissa. Kukaan ei odottanut siltä tuloksia – eikä niitä tullutkaan. Olihan Wang syyttänyt Yhdysvaltoja ”kauppahäiriköinnistä”, mikä ei ole paras tapa dialogin käynnistämiseksi.

Kiinan presidentin talousneuvon­antaja Yifan Ding näkee amerikkalaisten aggressiivisuudessa muistumia Reaganin hallinnon 1980-luvulla käynnistämästä kampanjasta Japania vastaan, joka oli tuolloin maailman toiseksi suurin talousmahti. Yhdysvallat asetti silloin japanilaisvalmisteille aivan ylettömiä tullimaksuja – televisioihin ja nauhureihin kohdistuneet maksut olivat jopa 100 prosenttia – sekä painosti Japanin lainojen korot nousuun, mikä ”pani Japanin taipumaan” niin pahasti, että se ajautui lamaan, josta se ei ole vieläkään täysin noussut. Vastaava skenaario on kiinalaisille mahdoton, sillä kuten Yifan Ding vakuuttaa: ”Me emme halua kauppasotaa, mutta jos sellainen syttyy, me emme tule jäämään altavastaajiksi.”

Yhdysvaltojen pelotteluleikki

Japanin tavoin Kiina on laskenut paljon viennin varaan, joka on pitkään ollut sen kasvun moottorina. Maon ajan pysähtyneisyyden ja sotilaallisen syrjässä pysyttelyn jälkeen Kiinan kommunistijohtajat ryhtyivät jo 1970-luvulla käyttämään kasvun käynnistämiseen kaikkia ulottuvilla olevia välineitä: koulutettua, pienipalkkaista ja kurinalaista työvoimaa, uusia markkinoita etsivää ulkomaista pääomaa sekä kansainvälisiä organisaatioita, jotka halusivat tuulettaa protektionistisia vanhan maailman talouksia.

”Kiina epäröi pitkään ennen kuin se liittyi vuonna 2001 Maailman kauppajärjestöön”, tunnusti presidentti Xi Maailman talousfoorumissa Davosissa tammikuussa 2017.

”Mutta lopulta me totesimme, että meillä on oltava rohkeutta sukeltaa kansainvälisten markkinoiden valtamereen ja niinpä me opettelimme uimaan.”6

Sanottu ja tehty: kaikki tapahtui niin nopeasti ja tehokkaasti, että Kiina ohitti niin Ranskan, Britannian, Saksan kuin Japaninkin taloudet. Vuonna 2016 Kiinan bruttokansantuote nousi 11 200 miljardiin dollariin, kun Yhdysvaltojen BKT oli 18 569 miljardia dollaria. Nykyisin monet Washingtonissa katsovat, että Kiinalla on hyvät mahdollisuudet ohittaa Yhdysvallat. Trump on ilmaissut asian omalla värikkäällä tavallaan: ”Kaikkien niiden imbesillien, jotka ovat keskittyneet Venäjään, olisi syytä ennemminkin huolestua Kiinasta.”7

Trump keräsi pisteet viime elokuussa uudella puolustusbudjetilla, joka sai kongressissa myös demokraattien enemmistön taakseen. Siinä Kiinasta ja Kiinan ”vaikutusvallan vastaisesta” taistelusta on tullut ”Yhdysvalloille prioriteetti, [joka] edellyttää, että sen taakse yhdistetään useampia eri vaikuttavia tekijöitä, joihin kuuluvat niin diplomatia, talous, asevoimat kuin tiedustelutoiminta”.8 Nyt ei siis enää puhuta pelkästään kaupasta.

