Nilkkoihin asti ulottuva keltainen yöpaita, täiden vuoksi kaljuksi ajeltu pää ja isot hampaat. Riehakkaan iloinen luonto ja omalaatuinen katuslangi. Kaaos ja kohellus.
Tästä kaikesta oli tehty 1800-luvun lopun yhdysvaltalainen sarjakuvahahmo, irlantilainen siirtolaislapsi The Yellow Kid, suomeksi Keltainen kakara. Hahmo vaikutti merkittävästi sarjakuvan ja etenkin sanomalehdissä ilmestyvien strippien kehitykseen – ja nousi kahden newyorkilaisen lehtimogulin keskinäisen kilpailun symboliksi.
Unkarilaissyntyinen Joseph Pulitzer oli saapunut Yhdysvaltoihin nuorena miehenä vuonna 1864 taistellakseen sisällissodassa pohjoisvaltioiden joukoissa. Armeijapalveluksensa jälkeen hän loi uran ja omaisuutensa erityisesti korruptiojuttuihin keskittyneenä lehtimiehenä, ja osallistui sittemmin myös valtakunnanpolitiikkaan edustajainhuoneen jäsenenä. Vuonna 1883 Pulitzer osti New York World -lehden.
San Franciscossa syntynyt William Randolph Hearst oli Pulitzerin tavoin lehtimies ja poliitikko. Olennaisin ero 16 vuotta vanhempaan kollegaan oli se, että Hearst oli saanut omaisuutensa ja lehtimiesuransa syntymäoikeutenaan. Kun nuori William tarvitsi jotain järkevää tekemistä, kaivosalalla rikastunut isä George Hearst antoi tälle johdettavaksi omistamansa San Francisco Examinerin, ja näin alkoi ura lehtialalla.
Hearst osti New York Worldin kanssa kilpailevan New York Journalin vuonna 1895, ja lähes ensi töikseen nappasi palvelukseensa kolme Pulitzerin työntekijää. Tästä vimmastunut Pulitzer vastaiskuna puolitti lehtensä hinnan.
Näin alkoi Hearstin ja Pulitzerin tiivis ja julkinen, koko lehdistön historiaa muovannut kamppailu kaupungin suosituimman päivälehden asemasta.
Tässä sodassa kahden lehtikeisarin aseina olivat sensaatio-otsikot ja liioitellut, jopa valheelliset väitteet, journalistisesti kyseenalaiset tiedonhankintakeinot, erilaiset markkinointitempaukset sekä keskittyminen mieltä kuohuttaviin aiheisiin, kuten murhiin ja väkivaltaan. Noina aikoina otsikot alkoivat kirkua, myös typografisesti. Kissankokoiset kirjaimet lehden kannessa julistivat yleisölle viimeisimmät käänteet, ja lisäksi samaa viestiä kailottivat suureen ääneen lehtiä myyvät pojat Manhattanin kaduilla.
Noina kiivaan taistelun aikoina kilpapukareihin alettiin viitata nimityksellä “keltainen lehdistö”. Nimityksen kerrotaan useimmiten liittyvän nimenomaan Keltaisen kakaran yöpaidan väriin, mutta Jukka Heiskasen mukaan näin ei ollut. Sarjainfossa vuonna 1996 julkaistun sarjakuvien esihistoriaa käsittelevän, Keltaiselle kakaralle omistetun artikkelin mukaan tämän lajin lehdistön leimallinen nimi juontui New York Journalin ja San Francisco Examinerin markkinointitempauksesta, jossa kokonaan keltaisiin pukeutuneet polkupyörälähetit pyöräilivät halki mantereen. Matkan edistymisestä raportoitiin tietysti tiiviisti kummassakin julkaisussa.
Sarjakuvapiirtäjä Richard F. Outcaultin luoma omintakeinen Keltainen kakara teki ensiesiintymisensä vuonna 1894 mustavalkoisena versiona Truth-lehdessä ja nousi pian yleisön suosikiksi löydettyään paikan Pulitzerin New York World -lehdestä seuraavana vuonna. Toukokuussa 1895 kuvitteellisella Hogan’s Alley -slummialueella asuva kakara esiintyi ensimmäisen kerran värillisenä versiona eli ikonisessa keltaisessa yöpaidassaan.
Vaikka kakaran repliikit olivat usein luettavissa hänen yöpaidastaan, Outcault otti stripissään käyttöön myös puhekuplat, joista sittemmin kehittyikin sarjakuvien yleinen konventio. Yleisö otti omakseen koheltavan mutta samalla oivaltavan hahmon, jonka tehtävänä oli usein kommentoida päivänpolttavia sosiaalipoliittisia kysymyksiä.
Kun Hearst ymmärsi hahmon vetovoiman, alkoi hän havitella Keltaista kakaraa – ja tämän mukanaan tuomia lukijoita – New York Journalille. Hearst värväsi Richard F. Outcaultin omiin riveihinsä vuonna 1897. Tästä huolimatta kakaran seikkailut jatkuivat myös New York Worldissä, sillä Pulitzer yksinkertaisesti palkkasi George Luksin jatkamaan sarjan tekemistä. Tämä oli mahdollista, koska ajan käytännön mukaan lehdille piirtävien sarjakuvataiteilijoiden työ katsottiin viime kädessä hänen palkkansa maksavan julkaisun omaisuudeksi.
Keltaisen kakaran tarina loppui ennen vuosisadan vaihdetta Espanjan ja Yhdysvaltain välille vuonna 1898 leimahtaneen sodan myötä. Hearst ja Pulitzer saivat myytyä lehtiä mielin määrin sodan tuottamien yleisöä ravistelevien juttujen myötä, ja joidenkin tulkintojen mukaan sotaa myös käytiin ja ohjattiin keltaisen lehdistön palstoilla. Konfliktia kutsutaankin usein ensimmäiseksi mediassa käydyksi sodaksi. Ajan myötä lukeva yleisö alkoi kuitenkin kyseenalaistaa ajoin räikeästikin vääristellyn uutisoinnin, ja New Yorkin taistelevien lehtimogulien kiihkein kiistely alkoi laantua uudelle vuosisadalle tultaessa.
Aika ajoi myös Keltaisen kakaran ohi, sillä tämän riehakkuus ei enää vakavassa tilanteessa istunut sanomalehtiin. Tenava jäi kuitenkin elämään populaarikulttuuriin, eikä vähiten sen ansiosta, että lukuisat eri toimijat – Outcault mukaan lukien – onnistuivat tuotteistamaan luomuksen ja erilaisten oheistuotteiden ansiosta tienasivat pitkän pennin köyhän kakaran ikonisella hahmolla.