Nykyisen Tunisian pääkaupungissa Tunisissa syntynyt Ibn Khaldun (1332–1406) on jäänyt ihmiskunnan muistiin uudistamalla historiankirjoitusta. Hän yhdisteli työssään yhteiskuntatieteitä, taloustiedettä ja sosiologiaa ennen kuin näitä tieteenaloja oli varsinaisesti edes olemassa.

Ibn Khaldun eli aikana, jolloin laajimmillaan kolmen mantereen alueelle ulottuneiden kalifaattien eli islamilaisten valtakuntien valta oli murentumassa. Kristityt olivat 800-luvulta saakka valloittaneet Espanjaa takaisin vähä vähältä, ja Ibn Khaldunin syntyessä siellä sinnitteli enää pieni Granadan emiraatti, sekin vasallivaltion asemassa. Perhe kuului yhteiskunnan eliittiin, ja poika koulutettiin sen mukaisesti: hän opiskeli islamilaista lakia, historiaa, filosofiaa ja runoutta. 

Ibn Khaldun onnistui luovimaan hengissä mustasta surmasta ja eri hallitsijoiden välisistä valtakamppailuista, vaikka oli välillä vangittuna vehkeilystä sulttaania vastaan. Arabien maailmanvallan kuolinkorinoita seuratessaan tämä toistuvasti alta katoavan hallinnon pätkätyöntekijä kehitti teorian valtakuntien kukoistuksen syklisyydestä, jonka hän kiteytti kuuluisassa teoksessaan Muqaddimah eli johdanto. 

Teorian mukaan sivilisaatiot nousevat, kukoistavat ja romahtavat noin kolmen sukupolven eli 120 vuoden sykleissä. Hänen mukaansa ihmisten yhteenliittoutuma, solidaarisuus, auttaa luomaan valtakuntia. Yhteisymmärryksessä syntyneessä, hiljalleen vakiintuvassa yhteiskunnassa vauraus alkaa kuitenkin väistämättä kasaantua, mikä johtaa turmeltumiseen ja sisäisen solidaarisuuden murtumiseen – jolloin valtakunta alkaa hajota.

Ibn Khaldun tapasi Timuridien dynastian perustajan, Timur Lenkin (1336–1405) Damaskoksessa vuonna 1401. Turkkilaismongolilaisen valloittajan arvioidaan olleen 35-vuotisen valtakautensa aikana vastuussa jopa 17 miljoonan ihmisen kuolemasta. Luku vastaa vajaata viittä prosenttia silloisesta arvioidusta maailman väkiluvusta. 

Äärimmäisestä julmuudestaan tunnetun sotaherran taktiikka niskoittelevien kaupunkien kanssa oli ottaa osa väestä orjaksi ja teurastaa loput – hitaasti tai nopeasti, ja tarpeen vaatiessa myös näyttävästi. Hänellä oli tapana rakennuttaa tapettujen ihmisten kalloista korkeita torneja. Vastarinnatta antautuvat kaupungit pääsivät jokseenkin pälkähästä. Tarkoituksellisen kauhistuttava maine edellään kiirien Timur Lenk laajensi valtakuntaansa elämänsä aikana Uzbekistanin Samarkandista käsin itään Mustallemerelle sekä lännessä Intiaan saakka. 

Lähes seitsemänkymppinen Ibn Khaldun oli saapunut Damaskokseen Egyptin mamelukkisulttaanin joukkojen mukana, ja kuuli kaupungia piirittävän Timur Lenkin tiedustelleen hänestä. Niinpä hän lähti tapaamaan hirmuhallitsijaa aikeinaan neuvotella Damaskoksen kaupungin puolesta. Koska portit pidettiin visusti kiinni, maineikas oppinut laskettiin köysien varassa kaupungin muurien yli. 

Ibn Khaldun vietti lopulta kokonaisen kuukauden kauhistuttavan valloittajan kanssa ja kirjoitti mamelukkisulttaanille lähettämässään kirjeessä näin: 

“Tämä kuningas Timur on yksi suurimmista ja mahtavimmista kuninkaista. Jotkut pitävät häntä oppineena, toiset pitävät häntä shiialaisena, koska huomaavat hänen suosivan profeetan perheen jäseniä. Toiset väittävät hänen turvautuvan taikuuteen ja noituuteen, mutta ne ovat vain huhuja. Todellisuudessa hän on yksinkertaisesti hyvin älykäs ja tarkkanäköinen, ja rakastaa väitellä ja keskustella kaikesta, mitä hän tietää, mutta myös kaikesta, mitä ei tiedä.”

Miehet keskustelivat muun muassa muinaisen valloittajakuningas Nebukadnessarin alkuperästä, sosiologiasta, historiasta, astrologiasta ja maantieteestä. Ibn Khaldun piirsi Timur Lenkille tämän pyynnöstä kartan Maghrebista eli Pohjois-Afrikan alueesta, joka jää Niilin länsipuolelle ja Saharan autiomaan pohjoispuolelle. 

Kun Timur Lenk komensi joukkonsa moukaroimaan Damaskoksen muureja katapulteilla ja muilla mekaanisilla aseilla, ne sortuivat parissa päivässä. Kaupunki sai niskoittelijan kohtelun. Kymmeniätuhansia kuoli, ja monet joutuivat orjuuteen. Vaikka Timur Lenk oli luvannut imaameille kaupungin asukkaiden olevan turvassa moskeijoissa, toisin kävi. Ibn Khaldun kuvaa historiateoksessaan Kitab al-’Ibarissa, kuinka koko kaupunki poltettiin. 

”Tuli saavutti Suuren moskeijan, liekit nousivat katolle sulattaen sen lyijyn, ja niin moskeijan katto ja seinät sortuivat. Se oli ehdottoman halveksittava ja kammottava teko, mutta asiain kulku on Jumalan käsissä. Hän tekee luomakunnalleen niin kuin tahtoo ja valtakunnalleen niin kuin hän hyväksi näkee.”

Damaskoksen kaupungissa on edelleen tori, jonka nimi juontaa hyökkäyksestä: Burj al-Ruus, päiden torni. 

Timur Lenk lähti Syyriasta kohti Bagdadia ja Ankaraa. Neljä vuotta Damaskoksen hävittämisen jälkeen hän suuntasi sotaretkelle Kiinaan, mutta kiinalaisten onneksi kuoli matkan varrella tuntemattomaan tautiin. Hänen vuonna 1370 perustamansa Timuridien dynastia hajosi 137 vuoden jälkeen vuonna 1507.

Damaskoksesta takaisin Egyptiin palannut Ibn Khaldun puolestaan kiitti Allahia siitä, että oli saanut pitää henkensä. Hän vietti viimeiset vuotensa opettajana ja tuomarina Kairossa viimeistellenkirjoitustöitään – joita ei valitettavasti ole koskaan suomennettu.

Kairossa keväällä 1406 kuolleen Ibn Khaldunin edistyksellisten ajatusten humaani ydin elää yhä: Ihminen on olosuhteidensa tuote. Köyhyys on rakenteellista. Hyvän yhteiskunnan keskiössä on koulutus. 

Solidaarisuuden puute on sivilisaation rappio.