Yhdysvaltojen ylivoimaa kaikilla edellä mainituilla aloilla – teknologia, talous, diplomatia ja asevoimat – ei käy epäileminen, ja vaikka Kiinan talouskasvu on kiitänyt eteenpäin kuin luotijuna, sen bruttokansantuote asukasta kohti jää alle 15 prosenttiin Yhdysvaltojen luvusta. Yhdysvallat on tähän asti leikkinyt lähinnä pelotteluleikkiä. Kiinan kauppataseen ylijäämä sitä vastoin on lyönyt ennätyksiä: se on peräti 375 miljardia dollaria eli lähes puolet (47,2 prosenttia) Yhdysvaltojen kauppataseen kokonaisalijäämästä.

”Eri maiden vuosikymmenien ajan harjoittama epärehellinen kaupankäynti ja haitallinen politiikka on raunioittanut meidän teräs- ja alumiiniteollisuuttamme (ja monia muita aloja)”, Trump twiittasi maaliskuussa.9

Tehdastuotannon häviäminen on alkanut jo paljon ennen Kiinan ilmestymistä kansainvälisille areenoille, eikä sitä voi kiistää – niin kuin ei voi kiistää väestön epätoivoa ja suuttumustakaan. Tässä tilanteessa ihmiset ovat kääntyneet yhä enemmän kannattamaan autoritäärisiä poliitikkoja ja äärioikeiston edustajia niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa ja Aasiassa.

Diagnoosin teossa on kuitenkin oltava tarkkana. Ei Kiinan menestyksen perimmäisenä syynä ole ”epäreilu kaupankäynti”, vaikka sitä varmasti harrastetaankin, kuten lukuisat WTO:lle tehdyt valitukset osoittavat. Kiina kehuskelee mielellään saavutuksillaan – 800 miljoonaa kiinalaista on noussut äärimmäisestä köyhyydestä – mutta niihin päästäkseen se on kääntänyt edukseen suurvaltojen, ensisijaisesti Yhdysvaltojen, laatimia kansainvälisen talouden sääntöjä.

”Isänmaallisuudella ei laskuja makseta”

Kiina on nyt keskittynyt tekemään amerikkalaisiin tuotteisiin kohdistuvia kaupallisia vastaiskuja – se haluaa näyttää, ettei se tule taipumaan. Kiinan toimet ja tullimaksujen nousu ovat johtaneet Yhdysvaltojen maataloustuotteiden kuten viljan, sianlihan ja naudanlihan myynnin romahtamiseen. Presidentti Trump on luvannut maataloustuottajille merkittävät, peräti 12 miljardin dollarin tukiaiset, mutta niitä maksetaan niin tipoittain, että levottomuus on luultavasti tullut jäädäkseen: ”Isänmaallisuudella ei laskuja makseta”, toteaa Wall Street Journalin haastattelema tuottaja.11

Kiina on juuri sopivasti poistanut kokonaan Bangladeshista, Intiasta ja Etelä-Koreasta tuodun soijan tullimaksut ja ostaa viljaa ja lihaa Brasiliasta sekä Australiasta. Kuten hyvin tiedetään, kerran menetettyä asiakasta on vaikea valloittaa takaisin.

Yhdysvalloissa ristiretki kiinalaista valloittajaa vastaan on otettu enimmäkseen hyvin vastaan. Hallinnossa monet uskovat Kiinan vielä taipuvan samaan tapaan kuin Meksiko, joka on suostunut rajoituksiin sekä 16 dollarin minimituntipalkkaan joissakin autoteollisuuden yrityksissä.12 Koskaan aiemmin vapaakauppasopimukseen ei ole sisällytetty vastaavanlaista työmarkkinapykälää, vaikka sen sovellusala onkin varsin rajoitettu.

Vähittäiskauppajätit, kuten Walmart, jonka valikoimista 80 prosenttia on peräisin Aasiasta, sekä tietyt teollisuusyritykset ovat asiasta eri mieltä. Washingtonissa elokuun puolivälissä pitämässään kokouksessa niiden edustajat arvioivat, että ”tullimaksut tulevat aiheuttamaan teollisuudelle suurta taloudellista haittaa ja tuottamaan vaikeuksia amerikkalaisille kuluttajille”.13

Tämä klassinen argumentti protektionismia vastaan pätee yhä. Jos tullimaksujen korottamisen halutaan todella tehoavan, päätösten yhteydessä pitäisi huolehtia siitä, että yhdysvaltalaisten ostovoimaa kasvatetaan merkittävästi – mikä ei vaikuta olevan esityslistalla – ja että erityisesti teollisuusyritykset saadaan palaamaan takaisin Yhdysvaltojen maaperälle – mikä tuntuu vieläkin epätodennäköisemmältä.

Bloombergin mukaan esimerkiksi tekstiili- ja vaatetusteollisuuden johtajat ovat jo hakeutumassa muille alueille kuten Vietnamiin ja Kambodžaan.14 Joillekin teollisuudenaloille, kuten erityisterästä käyttäville yrityksille, on jo myönnetty poikkeuslupia ja niiden tuonti on vapautunut.

Jos Trumpin lähipiiri toivoo saavansa Kiinan horjumaan, niin presidentti Xin neuvonantajat taas haluavat uskoa, että marraskuun välivaalien jälkeen Yhdysvallat on valmis palaamaan neuvottelupöytään. Kiinalaisen Pangoal Institution -ajatushautomon tutkija An Gang kuitenkin muistuttaa, että Kiinan ja Yhdysvaltojen välisessä kädenväännössä on kyse paljon isommista asioista kuin vain kauppasuhteista: ”Kiistalla voi olla myös sotilaallisia ja strategisia seurauksia.”15 Johtavissa piireissä pelätään, että ongelmat heijastuvat myös Etelä-Kiinan meren ja Taiwanin alueelle, missä tilanne ei ole koskaan ollut näin kireä.

Yksi asia on varma: sekä lännen että Kiinan viime vuosikymmeninä toteuttama globaalistettu ja erikoistettu tuotantomalli on huonossa jamassa. Mutta sen enempää kiinalaisen ”kommunismin” kannattajat kuin amerikkalaisen kapitalismin hännystelijät eivät ole kehittäneet minkäänlaisia vaihtoehtomalleja. Villi tarjouskilpailu voi siis alkaa.

1 ”Texte intégral du rapport de Xi Jinping au XIXe Congrès national du PCC”, 3. marraskuuta 2017, french.xinhuanet.com

2 Wendy Wu ja Kristin Huang, ”Did China think Donald Trump was bluffing on trade? How Beijing got it wrong”, South China Morning Post, Hongkong, 27. heinäkuuta 2018.

3 ”China, unsure how to handle Trump, braces for ’New Cold War’”, Bloomberg News, New York, 17. elokuuta 2018.

4 Ibid.

5 Global Times -lehden pääkirjoitus, Peking, 15. heinäkuuta 2018.

6 Presidentti Xin puhe Maailman talousfoorumissa, China Global Television Network (CGTN), 17. tammikuuta 2017.

7 Twitter, 18. elokuuta 2018.

8 ”John S. McCain National Defense Authorization Act for fiscal year 2019”, 13. elokuuta 2018.

9 Twitter, 1. maaliskuuta 2018.

10 Jesse Newman ja Heather Haddon, ”US to pay farmers $4,7 billion to offset trade-conflict losses”, The Wall Street Journal, New York, 28. elokuuta 2018.

11 40 prosenttia valmistetun auton arvosta on tultava yrityksistä, joissa tuntipalkka on vähintään 16 dollaria.

12 Owen Churchill, ”US trade panel hears harsh criticism of proposed new tariffs – and praise for Chinese craftmanship”, South China Morning Post, 21. elokuuta 2018.

13 ”Fashion retailers turn to Cambodia and Vietnam as tariffs hit China”, Bloomberg News, 20. elokuuta 2018.

14 ”China, unsure how to handle Trump, braces for ’New Cold War’”, op. cit.

LMD 10/18

Suom. Kirsi Kinnunen.

Ovatko kaikki brasilialaiset fasisteja?
Ulkomaiset yritykset Kiinassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *