Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita

WSOY 2021

Suom. Sampsa Peltonen

Kontulalaisen elokuvantekijän ja kirjailijan Hassan Blasimin tuorein teos Kelloja ja vieraita on yhtä kuin kaksi lyhyttä romaania yksissä kansissa. Romaaneja yhdistäviä teemoja ovat kotimaasta lähteminen sekä asuminen vieraassa maassa. Blasim on tuonut esiin – aiemmin elokuvan keinoin, sittemmin kirjoittamalla – näkökulmia synnyinmaahansa Irakiin ja sen tilanteeseen. Tämän hän on tehnyt ilmeisen taitavasti, sillä palkintoja kirjailijalle on myönnetty niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Blasimin luottosuomentajan Sampsa Peltosen käännös arabiasta suomeen ei töki tälläkään kertaa, päinvastoin: luvassa on kielellisesti nautittavaa proosaa.

Lyhytromaani ”Eliaksen seikkailut Isis-maassa” aloittaa kaksiosaisen teoksen. Niin, voihan sitä Isisin kotikylästään kaappaaman 14-vuotiaan jesidipojan elämää jihad-taistelijoiden seassa seikkailuksikin nimittää. Nyt ollaan siis Mosulissa, Irakin toiseksi suurimmassa kaupungissa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Ranskalaiset dominikaaniveljet rakennuttivat Mosuliin 1800-luvun lopulla koristeellisen kirkon. Korkea kellotorni sai suurikokoisen kellonsa Napoleon III:n puolisolta. Nyttemmin kirkossa toimii Isisin tiedotusjaoston päämaja – kirkkoa kun eivät Irakin valtio tai länsivallat ryhdy pommittamaan. Alttarilla kokki Abu Qatada ja apupoika Elias valmistavat herkullisia aterioita jihadisteille, Isisin digijoukoille ja komentajille. Abu Qataba on Eliakselle kuin isä ja kertoo koti-ikäväiselle pojalle iltaisin tarinoita dominikaaniveljistä.

Romaaniin mahtuu moninaisia hahmoja emiiristä orjatyttöihin ja useita tarinoita, joissa kerrotaan lisää tarinoita. Elias ja Abu Qataba toteuttavat lopulta suunnitelmansa paeta ja pelastaa kirkkoon kätketyt dominikaanien vanhat käsikirjoitukset Isisin tuhovimmalta. Pakomatka pakettiautolla pois Mosulista onnistuu, ja Elias päätyy turvapaikanhakijaksi pohjolaan. Sharia-lakien, tappamisen ja raakuuksien keskelläkin romaani onnistuu huokumaan lämpöä.

Kelloja ja vieraita -kirjan toinen osa, lyhytromaani ”Sololand”, sijoittuu Pohjolaan. Minäkertoja, maahanmuuttaja, istuu vankilassa, koska on jättänyt elämänsä etelässä ja lähtenyt Sololand-nimiseen pikkukaupunkiin. Sololandissa hän toimii ”tulkkina ja sillanrakentajana”, sillä turvapaikanhakijoiden ja paikallisten välit ovat kiristyneet raiskaustapauksesta johtuen. Onnistuneesti kotoutuneen maahanmuuttajan auttamishalun siivittämä missio saa kuitenkin karmean lopun.

Tapahtumat tiivistyvät Sololand Refugees Welcome -ryhmän järjestämän ”Vieraat isäntäväkenä” -iltaman aikana, jonka ideana on, että paikkakunnalla asuvat turvapaikanhakijat valmistavat illallisen isäntäperheelle näiden keittiössä. Kliseitä ja komiikkaa ei kerronnasta puutu, ja ilta kulminoituu verilöylyyn. Käy ilmi, että illan isäntä onkin natsi, ja vieraiden kutsumisen taustalla vaikuttaa halu kostaa kaupungissa sattunut raiskaus.

Minäkertoja kuvailee tarkkasilmäisesti Pohjolaa ja pohjolalaisia vierasmaalaisen näkökulmasta. Tarinaan sisältyvät kertojan puheet maahanmuuttajille, joissa tykitetään hengästyttävästi ja osuvasti rasismista, valkoisuudesta ja onnellisen Pohjolan ylemmyydentunteesta. Koomisen makaaberi tarina on kaikessa hämmentävyydessäänkin lukemisen arvoinen.

Suvi Leinonen-Ondreka

Sōsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja

Tammi 2021

Suom. Raisa Porrasmaa

Kissa joka suojeli kirjoja on japanilaisen Sōsuke Natsukawan ensimmäinen suomennettu teos. Natsukawa uupui lääkärin työssään ihmisten itsekkyyteen ja puhuu siksi kirjoissaan voimakkaasti empatiakyvyn ja toisten huomioon ottamisen tärkeydestä. Hänen moninkertaisesti palkittu ja myös filmatisoitu esikoisromaaninsa myi Japanissa 1,5 miljoonaa kappaletta, mutta Kissa joka suojeli kirjoja on hänen kansainvälinen läpimurtoromaaninsa. Myös tämä Pikku Prinssin hengessä kirjoitettu teos muistuttaa lukijaa kirjallisuuden kyvystä herättää myötätuntoa toisia kohtaan.

Romaanissa nuori Rintarō-poika menettää äkillisesti isoisänsä, jonka luona on asunut, ja suuressa surussaan lakkaa käymästä koulussa. Hän viettää päivänsä isoisän kirjakauppa Natsukissa, jonka tuttujen kirjahyllyjen välissä syrjäänvetäytyvä Rintarō viihtyy paremmin kuin ihmisten parissa. Hänen rauhaansa häiritsee sinnikäs mutta ystävällinen luokan puheenjohtaja Sayo, joka käy säännöllisin väliajoin tiedustelemassa, koska Rintarō aikoo palata kouluun. Rintarōn rauhalliset päivät ovat muutenkin luetut, sillä kirjakauppaan ilmestyy puhuva kissa, joka pyytää poikaa auttamaan vapauttamaan kirjoja. Omalaatuinen kissa nimeltä Tiikeri johdattaa Rintarōn ja Sayon maagisiin labyrintteihin, missä kirjallisuus on eri tavoin uhattuna – kirjoja vangitaan, lyhennellään mielivaltaisesti ja käsitellään kertakäyttöisinä kulutushyödykkeinä. Matkasta labyrintteihin tulee vaarallinen, mutta myös opettavainen.

Natsukawa pohtii ihastuttavassa faabelissaan kirjallisuuden merkitystä ja uhattua asemaa tehokkuutta ja kaupallisuutta yli kaiken arvostavassa nyky-yhteiskunnassa. Miksi kukaan lukisi vanhoja klassikoita, kun yhden järkäleen sijaan ehtii samassa ajassa lukea – tai vaikka tehokkaasti kuntoillessaan kuunnella – kaksi työelämäopasta ja kaksi tietokirjaa, jotka muovaavat ihmisestä entistä ehomman yksilön ja työntekijän? Tai miksi kustantajienkaan pitäisi nähdä vaivaa ja ottaa taloudellisia riskejä vaativamman kirjallisuuden tuottamisesta, kun lukijoiden massat tuntuvat kuluttavan taattuja selkäpiin väristyksiä tarjoavia karmeita true crime -tarinoita? Tällaisiin kiehtoviin ja monisyisiin kysymyksiin kauniisti kirjoitettu ja Raisa Porrasmaan sujuvasti suomentama Kissa joka suojeli kirjoja pureutuu.

Teos saa lukijan miettimään rehellisesti myös omia lukemisen tapojaan. Vaikka pohdinta lukemisen tehokkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta asettunee vieläkin räikeämpään kontekstiin äärimmilleen viritetyssä japanilaisessa yhteiskunnassa, koskettaa se lukijoita kaikkialla. Haluammeko ja uskallammeko tarttua kirjoihin, jotka eivät lupaa helppoa ja nopeaa tyydytystä tai valmiiksi pureskeltuja täsmävastauksia kysymyksiimme? Rintarōn isoisän sanoin: ”Lukeminen ei aina ole hauskaa tai jännittävää. Joskus on tarkasteltava jokaista riviä kerrallaan, luettava sama lause yhä uudelleen ja uudelleen, edettävä hitaasti ja vaivattava tosissaan päätään. Tuskallisen puurtamisen seurauksena näkökulma kuitenkin yllättäen avartuu, samoin kuin loputtoman pitkän vuoripolulla tarpomisen jälkeen edessä avautuu äkkiä maisema.” Ehkä kaikista pelottavin kysymys on, olemmeko pirstaleisen viihteen ja elämänmenon kyllästämässä arjessamme vielä kykeneväisiä moiseen vaativaan vuorikiipeilyyn?

Emilia Miettinen

Iris Hanika: Menneisyydenhallintalaitos

Siltala 2021

Suom. Raija Nylander

Nykypäivän Berliinissä kuvitteellisessa Menneisyydenhallintalaitoksessa natsiajan hirveyksiä asiakirjojen ja tarinoiden muodossa tallentavalla Hans Frambachilla on vaikeaa. Häntä vaivaa perustavanlaatuinen ja musertava ahdistus oman kansakuntansa julmasta lähihistoriasta. Hansin ainoalla ystävällä Grazielalla on sama vaiva. Tämä esimerkiksi näkee täydet metrojunat keskitysleirien junanvaunuina, joissa ihmisiä kuljetettiin kuin karjaa teuraaksi.

Hansia alkaa mietityttää, onko hirveiden rikosten muistelun oltava kaiken päämäärä. Onko Saksan historia ylipäätään yhtä kuin natsiaika? Grazielalle helpotuksen ja ainakin näennäisen onnen tuo rakastuminen; toisen ihmisen osoittama hyväksyntä ja himo. Kenties Hanskin voisi vapautua musertavasta holokaustiangstistaan?

Saksalaisen Iris Hanikan Menneisyydenhallintalaitos käsittelee saksalaisille valtavan isoa asiaa, tilintekoa menneisyyden kanssa. Ote on surumielinen, mutta hirtehisen humoristinen.

Välillä Hanikan tehokeinot, kuten pitkät lorut, viitteet tekstin sisällä ja tyhjät sivut uhkaavat vieraannuttaa näppäryydellään. Usein hän kuitenkin osuu maaliin. Ilkikurista satiiria kuvaa hyvin kohtaus, jossa Hans etsii matkaopasta Shanghain-työmatkaa varten. Tärähtäneen hyväntuulinen Hans päätyy haahuilemaan jäätelö kädessä Berliinin turistikeskustaan turistina muiden joukossa. Päässä soi sävelmä Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille -musikaalifarssista. Hansia alkaa naurattaa, mutta nauru muuttuu itkuksi, itku katarttiseksi tyhjyydeksi.

Hanika kommentoi napakasti myös holokaustin viihteistämistä ja sitä ympäröivää muisteluteollisuutta eli ”shoah-bisnestä”. Auschwitzista ja Berliinin keskustan juutalaismuistomerkistä on tullut kivoja retkikohteita, joihin on pakko päästää kuvaamaan itsensä. Hollywood suoltaa natseista ja juutalaisten kärsimyksistä Potsdamer Platzin elokuvateatterikompleksiin valmiiksi pureskeltua satua. ”Lämpimästi tervetuloa kauhukabinettiin!”

Holokaustia käsittelevät käännöskirjat ovat olleet viime vuosina huomiota herättävän iso kotimainen kirjailmiö. Kustantamo toisensa perään on halunnut apajille omalla Auschwitz-elämäkerralla tai -romaanilla. Menneisyydenhallintalaitoskin voitaisiin ehkä laskea osaksi buumia, mutta omaperäisyydessään se on kiistatta holokaustikirjoista verevimmästä päästä.

Tommi Kumén

Gerald Murnane: Tasangot

Lurra Editions 2020

Suom. Sami Pulliainen

Gerald Murnane on moninkertaisesti palkittu ja suuresti arvostettu australialainen kirjailija, jonka maine on kiirinyt myös hänen kotimaansa rajojen ulkopuolelle. Murnanen läpimurtoteos Tasangot ilmestyi vuonna 1982, mutta siitä huolimatta tämä Samuel Beckettiin, Marcel Proustiin ja Italo Calvinoon verrattu proosan mestari on jäänyt vaille laajaa kansainvälistä tunnettuutta. Tasangot sai uutta nostetta, kun siitä julkaistiin uudistettu painos vuonna 2017, ja The New York Times julisti Murnanen vuonna 2018 “suurimmaksi eläväksi englanninkieliseksi kirjailijaksi, josta suurin osa ei ole koskaan kuullut”. Nyt tämän australialaisen kulttikirjailijan hämmentävä ja kiehtova romaani Tasangot on luettavissa myös suomeksi Sami Pulliaisen sujuvana käännöksenä.

Tasangot kertoo nuoresta elokuvantekijästä, joka matkaa Australian sisämaahan tekemään elokuvaa tasangoista. Hän pääsee erään tasankoalueen vauraan miehen suojelukseen, ja saa luvan työstää elokuvaansa hänen kartanossaan, missä asuvat myös miehen puoliso ja tytär. Sinne nuori mies asettuu ja työskentelee elokuvansa parissa seuraavat 20 vuotta varsin laihoin tuloksin. Tämän kummempaa juonta kirjassa ei oikeastaan ole, vaan teos keskittyy kuvailemaan nuoren miehen kokemuksia ja ajatuksia tasankomaisemissa ja sukukartanossa harhaillessaan. Kirja on kuin päättymätön, sekava uni, jonka kuviin ja tunnelmiin lukijan on tarkoituskin jäädä hapuilemaan yhdessä elokuvantekijän kanssa.

Teos pohtii muun muassa todellisuuden olemusta, rajoja ja rajallisuutta, sisäistä ja ulkoista maailmaa niin maisemassa kuin ihmisen omassa mielessä. Vaikuttaa siltä, että Murnane haluaa ensisijaisesti herättää lukijassaan tuntemuksia ja ajatuksia vailla mitään tiettyä päämäärää. Osuvin lukuohje tätä yksinkertaista mutta haastavaa kirjaa varten olisikin varmasti se, että siitä ei kannata varta vasten etsiä suuria oivalluksia tai koherenssia, vaan parasta on yksinkertaisesti antautua Murnanen taidokkaiden lauseiden ja kummallisen tyhjien ja samalla paljonpuhuvien kohtausten vietäväksi. Tässä lienee sellainen omalaatuinen kirja, joka suo kullekin lukijalle – ja kullekin lukukerralle – erilaisen lukukokemuksen, ja jokaisen on löydettävä omansa kirjan sivuilta. Niin vahvasti tämä jo usean lukijasukupolven mielikuvituksen vanginnut teos pakenee kaikenlaista määrittelyä.

Emilia Miettinen

Älä unohda näitä!

Vladimir Nabokov: Väärin päin

Moebius 2021

Suom. Heikki Karjalainen

Maailmankuulun filosofin Adam Krugin kotimaassa on tapahtunut vallankumous, ja jokamiehen puolue ekwilistit on ottanut maan hallintaansa. Se ei kuitenkaan kiinnosta Krugia, jonka vaimo on juuri kuollut ja joka haluaa vain surra rauhassa.

Krugin vanha luokkatoveri, valtionjohtaja Paduk, ei kuitenkaan tyydy tähän. Ekwilistit tarvitsevat Krugia uuden hallinnon mannekiiniksi ja yrittävät kaikin keinoin taivutella tätä yhteistyöhön. Mutta mikä merkitys on Krugin näkemillä soikionmuotoisilla lätäköillä? Entä kuka on ohjeita antava näyttämömestari?

Väärin päin julkaistiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa vuonna 1947. Edelleen ajankohtainen romaani ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi.

John King: Teurastamosta nousee rukous

Kovasana 2021

Suom. Juha Ahokas

Teurastamosta nousee rukous käsittelee fiktion keinoin sitä, miten ihminen kohtelee eläimiä ja luontoa, manipuloi kieltä ja moraalia. Yleisesti hyväksytty nokkimisjärjestys haastetaan, kun tarina etenee yhteiskunnan marginaaleihin ja niiden tuolle puolen.

Kirja paljastaa nykytodellisuuden julmuuden kysymällä joukon kiperiä kysymyksiä: Voiko ihminen todellakin tappaa tunteettomasti? Voiko eläinaktivisti säilyttää ammattimaisen asenteen ja inhimillisyytensä? Entä otammeko me koskaan vastuuta meitä ympäröivistä kauheuksista?

John King on englantilainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten sosiaalisia ja poliittisia teemoja käsittelevistä romaaneistaan. Teurastamosta nousee rukous on hänen yhdeksäs romaaninsa.

António Lobo Antunes: Purret

Fabriikki 2021

Suom. Arto Rintala

Purret-teoksen keskushahmo, mies nimeltä Luís, on olosuhteiden riepottelema, värikkäästä Angolasta Lissabonin byrokratiaan haaksirikkoutuva hahmo. Mies nimeltä Luís on myös koko Portugalin siirtomaahistoria yhden ikääntyvän vaeltajan nahoissa. Välillä mies nimeltä Luís ei ole mies nimeltä Luís ensinkään, vaan joku toinen historian hetteiköistä pintaan pyrkivä, koettelemuksiaan kertaava onneton.

Purret on hallusinaatiota, katujen kakofoniaa, myötätuntoisia kuumehoureita sekä kiihkeää keskustelua Portugalin kansalliseepoksen, Os Lusíadasin, kanssa.

António Lobo Antunes on Portugalin merkittävimpiä nykykirjailijoita. Hän on kirjoittanut yli 30 teosta, joissa usein käsitellään Portugalin siirtomaasotia Angolassa.