Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut
Otava, 2023
Joonatan Tolan toinen omakohtainen romaani Hullut ihanat linnut jatkaa siitä, mihin Punainen planeetta -esikoisromaanissa jäätiin: perheen egoistinen taiteilijaisä on tehnyt itsemurhan ja nelihenkisen sisarusparven elämä pyörii miestään surevan, entistä epävakaamman äidin ympärillä. Kyseessä on jatko-osa, mutta kirjat toimivat myös toisistaan irrallisina, yksittäisinä teoksina. Vaikka Tola ammentaa omasta varsin levottomasta lapsuudestaan, hän myös muistuttaa, ettei kirjaa tule tarkastella totuudenmukaisena dokumenttina vaan fiktiivisenä, kaunokirjallisena teoksena.
Viiteen osaan jaettu romaani kulkee kahdessa aikatasossa: toisessa kertoja perheineen valmistautuu esikoislapsen syntymään, toisessa taas palataan kertojan lapsuuteen. Isän kuoleman jälkeen lapset seuraavat hoivaajina ja huoltajina aitiopaikoilta äidin MS-taudin etenemistä ja mielenterveyden horjumista.
Kerronnan lapsinäkökulmasta huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, tekstistä välittyy varsin tarkkanäköisesti, miten perheen epävakaa arki ei mahdollista turvallista tilaa olla lapsi. Isän itsemurhaa ei käsitellä, ja se jättää jälkeensä lähinnä hämmennyksen. Lisäksi jälkikasvun harteilla on jatkuva uhka huostaanotosta, huoli äidin voinnista ja arveluttavista poikaystävistä sekä perheen toimeentulosta. Siinä missä esikoinen ottaa taloudelliset huolet vastuulleen, toimii vanhin poika äidin tukipilarina lähes symbioottisessa suhteessa.
Jälkikäteen ja ulkopuolisen silmin voi ihmetellä, miten näistä lähtökohdista on mahdollista selvitä aikuiseksi asti. Tola ei
kuitenkaan alleviivaa kurjuutta, vaan absurdeimmatkin käänteet kerrotaan kauhistelematta, toteavaan sävyyn. Pohjavireeksi ei yritetä löytää päälle liimattua toiveikkuutta, joka säilyisi läpi vaikeiden aikojen. Perheelle tämä on yksinkertaisesti heidän arkeaan, kuten nuorimmainenkin tottuneesti lauleskelee sosiaalityöntekijöiden vieraillessa: ”Tää on tätä.”
Teosta on mielenkiintoista tarkastella myös yhteiskunnallisella tasolla niin luokkaerojen, sosiaalityön, terveydenhuollon kuin kasvatusalankin näkökulmasta. Yksi romaanin pysäyttävimmistä havainnoista on se, kuinka syvät arvet lapsena koettu epäluottamus järjestelmää kohtaan jättää. Vaikka arvomaailma on nykyisin erilainen ja monissa asioissa on menty eteenpäin sitten kultaisen kahdeksankymmentäluvun, junnaa moni asia edelleen paikoillaan. Huolestuttava ilmiö on esimerkiksi se, kuinka vaikeaa on nykyäänkin päästä avun piiriin.
Raskaista teemoista huolimatta romaanista on helppo nauttia. Tolan ainutlaatuinen tyyli kirjoittaa vaikeista asioista lakoniseen, humoristiseen sävyyn vetää puoleensa ensi sivuilta lähtien. Perheen kaoottisesta arjesta lukee sekä kyyneliä että epäuskoista naurua pidätellen. Vaikka kyseessä on sivumäärältään verrattain lyhyt kirja, ei se ole hetkessä pureskeltu, sillä jokainen lause on sanamääräänsä painavampi. On selvää, ettei elämä kohtele kaikkia tasapuolisesti ja vaikkei kortteja voi vaihtaa kesken pelin, voi niillä oppia pelaamaan. Tuloksena voi syntyä esimerkiksi tämän kaltaisia kirjoja, jotka voivat tarjota kaikessa traagisuudessaan parantavan kokemuksen paitsi kirjoittajalleen myös lukijalle.
Nea Lindvall
Tekla Inari: Iida Ylämäki = Ida Uphill
Bokeh 2022
Tekla Inarin runo- ja valokuvateos Iida Ylämäki kuvaa nuoren prekaarin taidetyöläisen arkea köyhyyden, mielenterveysongelmien ja lähestyvän ekologisen tuhon varjossa. Ikkunasta avautuvat sameat kaupunkimaisemat: Kallion kaupunginosan rujo kauneus, asfalttihalkeamista puskevat kasvit sekä veden ja kallion tekstuurit rinnastuvat rutistuneita karkkipapereita, lekottelevia kissoja ja hylättyjä esineitä esittäviin kuviin. Tekstuaalisen ja visuaalisen sisällön yhdistelmä tarjoaa lukijalle mahdollisuuden tulkita Iida Ylämäkeä monin eri tavoin.
Inarin kerronta on intensiivistä. Yksilölliset ongelmat limittyvät kapitalistisen järjestelmän aiheuttamiin ongelmiin. Viesti on rankka mutta samalla lohduttava: ihmiset eivät ole koettelemuksineen yksin. Jaettujen kokemusten sanoittaminen voikin auttaa tunnistamaan yksilöllisten ongelmien taustalta löytyviä yhteiskunnallisia rakenteita.
Iida Ylämäki tekee prekaaria arkea näkyväksi erityisellä herkkyydellä. Esseisti Antti Nylénin Bokeh-kustannusprojektin julkaisu on harvinaislaatuinen taideteos, jossa valokuvat, runot ja tarkasti mietityt graafiset yksityiskohdat yhdistyvät todistusvoimaiseksi kokonaisuudeksi.
Inarin teos ei kerro ainoastaan ajallemme tyypillisestä kärsimyksestä – masennuksesta, arjen kuormittavuudesta, uusliberalistisesta kilpailusta ja ilmastoahdistuksesta – vaan myös poikkeuksellisesta kyvystä nähdä maailma kaikesta huolimatta säkenöivänä ja taianomaisena.
Mika Pekkola
Einar Kárason: Myrskylinnut
Aviador 2023
Suom. Tapio Koivukari
Islantilaisen Einar Kárasonin pienoisromaani Myrskylinnut on huikaiseva suoritus niin kirjailijalta kuin kääntäjä Tapio Koivukarilta. Teos perustuu tositapahtumiin, troolari Máfurin miehistön epätoivoiseen kamppailuun kuolemaa vastaan myrskyn keskellä Newfoundlandin vesillä vuonna 1959. Kolmen päivän ajan keskellä raivokasta myrskyä miehet hakkaavat laivasta irti jäätä, jota muodostuu koko ajan lisää ja joka uhkaa painaa aluksen miehistöineen meren pohjaan.
“Kone kävi, potkuri pyöri, ohjaus toimi, myrsky riehui, aallot löivät laivaa, jokainen teräkseen osunut roiske jäätyi. –– [K]aikki kynnelle kykenevät miehet aseistettiin nyt vasaroilla, kirveillä, vanttiavaimilla, putkenpätkillä, ja sitten täytyi vain toivoa, että he selviäisivät yli lyövistä aalloista, kylmyydestä, jäästä, ja rukoilla luojaa ettei sää enää tästä huononisi, mieluummin vaikka paranisi.”
Kertojana toimii nuori Lárus, jonka äiti on jo menettänyt monta läheistään merelle kalastusmatkoilla. Siksi äiti kyynelehtii vuolaasti saatellessaan poikaansa laivaan. Lárus on nuoresta iästään huolimatta vastuuntuntoinen mies, jolle eräs viinaanmenevä pursimies eli puosu muodostuu tärkeäksi matkakumppaniksi. Puosun elämä pyörii kalastusmatkojen aikaisen kovan työn ja maissaoloajan kovan ryyppäämisen ympärillä. Perhe ei ankaran elämän kyydissä pysy. Teoksen kolmas keskeinen henkilö on laivan kapteeni, joka käyttää kaiken kokemuksensa, neuvokkuutensa ja inhimillisen kestävyytensä pelastaakseen miehistönsä kuoleman kynsistä.
Kárasonin vimmainen kerronta vie tarinaa eteenpäin niin taitavasti, että epäonnisen troolarin miehistön kokema kylmyys ja kuolemanpelko suorastaan hyökyvät teoksen sivuilta lukijan luihin ja ytimiin. Lukijan onneksi tekstissä on myös hengähdystaukoja kamppailusta myrskyn keskellä. Välillä palataan aiempiin tapahtumiin ja romaanihenkilöiden taustoihin, mikä tuo tarinan kaareen ja hahmoihin syvyyttä.
Tapio Koivukarin käännös mukautuu vaivatta kirjailijan polveileviin, pitkiin lauseisiin, jotka pauhaavat armottomasti ja tauotta kuin romaanissa raivoava meri. Suomennos on vaatinut kääntäjältään myös mittavaa aiheeseen paneutumista ja erikoissanaston hallintaa. Mutta kunniamaininta menee myös kustantaja Aviadorille. Pienten kielialueiden kirjallisuuden suomentaminen on taloudellisen riskin lisäksi aina kulttuuriteko, ja niitä on Aviadorin listoille kertynyt reilussa vuosikymmenessä jo runsaasti.
Emilia Miettinen
Keijo Ahlqvist: Umpimähkä
Zum Teufel 2022
Pieni Limingan kunta Pohjois-Pohjanmaalla on taidekoulunsa vuoksi yksi suomalaisen sarjakuvakulttuurin ydinpaikoista. Koulun sarjakuvalinjan kehittäjä, pitkäaikainen opettaja ja suomalaisen sarjakuvakentän keskeinen vaikuttaja Keijo “Keijjo” Ahlqvist menehtyi viime vuonna. Viimeisinä vuosinaankin hän piirsi ahkerasti. Pädille syntyi pelkistettyjä mutkikkaita viivoja ja kiinnostavia kerronnallisia kikkailuja maailmaa ja tekijää itseään kyseenalaistavien ajatuksien havainnollistamiseksi.
Viimeinen kokoelma, Umpimähkä, julkaistiin vasta tekijän kuoleman jälkeen. Se on Ahlqvistin aiempaa, taiteen olemusta käsittelevää Taide-kokoelmaa laajempi ja hajanaisempi. Ahlqvist kritisoi nytkin taidemaailmaa ja yhteiskuntaa. Hän pohtii elämän suuria kysymyksiä kuten totuutta, hyvyyttä, kauneutta, kuolemaa ja niiden vastapainoksi arkisia asioita kuten näkemistä tai kännykkää. Hän ottaa välillä kantaa kyynisestikin, mutta ymmärtää ihmisyyden monenlaisia puolia.
Teos vaatii lukijalta valmiutta seurata mutkittelevia ajatuspolkuja ja pysähtyä välillä pienten ajatusjyvien äärelle.
Miia Vistilä
Tessa Astre, Aapo Kukko, Niko-Petteri Niva: Uhma on Jumalasta
Zum Teufel 2022
Limingan taidekoulun opettaja Tessa Astre sukeltaa yhdessä Aapo Kukon ja Niko-Petteri Nivan kanssa liminkalaisen kuvataiteilijan Vilho Lammen (1898–1936) elämään. Uhma on Jumalasta tavoittelee taiteen, historian ja fantasian keinoin Lammen mielentilaa, aikaa ja merkitystä. Tv-sarjoissa ja elokuvissa vastaavaa todellisuuden fiktiollistamista on nähty paljon, sarjakuvissa vähemmän.
Monilla eri tyyleillä ja tekniikoilla toteutettua sarjakuvanovellien kokoelmaa pitää katsella hitaasti kuin taidenäyttelyä, mieli assosiaatioille avoinna. Kuvia on paljon enemmän kuin tekstiä. Tyylien vaihtelu virkistää.
Päähenkilöstä on hyvä tietää jotain jo ennalta, jotta tekijöiden ratkaisuja osaa kunnolla arvostaa. Tom of Finland -viittauksineen teos on vahvasti tekijöidensä tulkinta ja aikansa tuote, joka kurkottaa tulevaisuuteenkin. Kokonaisuudessa painottuu kuitenkin 1900-luvun alkuvuosikymmenten ajankuva sisällissotineen ja Pariisisssa opiskeluineen. Lopussa pohditaan myös taiteen merkitystä ja tulkintaa sekä taiteilijamyyttien rakentumista.
Miia Vistilä
Pentti Otsamo: Tapio Tomsten – Työmiehen päiväkirja 2018–2022
Suuri Kurpitsa 2023
Sivu kerrallaan Teollisuusliiton Tekijä-lehdessä vuosina 2018–2022 julkaistu Pentti Otsamon piirtämä ja käsikirjoittama Tapio Tomsten -sarja on hauska aikalaishistorian kuvaus yhteiskunnallisista ongelmista. Koronakriisi näkyy monella sivulla, mutta suurimmaksi osaksi tarinat käsittelevät ensin työttömäksi joutuvan ja myöhemmin erilaisiin töihin ryhtyvän Tapion ihmissuhteita ja työelämää.
Kukin sivu alkaa yleensä arkisen realistisesti, mutta kääntyy viimeistään viimeisellä rivillä hassunhauskan tai mustan huumorin surrealismiksi. Päähenkilön uudet työt ovat esimerkiksi human relations manager metsän eläinten pontikkatehtaassa, feissari vampyyrin verenluovutusfirmassa ja joulupukki, joka joutuu improvisoimaan lahjoja lapsille. Tapion lemmikkikultakala käy monenlaisilla seikkailuilla ja päätyy Kiinassa lepakkoluolaan kohtalokkain seurauksin.
Huumori pehmentää synkkiä teemoja kuten työttömyyttä, huonoja työehtoja tai vanhushoivan tilaa. Tarinat ovat luonnon ja pienen ihmisen puolella.
Miia Vistilä