Ulkomaiset yritykset Kiinassa

MARTINE BULARD

VIELÄ NYKYÄÄNKIN ulkomaiset yritykset vastaavat yli 40 prosenttia (42,6 %) ”kiinalaisten” valmisteiden viennistä. Ne hallitsevat koko tuotantoketjun suunnittelusta myyntiin ja keräävät toiminnastaan maksimivoitot. Tunnetuin esimerkki tästä on Applen iPhone, joka kootaan Kiinassa, mutta jonka arvonlisästä Kiina hyötyy vain 3,8 prosenttia, kun 28,5 prosenttia menee yhdysvaltalaisille.

Kiinan johto on tosiaan kannustanut ulkomaisia yrityksiä siirtämään sinne osan tuotannostaan ja osaamisestaan – näin erityisesti lentokone-, elektroniikka-, auto-, luotijuna- ja ydinenergiateollisuudessa. Monikansalliset yhtiöt eivät ole nyrpistäneet tarjoukselle nenäänsä, ovathan ne näin päässeet halvan työvoiman apajille ja voineet sulkea silmänsä toimintansa ympäristövaikutuksilta.

On ikävää, että Kiinan hallinto ei ole yhtä pontevasti suojellut kansalaisiaan kasvavalta eriarvoisuudelta ja saasteilta. Kuten arvata saattaa, tällaista kohtaa ei löydy Trumpin ja kumppaneiden Kiinaan kohdistamasta moitelitaniasta.

Yhdysvaltojen johtoa harmittaa enemmän se, että ”ulkomaankauppa ei ole saanut Kiinan kommunistista puoluetta aisoihin, vaan ’puoluevaltio’ pitää maan taloutta edelleen tiukassa valvonnassaan”, kuten ekonomisti Brad W. Setser on asian muotoillut.1 Toisin sanoen kapitalismin jättiläiset eivät voi harjoittaa siellä liiketoimintaa kaikkien mielihalujensa mukaisesti ja tämä koskee paitsi perinteisiä teollisuudenaloja, kuten terästeollisuutta, myös nettijättejä kuten Google, Amazon ja Facebook. Jäteistä vain Apple on selviytynyt Kiinassa kunnialla.

Kiina onkin kehittänyt omaa teknologiaansa ja luonut erilaisia verkon suuryrityksiä, kuten Alibaba, Tencent, Weibo ja WeChat. Kommunistijohtajat käyttävät niitä varmasti myös opposition sensurointiin, mutta samaan aikaan 802 miljoonaa kiinalaista verkon käyttäjää eli 57,7 prosenttia väestöstä ja heidän metatietonsa pysyvät suurimmalta osin kansainvälisten nettijättien saavuttamattomissa. Kiina on näin yksi maailman harvoista alueista, jotka ovat välttyneet joutumasta niiden valtaan.

Huipputrendikäs demokraattien linnake Piilaakso on juuri tästä syystä yhdistänyt voimansa presidentin kannatusalueen, huippuvanhoillisen ruostevyöhykkeen sekä terästeollisuuden jättien kanssa, joilla ”on erittäin tiiviit suhteet useiden korkeiden virkamiesten kanssa” Trumpin hallinnossa. Heistä yksi on ulkomaankaupan edustaja Robert Lighthizer, joka oli töissä jo Reaganin hallinnossa 1980-luvulla.2 Päämääränä on ajaa ennemmin osakkeenomistajien kuin vihaisten työläisten etua, vaikka osa jälkimmäisistä hyötyykin taistelusta halpatuontia vastaan.

Kaikkien, myös presidentti Xin, ylistämä vapaakauppa on jättänyt miljoonia työntekijöitä tyhjän päälle ympäri maailmaa ja aiheuttanut ennennäkemättömät ympäristötuhot, eikä presidentti Trumpin harjoittama talousliberaali protektionismi suinkaan kohenna Yhdysvaltojen kansalaisten suuren enemmistön tilannetta millään tavoin. Kaupankäynnin kädenväännössä ei siis todennäköisesti ole kovinkaan monta voittajaa – hyvä jos yhtään.

