Paraguay, sinisen kullan maa

GUILLAUME BEAULANDE

Kahden jättiläisen, Brasilian ja Argentiinan, välissä sijaitsevalla Paraguaylla ei ole Etelä-Amerikan shakki-laudalla mitään varsinaista strategista asemaa. Sillä on kuitenkin kallisarvoinen luonnonvara: vesi. Jättimäisten maanalaisten vesivarantojen merkitys alueella kasvaa koko ajan, ja niitä uhkaa jo ylipumppaaminen ja saastuminen.

PUUTARHAN VESIHANA vuotaa. Rouva Odina Moreo kääntää sitä hennolla kädellään. Hana nikottelee, mutta tiputtelee vielä vettä.

”En saa sitä koskaan suljettua, hirveää tuhlausta. No, joka tapauksessa tätä vettä voi käyttää vain astioiden ja pyykin pesuun tai rätin huuhteluun”, huokaa nuori nainen otsa hiessä.

Olemme yhdessä Paraguayn pääkaupungin Asunciónin neljästäsadasta asentamientosta, köyhien kaupunginosasta. Tilanne täällä on sama kuin ympäröivissä taajamissa. Nopea väestönlisäys, maaltamuutto ja puutteellinen infrastruktuuri ovat synnyttäneet kukoistavan vesibisneksen. Asunnot ovat improvisoiden kyhättyjä, ne voivat olla 30 vuotta vanhoja, ja asukkaiden vesihuolto on aguateran eli yksityisen yrityksen varassa.

Veden hinta on suhteellisen edullinen: 22 000 guarania (3,50 euroa) kahdeksasta tuhannesta litrasta kuussa. Se on kuitenkin kaksinkertainen verrattuna Essapin, maan julkisen vesihuoltoyhtiön hintaan pääkaupungissa.

Rouva Moreon mukaan vedessä on usein punaista hiekkaa. ”Minulla on kaksi lasta. Ei tule kysymykseenkään, että he joisivat tätä vettä, sen puhtauteen ei voi luottaa”, hän kertoo.

Niinpä hintaa tulee lisää. Pienestä palkastaan (noin 150 euroa kuukaudessa) hän ostaa mieluummin 180 kertaa kalliimpaa vettä 20 litran muovikanistereissa, koska sitä pidetään turvallisena. Siinä ei ole taudinaiheuttajia kuten yksityisen yrityksen ”juomavedessä”, joka täytyy puhdistaa ennen kuin sitä juo.

Vettä on paljon

Maanalaisia vesivarantoja pidetään puhtaampina kuin pintavesiä, siksi niitä tarkastetaan vain satunnaisesti.

”Tarkastajat kävivät eilen… He tulevat kerran vuodessa”, kertoo Santa Claran, veden lähijakelua hoitavan pienen perheyrityksen, työntekijä.

Hänen kollegansa lisää: ”Muun vuotta veden tarkastuksesta maksetaan yksityisille laboratorioille.”

Yritys saa vetensä Patiñon valtavasta pohjavesiesiintymästä. Aguaterat ilmestyivät 1980-luvulla maaltamuuton synnyttämän nopean väestönlisäyksen myötä. Tällä hetkellä niiden hallussa on kolmasosa maan jakelusta. Yli viidensadan vesiyhtiön voitonnälkää ovat lisänneet tarkastusten vähyys ja ennen kaikkea ilmainen raaka-aine. Yhtiöt jakavat jopa tarkastamatonta vettä lähinnä maan keskiosissa, minne julkinen verkko ei yllä. Niiltä saa vetensä noin 70 prosenttia paraguaylaisista.

”Kenelläkään ei saisi olla puutetta turvallisesta juomavedestä Paraguayssa”, tuhahtaa hydrologi Roger Monte Domecq.

Vesivaroja Paraguayssa on 67 000 kuutiometriä asukasta kohti vuodessa, mikä on eniten Etelä-Amerikassa ja kolme kertaa enemmän kuin maanosan keskiarvo (22 000 m3). Seuraavina ovat Venezuela ja Brasilia.

Monte Domecq jatkaa: ”Vieläkään vettä ei saada riittävästi eikä tasapuolisesti maan eri osien välillä. Pohjoisessa Chacon kuivalla seudulla on vedestä niukkuutta, kun taas maan itäosassa sitä on runsaasti. Maaseudun ja kaupunkien välillä samoin kuin varakkaiden ja köyhien kaupunginosien välillä on suuria eroja.”

Vesihallinnon toimimattomuuden takia lähes neljännes väestöstä on yhä vailla puhdasta vettä ja puolet vailla viemäröintijärjestelmää.

”Toimijoita tällä sektorilla on niin paljon, että vastuuketju katkeilee. Jos tulee ongelmia tai valituksia, jokainen heittää pallon jollekin toiselle”, selittää Guillermo Ortega Baseis-tutkimuskeskuksesta.

Julkisia toimijoita on valtava määrä. Essap, joka on osakkeiden enemmistöltään julkinen osakeyhtiö, toimittaa vettä yli 500 000 asukkaan kaupunkeihin, kun taas Senasa, kansallinen ympäristötekninen toimija, hoitaa veden jakelun ja viemäröinnin alle 10 000 asukkaan kaupungeissa 2 500 ”vesiprikaatin” avulla. Nämä koostuvat vapaaehtoisista kansalaisista, jotka vastaavat vedenjakelun ja viemärien toiminnasta.

Pumppaaminen kuivattaa pohjavedet

Järjestely on Paraguayn erikoisuus, jota on esitelty malliksi, jos julkinen sektori ei toimi riittävän hyvin. Verkosto ei kuitenkaan ole kattava, ”prikaatit” ovat riippuvaisia kunnallispolitiikan kuvioista eikä niillä ole riittävästi taloudellisia resursseja, mikä avaa portit yksityisille yrityksille. Vuoden 2007 vesihallintolain mukaan vesi kuuluu valtiolle, mutta laki on tutkija Ana Portillon mukaan ”jäänyt ministeriössä nukkumaan pöytälaatikkoon.”1

Essap käyttää Asunciónin vesihuoltoon Paraguay-joen vettä, puhdistaa sen ja tarkkailee jatkuvasti sen laatua.

”Kaikki muut yhtiöt kaivavat kaivonsa minne sattuu ja myyvät vettä, josta eivät itse ole maksaneet mitään. Vesi tarkastetaan parhaassakin tapauksessa kerran kolmessa kuukaudessa, ja silloinkin vain laadun, ei määrän osalta”, jatkaa Portillo.

Vuoden 2007 laki mahdollistaisi tariffin määräämisen ja rajat veden nostolle. Mitään konkreettisia lukuja ei ole kuitenkaan säädetty, eli laki on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

Maan keskiosan Central-läänissä on tehty yli tuhat syväkaivoa, jotka tunkeutuvat maan syvyyksiin kuin käänteiset tehtaanpiiput. Siellä sijaitseva Patiñon pohjavesialue on alaltaan 1 773 neliökilometriä. Maan väestöstä kolmannes asuu sen alueella ja 70 prosenttia teollisuusyrityksistä on siellä. Vesiesiintymä ei ole syvä, mutta sitä pidetään ”uusiutuvana”, sillä alueen säännölliset sateet täydentävät sitä, tosin eivät riittävän tehokkaasti. Nyt vesivaranto on alkanut hiipua.

Viimeisimmän selvityksen on tehnyt vuonna 2007 japanilainen CKC-yhtymä. Siinä todetaan tämän pohjavesiesiintymän täyttyvän 175 miljardilla litralla vuosittain mutta vastaavasti tyhjentyvän pumppauksen ansiosta 249 miljardilla litralla.2 Senasan mukaan sen pinta laskee puoli metriä vuodessa.

Tällä tahdilla Asunciónista on tulossa yksi uhanalainen megalopoli lisää Etelä-Amerikkaan. Mexico Cityssä maaperä on jo romahtamassa liiallisen vedenpumppauksen takia.

”Tunnissa täällä pumpataan seitsemän tuhatta litraa”, Blas Chamorro kiljahtaa ylpeänä.

Hän pitää huoltoasemaa Luquessa, tunnin matkan päässä Asunciónista. Viime vuosina hän on laajentanut toimintaansa ja myy nyt vettä 20 litran vesikanistereissa. Noin seitsemän euroa maksavan täyden bensatankin ostajalle hän tarjoaa kaupan päälle autonpesun.

”Vettä on. Ei mitään järkeä olla ottamatta siitä hyötyä irti”, hän puhkuu ja osoittaa sormella noin 50 metrin päähän kaivettua kaivoa.

Tällainen on yleistä Paraguayssa. Ihmiset hankkivat lisätuloa myymällä ilmaista ja helposti hankittavaa vettä. Alueella on kuitenkin paljon huoltoasemia ja niiden säiliöt ruostuvat puhki saastuttaen pohjaveden. Helmikuussa 2017 Asunciónin yliopisto tutki 90 kaivoa, jotka sijaitsivat kilometrin säteellä huoltoasemista. Kaivoista 44 prosentista löytyi MTBE:tä, bensiinin lisäainetta.

Tehoviljely ahmii vesivarat

”Pullovesi yleistyi 1990-luvulla, koska koleran raivotessa maassa sitä pidettiin turvallisempana”, kertoo Portillo. Silloin pullotustehtaita ilmestyi Paraguay-joen rannoille, mutta niiden täytyi sittemmin siirtyä sisämaahan, koska jokiveden puhdistaminen tuli liian kalliiksi.

”Nyt taas vesilaitosten vesi pelottaa ihmisiä”, tutkija lisää.

Siinä on yli kaksi kertaa enemmän nitraattia, lisäksi teollisuuden saasteita ja kolibakteereita käsittelemättömistä jätevesistä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana monet tutkimukset ovat todenneet Patiñon veden lisääntyneet saastumisen, ja pullovesiteollisuus osaa hyödyntää yleistä epäluuloa.

Marketit ovat pullollaan erilaisia mineraalivesiä. Vielä kymmenen vuotta sitten pullottajat mainostivat tuotettaan ”puhtaana pohjavetenä”, nyt valttina on ”huippukäsittely”. Terveysviranomaisten varoitellessa juomaveden myrkkypitoisuuksista ihmisten epäilyt vain kasvavat ja isot mineraalivesimerkit korjaavat voitot.

Coca-Cola-konserni on läsnä Danisa-tuotemerkillään (yli 40 prosenttia markkinoista) ja samoin La Fuente -merkillään Cartes-­ryhmä, jonka omistaa Horacio Cartes (presidenttinä vuosina 2013–2018). Näiden lisäksi on yli 150 muuta merkkiä. Vuonna 2017 Paraguayn kauppakamari ilmoitti myynnin kasvaneen edellisen vuoden 61,9 miljoonasta dollarista 20 prosentilla. Luku ei sisällä tarkastamattomia yrityksiä. Esimerkiksi marraskuussa 2017 kansallinen ruoka- ja ravitsemusinstituutti (INAN) löysi 20 yritystä, ”joita ei ollut pakollisessa terveysrekisterissä”.

Paraguayssa, kuten muuallakin Etelä-Amerikassa, suurin vesivarojen kuluttaja on kuitenkin maanviljely. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) alaisen Aquastatin mukaan kotitaloudet kuluttavat vedestä 15 ja teollisuus kuusi prosenttia, mutta maanviljely, varsinkin soijan tehoviljely, vie 79 prosenttia.

Paraguayssa käytetyn ”virtuaaliveden” määrä on huikea. Yksi kilo soijapapuja vaatii noin 1 800 litraa vettä, joten vuosien 2016–2017 ennätyssato 10,6 miljoonaa tonnia soijaa kulutti vettä lähes 20 miljardia kuutiometriä. Se on noin kolmasosa ranskalaisten vuosittain käyttämästä vesimäärästä. Ja FAO:n mukaan yhdeksän miljardin ihmisen ravitsemiseksi vuonna 2050 on maatalouden tuotantoa lisättävä 60 prosentilla.

Taistelu maasta ja vedestä jatkuu

Matkaamme autollamme kohti Guahovyn taajamaa halki satojen hehtaarien auringossa kylpevien soijapeltojen. Ollaan Caaguazún läänissä noin sadan kilometrin päässä Brasilian rajalta. On vaikea kuvitella, että viime vuosisadan keskivaiheilla täällä itäisessä Paraguayssa oli vielä trooppinen metsä. Nyt on turha etsiä varjoa.

Allamme on Guaranin ”uusiutuva” pohjavesialue, joka on planeettamme suurimpia makean veden varastoja ja sijaitsee Paraguayn, Brasilian, Uruguayn ja Argentiinan alueella. Sadevesi täyttää maaperän ja lisää pohjavettä. Näinkö idyllistä? Tuskinpa.

Metsien hävitys (370 000 hehtaaria vuodessa) aiheuttaa maaperän eroosion, ja sadevesi kuljettaa mukanaan maatalouden myrkkyjä. Nyt ruskeankeltainen vaahto on täyttänyt majesteettisen Yguazú-patojärven rannat.

”Tänne laskevissa joissa kalat kuolevat, kun kaikki saastutetaan”, kertoo paikallinen rouva Lerida Jimenez. Näin kesän lopussa, sadonkorjuun ja uuden kylvön aikaan, täällä ruiskutetaan kaksi kertaa päivässä.

”Lapsemme sairastuvat joka kerta, kun juovat vettä kaivosta, mutta valinnanvaraa ei ole”. Hän kantaa varovasti maissiastian pöytään. ”He haluavat ajaa meidät mailtamme ja viedä vetemme.”

Täällä ryöstetään kuin villissä lännessä, mutta saaliina ovat hedelmällinen maa ja vesi. Konflikti on soijaa viljelevien suurtilallisten ja paikallisen pienviljelijäväestön välillä.3 Nuori emäntämme on kuin lännenelokuvasta katsoessaan punertavaan multaan: ”Joka kerta kun he ajavat meidät pois, he tuhoavat peltomme ja siemenviljamme ja vielä pilaavat myrkyllisillä jätteillään kaivomme, jotta emme palaisi. Mutta me palaamme. Kotimme on täällä!”

Guahovyn ja lähikylien asukkaiden on taisteltava maasta ja vedestä jatkuvasti. Monet ovat menettäneet ne molemmat ja lähteneet kasvattamaan suurten kaupunkitaajamien laitamia. Muut jatkavat vastarintaansa.

1 Vrt. Guillermo Ortega ja Ana Portillo, El agua: ¿bien común o mercancia?, Base Investigationes sociales, Asunción, 2015.

2 Aristides Ortiz Duarte, ”189 mil millones de litros de agua anual será el balance negativo des Acuifero Patiño para el 2020”, E’a, Asunción, 17.1.2017.

3 Ks. Maurice Lemoine, ”Le Paraguay dévoré par le soya”, LMD 1/2014.

Vesi lukuina

Kaikesta maapallon vedestä 2,8 % on makeaa
vettä. 37 suurimmasta pohjavesiesiintymästä
kahdeksan ei uusiudu, koska ne ovat ylipumpattuja.

1,7 miljardia ihmistä asuu alueilla, joilla
pohjavesivarastot eivät uusiudu. YK:n mukaan
vuonna 2025 puolta ihmiskuntaa uhkaa vesipula.

Euroopassa on 8 prosenttia maailman
vedestä ja 13 prosenttia väestöstä.

Etelä-Amerikassa on runsaasti vettä. Siellä
on 28 % maailman makeasta vedestä ja 6 %
väestöstä. Lima Perussa ja Rio de Janeiro
Brasiliassa ovat niiden 20 suurkaupungin
joukossa, joita uhkaa pahin vesipula.

Lähteet: Maailmanpankki, Vesitiedotuskeskus;
YK; Kalifornian yliopisto

LMD 9/18

Suom. Heikki Jäntti

Islamistinen utopia karikolla
Meren verran makeaa vettä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *