Yhteistä menneisyyttä on pakko muistaa
Ukrainalaisen tähtikirjailijan teos kuroo maan historiaa tämän päivän sankareiden ja antisankareiden elämään.
Sofija Andruhovytš: Amadoka I: Romana
Gummerus 2025
Suom. Riku Toivonen
Sotaa, sortoa ja pohdintaa ihmisen ja ihmisyhteisöjen, naiseuden ja naisen aseman ydinkohdista poissulkematta erotiikkaa ja monenlaista seksuaalista vehkeilyä.
Tuota kaikkea on Amadoka, ukrainalainen suurteos.
Kielenkääntäjänä työskennellyt Sofija Andruhovytš (s. 1982) tuntee kirjallisuuden suuruksia sisältä päin. Hän on kääntänyt suurta maailmankirjallisuutta kuten Virginia Woolfia ja Truman Capotea ukrainaksi. Nykyään hän on ukrainalaisen nykykirjallisuuden supertähti, kun Amadoka niittää mainetta kautta maailman. Suomessa Gummerus julkaisee Amadokan kolmessa osassa. Ensimmäinen kirja, Romana, ilmestyi syksyllä 2025 Riku Toivolan suomentamana.
Hieman Michael Ondaatjen Englantilaisen potilaan tavoin Amadoka käynnistyy sairasvuoteelta, josta purkautuu pahoin vammautuneen ukrainalaisen sotilaan, Bohdanin, tarina. Mies tarvitsee kertojaksi naisen, vaimonsa Romanan. Muuten mies ei saa muistiaan takaisin.
Romanan välittämä Bohdanin maailma on kudelma esi-isien ja -äitien historiaa. Keskeisiä henkilöitä ovat 1900-luvun alkupuolella luostariin joutunut Uljana sekä nykyaikaa elävä professori, plastiikkakirurgi ja naistenmies, joka luulee muuttavansa naisen haluamansa kaltaiseksi, mutta tuleekin itse langenneeksi hurjan viettelijän pauloihin.
Bohdanin muisti on mennyt sodassa kokemiensa asioiden takia. Niitä julmuuksia Romanakaan ei pysty palauttamaan miehen mieleen. Romana keskittyy historiaan ja Ukrainan tapahtumiin, asioihin, joista kansakunta aikoineen joutui kollektiivisesti vaikenemaan.
Kun Romana muistelee miehen kertomuksia, hän kertoo asiat kuin olisi ollut paikan päällä. Lyhyetkin pätkät kiteyttävät Ukrainan lähihistorian kipukohtia.
”’Ja siksi, toveri Uljana Vasylivna Frasuljak – sillä tehän olette todellisen sankarin tytär, joka antoi henkensä sodan viimeisillä minuuteilla, saksalaisten fasistien ja heidän kansallismielisten porvarillisten kätyreidensä julmasti kiduttama – siksi me pyydämme teitä välittömästi pakkaamaan tavaranne, nousemaan kanssamme ajoneuvoon ja lähtemään viivyttelemättä tapaamaan tätä Matvi Kryvordakia. Hän odottaa teitä kovasti’, Krasovskyi päätti puheensa.”
Juutalaista Sofija Andruhovytšia kiehtoo viitata myös Ukrainan alueen natsimiehitykseen ja juutalaisvainoihin. Aluksi Andruhovytšin mielessä oli tarina kuuluisasta juutalaisia auttaneesta kaksoisagentti Viktor Petrovista (1894–1969). Siinä versiossa Petrovin lemmenseikkailut ukrainalaisten intellektuellien keskuudessa olisivat olleet teoksen pääasia, mutta tarina ei ottanut tullakseen ja paperi pysyi valkoisena.
Ukrainan juutalaisyhteisön Ukrainian Jewish Encounter -nettilehden haastattelussa paljastaa, että holokaustin sijaan Amadoka sai alkunsa lähihistoriasta.
”Amadokan juoni pulpahti mieleeni vuoden 2014 tapahtumista: kun sota Donbasissa syttyi ja Krimin niemimaa liitettiin Venäjään sekä näihin liittyviin muutoksiin omassa elämässäni ja asioihin, joita huomasin ihmisissä ympärilläni.”
Iida Simes
Édouard Louis: Monique pakenee
Tammi 2025
Suom. Lotta Toivanen
Monique pakenee on kuudes ranskalaisen Édouard Louis’n omaelämäkerrallisesta ja sosiologisesta seitsemän kirjan kokonaisuudesta. Teoksissaan Louis tarkastelee työväenluokkaista elämäntapaa, sen ajatus- ja kokemusmaailmaa. Yksityinen kokemus kietoutuu teksteissä yhteiskunnallisiin ja poliittisiin rakenteisiin.
Uusin suomennos kertoo Louis’n äidin yrityksestä irtautua väkivaltaisesta parisuhteesta.
”’Pääsin eroon isästäs, luulin että nyt alkaa uusi elämä, mutta kaikki alkaakin uudestaan, kaikki alkaa taas alusta, nyyhkytysten lomassa hän sai sanotuksi: Miksi elämä on tämmöistä paskaa, miksi mun kohdalle osuu vain sellaisia miehiä, joiden kanssa ei voi olla onnellinen, miksi pitää kärsiä tällä lailla, en ole ansainnut tällaista.’
Minuakin alkoi itkettää.
Hänen itkunsa sai minut itkemään.”
Teos kuvaa tiheästi yksityistä kokemusta, muttei jää siihen: se on kertomus niistä sosiaalisista, taloudellisista ja symbolisista siteistä, jotka tekevät äidin irtautumisen parisuhteestaan vaikeaksi.
Louis’n toistuvia teemoja ovat yhteiskuntaluokka ja luokkaväkivalta, köyhyys ja elämän sosiaalinen määräytyminen, häpeä ja nöyryytys, ruumiillinen ja symbolinen väkivalta, sukupuolittunut ja seksuaalinen normatiivisuus, perhe ja sen ristiriidat sekä pakeneminen ja irtautuminen inhimillisine hintoineen.
Louis kutsuu kirjallisuuttaan vastakkainasettelun kirjallisuudeksi. Sen tavoitteena on nostaa esiin kysymyksiä, jotka häiritsevät eliitin yhteiskunnallista agendaa, josta työväenluokan näkökulmat usein puuttuvat. Louis’n merkitys nykykirjallisuudessa perustuu juuri tähän: hän on tehnyt yhteiskuntaluokasta kirjallisesti ja poliittisesti väistämättömän aiheen kotimaassaan Ranskassa ja kansainvälisesti.
Louis’n kirjoja on dramatisoitu näytelmiksi eri puolilla maailmaa, ja hän on kysytty puhuja ja kommentaattori mediassa ja erilaisissa tapahtumissa.
Juha Suoranta
Liz Moore: Metsien jumala
Tammi 2025
Suom. Aleksi Milonoff
On vuosi 1975, ja kolmetoistavuotias Barbara Van Laar katoaa kesäleiriltä New Yorkin osavaltion Adirondack-vuoriston kupeessa. Hän on rikkaan suvun lapsi, jonka kahdeksanvuotias veli Bear on niin ikään kadonnut jäljettömiin samalla alueella viisitoista vuotta aiemmin. Vaikuttaa siltä, että Van Laarien vauraus ja vaikutusvalta ei kykene suojaamaan perhettä tragedioilta.
Yhdysvaltalaisen Liz Mooren menestysromaania Metsien jumala on verrattu Donna Tarttin kuuluisaan Jumalat juhlivat öisin -läpimurtoteokseen, ja sen tunnelmassa on kiistatta samaa vaaran tuntua. Kesyttämättömän, eksymään houkuttelevan jylhän luonnon keskellä sijaitseva leirikeskus täynnä lapsuuden ja nuoruuden kitkaisessa välissä häilyviä keskenkasvuisia leiriläisiä on miljöö, joka suorastaan vetää hankaluuksia puoleensa. Toki liikkeellä on myös vaarallinen vankikarkuri, jolla saattoi olla jotain tekemistä Bearin katoamisen kanssa.
Draamaa on myös leirin aikuisten suhteissa, kuten myös kyläläisten ja Van Laarien kesken. Yhden jos toisenkin vanhat salaisuudet alkavat kaivautua esiin, kun rikostutkija Luptack saa tehtäväkseen selvittää Barbaran katoamista. Kuten asiaan kuuluu, hänellä on toki henkilökohtaisiakin murheita.
Kertomus metsään kadonneista lapsista on myös tarina vaurauden korruptoivasta voimasta, mutta tässä nimenomaisessa tehtävässään sen henkilöhahmot jäävät monelta osin aivan kuin nukkeleikin roolihahmoiksi, joista yksi poseeraa rikkaana mulkerona, toinen ongelmaisena etsivänä, kolmas hemmoteltuna teininä ja neljäs sulkeutuneena outolintuna.
Metsien jumalan vahvuus on kuitenkin riittävän vetävässä tarinassa ja vahvatunnelmaisessa miljöössä. Aleksi Milonoffin varmaotteinen ja sujuva suomennos palvelee romaanin jouhevasti kuljetettua tarinaa, sen monia sokkeloita ja harhautuksia.
Emilia Miettinen