Valkoisen talon johtavalla talousneuvonantajalla Lawrence Kudlowilla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Kiina lopulta tule taipumaan Yhdysvaltojen presidentin käskyttämiseen. Hänen mukaansa Kiinan talous on räjähdyspisteessä. ”Vähittäiskauppa ja sijoitukset ovat romahtamassa”, hän väitti hallituksen jäsenten välisessä keskustelussa, jonka yhdysvaltalaistoimittajat Trumpin suostumuksella tallensivat.3

Mikään tilastotieto ei kuitenkaan vahvista tällaisia julistuksia. Kiinan tuonti jatkaa huimaa kasvuaan: vauhti oli 27,3 prosenttia heinäkuusta 2017 heinäkuuhun 2018 – mikä viittaa vilkkaaseen kysyntään. Kiinan vienti kasvoi sekin, tosin hitaammin, mutta nousu oli kuitenkin kunnioitettavat 12,2 prosenttia samalla ajanjaksolla.

Kävi miten kävi, vastakkainasettelusta on luvassa kivulias prosessi. Yhdysvaltoihin suuntautuvan kaupan osuus on 20 prosenttia Kiinan viennistä. Sen yhtäkkinen pieneneminen johtaa väistämättä tuotannon laskuun paitsi elektroniikka- ja tekstiilialalla, myös ylituotantoaloilla kuten teräs- ja kemian teollisuudessa. Tämä saattaa hyvinkin nopeuttaa menossa olevaa rakenneuudistusta.

ELOKUUN LOPUSSA pääministeri Li Keqiang lupasi kaupparajoitusten kiusaamille yrityksille erityistukia korvaamaan niiden kärsimiä markkinoiden menetyksiä. Yhdysvaltalaisten arvioiden mukaan kauppasodan vaikutukset kasvuun olisivat 0,1–0,2 prosentin luokkaa, mutta suurempi riski saattaa olla pikemminkin siinä, miten rakenneuudistukset ja hallituksen ajama ammattitaitoisempaan liiketoimintaan siirtyminen saadaan sovitettua yhteen.

Kiinan talouskasvu oli vuoden 2018 toisella neljänneksellä 6,7 prosenttia, mikä ylitti virallisen ennakkoarvion (6,5 prosenttia). Luvulla on suuri poliittinen merkitys, koska se kertoo korostetusti siitä, mikä taso vaaditaan työmarkkinoille saapuvan työvoiman työllistämiseen ja suurten yhteiskunnallisten konfliktien torjumiseen.

Kiinan talouden veturina ei kuitenkaan enää pitkään aikaan ole ollut vienti, vaan sen tilalle ovat tulleet kotimainen kulutus ja investoinnit (43,4 prosenttia ja 40 prosenttia bkt:sta). Jos talous heikkenee liikaa, presidentillä on mahdollisuus panna koneisto uudelleen käyntiin. Samaa hän ei sentään voi tehdä kuin edeltäjänsä, joka vuosien 2007–2008 talouskriisin yhteydessä avasi budjettihanat täysille, mikä johti valtavaan tuhlaukseen ja huolestuttavaan velkaantumiseen – mistä maan nykyinen johto joutuu edelleen maksamaan.

Kiinalla, toisin kuin 1980-luvun Japanilla, on kuitenkin toimin­tamarginaalia. ”Meidän mark­kinamme kattaa 1,4 miljardia asukasta, ja sen tuhoamiseen vaaditaan enemmän kuin Trump ja hänen neuvonantajansa”, korostaa eräs kiinalainen ekonomisti.

Presidentti Xillä ja hänen hallituksellaan on toinenkin ase talouskasvun hidastumista vastaan: kolme vuotta sitten käynnistetty ”Made in China 2025” -hanke, joka tähtää innovaatioteollisuuden kehittämiseen ja itsenäisyyden kasvattamiseen kymmenellä tuotantosektorilla (muun muassa informaatiotekniikka, robotiikka, lentokoneteollisuus, sähköautot, biolääketiede, uudet materiaalit ja energia.). Yksityinen ja julkinen sektori ovat lähteneet mukaan rahoittamaan tutkimus- ja kehitystyötä, jonka osuus bkt:sta on nykyisin yli 2,3 prosenttia.

Kiinan johto on pyrkinyt ulkomaisia yrityksiä ostamalla ottamaan nopeasti käyttöön tulevaisuuden teknologiaa, mutta Yhdysvallat on tehnyt tenän ja tietyt Euroopan maat, kuten Saksa, ovat myös asettaneet ostoille rajoituksia. Kiinalla on kuitenkin riittävästi säästöjä, jotta se voi rahoittaa kotimaista kehitystä. Sitä ei julisteta turuilla ja toreilla, mutta Yifan Ding selittää asian: ”Yhdysvaltojen elektroniikkatuotteille asettama kauppasaarto on aiheuttanut maan johtajille päänvaivaa, sillä Kiina on amerikkalaisten mikrosirujen suurin markkina. Mutta ei mene kauan, kun siruja valmistavatkin jo kiinalaiset yritykset – ja halvempaan hintaan.”

Maan oman talouden elvyttämisen lisäksi Kiinan johdolla on kaksi tavoitetta: saada kansainvälisesti vapaat kädet ja kasvattaa toiminta-alueitaan erityisesti kehitysmaissa. Trump on käyttänyt aseenaan yhdysvaltalaislisenssin vaativaa tekniikkaa ja dollarin kohtuuttoman etuoikeutettua asemaa rangaistakseen Iranin kanssa yhteistyötä tekeviä yrityksiä. Tämä on saanut kiinalaiset yritykset lopullisesti vakuuttumaan siitä, miten välttämätöntä niiden on päästä ulos riippuvuuden ansasta.

Kiina jatkaakin kaupankäyntiä Iranin kanssa kahdenkeskisten sopimusten pohjalta – ja valuuttana on juan. ”Se olisi ollut mahdotonta ilman Kiinan valuutan kansainvälistämispolitiikkaa”, korostaa kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut pekingiläinen ekonomisti, joka haluaa pysytellä nimettömänä.4

Kiinan suuret pankit operoivat kuitenkin edelleen suurimmalta osin dollareilla. Jos kiinalaisyritykset vievät tuotteitaan maihin, jotka ovat Yhdysvaltojen mustalla listalla, tuotteet eivät saa sisältää ainuttakaan yhdysvaltalaisperäistä osaa tai muuten ne joutuvat Trumpin sanktioiden kohteeksi.

Kiinalainen televiestintälaitevalmistaja ZTE sai joksikin aikaa porttikiellon Yhdysvaltoihin, koska se kävi kauppaa Pohjois-Korean ja Iranin kanssa – ja joutui perääntymään. Nyt sen toimintaa seurataan Yhdysvalloissa suurennuslasin alla.5 Rajoitettu itsemääräämisoikeus on karvas pala nieltäväksi Kielletyn kaupungin varjossa Zhongnanhaissa toimiville kansallismielisille kiinalaisjohtajille.

Haaveena Aasian maiden koalitio

”Made in China 2025” -hanketta aletaan todennäköisesti kiirehtiä siitäkin huolimatta, että yhdysvaltalaiset ovat ehtineet liittää sen moitelistaansa. Yhdysvallat näkee siinä vaarallisen osoituksen ”omavaraisuuden tavoittelusta”, toteaa Elizabeth C. Economy, joka on Council on Foreign Relations -ajatushautomon Aasian osaston johtaja. Hänen mukaansa kyse on ”uudesta vallankumouksesta [joka] pyrkii haastamaan Yhdysvaltojen ajamat kansainväliset arvot ja normit”.6 Tässäkin ollaan kaukana yksinkertaisesta kauppakinastelusta.

Pekingin yliopiston kansainvälisen talouspolitiikan laitoksen johtaja Wang Yong on eri mieltä: ”Väite, jonka mukaan Kiinan kehitysmallissa ja sen filosofiassa olisi kyse Yhdysvaltojen haastamisesta, ei ole mielekäs. Kiinalla ei ole aikeita levittää ideologiaansa rajojensa ulkopuolelle, vaan se pitää kiinni kunkin tahon oikeudesta noudattaa itselleen oikeaksi katsomaansa kehitysmallia.”

Kiinalla ei ole minkäänlaisia messiaanisia ambitioita eikä sen poliittinen malli juuri houkuttele ulkopuolisia. Silti Kiina ei piilottele haluaan puuttua Yhdysvaltojen, maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston toisen maailmansodan jälkeen laatimiin sääntöihin. Presidentti Xi totesi tämän aivan avoimesti diplomatiaa käsitelleessä konferenssissa kesäkuussa 2018 Kiinan kommunistisen puolueen johdolle: ”Kiina haluaa osallistua aktiivisesti maailman hallinnon uudistamiseen.” Ja tätä pyrkimystä silmällä pitäen Kiina kutoo verkkojaan.

Kiina tukeutuukin nyt muihin kumppaneihin, aivan ensimmäiseksi naapureihinsa. Suurin osa niistä pelkää Kiinan mahtia ja sen taloudellista ruokahalua, mutta ne tarvitsevat sen markkinoita: alueen maiden kaupasta 43 prosenttia on Aasian maiden välistä.7 Tämä on sitäkin tärkeämpää, kun presidentti Trump on sanktiokiihkossaan ravistellut myös perinteisiä liittolaisiaan Japania ja Etelä-Koreaa ja pannut nekin maksumiehiksi (muun muassa teräs- ja autoteollisuudessa).

Kiinalla on nyt tilaisuus elvyttää Aasian ja Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimus RCEP, joka on ollut Kiinan kehittämä vaihtoehto Barack Obaman laatimalle Tyynenmeren TPP-kauppasopimukselle, jonka taka-ajatuksena oli jo Obaman aikaan pitää Kiina aisoissa mutta jonka Trump on heittänyt tunkiolle. RCEP:ssä olisivat mukana Kaakkois-Aasian maiden liiton (ASEAN) lisäksi Japani, Australia, Uusi-Seelanti, Intia ja Etelä-Korea.8

Australian kansallisen yliopiston Australian ja Japanin suhteiden tutkimuskeskuksen johtaja Shiro Armstrong näkee RCEP:ssä ”luonnollisen tilaisuuden Aasian maiden koalition rakentamiseen”. Hänen mukaansa ”ryhmään kuuluisi osa maailman tärkeimmistä ja dynaamisimmista talouksista”.

Armstrong lainaa Australiassa tehtyä tutkimusta, jossa todetaan, että ”vaikka kansainvälisellä tasolla tullimaksut nousisivat 15 prosenttiyksikköä (kuten 1930-luvun laman aikaan), RCEP-maat voisivat jatkaa kasvuaan poistamalla keskinäiset tullimaksunsa”.

Kaikki eivät kuitenkaan ole siihen vielä valmiita. Australia on esimerkiksi antanut porttikiellon ZTE-yhtymälle, jonka piti rakentaa maahan 5G-verkko. Toisaalta keskusteluyhteys on jo avattu. Kiina ja Japani ovat aloittaneet dialogin, Etelä-Korea etsii asioita, joihin tukeutua neuvotteluissaan Pohjois-Korean kanssa, ja Intia tasapainottelee Kiinan ja Yhdysvaltojen välissä.

Kiinalaiset yritykset ovat puolestaan ryhtyneet siirtämään toimintaansa Kiinan rajojen ulkopuolelle ja käyttävät hyväkseen Bangladeshin, Vietnamin ja Etelä-Afrikan Kiinaakin alhaisempia palkkatasoja – sekä kiertävät kauppasaartoa ja korkeita tullimaksuja. Kun kiinalaisyh­tiön valmistuttamassa tuotteessa lukee esimerkiksi Made in Bangladesh, se säästyy Yhdysvaltojen asettamilta tulleilta.

Kiinan kuuluisa silkkitie­projekti, jonka tarkoituksena on avata maantiereitti Eurooppaan Keski-Aasian tasavaltojen ja Venäjän kautta sekä merireitti Afrikan kautta, avaa uusia markkinoita muun muassa infrastruktuurin rakentamisessa. Kiinan presidentti on onnistunut taitavasti tekemään myyttisestä silkkitiestä multilateraalisen hankkeen perustamalla Aasian infrastruktuuri-investointipankin. Sen 57 perustajan joukossa ovat muun muassa Britannia, Saksa, Ranska, Etelä-Korea ja Intia.

Näin Kiina on onnistunut välttämään kaikki mahdollisuudet joutua taloudellisesti tai diplomaattisesti eristyksiin. Kiina pelkää kaikkein eniten joutuvansa kahdenkeskisen vastakkainasettelun loukkuun Yhdysvaltojen kanssa, kuten Neuvostoliitto aikoinaan.

1 Gordon Watts, ”China caught off guard as US trade war highlights Beijing’s dilemma”, Asia Times, 31. heinäkuuta 2018.

2 Jim Tankersley, ”Steel giants with ties to Trump officials block tariff relief for hundreds of firms”, The New York Times, 5. elokuuta 2018.

3 ”Transcript of 8/16 Trump cabinet meeting: economic policies matter”, RealClear Politics, 16. elokuuta 2018.

4 Yifan Ding, ”Bientôt des yans dans toutes les poches ?”, LMD 7/2015.

5 Ridha Loukil, ”L’équipementier chinois ZTE placé sous tutelle américaine”, L’Usine nouvelle, Antony, 17. heinäkuuta 2018.

6 Elizabeth C. Economy, ”China’s new revolution”, Foreign Affairs, New York, touko–kesäkuu 2018.

7 ”Xi urges breaking new ground in major country diplomacy with Chinese characteristics”, Xinhua, 24. kesäkuuta 2018.

8 ”Examen statistique du commerce mondial 2018”, WTO, Geneve.

LMD 10/18

Suom. Kirsi Kinnunen

Kauppasota
Kaaos uhkaa Britanniaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *